Aihearkisto: liha

Mansikka-pekoni -salaatti – Oma maa mansikkaa

Posted on by

Muu maa mustikkaa. Niinhän se sanonta menee. Mutta toimimmeko todella näin?

Törmäsin maanantaina kaupan kassalla tuttuun ruokatoimittajaan, Herra Haapioon. Jäin kiinni ruotsalaisten uuden sadon perunoiden ostamisesta. Huomasin ruokatoimittajan katseesta, että olin suorittamassa maanpetosta. Kelpaavat hyvin pöytään – kuvausrekvisiitaksi, oli toimittajan kommentti. Sain siltä seisomalta kutsun maaotteluun. Saksa kohtaa Suomen – makkaroiden mittelössä.

Innostuin kilvasta huomattavasti enemmän kuin jalkapallosta, joten saavuin seuraavana iltapäivänä sovittuun aikaan ruokatoimittajan takapihan grillikeitaaseen. Paikalle saapui myös mainos- ja ruokamaailmasta tuttu Visa Nurmi. Kolmistaan laitoimme järjestykseen kahdeksan bratwurstia. Kerrankin aito makkaratesti, jossa maistellaan oikeita makkaroita, kommentoi Visa.

Kisa oli tiukka. Testin tulokset voit lukea eilisestä Iltalehdestä tai Iltalehden netistä lähipäivinä. Kerrottakoon, että Suomi voitti.

Makkarat pisteytettyämme kääntyi keskustelu uuteen perunaan. Haapio on lanseerannut tälle ainutlaatuiselle raaka-aineelle nimenkin; Neitsytperuna. Se kuvaa varsin hyvin aidon, suomalaisen uuden perunan herkkää ja turmelematonta makua. Kyse on parsaan verrattavasta herkusta, jonka kansainvälistäkin arvoa me suomalaiset emme oikein ymmärrä. Keskustelimme myös muista suomalaisista huippuraaka-aineista, joita pidämme itsestäänselvyytenä, mutta jotka maailmalta joko täysin puuttuvat tai ovat laadultaan lähinnä ala-arvoisia. Tällainen on perunan lisäksi mm. tuore maito.

Kiitin iltapäivän varsin lihapitoisesta grilliateriasta ja suuntasin takaisin jokirantaan. Mietin matkalla, että piru vie, herrat ovat oikeassa. Suomessakin odotamme keväällä parsaa ja parsaviikkoja kuin lapset joulupukkia. Lehtiin kirjoitellaan tarinoita ravintoloista, jotka kuorivat parsaa yöt päivät asiakkaiden appeeksi. Missä ovat Uuden Perunan Viikot tai uusiperunamenut?

Turun kulttuuripääkaupunkihankkeeseen on kirjattu ruokakulttuurihanke ja sen tärkeänä osana vuonna 2010 järjestettäneen Neitsytperunafestivaali, pitkälti herrojen Haapio ja Nurmi ideasta. Hieno idea ja olemme mukana! Sitä ennen takaamme jatkavamme rymättyläläisen perunan esilletuontia tempauksillamme jokirannassa ja ravintoloissamme. Toivokaamme, että tämä upea tuote saa sen arvostuksen joka sille kuuluu. Kohta sitä taas saa!

Mansikka-pekoni -salaatti

Kun suunnitellut raaka-aineet loppuvat, syntyy uusia, joskus toimiviakin yhdistelmiä. Tämän salaatin vaimoni taikoi mökkikeittiön vähiin huvenneista raaka-aineista. Suosittelen kokeilemaan.

Reseptin ja viinisuosituksen tulostettavana PDF:nä saat tilaamalla perjantaireseptin sähköpostiisi.

AINEKSET
– 200 g brie-juustoa
– 3 dl tuoreita mansikoita
– 1 paketti pekonia
– 4 tomaattia
– 1 iso kerä rapeaa salaattia
– 1 nippu kevätsipulia
– Maldon-suolaa
– mustapippuria myllystä
– oliiviöljyä

VALMISTUS
Paista pekonit rapeaksi. Jäähdytä talouspaperin päällä ja pilko pieneksi. Pilko sipulit pieneksi. Huuhdo, kuivata ja revi salaatti ja pilko muut ainekset suupalan kokoisiksi paloiksi.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Rouhi pinnalle mustapippuria, ripottele päälle Maldon-suolaa ja kruunaa salaatti pirskottelemalla vielä oliiviöljyä sinne tänne.

