Kahden kalan salaatti – Juhlahumua

Juhlien järjestäjiä on monenlaisia – ja niin on juhliakin. Toiset valmistelevat kemuja vuoden ja hukkaavat välillä metsän puilta. Näin käy helposti varsinkin häitä häärätessä. Itseäni miellyttävät juhlat vaativat vain neljää asiaa:

– hyvää seuraa
– hyvää ruokaa
– hyvää viiniä
– hyvää musiikkia

Muut asiat ovatkin sitten lillukanvarsia. Mutta jos noista jonkun jättää pois, niin ei tuu mittään…

Olimme viime viikonloppuna varsin epätavallisissa häissä Italiassa. Kahdeksankymmenen vieraan joukossa oli kymmenen eri kansallisuutta – todellinen kansainvälinen sillisalaatti siis. Ehkäpä siksi järjestäjät olivat joutuneet keskittymään vain ja ainoastaan oleelliseen. Ja siksipä niistä sukeutuivatkin varsin loistavat karkelot! Tarjoilen teille kuvakattauksen Italian herkuista – niin lautasella kuin maiseminakin. Pääset kuvakattaukseen tästä.

Itselläni juhlakausi vain jatkuu. Mittariin kilahtaa pyöreät 30 vuotta maanantaina ja lisäksi sain kunnian vastaanottaa kahden upean yrityksen toimitusjohtajuuden tällä viikolla.

Silloin juhlittakoon, kun juhlan aika on!

Kahden kalan salaatti

Italian innoittaman nautimme tätä herkullista ja edullista salaattia eilen alkupalaksi. Tuo kesän kielelle.

AINEKSET
– 6 savusilakkaa
– 1 pieni purkki tonnikalaa öljyssä (satsaa euro enemmän per purkki, saat huomattavasti parempaa!)
– 4 kypsää tomaattia
– 1 tölkki isoja valkoisia papuja
– 1/2 punasipuli
– ruohosipulia
– hyvää oliiviöljyä ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Irrota lihat savusilakoista. Valuta säilykkeistä öljy pois. Pilko punasipuli erittäin ohuiksi siivuiksi. Sekoita pavuista, punasipulista ja tonnikalasta salaatti. Leikkaa tomaatit siivuiksi ja asettele siivut lautaselle. Pirskottele pinnalle oliiviöljyä. Kokoa päälle papusalaatti. Koristele savusilakan lihalla ja ruohosipulilla. Rouhi pinnalle vielä mustapippuria ja nauti!

Juhlavaa viikonloppua!


Perjantaikokki

Pätkälomailua – Kanttarellipannukakku

Työni luonteeseen kuuluu, että kesällä ei ihmeemmin ehdi lomailla. Siksi heitämmekin vapaalle vuoden aikana useammassa lyhyessä jaksossa. Tällä kertaa pienen pakon lomalle aiheutti italoystävän häät Milanon lähistöllä. Siis perhe mummilla vahvistettuna lentokoneeseen ja Italiaan!

Tällä kertaa seurueen passit olivat matkassa ja voimassaolo oli tarkistettu useampaan otteeseen. Viime kerran muistorikasta reissua emme kaikilta osin halunneet toistaa.

Suuntasimme hyvien ystäviemme luokse innolla. Häiden takia emme saaneet vakiomajoitustamme ystävämme kotona, vaan meidät majoitettiin lähisukulaisen hoteisiin. Vannon vieraanvaraisuuden nimiin ja taidan olla aika hyvä myös nauttimaan edusta minulle sitä tarjottaessa. En siis pahastunut, kun tuli käsky olla etsimättä hotellihuonetta vierailun ajaksi.

