au pair | Perjantaikokin blogi

Kyllä, myönnän. Kolmatta viikkoa shortsikelit ja ulkona syömme jatkuvasti. Silloin on helppo olla onnellinen. Au pairimme Emmi totesi tänään, että minun täytyy ottaa tämä haaste uusiksi Suomessa. Miksipä ei.

Ilmasto ei ehkä anna vetoapua yhdeksää kuukautta vuodessa, mutta en usko sen olevan ratkaiseva tekijä. Eiköhän Sveitsistäkin löydy tuhraanmurjottajia, vaikka onkin huhtikuu ja päivälämpötilat yli kahdenkympin. Ja toisaalta Suomesta löytyy iloisia, positiivisia ihmisiä, jotka hymyilevät räntäsateessakin.

Silti mielenkiintoinen haaste. Täytyy harkita. Mutta tehdään niin, että katson pari kuukautta kulttuuri- (tai ilmasto-) shokin vaikutuksia ja sitten päätän, toistanko haasteen syksyllä Suomessa.

Yhtä kaikki, nyt nautin elämästä. Shortsit jalassa, arskat päässä ja naama kunnon panda-mallisilla rusketusrajoilla. Ehtii räntäsateessa hymyillä sitten myöhemminkin.

Ennen tänne muuttoa mietitytti, minkälaista se on, kun joku ”ulkopuolinen” asuu omassa kodissa. Kirjoittelin blogiinkin silloisista mietteistäni.

Nyt, vajaan kolmen vuoden ja neljän loistavan au pairin jälkeen voin todeta, että au pair-konsepti on suorastaan loistava! Parhaimmillaan siinä yhdistyy sekä au pair-perhettä että au pairia hyödyttäviä tekijöitä. Au pairiksi ulkomaille lähteminen tarjoaa nuorelle kohtalaisen turvallisen tavan kokea uusi kulttuuri ja viettää välivuosi, joka taatusti maksaa itsensä takaisin tulevaisuudessa. Au pair-perhe saa parhaimmillaan uuden perheenjäsenen ja ehkä elinikäisen ystävän sekä lapsille että vanhemmille.

Toki olen kuullut myös toisenlaisia tarinoita. Aina ei kemiat toimi ja silloin ei kokemus ole kummallekaan välttämättä se paras mahdollinen. Meillä on ollut nyt neljä upeaa, iloista ja loistavaa nuorta naista au pairina ja saamme olla heille kaikille paljosta kiitollinen. Yhteyttä pidämme enemmän tai vähemmän vielä kaikkiin. Yläkuvassa on ensimmäinen (Mari), kolmas (Janina) ja nykyinen (Emmi) käymässä meillä kaikki samaan aikaan. Järjestyksessä toinen au pairimme, eli Tuulikki, ei tuolloin ollut Sveitsin suunnalla, joten hän puuttuu kuvasta.

Pakko on myös myöntää, että au pairista on mieletön apu ihan tavallisen arjenkin pyörittämisessä. Jos lapsi on kipeä, onnistuu työnteko silti molemmilta vanhemmilta. Toki tällöin au pairin sairastaminen vastaa lapsen sairastumista – silloin toinen jää lasten kanssa kotiin. Meillä tosin kaikki ovat olleet todella terveitä – ja / tai sisukkaita 🙂

Ja vaikka meillä työnkuvaan ei ole kuulunut ympärivuorokautisia siivousvuoroja, on päivittäisestä tunnin – kahden työstä oman vapaa-ajan kannalta uskomaton hyöty. Kun työpäivä päättyy, ei ensimmäiseksi tarvitse tarttua pyykkivuoreen, imuriin tai tiskiharjaan, vaan on voinut keskittyä lapsiin.

Enkä minä tänäänkään aamuna olisi voinut käydä lenkillä (vaimon ollessa työmatkalla), ilman luotettavaa au pairia kotona, jonka puoleen lapset voivat hädän tullen kääntyä.

Kiitos siis Mari, Tuulikki, Janina ja Emmi kaikille!

Perjantaikokki