Tarjoa rapean leivän ja kevyen punaviinin kera.

Viinisuositus

Suosittelen tälle salaatille kevyttä, mutta maistuvaa, punaviiniä. Alkosta löytyy esim. Trapichen Pinot Noir –rypäleestä valmistettua viiniä alle kympin hintaluokassa. Kannattaa kokeilla myös vaikka grillatun lohen kanssa.

Helteistä viikonloppua!

Perjantaikokki

Lihamakaronilaatikko – Kuoleva kulttuuri

Posted on by

Sain kutsun itseäni kokeneempien ja viisaampien joukkoon valmistelemaan Turun tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden ruokakulttuurinäkökulmaa. Istuimme tiistai-iltapäivän pitkän pöydän ääressä eri alojen edustajien kanssa miettien miten tämä kulttuurin osa-alueista maistuvin siivittäisi vuoden 2011 kulkua.

Oman ammattini puolesta olen tekemisissä lähinnä ravintoloiden edustajien kanssa. Siksi oli erittäin innostavaa kuulla myös mm. keittokirjailijoiden, ruokatieteen- ja laitosruokailun edustajien näkökulmia. Koin kulttuuritilaisuudessa kulttuurishokin, kun kuuntelin kaupungin kouluruokailuista vastaan henkilön hurjia kertomuksia tosielämästä.

Kouluruokailu nousee keskusteluihin vähän väliä ja useimmiten tyydytään kauhistelemaan ateriointiin käytettävän rahan pienuutta. Turussa herkkuaterioita varten on varattu 61 senttiä päivässä oppilasta kohden. Kyseessä on varsinaisesta niukkuuden jakamisesta, mutta tällä rahalla taiotaan kuitenkin kohtalaisen maistuvaa pöperöä lasten lautasille. Ei minua tuo summa pöyristyttänyt, vaan tarinat, joita kuulin kouluunkin heijastuvasta kotien ruokakulttuurin muuttumisesta.

Kuulin, että kouluruoan menekki on suurinta maanantaisin ja laskee tasaisesti loppuviikkoa kohden. Ihmettelin, miksi lihapatojen äärellä vietetyn viikonlopun jälkeen oikein ahmitaan laitoskeittiön antimia. Totuus on kuvitelmaani karumpi – on suuri määrä lapsia, jotka eivät saa kunnolla kotona syödäkseen ja maanantaina aloitetaan energiavarastojen täydennys. Olin kuin puulla päähän lyöty.

Ei tässä vielä kaikki. Keittiöiden koko laitoksissa vain kasvaa, kun tuotantoa keskitetään. Kohta suurtalouskokin pienin mittayksikkö reseptissä on yksi trukkilava. Kannatan, että ruokaa valmistettaisiin pienemmissä erissä lähellä ruokailijoita, lähikeittiöissä. Mutta en arvannut, että lähikeittiöitä vaaditaan päiväkoteihin takaisin, koska muuten monet lapset eivät näe ikinä, että ruokaa oikeasti valmistetaan. Päiväkodin keittäjä voi siis olla lapsen ainoa havainto ruoan laittamisesta – monet kun kuvittelevat, että se vain tulee aina erilaisissa mikropaketeissa ilman sen kummempaa työtä. No nyt sain oikein tukista kaaliin!

Hei haloo, me kaikki pienten lasten vanhemmat! Minkälaista kulttuurintuhoamista oikein harrastamme ostamalla ruoan kotiin erilaisiin mikromuoveihin pakattuna? Kuinka suuren muutoksen tämä elintärkeä kulttuurinala onkaan kokenut muutamassa sukupolvessa. Perinnetietoa ja –taitoa katoaa kansaltamme vauhdikkaammin kuin sademetsää päiväntasaajalta.