Tällä kertaa en kyllä tiennyt yhtään mitä odottaa. Maittavan tervetuloillallisen jälkeen meidät ohjattiin vanhalle, pieteetillä restauroidulle maatilalle keskellä pohjoista ruuhka-Italiaa. Saimme neljäksi päiväksi yksityiskäyttöön todellisen keitaan, jonka pihalla oli lummelampi, uima-allas, jänöjusseja ja kanoja. Aurinko lämmitti 28 asteen voimalla ja tilaa oli useampi hehtaari ympärillä. Vanha tiiliseinä kasvoi viiniköynnöstä ja rypäletertut odottivat kypsymistä. Makuuhuoneita oli viisi (jokaiselle vaikka oma) ja keittiössä avotakka, leivinuuni, valtava kaasuliesi sekä integroitu rasvakeitin.

Voitte kuvitella, että perjantaikokki oli onnesta soikea.

Yleensä kirjoituksillani on jokin idea tai ajatus. Olisin kokenut varsin falskiksi tätä uima-altaan reunalla ilta-auringossa kirjoittaessani keksiä syvällisiä viisauksia. Olkoon sanoma kaikessa yksinkertaisuudessa, että jos elämä maistuu, niin antaa maistua! Vastatuulta tulee tilaamattakin jossain vaiheessa.

Sallittakoon toinenkin viisaus. Lähetin onnessani terveisiä kuvan kera myös anopille ja appiukolle. Appiukkoni vastasi hehkutuksiini: ”When you treat people well, they treat you well.” Pitäkäämme huolta toisistamme. Se kauppa kannattaa!

Kanttarellipannukakku
Kamera laulaa ja kynä sauhuaa täällä Italiassa, mutta vielä tähän perjantaiseen en teille reseptiä täältä tarjoile. Saatte sen sijaan lisävinkkejä syksyisen sienisadon hyödyntämiseen. Mikäli joku jo kyllästyy kanttarelleihin, niin huoli pois. Kohta ne on kaikki syöty ja siirrymme toisiin raaka-aineisiin! Suppilovahveroita löytyy jo 🙂

AINEKSET
Pannukakku
• 6 dl vehnäjauhoja
• 3 kananmunaa
• 6 dl maitoa
• 50 g sulatettua voita
• 2 tl leivinjauhetta
• kourallinen pilkottuaa basilikaa
• kourallinen pilkottua persiljaa

Pinnalle
• ½ pkt pekonia
• ½ litraa kantarelleja
• 1 keltasipuli
• pinnalle tuoretta persiljaa pilkottuna

VALMISTUS
Valmista pannukakku. Sekoita maito ja kananmunat. Sekoita joukkoon voi ja jauhot sekä yrtit ja suola. Paista pellillä tai uunivuoassa 175 asteessa 30 – 40 minuuttia.

Pilko sipuli, kantarellit ja pekoni. Paista pannulla sipuleita hetki, lisää kantarellit ja pekoni. Paista kypsäksi. Laita kantarellipaistos pannukakun päälle, koristele persiljasilpulla. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

VINKKI: kuivaa tuoreita kanttarelleja 60 asteisessa uunissa luukku raollaan muutama tunti. Näin niistä tulee paistettaessa mukavan kiinteitä.

Nauti elämästä, myös tänä viikonloppuna!

Perjantaikokki

Makkarapastaa á la Oliver – Elämää yksipyöräisellä

Saimme eilen mieluisia vieraita, kun kummityttömme perheineen marssi ovesta sisään. Oli myöhästyneiden syntymäpäiväjuhlien aika. Karkeloista muodostui varsin urheilulliset, sillä kummitytön veli toi mukanaan yksipyöräisen, tuon useimmiten sirkuselämään liitettävän kapistuksen.

Olin kokeillut vekotinta kerran aiemmin ja innostuin heti. Tuli lapsuus mieleen, sillä eteneminen ei polkupyörällä enää ollutkaan itsestään selvän vaivatonta. Päinvastoin. Haasteellista, mutta harjoittelulla kenties mahdollista.

