Elämänkertani ensimmäinen luku – Paistetut ahvenet ja rucolapasta

On kamala tunne, kun tuijottelee valkoista paperia ilman mitään sanottavaa. Hyviin tapoihin kuuluu, että jos ei ole mitään fiksua sanottavaa, niin silloin ollaan hiljaa. Mutta kun ei voi, kun on itselleen joskus luvannut, että joka perjantai on oltava jotain sanottavaa.

Eilen illalla tuijottelin muiden jo nukkuessa ruutua vailla asiantynkää. Ei, etteikö maailmassa olisi asioita, joihin tarttua, mutta mikään ei vain inspiroinut. Tein perus inspiroitumisrituaalini, eli selasin Facebookin päivitykset, uusimmat uutiset Maikkarin sivuilta ja vilkuilin muutamaa blogia. Nautin jopa lasin punaviiniä. Siltikään ei napannut.

Mietin, mitä suuret kirjailijat tekevät, kun sanottava loppuu – kun uutta ei enää synny. He ryhtyvät työstämään elämänkertaansa – eli muistelemaan menneitä! Mutta mitäpä kolmikymppisellä on elämästään kerrottavaa, kun vanhoja pitäisi muistella?

Päätin kuitenkin kirjoittaa yhden luvun elämästäni valmiiksi. Siinä korostuu kaksi elämänvaiheen hallitsevaa teemaa: työ ja perhe. Se kuuluu näin.

Kolmenkympin molemmin puolin (ikävuodet 27-32)

Elämäni sai uuden suunnan ja merkityksen lähestyessäni kolmeakymmentä ikävuotta. Kymmenen vuotta aiemmin en voinut elämän eteen tuomia muutoksia edes aavistella. Tämä jakso jäi mieleeni työteliäänä, onnellisena ja iloisena aikana.

Tuona aikana perustin oman yrityksen, Lyyti Oy:n ja siirryin matkailualan palkkatöistä epävarman leivän ääreen. Ensiksi tein töitä yksin – muiden töiden ohessa. Sitten sain mukaan Ramin, josta tuli myöhemmin toinen yrittäjistä ja oikea käteni sekä matikkapääni. Anna, tuo oivallinen pohojaalainen liittyi seuraan vuonna 2009. Siinä olikin todellinen moniosaaja, joka suhasi Suomea ristiin rastiin ilosanomaamme levittäen. Ydintiimimme oli koossa hieman myöhemmin, kun Toni, palvelumme tekninen sielu, siirtyi palvelukseemme. Myöhemmin molemmista tuli ansaitusti myös osakkaita. Sitten saimme myyntiä vetämään kaimani Petrin (joka oli jopa puheliaampi kuin minä) ja Skandinavian markkinointiin suomenruotsalaisen vahvistuksemme Christofferin. Osa-aikaisina töitä painoivat Antti ja Simo. Lahjakkaita ihmisiä kaikki. Oli upeaa tehdä viisaampiensa kanssa töitä. Meissä kaikissa oli yrittäjähenkeä. Loimme jotain uutta, elimme epävarmuudessa, uskoimme tulevaan ja aloitimme maailmanvalloituksen. Tiesin selviävämme, kun sain pankista kirjeen, joka kertoi, että takaamastani lainasta oli käytössä 0,00 euroa. Olimme läpimurron kynnyksellä. Kävimme hyvin lähellä kolmen vuoden kuolemanlaaksoa, mutta selvisimme.

***
Se oli unelmieni työpaikka. Ja halusin, että se on muillekin sellainen.
***

Ilman upeaa vaimoani, Maijaa, ei yrittäminen olisi ollut mahdollista. Hän teki väitöskirjaa ja hoiti samalla kahta lasta ja odotti kolmatta. Miten pystyikin? Lupasin itselleni, että maksan vielä takaisin. Kun taloudellinen epävarmuus yrityksessämme helpotti, muutimme Sveitsiin. Nyt oli vaimon vuoro luoda uraa tutkijana. Nautin uudesta tilanteesta puolittaisena koti-isänä, uudesta elämänrytmistä ja lasten seurasta. Lapsista Julia osoitti uskomatonta sinnikkyyttä ja positiivisuutta käyden koulua ensimmäisistä viikoista alkaen täysin uudella kielellä. Vaikka heikompiakin aamulähtöjä oli, oli tyttö aina iloinen koulusta tullessaan. Ummikkona monta tuntia – joka päivä. Kokeile itse! Nuoremmat, Oliver ja Albert olivat aluksi kotona Au pair-Marin loistavassa hoidossa. iPad peleineen oli silloin kova juttu ja Oliverilla myös Extreme-temput. Milloin oli leuka verillä ”etuvoltti fillarilla”-treeneistä ja milloin jotain muuta. Albert puolestaan kylpi kolme – neljä kertaa päivässä ja pesi aina samalla hampaat sekä tukan – usein samalla vaahdolla. En tiedä miksi, mutta yksivuotiaan tahtoa emme tässä vastustelleet. Hygienia lienee hyvästä. Iloisuuttaan eivät pojat koskaan kadottaneet, vaikka kolhuja tuli. Lapset olivat todellisia sopeutujia.

Siihen aikaan kirjoitin myös blogia nimeltä Perjantaikokki. Blogit olivat silloin kovassa huudossa ja bloggareille sateli kutsuja jos jonkinlaisiin tilaisuuksiin, tuotelanseerauksiin ja rientoihin. Aina en tiennyt miksi kirjoitin, mutta perjantaiaamuna palautteita lukiessa muistin taas syyn.

Kirjoitin lukijoiden vuoksi. Ja itseni. Välillä on hyvä sanoa itsestäänselvyydet ääneen, jotta tietää, miksi on onnellinen.

Hyvää viikonloppua,

Perjantaikokki

 Paistetut ahvenet ja rucolapasta

Kala on niin harvinaista herkkua ruokapöydässämme nykyään, joten silloin kun sitä saa, niin mielellään valmistaa sen siten, että itse kalan maun voi myös maistaa. Seuraan siis vain mietoja makuja.

AINEKSET

–       12-16 ahvenfileetä (n. 3-4 per syöjä koosta riippuen)
–       400 g tagliatelle-pastaa
–       200 g rucolaa
–       ½ sitruunan mehu
–       1 sitruunan kuori
–       1 dl oliiviöljyä
–       voita paistamiseen
–       merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Poista ahvenista ruodot leikkaamalla niille ”pöksyt”. Raasta fileiden päälle sitruunankuorta ja rouhi suolaa  sekä mustapippuria myllystä. Anna maustua hetki.

Laita ¾ rucolasta tehosekoittimeen. Lisää oliiviöljy ja sitruunanmehu. Aja rucolaöljy tasaiseksi.

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä al dente. Valuta ja sekoita rucolaöljyn kanssa. Pidä lämpimänä.

Kuumenna voi pannulla lähes ruskeaksi. Paista ahvenfileitä hetki kummaltakin puolelta (mikään ylikypsä kala ei ole hyvää). Asettele kalat pastan päälle ja koristele annos rucolanlehdillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s