Työsuojelutarkastus vol. 2.0

Työsuojelutarkastus vol. 2.0 on nyt ohi. Kuten kaverini asian tiivisti:

Kaikki meni OK, ei aihetta huumoriin. Tylsää.

Tarkastaja oli siis sama kuin viimeksi. Tällä kertaa oli asenne aika paljon muuttunut. Vaikka Tarkastaja ei kuulemma ole some-ihmisiä, oli hänkin kuullut kevään keskustelusta. Niinpä saimme ensimmäiseksi ohjeet, keneen olla yhteydessä, jos on tarkastuksesta kommentoitavaa. Lopunviimein kannattaa kuulemma soittaa omalle kansanedustajalle ja miettiä äänestyskäyttäytymistä, jos lakeihin haluaa puuttua.

No, näinhän se on. Lait määräävät mitä tehdään, mutta kyllä virkamies pystyy aika paljon vaikuttamaan. Oli Tarkastaja kuulemma itsekin hionut raporttejaan hieman vähemmän kulmikkaiksi sitten viime käynnin.

Kulunut viikko päättyi siis virkamiehen vierailuun. Vaikka saimmekin tällä kertaa puhtaat paperit, niin en silti malttanut olla kyseenalaistamatta esimerkiksi työlainsäädännön sopimattomuutta tietotyöhön. Esitin kysymyksen:

”Miten työntekijä kirjaa tuntinsa, jos hän matkustaa kaksi tuntia junassa Turusta Helsinkiin, kouluttaa siellä neljä tuntia ja palaa takaisin junalla kaksi tuntia?”

”No, lähtökohtaisesti matka-aika ei ole työaikaa.”

”Mutta eihän se olisi reilua, että lähdetään kahdeksalta ja palataan neljältä ja miinusta tulisi päivästä neljä tuntia? Varsinkin, jos junassa on naputeltu työasioissa läppäriä mennen tullen.”

”No, jos töitä junassa tehdään, niin silloin se on työaikaa.”

”Hyvä. Mutta kun joskus töitä tehdään vartti, kun verkko toimii. Sitten mietitään niitä näitä ja soitetaan äidille. Kun verkko taas toimii, hengataan facebookissa vartti, sitten jaetaan työnantajan some-sisältöä kymmenen minuuttia samassa palvelussa, sitten luetaan Iltalehdestä töihin liittyvää artikkelia vähän aikaa ja sitten Iltalehden viihdeuutisia. Sitten tulee työpuhelu, johon puhutaan viisi minuuttia, kunnes se katkeaa, kun ajetaan tunneliin. Illallakin saattaa tulla mieleen työasioita. Miten tämä kirjataan?”

Tästä pääsimmekin yhteisymmärrykseen, että rajanveto on todella hankalaa. Ja niinpä vuodelta 1996 oleva työaikalaki vaatii todella paljon nykyaikaistamista. Työ ei enää monessa työpaikassa ole aika-, vaan tulosperusteista. Jos joku tekee tavoitetuloksensa neljässä tunnissa, saa hän puolestani vaikka nyplätä pitsiä loppupäivän ja maksan mielelläni kuukausipalkan täysimittaisena.

Miksi joudun vahtimaan tunteja? Mielestäni tärkein tehtäväni on pitää huolta henkilöstön hyvinvoinnista. En tarvitse siihen tuntikirjanpitoa. Toki se meillä nyt on. Kuten myös Päihdeohjelma, Sairaanhoitovakuutuksen toimintaohje, Turvallisuusohjeet, Työterveyshuollon tekemä työpaikkaselvitys, Työterveyshuollon toimintasuunnitelma, Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi-dokumentti sekä Työsuojelun toimintaohjelma. Lisäksi olemme perustaneet Työsuojelukomitean (vaimikäseoli?), valinneet siihen työsuojeluvaltuutetun sekä kaksi varavaltuutettua ja kouluttaneet heidät toimimaan tässä tehtävässään ja taanneet lain vaatimat resurssit toiminnan toteuttamiseen. Ennen työ meillä oli vaarallista ja kamalaa, mutta nyt – kiitos lakien ja määräysten – meillä voidaan suojellusti ja hyvin!

Korostan vielä Tarkastajalle, jonka nimeä en tarkoituksella julkaise: tapaaminen oli miellyttävä ja asiallinen.

Silti olisin keksinyt sillekin tunnille tähdellisempää tekemistä. Näkisin erittäin mielelläni alla kommenteissa tulevien kansanedustajaehdokkaiden linjanvetoja: mitä sinä aiot eduskunnassa tehdä tälle asialle?

Kun katson ensi viikkoon, näen kalenterissani toisaalta hyvin toisensuuntaisia virkamiesten aikaansaannoksia. Ulkoministeriö on nimittäin ottanut todella upean roolin vienninedistäjänä.