Tahkoin itseäni hikeen ja koin onnistumisen tunteita jo muutaman metrin yhtämittaisista suorituksista. Illan päätteeksi oli paita märkä ja naapurit hämmästyneitä, mutta pisin pystyssä pysytty matkani oli jo kolmisenkymmentä metriä. Olin varsin ylpeä.

Illalla blogia kirjoittaessani selailin nettiä ja huomasin, että lauantaina vietetään Valtakunnallista Yrittäjän Päivää. Oma, toistaiseksi varsin lyhyt, urani yrittäjänä muistuttaa huomattavasti iltapuhdettani yksipyöräisen päällä. Uran tai polkupyöräilyn aloittaminen jännittää. Alussa horjuttaa jo pelkkä pyörän päällä istuminen. Päätös liikkeellelähdöstä on välttämätön, mutta olo on kuin tyhjän päälle kaatuisi. Kun vauhtiin pääsee, niin asentona pitäisi olla ronski etukeno, jolloin liike ei pysähdy, vaan tulosta syntyy. Paikallaan ei yksipyöräisellä voi olla, vaan vääjäämättä alkaa liike viedä joko taakse- tai eteenpäin, riippuen pyöräilijän asennosta – tai asenteesta.

Uskon, että moni muukin yrittäjä tunnistaa itsestään pienen yksipyöräilijän. Pystyssä pysyminen ei haastavissa olosuhteissa ole mitenkään varmaa. Varmaa on vain se, että makuun päästyään, ei elämää yksipyöräisen päällä enää muuhun vaihda.

Onnekseni sain lainaan yksipyöräisen viikonlopuksikin. Juhlistan kaikkia Suomen yrittäjiä lauantaina sillä fillaroiden. Tiukassa etukenossa. Vaikka sitten lamaa päin.

Valtakunnallinen Yrittäjänpäivä

Makkarapastaa á la Oliver

Ensimmäinen lapsemme syö kaikkea. Rakastaa kasviksia ja hedelmiä, herkuttelee mädillä ja ostereilla – kokeilee ennakkoluulottomasti mitä vaan. Olimme ylpeitä itsestämme keittiökasvattajina ja tiesimme heti lapsen hyvän ruoka-asenteen olevan täysin ansiotamme. Sitten saimme toisen lapsen. Ruokakasvatuksemme on ollut identtistä. Tulos? Poika ei laita suuhunsa mitään vihreää, marjoista, hedelmistä tai hieman oudommista aineksista puhumattakaan. Lempiruokaa on pasta ja makkara. Jouduimme toteamaan, että maku lienee synnynnäistä, eikä kasvatuksen tulosta, vaikka niin kuvittelemmekin.

Pojan viettäessä kaksivuotissynttäreitä, emme yllättyneet ruokatoiveesta. Makkaraa ja pastaa, pliis… Ja sitä tehtiin.

AINEKSET
– 400 g spagettia
– 400 g italialaista raakamakkaraa (tai esim. mausteista bratwurstia)
– 400 g paseerattua tomaattia
– 1 sipuli
– 2 valkosipulinkynttä
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– tilkka oliiviöljyä
– pinnalle tuoretta persiljaa koristeeksi

VALMISTUS

Pilko sipuli ja valkosipuli. Paista hetki oliiviöljyssä ja lisää makkarat. Ruskista. Lisää tomaattikastike, mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua puolisen tuntia.

Keitä pasta al dente. Valuta ja sekoita kastikkeen kanssa. Koristele tuoreella persiljalla. Nauti.

Yritteliästä viikonloppua!

Perjantaikokki

 

Savulammaspasta – Kesä ruokaillen

Sain eilen kouraani Hesarin jutun ilmiöstä nimeltä ”kolmioleivittäminen”. Sana tarkoittaa käytännössä tienvarsiruokailun alennustilaa Suomessa. Nyt on kesä ja ihmiset liikkuvat. Sadat tuhannet matkailijat ruokitaan Suomessa päivittäin suojakaasuun pakatuilla, kaksikin viikkoa säilyvillä kolmioleivillä ja niin sanotuilla ”panineilla”.

