Riistainen lihapullapata

Oikein hyvää huomenta jälleen kerran. Syksy antoi odotuttaa itseään, mutta saapuipa se vihdoinkin myös tänne saaristoon. Sen verran syksyistä tuli, että välimerellinen perjantairesepti, jonka teille olin ajatellut esitellä, vaihtuikin syksyyn sopivaksi riistareseptiksi. Pataruoka piristää päivää sateisemmallakin kelillä, joten ei muuta kuin puukot terään ja hellan ääreen!

Riistainen lihapullapata
Riistalta maistuvat lihapullat sopivat loistavasti valmistettavaksi myös pataruokatyyliin. Kuten aina, voit muuttaa reseptistä lihan ja suurimman osan kasviksista tai tehdä juuri alla olevan reseptin mukaan. Mielikuvituksen käyttö on keittiössä enemmänkin kuin vain sallittua!

Ainekset neljän hengen ruokaan

Lihapullat
– peuran jauhelihaa 200g
– sika-nauta jauhelihaa 200g
– 1 muna
– ½ dl korppujauhoja
– 1 rkl tuoretta persiljasilppua
– 1 rkl parmesaania raastettuna
– suolaa ja mustapippuria myllystä

Pataan
– 1 keskikokoinen kukkakaali
– 2 isoa porkkanaa
– 300 g ruusukaaleja
– 3 isoa perunaa
– 1 iso sipuli
– 4 valkosipulin kynttä
– timjaminoksia
– rosmariininoksia
– 2 dl valkoviiniä
– 5 dl lihalientä (vettä 5 dl ja 1 rkl naudan fondia)

– oliiviöljyä paistamiseen

Valmistus
Sekoita lihapulla-ainekset keskenään. Pyörittele pieniä pullia. Laita pannulle 2 rkl oliiviöljyä ja kaksi valkosipulinkynttä. Paista pulliin kaunis pinta ja laita ne sivuun odottamaan. Laita viisi – kuusi rosmariinin ja timjamin oksaa pannulle. Kaada joukkoon valkoviini ja anna kiehua hetki, jotta alkoholi haihtuu. Heitä valkosipulinkynnet ja yrtit pois ja kaada liemi pannulta pataan.

Pilko kasvikset suupalan kokoisiksi ja laita ne pataan lihapullien kanssa suloisesti sekaisin. Vettä voit lisätä pataan, mikäli haluat. Jos teet ruuan kannellisella padalla, ei nestettä tarvita kuin siten, että se yltää puoliväliin pataa. Voit käydä kypsentämisen puolessa välissä vaikka hieman sekoittamassa pataa. Kypsennä 150 asteisessa uunissa kaksi tuntia. Voit lopuksi nostaa lämpöä 225 asteeseen n. vartiksi, jotta pinta saa hieman väriä.

Ammattisalaisuuden paljastus…

Mietitkö miksi ruokalehtien pataruokien liemi näyttää herkullisen paksulta ja oma versiosi jää litkuksi (vaikkakin hyvänmakuiseksi). Kokeilepa tätä: kun pataruoka on valmis, kaada liemi sieltä toiseen kattilaan ja kiehauta. Suurusta liemi vaikka Maizenalla sopivan paksuiseksi ja kaada takaisin pataan. Kas, näin on upean muheva pataruoka valmis.

Herkullista viikonloppua!

Terveisin Perjantaikokki

Pestolammasta tomaatti-paprikapedillä

Hyvää huomenta taas kokinkin puolesta. Jatka vain töitäsi vielä kaikessa rauhassa, viikonloppu alkaa vasta hetken päästä. Mutta lukaise alla oleva resepti, vaikka vain ohimennen, ja sitten ennen töistä lähtöä printtaa se mukaan ja mars kauppaan. Kun sitten taas seisot lihatiskillä miettien, että mitä ihmettä sitä taas laittaisi, kun naapuritkin tulevat kylään, niin kaiva resepti takataskusta ja ala luetella kaupan tädille tarveaineita. Jos ei maistu hyvältä, niin reklamaatiot saat osoittaa kylpyhuoneen peilille 🙂 Tämä on kokin laatutakuu!