Vielä parikymmentä vuotta sitten taito siirtyi äidiltä tyttärelle, ja välillä pojillekin, luontaisessa kanssakäymisessä illallisen valmistelun ja nauttimisen yhteydessä. Reseptit periytyivät sukupolvelta toiselle – syntyi perinneruokia. Olemmeko me kiireisessä itsekkyydessämme katkaisemassa tämän ja siirrämme ruokakulttuurin vetovastuun valmisruokateollisuudelle? Jos me emme tee ruokaa, opettele tuota jaloa taitoa ja vie sitä omalla esimerkillämme lapsillemme, niin kuka sen tekee? Ohjatut emännänkatseluhetket päiväkodissako? Minä en ainakaan halua kuulua sukupolveen, joka eväsi lapsiltaan mahdollisuuden syödä itse perinteisten reseptien mukaan valmistettua ruokaa.

Lapset keittiöön – ja aikuiset edellä! Tehkää vaikka makaronilaatikkoa. Pääasia, että teette alusta saakka itse.

Lihamakaronilaatikko

Tiistain ideariihestä sydämistyneenä marssin kauppaan ja kaivoin Kotitalouden kirjasta makaronilaatikon reseptin esiin. Tuunasin sitä hieman italomieltymykseni mukaiseksi. Lapset istuivat hellan molemmin puolin kapustat kourassa ja keittivät minkä ehtivät. Lasten avulla isikin onnistui.

AINEKSET
– 5 dl makaroneja
– 400 g jauhelihaa
– ½ pakettia pekonia
– 1 iso sipuli
– 1 valkosipulin kynsi
– 2 tomaattia
– 10 basilikan lehteä
– 2 kananmunaa
– 4 – 5 dl maitoa
– 200 g mozzarellaraastetta
– 100 g parmesaania raastettuna
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– rypsiöljyä paistamiseen

VALMISTUS
Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä pussin ohjeen mukaan. Pilko sipulit ja pekonit. Paista rypsiöljyssä, kunnes pekonit ovat kypsiä. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada makaronit, liha, pilkotut basilikanlehdet ja raastettu parmesaani uunivuokaan. Sekoita varovasti. Sekoita kananmunat ja maito ja kaada muna-maitoseos joukkoon. Ripottele pinnalle mozzarellaraaste. Paista 200 asteisessa uunissa puoli tuntia, lisää pinnalle pilkotut tomaatit, laske lämpöä 175 asteeseen ja paista vielä toinen puoli tuntia.

Koristele basilikalla.

Arkiruoan seuraksi rentoa arkiviiniä kantokassista

Perjantaireseptikyselyssä 57% vastaajista toivoi Perjantaireseptiin myös viinisuosituksen. Minut tuntevat tietävät, että en ole perso tuolle jumalten juomalle, joten pitkin hampain ryhdyin tähänkin urakkaan… Jatkossa kirjeessä on siis aina silloin tällöin viini- tai juomavinkki reseptille. Tällä viikolla vuorossa on miellyttävä tuttavuus Etelä-Afrikasta.

Viini on pehmeä, kuin Afrikan yö ja varsin näppärä tarjoiluastia houkuttaa toiseenkin lasilliseen. Pakkaus on 1,5 -litrainen ja näin ollen pullohinnaksi Alkossa tulee hieman alle 6,5€ / plo. Tämä on aivan ykkönen kesän ulkoilmaruokailussa, kun näitä voi fillarin tarakalle pinota narulla vaikka viisi, eikä lasin rikkoutumisesta ole vaaraa. Suosittelen!

Lisätiedot viinistä

Perinteistä viikonloppua!

Perjantaikokki

Lasagne á la Maija – Miesten ja naisten työt

Posted on by

Istuin tiistaina illallisella vieraidemme kanssa Herrankukkarossa. Koolla oli iloinen ja puhelias seurue, joten keskustelu oli lennokasta ja aiheet vaihtelivat tiuhaan. Jotenkin juttu kääntyi naisten ja miesten työnjakoon taloustöissä.