Nälkäisinä kauppareissulla erehdyin viemään pesueeni kauppakeskukseen hampurilaiselle. Kokemus ei ylentänyt mieltä. Pikaruoka-termi ei pitänyt paikkaansa, sillä jonossa meni puolisen tuntia. Sitten nautimme herkkumme kymmenessä minuutissa likaisessa pöydässä, mopopoikien kiroillessa viereisessä pöydässä ja lasten imiessä nykysuomen urbaanisanastoa itseensä. Lopputuloksena etova ähky ja pari opittua kirosanaa. Roskaruokailua, totesin perheelleni ääneen. Tätäkö tämä kesäruokailu Suomessa on?

Vaihtoehtoa ei oikein taida löytyä. Vai löytyykö?

Italiassa, Venetsian Canal Granden varrella söin kerran karnevaalien jälkeisenä aamuna elämäni parhaan kolmioleivän. Ravintola oli erikoistunut niihin. Leipä leivottiin itse ja täytteet olivat tuoreita kuin kala sushissa.

Samassa maassa kun autostradalla pysähtyy paninille, saa käteensä aamulla tehdyn, Parmankinkulla tai muilla herkuilla täytetyn, vasta paahdetun leivän. Ei lötköä majoneesimassapatonkia.

Pari päivää kauppareissun jälkeen grillasimme kotigrillillämme hampurilaiset. Mynämäkeläisen Veraisen leipomon herkullisten perunasämpylöiden väliin päätyi paistista jauhettua lihaa, Sorrin raikkaita salaatteja ja tomaatteja sekä Sauvon valkosipulisuolakurkkuja ja itse tehtyä majoneesia. Taivallista. Tytär söi hyvällä ruokahalulla ja kysyi, että ”onko tämäkin iskä roskaruokaa?” Yritin selittää, että tässä ja kauppakeskuksen hampurilaisessa on eroa joitakin tuhansia logistiikkakilometrejä ja litroittain suojakaasua. Taisi mennä hieman korkealentoiseksi pikkutytöllemme.

Ranskassa ajetaan rengasfirman opas kourassa moottoritieltä pois ja etsitään hyväksi tunnettu lounaspaikka vähän kauempaakin. Siellä hyvä ruoka on olennainen osa matkailua. Täällä meillä kelpaavat vain liikennevaloissa kiinni olevat syöttyölät, joissa ”tankataan energiaa” suojakaasupusseista ja litkukahvista. Ja eikun tienpäälle! Taas jaksaa ajaa, vaikka takapenkki kiukuttelisikin.

Hyvä ruoka, parempi matka.

Ps. jos tiedät hyviä, paikallisia pysähdyspaikkoja kesälomareittien varrella, joissa ei tarvitse nauttia suojakaasuleipiä, niin kerro niistä muillekin! Helpoiten se onnistuu klikkaamalla alta ”kommentoi”-linkkiä.

Savulammaspasta

Turun Kauppahallista, Reino Jokisen lihaliikkeestä, saa maukasta savulammasta, joka taipuu vaikka pastan seuraan. Toimii helteelläkin!

AINEKSET
– 400 g savulammasta ohuina siivuina
– 500 g värikästä tagliatelle-pastaa
– 4 salottisipulia
– 1 valkosipulinkynsi
– 1 dl lihalientä (tai 1/2 rkl lihafondia ja 1 dl vettä)
– 2 dl kermaa
– kourallinen pilkottua persiljaa (tai lehtipersiljaa)
– oliiviöljyä
– parmesaania pinnalle
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Pilko sipulit pieneksi ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää lammas ja paista hetki. Lisää kerma ja lihaliemi. Anna hautua rauhassa puolisenkin tuntia, kunnes nesteestä on haihtunut ainakin puolet. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Keitä pasta suolatussa vedessä ”al dente” (käytännössä minuutti – pari vähemmän mitä ohje pakkauksessa sanoo.) Kaada vesi pois ja sekoita kastike pastan joukkoon. Ripottele pinnalle persilja ja raasta lopuksi päälle runsaasti parmesaania.

