Työsuojelutarkastus vol. 2.0 on nyt ohi. Kuten kaverini asian tiivisti:
Kaikki meni OK, ei aihetta huumoriin. Tylsää.
Tarkastaja oli siis sama kuin viimeksi. Tällä kertaa oli asenne aika paljon muuttunut. Vaikka Tarkastaja ei kuulemma ole some-ihmisiä, oli hänkin kuullut kevään keskustelusta. Niinpä saimme ensimmäiseksi ohjeet, keneen olla yhteydessä, jos on tarkastuksesta kommentoitavaa. Lopunviimein kannattaa kuulemma soittaa omalle kansanedustajalle ja miettiä äänestyskäyttäytymistä, jos lakeihin haluaa puuttua.
No, näinhän se on. Lait määräävät mitä tehdään, mutta kyllä virkamies pystyy aika paljon vaikuttamaan. Oli Tarkastaja kuulemma itsekin hionut raporttejaan hieman vähemmän kulmikkaiksi sitten viime käynnin.
Kulunut viikko päättyi siis virkamiehen vierailuun. Vaikka saimmekin tällä kertaa puhtaat paperit, niin en silti malttanut olla kyseenalaistamatta esimerkiksi työlainsäädännön sopimattomuutta tietotyöhön. Esitin kysymyksen:
”Miten työntekijä kirjaa tuntinsa, jos hän matkustaa kaksi tuntia junassa Turusta Helsinkiin, kouluttaa siellä neljä tuntia ja palaa takaisin junalla kaksi tuntia?”
”No, lähtökohtaisesti matka-aika ei ole työaikaa.”
”Mutta eihän se olisi reilua, että lähdetään kahdeksalta ja palataan neljältä ja miinusta tulisi päivästä neljä tuntia? Varsinkin, jos junassa on naputeltu työasioissa läppäriä mennen tullen.”
”No, jos töitä junassa tehdään, niin silloin se on työaikaa.”
”Hyvä. Mutta kun joskus töitä tehdään vartti, kun verkko toimii. Sitten mietitään niitä näitä ja soitetaan äidille. Kun verkko taas toimii, hengataan facebookissa vartti, sitten jaetaan työnantajan some-sisältöä kymmenen minuuttia samassa palvelussa, sitten luetaan Iltalehdestä töihin liittyvää artikkelia vähän aikaa ja sitten Iltalehden viihdeuutisia. Sitten tulee työpuhelu, johon puhutaan viisi minuuttia, kunnes se katkeaa, kun ajetaan tunneliin. Illallakin saattaa tulla mieleen työasioita. Miten tämä kirjataan?”
Tästä pääsimmekin yhteisymmärrykseen, että rajanveto on todella hankalaa. Ja niinpä vuodelta 1996 oleva työaikalaki vaatii todella paljon nykyaikaistamista. Työ ei enää monessa työpaikassa ole aika-, vaan tulosperusteista. Jos joku tekee tavoitetuloksensa neljässä tunnissa, saa hän puolestani vaikka nyplätä pitsiä loppupäivän ja maksan mielelläni kuukausipalkan täysimittaisena.
Miksi joudun vahtimaan tunteja? Mielestäni tärkein tehtäväni on pitää huolta henkilöstön hyvinvoinnista. En tarvitse siihen tuntikirjanpitoa. Toki se meillä nyt on. Kuten myös Päihdeohjelma, Sairaanhoitovakuutuksen toimintaohje, Turvallisuusohjeet, Työterveyshuollon tekemä työpaikkaselvitys, Työterveyshuollon toimintasuunnitelma, Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi-dokumentti sekä Työsuojelun toimintaohjelma. Lisäksi olemme perustaneet Työsuojelukomitean (vaimikäseoli?), valinneet siihen työsuojeluvaltuutetun sekä kaksi varavaltuutettua ja kouluttaneet heidät toimimaan tässä tehtävässään ja taanneet lain vaatimat resurssit toiminnan toteuttamiseen. Ennen työ meillä oli vaarallista ja kamalaa, mutta nyt – kiitos lakien ja määräysten – meillä voidaan suojellusti ja hyvin!
Korostan vielä Tarkastajalle, jonka nimeä en tarkoituksella julkaise: tapaaminen oli miellyttävä ja asiallinen.
Silti olisin keksinyt sillekin tunnille tähdellisempää tekemistä. Näkisin erittäin mielelläni alla kommenteissa tulevien kansanedustajaehdokkaiden linjanvetoja: mitä sinä aiot eduskunnassa tehdä tälle asialle?
Kun katson ensi viikkoon, näen kalenterissani toisaalta hyvin toisensuuntaisia virkamiesten aikaansaannoksia. Ulkoministeriö on nimittäin ottanut todella upean roolin vienninedistäjänä.
Matkustan keskiviikkona Tukholmaan Suomen suurlähetystöön esittelemään Lyytiä ja jatkan saman homman parissa torstaina Bernissä, sielläkin Suomen suurlähetystön tiloissa. Molempiin tilaisuuksiin osallistuu suurlähetystöjen kutsumana paikallisia yrityksiä – prospekteja meille. Tukholmassa järjestelyissä on mukana myös suomalais-ruotsalainen kauppakamari.
