Rapukeitto ja grissinit – Ikäistään parempia?

Toteutimme kuukausi sitten asiakastyytyväisyyskyselyn viime kesänä Höyrylaiva s/s Ukkopekalla vierailleiden keskuudessa. Saimme yli 300 vastausta. Minua on opetettu ja olen saanut oppia, että asiakaspalvelijan täytyy olla terveellä tavalla itserakas. Täytyy rakastaa sitä, että saa työllään miellyttää toisia. Sama pätee palautteisiin. Palautteista täytyy olla itserakkaan innostunut.

– Onkohan meitä kehuttu?
– Pärjäsimmeköhän hyvin?
– Onnistuimmeko miellyttämään asiakkaitamme?

Toisaalta palautetta janoavan tulee olla myös taipuvainen itsetutkiskeluun.

– Mitä olisin voinut tehdä paremmin?

Reklamaatiot tulee ottaa kehitysideoina. Usein se negatiivisin palaute sisältää avaimen parhaimpaan uudistukseen! Näin on käynyt jo monesti ja siksi luemmekin heikoimpien arvosanojen laput erittäin suurella mielenkiinnolla.

Kesällä jo tiesin, että meitä oli onnistanut henkilökunnan valinnassa. Syksyn tyytyväisyyskysely vahvisti mututuntumani. Eräs palaute jäi kuitenkin mieleeni. Se oli kohdassa ”kehitysehdotuksia”.

Siinä luki: ”Henkilökuntanne oli kovin nuorta.”

Pysähdyin tämän kehitysehdotuksen kohdalla hämilläni. ”Henkilökuntanne oli kovin nuorta.” Totta, tämä on todistettavissa numeerisesti – suurin osa oli 20 ja 25 ikävuoden väliltä. Mutta oliko kyseessä nyt kehitysehdotus, vastaajan mielestä syy palvelun epäonnistumiseen hänen kohdallaan vai jokin muu mielipide? Jäin kahden vaiheille lauseen arvolatauksen kanssa ja pohdimmekin asiaa yhdessä – nuoren henkilökuntamme kera. Mietimme, miten suhtautuisimme, jos kehitysehdotuksessa olisi lukenut:

”Henkilökuntanne oli kovin keski-ikäistä” tai ”henkilökuntanne iät vaihtelivat nuoresta vanhaan” tai vaikka ”henkilökuntanne ikä pyöri siinä kolmenkympin huitteilla.”

Onko ikä tai ikäryhmä todellakin adjektiivi, johon sisältyy tietyt luonteenpiirteet ja arvolataukset. Voiko ikäryhmän edustajat niputtaa samaan kasaan ja lätkäistä leiman päälle: ”nuoret eivät osaa palvella” tai ”nuoret palvelevat aina hyvin”. Vastaajan mielestä näin voi varmaankin tehdä, mutta edelleen meille jäi epäselväksi arvolatauksen etumerkki. Plus vai miinus?

Itserakkaina ja asiakkaista tykkäävinä tulkitsimme etumerkin plussaksi ja jatkoimme eteenpäin. Mikäli teimme väärin, niin minulla on hyviä uutisia. Ensi vuonna olemme kaikki jo vuoden verran vähemmän nuoria!

Otin muuten pari viikkoa sitten 83-vuotiaan isosetäni tennishaasteen vastaan. Ja hävisin taas. Johtopäätös: ”yli kahdeksankymppiset ovat lyömättömiä tenniksessä!”

Rapukeitto ja grissinit

Virallinen rapujuhlakausi on jo ohi, mutta kuka kieltää niiden järjestämisen? Paras keitto tulee rapujuhlan jämistä, mutta myös katkarapujen kuoret käyvät hyvin.

AINEKSET

– 1,5 l ravunkuoria (käy myös katkarapujen kuoret)
– 1 keltasipuli
– 1 porkkana
– 1 hyppysellinen cayennepippuria
– 2 tl paprikajauhetta
– 1 rkl tomaattipyreetä
– 2,5 l vettä
– 1 rkl kalafondia
– 1 prk ranskankermaa
– 1 paketti grissineitä (italialaisia leipätikkuja)
– 150 g kylmäsavulohta
– 1 pkt Cantadou-tuorejuustoa
voita paistamiseen
suokaa ja valkopippuria

VALMISTUS

Kuori ja viipaloi sipulit ja porkkanat. Ruskista hieman voita suuressa kattilassa. Lisää mausteet ja tomaattipyre. Sekoita ja paista vielä pari minuuttia. Lisää ravunkuoret ja paista noin kymmenen minuuttia. Sekoita aineksia koko ajan, ettei ruoka pala pohjaan. Kaada päälle vettä ja lisää kalafondi. Anna kiehua 20-30 minuuttia ilman kantta. Siivilöi ja kiehuta kokoon. Vispilöi sekaan ranskankerma ja nokare voita. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Sivele lohisiivulle Cantadou-tuorejuustoa ja kääri lohisiivut grissinien ympärille. Tarjoa keiton kera.

Herkullista viikonloppua kaikille ikäryhmille!

Perjantaikokki

Resepti hukassa?

”Hae blogista” –toiminnolla voit hakea haluamasi reseptit vaikka raaka-aineiden mukaan.

***

Verkkoilmoittautuminen on kätevä tapa tehostaa tapahtumanhallintaa. Tutustu Lyytiin!

Yksi kommentti artikkeliin ”Rapukeitto ja grissinit – Ikäistään parempia?

  1. Moivoitte varmasti olla itserakkaita, jos näin haluatte, mutta ulkopuolisena luen saamanne kehitysidean toisin: sana ’kovin’ viittaa, että teinä pistäisin eteen kuitenkin sen miinusmerkin. Kyllä myös nuoret osaavat palvelun periaatteet erinomaisesti, ja työkin sujuu mallikkaasti. Mutta yksi mitä heillä ei ole on kokemus. Sitä saa vain tekemällä, ja ehkä kommenttinne antaja tarkoittikin, että joukossa voisi olla mukana kokeneenpia. Kokemus tuo mukanaan esim. tilannetajun asiakasta palvellessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s