Vaimon veli perheineen tuli kylään. Lapsilla oli aika yhtenäinen asuvalikoima pihalla. Selässä luki ”Ibrahimovic” melkein kaikilla. Pistimme pystyyn kunnon pihapelit. Reilun tunnin verran jalkapalloa alla auringon. Hiki tuli, kuka voitti. Ei tietoa! Kivaa oli.
Kyllä, myönnän. Kolmatta viikkoa shortsikelit ja ulkona syömme jatkuvasti. Silloin on helppo olla onnellinen. Au pairimme Emmi totesi tänään, että minun täytyy ottaa tämä haaste uusiksi Suomessa. Miksipä ei.
Ilmasto ei ehkä anna vetoapua yhdeksää kuukautta vuodessa, mutta en usko sen olevan ratkaiseva tekijä. Eiköhän Sveitsistäkin löydy tuhraanmurjottajia, vaikka onkin huhtikuu ja päivälämpötilat yli kahdenkympin. Ja toisaalta Suomesta löytyy iloisia, positiivisia ihmisiä, jotka hymyilevät räntäsateessakin.
Silti mielenkiintoinen haaste. Täytyy harkita. Mutta tehdään niin, että katson pari kuukautta kulttuuri- (tai ilmasto-) shokin vaikutuksia ja sitten päätän, toistanko haasteen syksyllä Suomessa.
Yhtä kaikki, nyt nautin elämästä. Shortsit jalassa, arskat päässä ja naama kunnon panda-mallisilla rusketusrajoilla. Ehtii räntäsateessa hymyillä sitten myöhemminkin.
Kahden viikon tauko (erittäin aikaisessa) aamu-urheilussa teki terää. Viime viikko kului hiihtolomalla ja sitä(kin) edellisellä viikolla lapsilla oli lomaa, joten minun ei tarvinnut olla lenkiltä takaisin aamulla seitsemältä.
Talveen on mahtunut sateisia aamuja, sumuisia aamuja ja paljon pimeitä aamuja. Tänään oli fiilis täysin erilainen, kun ennen seitsemää pystyi jo hyvin polkemaan ilman valoa. Eihän tuo aamu-aurinko nyt vielä häikäissyt, mutta valaisi kuitenkin. Varmaan kuukauden päästä täytyy aamulla jo käyttää aurinkolaseja. Näin ainakin toivon!
Perjantaikokin blogi 