Mites se Sunnuntain mainoksessakin soinut biisi menikään? ”On taaskin sunnuntai…” Mahtava viikonpäivä, kertakaikkiaan. Hiljaista teillä ja kaupungissa, kaikkialla lungi fiilis. Itse en kaipaa lainkaan supermarkettien sunnuntaiaukioloa. En tosin kaipaa supermarkettejakaan. En kertakaikkiaan ymmärrä suomalaisten viehtymistä hehtaarin kokoisiin halleihin, joissa myydään tennareita ja Norjan lohta vieri vieressä. Mutta nyt meni taas ohi aiheen – tosin lupaan kirjoittaa tästä aiheesta vielä.

Minun lempikauppani on kylämme pieni Spar. Pihalla on suihkulähde ja kahdeksan parkkipaikkaa, joissa on aina tilaa. Omppujakin on tarjolla vain kahta laatua, ajattele! Toiset ovat lemppariani, joten kein Problem.

Kauppa on oikeasti pieni, sillä kahdellakymmenellä askeleella sen kävelee päästä päähän. Ja silti sieltä löytyy kaikki tarvittava (ja sen lisäksi mahtava juustotiski ja hyvä valikoima viinejä). Valkotakkinen, varmaankin kahdeksaakymppiä lähestyvä kauppias, tulee aina tervehtimään ja kysyy, että onko kaikki hyvin ja miellyttääkö valikoima. Miellyttäähän se.

Perjantaina bongasin pakastealtaasta kokonaisen ankan. Aku maksoi 15 frangia, eli n. 12 euroa. Ei paha! Ostin sen tietämättä mitä siitä tehdä.

Tänään menimme lounaalle taas eilen mainitsemalleni laavulle. Grillasimme nuotiolla nakkeja ja St. Galler – bratwursteja. Sitten kävin fillarilenkillä. Lenkin jälkeen aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja auton mittari näytti +20 astetta, kun suuntasimme poikien toiveesta SihlCityn valtavaan skeittiparkkiin. Oliver on kuin kala vedessä isossa poolissa. Varmasti nuorimpana potkulautailijana kerää huomiota ja siitä nuorimies nauttii. Kenen lie geenit…

Albert painelee hänkin sujuvasti potkulautansa kanssa ja harjoittelee ensimmäisiä hyppyjään. Julian kanssa harjoittelimme yksipyöräisellä ajoa. Jokunen metri hänellä sujuu jo!

Sitten rouvan piti käydä jakamassa solut. Tai jotain muuta tieteellistä. Suuntasimme Hönggerbergille ETH:n kampukselle koko perhe. Julia meni äidin kanssa tutkimaan soluja mikroskoopilla ja me potkulautailtiin ja yksipyöräiltiin poikien kanssa urbaanissa leikkipuistossa. GoPro-kamera tallensi hienoja hyppyjä ja temppuja poikien potkulautailuvideota varten.

Illalla otin Pekingin ankan pois uunista. Neljä tuntia se ehti siellä muhia. Löysin hyvän reseptin Kaikki äitini reseptit-blogista. Tosin sovelsin sitä, sillä eihän minulla tietenkään ollut viismaustetta… Mutta hyvää tuli! Tätä tehdään toistekin!

Nautimme ruoan teepaitasillaan terassilla, auringon laskiessa kukkuloiden taakse. Herkullinen ja urheilullinen sunnuntai. Juuri sellainen, jonka jälkeen menee onnellisesti nukkumaan.