Pestolammasta tomaatti-paprikapedillä
Tähän ruokaan voit ostaa sitä lammasta, mitä kaupan tädiltä juuri tänä perjantaina löytyy. Parhaiten maistuvat toki sisä- ja ulkofileet, mutta mikään ei estä sinua kokeilemasta muidenkin lampaan osien kanssa. Mutta muista laatutakuu!

Aineksia kaupasta tarvitset neljälle seuraavasti:

– lampaan sisä- tai ulkofilettä 150 g / syöjä
– kaksi punaista paprikaa
– viisi isoa tomaattia
– provencen yrttejä (basilikaa, oreganoa yms)
– 1 rkl fenkolin siemeniä
– valkosipulinkynsi murskattuna
– persiljaa 3 rkl pilkottuna sekä hieman koristeluun
– mustapippuria ja suolaa myllystä

Valmistus
Kalttaa tomaatit ja leikkaa puoliksi. Poista siemenet lusikalla. Leikkaa malto siivuiksi. Poista siemenet paprikasta ja leikkaa siivuiksi. Laita pannulle tilkka oliiviöljyä ja paista valkosipulia hetki. Lisää pannulle fenkolinsiemenet ja paprikat siivuina. Paista kuumalla pannulla n. 5 min, kunnes paprikat hieman pehmenevät. Lisää tomaatit sekä yrtit ja laita pannu syrjään odottamaan kannella peitettynä.

Paista lampaan fileitä pannulla voissa, kunnes ovat sisältä roseita. Ei siis kypsäksi. Hetki ennen kuin otat lampaat pannulta, lisää lusikallinen pestoa ja pyörittele fileitä siinä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tee tomaattipaprikapaistoksesta peti ja asettele fileet pinnalle. Ripottele päälle vielä hieman persiljaa ja nauti.

Ei muuta kuin oikein loistavaa viikonloppua!

Terveisin

Perjantaikokki, joka oleilee juuri nyt Ranskassa opintomatkalla. Matkan satoa saanette purtavaksenne tulevissa reseptikirjeissä

Aurajuustokanaa ja kukkakaali-kuskus

Välillä tämän reseptikirjeen ruuat ovat oikein perisaaristolaisia ja toisaalta taas ei niin saaristolaisia. Se johtuu siitä, että tässä esiteltävät ruuat syntyvät usein torstain illalliseksi ja vähän kokin mielenalan mukaan. Eilen teki ihan hirveästi mieli Aurajuustoa ja illalliseksi syntyikin eräs kokin vaimon klassikoista. Lisukkeeksi ruualle voit tehdä vaikka riisiä, mutta kokeilemisen arvoinen on myös oheinen lisuke. Älä kerro ruokavieraillesi kuskuksen perusraaka-ainetta, vaan anna heidän veikkailla. Voipi mennä hetki 🙂

Aurajuustokanaa ja kukkakaali-kuskus
Neljälle hengelle tarvitset

– 1 iso grillattu broileri
– 1 punainen paprika
– 1 prk säilykepersikoita
– 1 sipuli
– 2 kynttä valkosipulia
– 1/2 chili pilkottuna
– 2 dl kermaa
– puolikas Aurajuusto
– persiljaa

– kukkakaali
– 2 rkl oliiviöljyä
– sahramia tai kurkumaa
– suolaa ja pippuria myllystä

Valmistus
Aurajuustokana

Irrota lihat broilerista ja pilko lihat, paprikat sekä persikat suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko pieneksi myös sipuli, valkosipuli, chili ja persilja. Kuullota sipuleita pannulla oliiviöljyssä hetki. Lisää broileri, paprika, persikat ja chili. Paista hetki. Laske lopuksi lämpöä ja kaada pannulle kerma ja pieneksi pilkottu Aurajuusto. Anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes juusto on lähes kokonaan sulanut. Lopuksi koristele pilkotulla persiljalla.

Kukkakaali-kuskus

Pilko kukkakaali aivan pieneksi. Paista oliiviöljyssä, kunnes on ”al dente”. Mausta sahramilla tai kurkumalla, suolalla ja pippurilla.

Herkullista viikonloppua!