Seitsemäs päivä merellä alkoi kirjaimellisesti rytinällä. Seisoskelimme laiturilla parin kaverin kanssa jutellen, kun yhtäkkiä rannalta kuului hirveää rytinää. Luulin, että jollain oli kovassa tuulessa keulapurje auennut rullalta ja hakkasi edestakaisin, mutta vielä mitä!

Rannan venevaja, joka oli vuosi vuodelta kallistunut pikkuhiljaa yhä enemmän kohti merta, tuli viimein alas rytinällä. Se siis romahti! Onneksi alla ei ollut ihmisiä ja veneitäkin vain yksi soutuvene. Mutta kovan äänen se mennessään piti.

Lähdimme puoliltapäivin kohti etelää ja Kasnäsiä, joka sijaitsee vain parin mailin päässä. Jääkaapit huusivat tyhjyyttään, vesitankissa oli enää tilkka vettä jäljellä ja jo toinen poijuhakamme oli vääntynyt mutkalle. Satamakaupassa pitäisi onneksi olla myös poijuhakoja.

Perheen naiset hoitivat kauppareissun ja pojat pelasivat odotellessa kierroksen minigolfia. Minä ostin jo kolmanne poijuhaan ja pidin – taas toistaiseksi viimeisen – onlinepalaverin ennen loman totaalista alkua 🙂

Vierailu Kasnäsissä jäi tällä kertaa lyhyeksi, vaikka kylpylää voikin ilolla suositella! Örö kutsui.

Ajoimme Kasnäsistä länteen vievän sokkeloisen sisäväylän koneella ja avoimelle vedelle päästyämme nostimme jälleen pelkän pienen keulapurjeen. Tuuli puhalsi 8-11 m/s lounaasta ja kiidätti venettämme kahdeksaa solmua kohti etelää.

Vajaan parin tunnin päästä saavuimme Örön satamaan, jossa erittäin ystävällinen henkilökunta oli vastassa ja auttamassa rantautumisessa. Oli perjantai-ilta ja heinäkuu, mutta silti satama oli puolityhjä. Olemme aiemminkin huomanneet saman ilmiön: kovat tuulet pitävät ulkosaariston satamat tyhjinä. Harmi, sillä Öröseenkin pääsee hyvin suojaista reittiä ja itse satama on erittäin suojainen vallitsevalle lounais- ja länsituulelle.

Päivämme kului aika tyypillisesti: urheilua, saunomista ja ruuanlaittoa. Örössä on hienot rantasaunat, jotka ovat varauskäytössä. Satamamaksuun kuuluu puolestaan hotellin vieressä oleva varusmiessauna. Varasimme rantasaunan kahdeksi illaksi peräkkäin, joten tulisimme viihtymään tällä vanhalla linnakesaarella pari vuorokautta. Mikäs siinä, kun saaren ravintolatkin oli testaamatta.

Parin päivän aikana tuli suoritettua Örön ”minitriathlon”, sillä juoksin, pyöräilin ja uin saarella. Tosin suoritusten välillä oli useita tunteja ja ne menivät väärässä järjestyksessä. Mutta tulipa avattua myös avovesiuintikausi.

Joku saattaa pitää minua hulluna, kun poljen tunnin ympäri saarta, jossa teitä on tasan 10 kilometriä ja nekin pääosin mukulakiveä tai soraa. Mutta minulle se on henkireikä. Ja urheilun päälle voi syödä paremmalla omallatunnolla myös jälkkärin 🙂

Testasimme myös 12” ravintolan, jonka carte-menu vaikutti lupaavalta.

Myös ravintolassa kuten satamassakin, palvelu oli nopeaa, luontevaa ja ystävällistä. Jännää, miten yrittäjien oma asenne ja suhtautuminen näkyy koko henkilökunnassa! Myös kokkivalinta oli onnistunut, sillä kaikki annokset olivat kehun arvoisia. Itse söin alkuun härkäcarpacciota, pääruoaksi haukikvenellejä rapukastikkeessa ja jälkkäriksi tilasimme koko listan, eli maistoimme kaikkia kolmea vaihtoehtoa. Suussasulavaa ruokaa!

Juomista suosittelen maistamaan paikallista, kemiöläistä vehnäolutta!

Viimeksi kävin Örössä toukokuussa, jolloin koronarajoitukset sallivat ainoastaan take away-annokset ja silloin jäi ravintola testaamatta. Kyllä todella kannatti seilata tänne asti uudelleen!

Käyttäkää mahdollisuuksienne rajoissa satamien ravintolapalveluita, niin ne pysyvät pystyssä, kehittyvät ja ovat ilonamme myös tulevina kesinä!

– Pete