Kummassakin tapauksessa suurlähetystöt ovat tehneet proaktiivista työtä auttaakseen suomalaisia yrityksiä viemään osaamistaan maailmalle. Käsittääkseni näissäkin kohteissa on töissä niitä paljon parjattuja virkamiehiä. He eivät yritä hankaloittaa yrittämistä, vaan tarjoavat konkreettista apua menestymiseen. Lieneekö sillä tekemistä, että ne Suomen epäkohdat, joita täällä poteroissaan päivystävä virkamies- ja lainsäätäjäkunta yrittää kaikin voimin torjua, näyttävät vähän erilaisilta maailmalta katsottuna? Vähän merkityksettömämmiltä?
Ehkä, ehkä ei. Yhtäkaikki, nostan hattua Tukholman ja Bernin suurlähetystöjen väelle! Teette hyvää työtä maanne eteen ulkomailta käsin.
Virkamiehet: kyllä me yrittäjät juosta jaksamme ja papereita tuottaa, kunhan se työ vie meitä ja maatamme eteenpäin!
Petri Hollmén
Yrittäjä
Perjantaikokin blogi 
Tietoyhteiskunnassa todella roolit muuttuvat ja sitä mukaa lainsäädäntöä todella tulisi myös muuttaa. Wikipediasta löysin allaolevan Drucker:in (1999) listan tärkeistä tuottavuustekijöistä – tunneista ei puhuta lainkaan (tietenkään ei koska tulos – ei tunnit – on tärkeä).
1.Knowledge worker productivity demands that we ask the question: ”What is the task?”
2.It demands that we impose the responsibility for their productivity on the individual knowledge workers themselves. Knowledge workers have to manage themselves.
3.Continuing innovation has to be part of the work, the task and the responsibility of knowledge workers.
4.Knowledge work requires continuous learning on the part of the knowledge worker, but equally continuous teaching on the part of the knowledge worker.
5.Productivity of the knowledge worker is not — at least not primarily — a matter of the quantity of output. Quality is at least as important.
6.Finally, knowledge worker productivity requires that the knowledge worker is both seen and treated as an ”asset” rather than a ”cost.” It requires that knowledge workers want to work for the organization in preference to all other opportunities.
Hyvä kirjoitus jälleen, Petri. Kyseessähän on jonkinlainen systeemitason ongelma, joka toistuu Suomen – ja toki monien muiden maiden – hallinnossa: osaoptimointi ja hallinnon siiloutuminen. Valtionhallinto tarvitsee rakenteellisia parannuksia. Kirjoitin aiheesta blogiini: http://villekalervovalkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185286-suomella-on-johtamisongelma
Huomiona siis, että samanlaista epäolennaista viilaamista esiintyy alalla kuin alalla: elintarvikkeiden tuotannossa, ravitsemusalalla, liikenteessä yms.
Johtamisjärjestelmän päivittäminen toki vaikuttaa vasta pitkällä aikavälillä.
Työlainsäädännössä ehdotan kahta konkreettista, heti ensi vaalikaudella toteutettavaa asiaa:
1) Sovitetaan sääntelykehikot yrityskoon mukaan. Työlainsäädännön tasoja olisi neljä: ensimmäinen työntekijä, alle 10 työntekijää, alle 50 työntekijää ja yli 50 työntekijää. Määräykset olisivat helpotettuja pienemmille yrityksille, joille myös suhteelliset kustannukset ovat korkeimmat.
2) Koko työnlainsäädäntö- ja normisto pitää perata kohta kohdalta ja poistaa sieltä kaikki kokonaisuuden kannalta epäoleellinen. Pitää siirtyä enemmän kohti järjestelyä, jossa puututaan ilmenneisiin ongelmiin, eikä yritetä maanisesti estää kaikki mahdollisia ongelmia ikinä syntymästä. Tämä läpikäynti kestää, mutta ehdittäisiin tekemään vaalikaudessa. Sillä välin kohta 1) helpottaa pk-yritysten arkea.
Jatka tärkeän asian esillä pitämistä!
-Ville Valkonen
Kiitos kommentista, Ville!
Kannattaa huomioida että nuo lait on tehty niitä huonoja työnantajia varten. Jos näitä asioita ei vaadittaisi, olisi jokainen työpaikka Suomessa todella joustava, ei työaikoja, ei kellokortteja, ei työterveyttä.
Sitten kun joku työntekijä valittaisi asiasta, työnantaja sanoisi että heillä on vapaa työaika, todella kivaa, jne… Käytännössä työntekijälle vihjattaisiin että jos et tee näitä töitä samaan kuukausipalkkaan, saat nähdä kengän kuvan takalistossasi.
Ikäviä asioita niitä kohtaan, jotka toimivat kunnolla ja rehellisesti. Mutta välttämätön juttu – koska Suomessakin on paljon yrityksiä jotka yrittävät repiä tulosta työntekijöiden selkänahasta.