Eilen iltapäivästä Helsinki-Vantaalle laskeutui väsynyt, mutta tyytyväinen mies. Olin viettänyt neljä viimeistä vuorokautta kovin rakkaan työn ja harrastuksen, eli syömisen ja juomisen, parissa keski-Italiassa, Umbriassa.
Minibussissa mielipuolisen kuljettajan armoilla kanssani jyrkkiä vuoristoteitä hurjasteli muutama toimittaja, kolmisen viinin maahantuojaa ja parisen ravintoloitsijaa sekä elintarvikkeiden maahantuojien edustajia. Olimme tutustumassa alueen viinituotantoon ja maatalouteen. Italialaiseen tyyliin mitään ei myyty tai tyrkytetty. Ensiksi pitää nimittäin ystävystyä. Keskityimme siis vain nauttimaan ystävystymisen ihanuudesta. Kiva tapa tehdä kauppaa. Ehkä ensi kerralla sitten jo kysytään, että ”ostatko?”
Oli mielenkiintoista seurata oikeiden viiniammattilaisten työtä. Viininviljely on maataloutta, ei sen kummempaa, väitti eräs laatuviinien tuottaja. Hän tiivisti hyvän viiniprosessin salaisuuden siten, että kunhan ihminen tuhoaa mahdollisimman vähän siitä upeasta työstä, jota viiniköynnökset tekevät yhdessä paikallisen ilmaston, auringon, tuulen ja sateiden kanssa, niin hyvää tulee.
Sehän siinä onkin mielenkiintoista! Miksi samoista lähtöasetelmista, samalla prosessilla ja samanlaisissa tankeissa valmistetuista viineistä tulee keskenään niin erilaisia? Toinen on taivaallista nektaria ja toinen onton katkeraa marjamehua, vaikka viinitarhat ovat kirjaimellisesti kiinni toisissaan.
Kävimme iltaisin, viinilasin ääressä tietenkin, myös mielenkiintoisia keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä. Eräs iltakeskustelumme keskittyi lastenkasvattamiseen. Löysimme lapsissa ja viinissä mielenkiintoisen yhtäläisyyden. Melkein kaikilla on biologisesti hyvin samanlaiset lähtökohdat. Luonto on tehnyt ihmeitä ja meidän tehtävänä on pilata tuota ihmettä mahdollisimman vähän. Ja usein käy juuri kuten viinillekin, että vaikka taustat ovat täysin samankaltaiset, niin kovin erilaisia luonteita lapsista kasvaa. Tekivät vanhemmat tai viininviljelijät sitten mitä tahansa.
Ensi kerralla, kun maistan hyvää viiniä, arvostan viljelijää siitä, että hän on osannut siirtää luonnon hienon työn pulloon sitä pilaamatta.
Haluan toivottaa erinomaista juhannusta kaikille viininviljelijöille ja lastenkasvattajille!
Paahdettua siikaa, sitruuna-valkosipulipapuja ja hunajabalsamicosieniä
Harrastuneisuus vaatii myös veronsa ja olo on nyt kuin omenalla. Ei raikas ja vehreä, vaan pinkeä ja pyöreä. Uskonkin, että juhannuksen pitäydyn kevyissä salaateissa, kalassa ja mineraalivedessä.
Tässä sinulle vielä yksi resepti uudesta keittokirjastamme.
AINEKSET
– 4 kpl pienehkön siian fileitä suomustettuna (tai paloja isosta fileestä)
– 4 kourallista vihreitä tai keltaisia neulapapuja
– 2 kynttä valkosipulia
– 1 rkl sitruunamehua
– 1 rasia siitakesieniä (tai pieniä herkkusieniä)
– 1 rkl balsamico-etikkaa
– 0,5 rkl hunajaa
– paistamiseen voita
VALMISTUS
Järjestys:
– suomusta fileet
– siisti pavut ja keitä ne
– valmista sienet, viimeistele pavut ja paista kala
Suomusta fileet. Poista pavuista päät ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä 15 minuuttia. Valuta. Jos käytät sieninä herkkusieniä, niin pilko ne siivuiksi. Pienempiä siitakkeita voit käyttää sellaisenaan. Paista sieniä voissa muutama minuutti, lisää balsamico ja hunaja, kiehauta ja pidä lämpimänä. Pilko valkosipuli erittäin ohuiksi siivuiksi ja paista hetki voissa. Lisää sitruunamehu ja pavut. Paista hetki ja pidä lämpimänä. Kuumenna kalaa varten pannussa reilusti voita. Lisää kalat nahkapuoli alaspäin, kun voi vaahtoaa. Mausta suolalla. Paista kalat melkein kypsiksi nahkapuolelta ja käännä ihan hetkeksi.
Hauskaa keskikesää!
Perjantaikokki