Vastapäätäni istunut yrittäjäherra rehvasteli tekevänsä mitä haluaa, kun muut tekevät mitä osaavat. Herran rouva tarttui tähän väitteeseen varsin vauhdikkaasti ja kertoi tarinan ex-miehestään, joka oli ilmeisesti puhunut samansuuntaisesti pyykkihuollosta. Rouva oli velvoittanut ex-miehensä hoitamaan pyykkihuoltoa toistaiseksi, koska hän kehujensa mukaan niin hyvä siinä on. Mies ei voinut kuin tyytyä kohtaloonsa ja lunastaa puheensa.

He kuivattivat pyykkinsä narulla ja tuli miehen vuoro järjestää märät pyykit kuivumaan. Hän suoriutuikin tehtävästä varsin tehokkaasti. Rouva kun meni katsomaan työn jälkeä, selvisi myös syy nopeuteen. Narulla jo olleet, kuivat pyykit, oli hinattu kaikki narun toiseen päähän yhteen ryttyyn ja näin vältytty ensimmäiseltä aikaa vievältä vaiheelta. Märät roikkuivat sitten niiden vieressä varsin siististi kuivumassa. Miesmäistä prosessin optimointia, sanoisin.

Ex-herra oli kehuskellut myös olevansa varsin etevä silittäjä – vaikka ei koskaan silittänytkään paitojaan. Kehuskeluun kyllästynyt rouva antoi herran jatkossa vastata myös omien paitojensa silittämisestä. Tuli iltajuhla, johon pariskunta lähti parhaimpiinsa pukeutuneena. Rouva odotti jännityksellä, kuinka ryppyisen herran kanssa joutuisi matkaan lähtemään. Mutta ei, paita miehen päällä oli oikein sileä ja edustava. Totuus paljastui vasta, kun juhlissa tuli lämmin ja herra riisui pikkutakkinsa. Etumus ja kaulus olivat sileät, kaikki muu rypyssä kuin pihtiputaan mummon naama digiboksikaupassa. Hän oli taas järkeillyt työn ja hyödyn suhteen silittäen vain pikkutakin alta paljastuvat paidan osat.

Tämän kuultuani repesin nauruun ihastellen tarinoiden päähenkilön täydellistä itsekritiikin puuttumista. Nauruni katkaisi vierustoverini, herrahenkilö hänkin, hämmästynyt kommentti:

”Mitä ihmeellistä tossa on? Mä silitän aina noin! Mutta vain amatöörit riisuvat pikkutakkinsa kesken illan!”

Tunnustettava on, hyvät lukijat, että myös minulla on kaapissani pari omaa kokemusta prosessin optimoinnista. Näistä on jo aikaa ja puolustaudunkin sillä, että vaimoni koulutustyö oli silloin vasta alussa. Kerran sain tehtäväkseni valmistaa vaimon perheelle illalliseksi lasagnea. Keittotaitoni oli silloin vasta ”heräämässä”, jos asian kiltisti ilmaisee. Hyppäsin aikaa vievän ”mausta ja maista” –vaiheen yli ja pistin valkokastikkeeseen taatusti reilusti viherpippuria. Ruoka oli varsin texmex-henkinen ollakseen alkujaan Välimeren alueelta.

Toisen kerran yritin optimoida prosessia, kun olimme juuri muuttaneet yhteen nykyisen vaimoni kanssa. Sain komennon: ”pese vessa”. Siihen aikaan ajattelin, että wc-harja on varsin kätevä työkalu eikä sen käyttöä tule suinkaan rajoittaa pöntön pesuun. Vaimo avasi oven väärään aikaan ja jäin kiinni muistaakseni lavuaarin pesusta vessaharja kädessä.

Enää en väitä osaavani kaikkea. Tyydyn toistaitoisuuteeni tietyissä asioissa ja istun jonkun muun pesemässä putipuhtaassa saniteettitilassa. Kun on kyse lasagnesta, ei sitä kukaan muu tee paremmin kuin vaimoni. Kaamea on toistaitoisuuteni aiheuttama taakka, mutta kyllä minä näinkin pärjään…

Lasagne á la Maija

Kirjoitin pari viikkoa sitten tajunnan virtaa samalla kun söin vaimoni tekemää lasagnea. Lasagne ei silloin päätynyt reseptiksi ja vastaanotin tukun palautteita, että resepti on saatava ja heti! Olkaa hyvä, lasagne vaimoni tapaan, vaimoni sanoin.

