Vihdoin punaisia pahvimukeja Suomeen

punainen kuppiStarbucks lähetti tiedotteen. Kuulkaas, enää ei ole huolta mistään. Ei työttömyydestä, alkoholismista, nuorten syrjäytymisestä tai Talvivaaran jätevesistä. Luoja on meitä siunannut, sillä vihdoin Suomessa saa ”The Limited Edition Starbucks Discoveries® White Chocolate Mocha*” -nimistä juomaa (ilmeisesti jotain kahvia) joulunpunaisista kupeista! Siis joulunpunaiset kertakäyttömukit ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMESSA.

KIITOS STARBUCKS! ONNEA SUOMI! ONNEA ME! KIITOS USA!

*Lausuttaneen tilattaessa ”Tö limited edissön staarpaks diskoveriis rezistörd treidmaak wait zoklit mokka”

Onnesta pakahtuen,
Perjantaikokki

Uusia ideoita kuntaliitoksiin – vapaaseen jakoon

Kuntaliitoskeskustelu on tylsä. Siitä puuttuu uudet ideat, särmät ja lennokkuus. Kyseessä on kuitenkin vain missään näkymättömien hallinnollisten rajojen siirtelystä. Nykyisellään jaarittelu kiinnostaa vain paatuneimpia kunnallispolitiikkojyriä, jos heitäkään.

Jotta kansalaiset saataisiin aidosti kiinnostumaan asiasta, ehdotan keskusteluun uusia avauksia. Ideoitani saa käyttää, kunhan mainitsee aina keskustelun yhteydessä ”Copyright Perjantaikokki” ja lähteeksi http://www.perjantaikokki.fi

”Sadan kilsan sääntö”

”Jokaisen kunnan on liityttävä toiseen, mutta se toinen ei saa olla sadan kilometrin säteellä.”

Valinnanvara kasvaa huimasti. Nyt keskustelu on jumiutunut asemasodan poteroihin, koska voidaan pohtia vain lähialueen kuntia. Kuka nyt naapurista kiinnostuu? Ruoho on aina vihreämpää kuntakartan toisella laidalla. kattila

Otetaan esimerkiksi Turun alueen ”lonely rider”, Kaarina. Kaarinalaiset innostuisivat liittymään ihan eri tavalla, kun kunta voitaisiin liittää esimerkiksi Kittilään. Miettikää niitä mainoslauseita, joita kunnan markkinointipäällikkö voisi tienvarsimainoksiin rustailla.

”Tervetuloa Kattilaan*, kuntaan saariston reunalla, tunturin juurella.”

*(Kaarina-Kittilän uusi nimi, toim. huom.)

Eikä hiihtolomamatkakaan tuntuisi lapsista niin pitkältä, kun ajetaan vain oman kunnan pohjoisosan mutkamäkeen. Autojunaankin riittäisi paikallisliikenteen lippu.

 ”Aakkossääntö”

”Kunnan saa liittää toiseen, vain jos niiden nimissä on kaksi samaa alkukirjainta.”

Jälleen kerran päätösprosessi saa uutta pontta, kun vaihtoehdot on selkeästi rajattu. Otetaan esimerkiksi taas Kaarina. Tässä lista vapaaseen käyttöön ja vaikka kansanäänestyksen pohjaksi:

Kaarinan vaihtoehtoiset liitoskunnat:

  • Kaavi
  • Kajaani
  • Kalajoki
  • Kangasala
  • Kangasniemi
  • Kankaanpää
  • Kannonkoski
  • Kannus
  • Karijoki
  • Karkkila
  • Karstula
  • Karvia
  • Kaskinen
  • Kauhajoki
  • Kauhava
  • Kauniainen
  • Kaustinen

Jälleen kerran saamme paljon mielenkiintoisempia partnereita kuin Turku. Kukapa ei haluaisi liittyä vaikkapa Kauniaisiin! Matalat verot ja hyvät palvelut kaikille, yhdellä äänestyksellä.Helppoa ja näppärää, instant-onni.

Lisäksi vääjäämättä liittymäkuntia kohtaava nimitaistelu helpottuu, kun kummankin kunnan asukkaat ovat samaa mieltä edes kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta. Emmehän halua, että Paraisten (ex. Länsi-Turunmaan kaupunki, ex. Nauvostoliitto) nimifarssi toistuu enää missään? Lossitkaan eivät tienneet mihin suuntaan ajaa, kun nimikylttejä vaihdettiin rannoilla alvariinsa.

”Viiden tonnin sääntö”

”Kunnan saa liittää vain suurempaan, mutta ei liian suureen. Kunnassa saa olla maksimissaan 5000 asukasta enemmän kuin siihen liittyvässä kunnassa.”

Onhan se nyt sanomattakin selvää, että kun pieni liitetään suureen, niin se on sitten yhtä syrjintää ja tylytystä. Pieni jää väistämättä varjoon. Kaksi samanarvoista ja -kokoista kuntaa tulevat paljon paremmin toimeen keskenään.

