Sveitsiläisen vuokraemäntämme italialainen mies tarjosi ruotsalaista vodkaa suomalaisille vieraille. Varsin kansainvälistä.

Sveitsiläisen vuokraemäntämme italialainen mies tarjosi ruotsalaista vodkaa suomalaisille vieraille. Varsin kansainvälistä.

Ajatteleminen on kirjoittamista. Joskus teksti muotoutuu päässä täysin valmiiksi, eikä tarvitse kuin istuutua koneelle ja aanelonen on vartissa täynnä. Purkissa yhdellä otolla.
Moni kertoo ajattelevansa usein juoksulenkillä. Ihmettelin tätä kauan, sillä itselläni aivot huutavat urheillessa lähinnä JAKSAA, JAKSAA!
Myöhemmin olen löytänyt ajattelukykyni rajat.
Nykyään lenkillä voi jopa kirjoittaa kokonaisia tekstejä. Tai siis ajatella ne valmiiksi, mutta vain jos en ylitä rajaani.
Ajattelukyvyn raja on jokaisella yksilöllinen eikä sillä ole mitään tekemistä aivojesi kanssa. Kaikki riippuu sydämesi kunnosta.
Minun rajani on 170 lyöntiä minuutissa. Kun syke nousee sen yläpuolelle pidemmäksi ajaksi, kuulen vain:
JAKSAA, JAKSAA!
Eilen ajattelin oheisen kuvan maisemissa aamulenkillä. Tänään maisema on taas valkoinen.

Sveitsissä ei ravintolapäiväkonseptia tunneta. Paitsi meillä nyt.
Eiliseltä lounaalta jäi yli lihapullapastaa, illalliselta wokkia ja lisäksi pakastimessa oli (valmisruokaa… tiedän) ranskalaisia ja kananugetteja.
Lapset tulevat koulusta kotiin lounaalle. Päivän paras hetki, jota odotan innolla! Ensimmäinen kysymys on aina, että ”mitä syödään?”
Jos vastaan: ”samaa kuin eilenkin”, en saa kovinkaan innokkaita vastakommentteja.
Sen sijaan päätin tänään tehdä lapsille ravintolan. Pöytä oli katettu ja menut printattu. Lapset saivat itse tilata menusta ja olivat innoissaan ravintolasta omassa kodissa. Julian luokkakaverikin oli meillä syömässä ja hämmästeli kotiravintolakonseptia.
Miinuspuolena on mainittava talous. Kun tuli maksun aika, liukenivat asiakkaat vauhdilla ovesta ja suuntasivat takaisin kouluun. Pienin jäi maksumieheksi, mutta en hennonnut periä häneltä lounaslaskua…
Perjantaikokki