Reseptistä tulee yksi uunivuoka

AINEKSET

Jauhelihakastike:
– 2 rkl rypsiöljyä
– 700 g jauhelihaa
– puoli pakettia pekonia
– 1 iso sipuli
– 2 valkosipulinkynttä
– kolme tomaattimurskatölkkiä (Mutti on paras merkki,
saa ainakin Prismoista)
– 1tl sokeria
– merisuolaa ja mustapippuria
– ripaus cayennepippuria

Bechamel, eli valkokastike:
– 4 rkl voita (n.50g)
– 4 rkl jauhoja
– 1 litra kevytmaitoa
– merisuolaa ja viherpippuria mausteeksi (ole tarkka pippurimäärän kanssa!)

– 1 paketti lasagnelevyjä (Torino, esikeitettyjä). Hyvä uutuus on täysjyvälevyt.

– 2 pussia mozzarellaraastetta lasagnelevykerrosten väliin ja päälle. Juustoa ei turhaan kannata lisätä bechameliin, tulee venyvää liisteriä.

VALMISTUS
Laita pannulle rypsiöljy, pilkotut sipulit ja pilkottu pekoni kun pannu on lämpenemässä. Kuullota kaikkia hetki pannun ollessa kuuma ja lisää jauheliha. Lisää tässä vaiheessa suolaa ja pippuria jauhelihan sekaan, jotta mausteet imeytyvät lihaan.

Kun jauheliha on kypsynyt, lisää tomaattimurska ja muut mausteet. Anna hautua miedolla lämmöllä samalla kun valmistat bechamel-kastikkeen.

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon vehnäjauhot voimakkaasti sekoittaen. Tämän jälkeen lisää pienissä erissä maitoa seoksen joukkoon reilusti sekoittaen. Muista sekoittaa maitoa pienin väliajoin, jotta se ei pala pohjaan. Kun kaikki maito on kattilassa lämmitä seosta niin, että se kiehahtaa. Ota kattila pois liedeltä, mutta muista sekoittaa vielä jonkin aikaa, koska kattilan pohja on edelleen kuuma. Mausta suolalla ja viherpippurilla.

Sitten aloitetaan lasagnen kokoaminen. Laita pohjalle jauhelihakastiketta. Päällystä levyillä ja lisää kerros jauhelihakastiketta. Tämän päälle bechamel ja juustoraaste, sitten taas levyjä ja uusi kerros jauhelihakastiketta. Jatka kerrostamista kunnes vuoan reunat tulevat vastaan ja lopeta kerrostelu niin, että viimeiseksi tulevat levyt, joiden päällä on bechamel ja juustoraaste. Paista uunissa 30 – 40 minuuttia 200 asteessa. Itse käytän esikeitettyjä lasagnelevyjä, jolloin paistoaika on vajaa puoli tuntia.

Nauti raikkaan vihersalaatin kera ja raasta päälle parmesaania. Katso tuolta alhaalta, mistä saat hyvää salaattia tästä päivästä eteenpäin.

Kevään merkki

Lähdin eilen aamulla 6.44 junalla Helsinkiin, joten jouduin heräämään varsin aikaisin. Uni haihtui silmistä, kun vilkaisin kännykästäni yöllä saapuneen postin. Tätä postia olin odottanut koko talven!

Arvaa mikä se oli? Sorrin sydämellinen puutarhuripariskunta kirjoitti, että ”kevään ensimmäiset herkät salaatit, huumaavasti tuoksuvat tuoreet yrtit, makeat nauriit ja retiisit sekä tutut tomaatit ja kurkut odottavat taas herkkusuita Kauppatorilla”. Maailman paras torikoju aukeaa tänään! Siellä nähdään.

Sorrin nettisivut

Pakkasta päin, kevättä kohti, makkara mielessä!

Perjantaikokki