Matkustan keskiviikkona Tukholmaan Suomen suurlähetystöön esittelemään Lyytiä ja jatkan saman homman parissa torstaina Bernissä, sielläkin Suomen suurlähetystön tiloissa. Molempiin tilaisuuksiin osallistuu suurlähetystöjen kutsumana paikallisia yrityksiä – prospekteja meille. Tukholmassa järjestelyissä on mukana myös suomalais-ruotsalainen kauppakamari.

Kummassakin tapauksessa suurlähetystöt ovat tehneet proaktiivista työtä auttaakseen suomalaisia yrityksiä viemään osaamistaan maailmalle. Käsittääkseni näissäkin kohteissa on töissä niitä paljon parjattuja virkamiehiä. He eivät yritä hankaloittaa yrittämistä, vaan tarjoavat konkreettista apua menestymiseen. Lieneekö sillä tekemistä, että ne Suomen epäkohdat, joita täällä poteroissaan päivystävä virkamies- ja lainsäätäjäkunta yrittää kaikin voimin torjua, näyttävät vähän erilaisilta maailmalta katsottuna? Vähän merkityksettömämmiltä?

Ehkä, ehkä ei. Yhtäkaikki, nostan hattua Tukholman ja Bernin suurlähetystöjen väelle! Teette hyvää työtä maanne eteen ulkomailta käsin.

Virkamiehet: kyllä me yrittäjät juosta jaksamme ja papereita tuottaa, kunhan se työ vie meitä ja maatamme eteenpäin!

Petri Hollmén

Yrittäjä

Minkä arvoista on yhteinen aika?

Minkä arvoista on vanhempien ja lasten yhteinen aika?

Korvaamatonta?

Eihän sitä voi mitata rahassa, eihän?

Näemmä voi.

Sain Kaarinan kunnalta tiedotteen, joka kertoi, että päiväkodeissa otetaan pikkuhiljaa käyttöön kellokortit. Ajatuksena on siirtyä tuntiperusteiseen veloitukseen päiväveloituksen sijaan. Siis mitä vähemmän lapsi on päiväkodissa, sen edullisemmaksi se tulee.

Liperissä on todettu, että kellokortti on todellakin lyhentänyt lasten päivähoidossa viettämää aikaa. Siis kun lapsen pitäminen hoidossa pitempään maksaa enemmän, niin omat kullannuput haetaankin kotiin aikaisemmin.

Esimerkiksi Kaarinassa enimmäismaksu kokopäivähoidosta on 283€ / lapsi / kuukausi. Lapsen voi tuoda hoitoon seitsemältä ja hakea viideltä. Nopeasti laskettuna kustannus vanhemmille on noin 1,5€ / mahdollinen hoitotunti.

Lapsen ja aikuisen yhteinen lisätunti on siis noin puolentoista euron arvoinen.

Itse olin naiivisti ajatellut, että kaikki hakevat lapset kotiin niin pian kuin mahdollista ollakseen enemmän lastensa kanssa. Liperin kokeilu osoitti, että eihän se näin ole.

Haetaan lapset jo, niin säästetään vähän rahaa.

Perjantaikokki

Ps. tätä kellokorttisysteemiä todellakin kannatan, jos se lisää lasten ja vanhempien yhteistä aikaa sekä tuottaa kaikille säästöjä!

 

 

 

 

Kaatopaikalla oppii asiakaspalvelua

WP_20140813_07_02_30_Pro

Jotten leimautuisi liian kriittiseksi, haluan toki tuoda julki myös hyvää palvelua sitä kohdatessani. Tämä kohde ei todellakaan ollut mikään elähtäneen asiakaspalveluasenteen kaatopaikka.

Olen aloittanut remonttiprojektin ja sitä myötä päässyt tutustumaan (tänään aamulla) myös alueemme kierrätysjärjestelmään. Vierailin tänään kahdesti Topinojan kaatopaikalla ja jos et ole koskaan siellä käynyt, niin suosittelen! Ihan vain oppimassa palveluasennetta.

Kaatopaikka on hienosti organisoitu, opasteet toimivat ja henkilökunta ystävällistä. Ajoin peräkärryni kanssa portille ja kello 6.45 minulle toivotettiin hymyillen hyvää huomenta. Sitten maksoin muutaman euron lautakärrystäni ja tyhjensin sen ohjeistettuun paikkaan.

Palasin pian kinkkisemmällä sekakuormalla ja minut ohjattiin lajittelupisteeseen. Siellä minua palveli mies, joka marssi reippaasti autolleni ja sekä neuvoi kuorman lajittelussa että auttoi minua tyhjentämään kärryn.

Kaatikselta lähti tyytyväinen asiakas. Joissain paikoissa homma vain osataan. Eikä siellä edes haissut. Tulli voisi tehdä tänne opintomatkan.