Nyt esimerkkikunnallamme, Kaarinalla, on liittymisvaihtoehtoina Ylöjärvi, Nokia ja Kerava. Esimerkiksi maantieteellisesti lähimpään vaihtoehtoon, Turkuun, verrattuna ovat nämä kolme huomattavasti eksoottisempia vaihtoehtoja. Itse en esimerkiksi ole miesmuistiin käynyt Nokialla, Ylöjärvestä puhumattakaan. Ex-kaarinalaisena ja ex-turkulaisena olen taas näissä kahdessa kunnassa rampannut jo liiankin kanssa. Mitä uutta ja jännää kuntaliitos Turun kanssa toisi muka kaarinalaisten elämään?

Sen sijaan voi miettiä miten hienoa olisikaan käydä Ylöjärvellä kuulemassa Vuorentaustan TV-näkyvyyksistä  terveyskeskusreissun yhteydessä tai vierailla Keravan kirjastossa kuuntelemassa Ville Virtasta kertomassa Hevosen tajusta samalla kun vierailee oman kunnan kelakonttorilla.

”Alko joka kylään -sääntö”

Viimeisin ehdottamani sääntö on ehkä nerokkain, mitä olen ikinä keksinyt. Sääntö kuuluu näin:

”Jokaisen alkottoman kunnan tulee liittyä kuntaan, jossa toimii vireä ja palvelualtis Alko.”

Loppuu se rutina siitä, etteikö joka kunnassa olisi suomalaiselle peruspalveluita. Yhtään uutta Alkoakaan ei tarvitse enää avata. Jos niitä suljetaan, niin alkaa taas uusi kiva liittymisleikki.

Kuten sanottu, kuntaliitoskeskustelu tarvitsee uusia tuulia ja ehdottamani mallit ovat päättäjien käytettävissä täysin veloituksetta. Muuta en pyydä kuin ideani perusteella syntyvien kuntien vaakunoihin ”Idea by Perjantaikokkki” –tuotemerkin.

Liittymisterveisin,Perjantaikokki

Miehen logiikan riemuvoitto – episodi 2

Kuulakärkikynätahran poisto

Teen keskittyneesti töitä huoneessani, enkä huomaa, kuinka 1-v Albert vie kuulakärkikynäni. Albert kiipeää saaliinsa kanssa vaalealle päiväpeitollemme ja aloittaa taideharjoitukset. Lopputuloksena 1/3 peitosta on täynnä sinisiä viivoja.

Miehinen ratkaisu: Nyt tarvitaan tärpättiä!

Vaimo ehdottaa kuulakärkikynän poistamiseen vaaleanpunaista tahranpoistoainetta. Tiedän jo etukäteen kokeilun turhaksi. Nyt tarvitaan liuottimia, eli tärpättiä. Mitkään naisellisen pinkit vaahdot eivät tässä nyt auta. Tärpättiä saa onneksi Bauhausista!

Lähdemme miehissä Oliverin kanssa hakemaan tärpättiä. Isä-poika –laatuaikaa, tiedättehän? Katselemme yhdessä hienoja työkaluja ja pohdimme, pitäisikö hommata 40 neliön takapihallemme päältäajettava ruohonleikkuri. Komeita pelejä ovat! Ostamme lapsille diskolampun (sitähän me tarvitsemmekin…) ja ihme kyllä – muistimme ostaa tärpättiäkin. Ja sitten kotiin osoittamaan teknistä ylivertaisuuttamme.

Rakennan pihapöydästä ja muuttolaatikoista työpöydän pihalle (miehellä tulee aina olla työpöytä, eli ”stage”, jossa teknistä taitavuutta esitellään). Levitän päiväpeiton tuhriintuneen osan työskentelyalustalle, noudan vanhan keittiörätin ja raa’alla voimalla väännän tärpättipurkin turvakorkin auki lukematta avaamisohjeita.

Tärpättiä läikkyy vähän housuilleni, mutta tuoksu lisää vain miehistä uskottavuuttani. Kaadan sitten tärpättiä kuulakärkikynätahralle ja odotan. Mitään ei tapahdu. Kaadan lisää ja hankaan vimmatusti. Mitään ei tapahdu.  Viiva on ja pysyy.

En kehtaa kysyä vaimolta vinkkejä, vaan kaivan hiljaa puhelimen taskustani ja googlaan ”kuulakärkikynätahra”. Ensimmäinen osuma vie Marttaliiton sivuille (http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/tahranpoisto/tekstiilit/) ja saan ohjeeksi hakea vaimon meikkilaatikosta hiuslakkaa ja kokeilla sillä…

Vaimo tuo hiuslakkaansa, suihkauttaa sitä vähän tahralle ja minä hankaan. Viiva haalistuu silmissä. Vielä pieni suihkaisu ja pyyhkäisy, niin viiva on kadonnut.

Onneksi miehellä on lyhyt muisti. Seuraavaan tekniseen haasteeseen ryntään taas innolla, mutta vähäksi aikaa päätin keskittyä ruoanlaittoon. Sen sentään osaan jotenkuten.

Itsetuntohaavojaan nuoleskellen,

Perjantaikokki