#satasyytäollaonnellinen #90 #nimpparit









Nimpparit. Mikä ihana syy hieman juhlia! Sankari oli tänään Julia ja hän sai valita lounaspaikan.

Toin hänelle torstaina Chamonixista tuliaisiksi ensimmäisen oman puukon. Vieläpä sellaisen, jossa on tulustikku mukana. Sillä voi siis tehdä tarvittaessa myös tulet. Julia on lapsista ehkä eniten innostunut laavusta, veistelystä ja erämeiningistä. Niinpä lounaspaikan valinta oli haaste…

Toisaalta olisi ollut kova hinku mennä laavulle grillaamaan, mutta loppujen lopuksi Zürichin Bahnhofstrasselle avattu sushiravintola voi voiton. ”Siellä on se pyörivä hihna!” – oli valintaperuste.

Yooshi oli mainio ravintola. Sieltä sai uusia ideoita kotisusheihin. Lapsetkin pitivät ruoasta, mutta myös padeissa olevista peleistä. Padeilla pystyi (myös) tilaamaan juomat, lukemaan annosten taustat ja tarkistamaan kalojen alkuperän. Toimiva konsepti! Ja aika monta lautasta saimme syötyä…

Loput kuvat onkin päivän fillarilenkiltä. Kevät on ollut upea ja taas tänään oli ilo liikkua metsässä ja kukkuloilla.

#satasyytäollaonnellinen #89 #vastaleikatun ruohon tuoksu







Kevään ensimmäinen kerta, kun leikkasin nurmikon. Kevät on jo pitkällä ja suomalainen helleraja rikkoontui juuri terassillamme. Riippumatto, jätskipuikko, kirsikkapuun kukat. Ruohon tuoksu, auringon lämpö ja sininen taivas. Perjantai. Aika monta syytä olla onnellinen.

Valinta on silti helppo. Tuoksu, joka tuo mieleen lapsuuden kesät. Melkein yhtä hieno tuoksu kuin leppeän merituulen tuoksu.

#satasyytäollaonnellinen #88 #lokaatio





It’s all about location – ainakin asuntokaupassa.

Rami tuli kanssani miettimään strategiaa. Hauskaa siinä on, että se ei aina vaadi läppäriä eikä fläppitaulua. Ajatuksia voi vaihtaa vaikka missä. Vaikka tuolihississä.

Zürich on sijainniltaan mainio. Tiistaina satoi, joten istuimme kentällä hetken ja katsoimme, missä paistaa aurinko. Suunniteltu St Anton vaihtui lennossa Chamonixiin. Ei onnistu ihan joka kolkassa…