VIINISUOSITUS
Kuvassa näkyvä Caliterra Tributo Shiraz svengasi tämän pastan kanssa kesäpöydässä kuin hirvikärpänen koivikossa. Hintaa hieman alle 11 euroa, löytyy Alkosta numerolla 442687 ja lisätiedot alla olevasta linkistä.

Caliterra Alkon sivuilla

Lämmintä viikonloppua toivoen!

Perjantaikokki

Grillatut tiikeriravunpyrstöt ja minttu-limerisotto – Mistä motivaatio syntyy?

Palaan tämän kysymyksen ääreen tuon tuosta. Mikä meitä oikeasti motivoi? Lyhyen elämäni aikana olen oppinut sen, että olen oppinut vasta varsin vähän. Kuvittelen aina silloin tällöin tietäväni jostain asiasta jo varsin paljon, kunnes huomaan sen tosiaan olleen vain kuvitelmaa.

Olen työhaastatellut satoja ihmisiä, palkannutkin kolmattasataa ja toiminut jonkinlaisissa esimiestehtävissä kymmenisen vuotta. Ja aina päädyn pohtimaan, että mikä tuotakin yksilöä oikein motivoi.

Keppiä vai porkkanaa?

Elämäni suola, ja samalla haaste on, että joka kesä kaikki alkaa alusta. Tehdyistä virheistä voi aidosti oppia ja hyvät käytänteet sekä uudet ideat voi siirtää neitseelliseen maaperään ilman muutosvastarintaa. Suurin haaste liittyykin aina uuden henkilökunnan motivoimiseen. On opittava tuntemaan johdettavansa yksilöinä, jotta heitä voi motivoida oikealla tavalla. Raha ratkaisee itse asiassa hyvin harvalle. Kun perustoimeentulon mahdollistava summa ylitetään, astuvat kuvaan muut motivaatiotekijät. Toiselle toimii kehu, toiselle painostus, kolmannelle lisävastuu ja neljännelle selkeä käsky. Valitse väärin ja motivaatio matelee maan tasalla pitkään.

Miten siis motivoida oikein? Toimivatko sanktiot paremmin kuin kannustimet? Vai toisinpäin? Hämmästyttävän usein ihmiset ajattelevat muiden toimintaa ja reaktiota päätöksiä tehdessään. Sosiaalisen suosittelun tai paineen merkitys voi olla valtava. Yksilöön suunnattujen toimenpiteiden merkitys voikin siis olla pienempi kuin vaikkapa yksilön ystäväpiiriin kohdistettujen viestien ja toimenpiteiden.

Luin eräästä johtamista käsittelevästä artikkelista esimerkin päiväkotimaailmasta. Kaikkihan tietävät, että säntilliset vanhemmat hakevat lapset päiväkodista tiettyyn aikaan mennessä. Muuten päiväkodin työntekijöiden päivä venyy. Pihalla lapsia luovuttaa silloin vihainen päiväkodin täti ja iskällä tai äidillä on varsin huono omatunto loppuillan. Israelissa vanhemmat kuitenkin tuppasivat luistamaan aikarajasta ja asiaan päätettiin puuttua sakoilla. Jos hait lapsen liian myöhään, sait sakon. Mitä kävi? Hakivatko jatkossa kaikki kuuliaisesti lapsensa ajoissa sakkojen pelossa? Päinvastoin! Nekin, jotka ennen sakotusta hakivat lapsensa ajoissa, alkoivat luistaa takarajasta. Enää myöhästymisestä ei saanut huonoa omaatuntoa, vaan hommasta selvisi rahalla. Mikä helpotus sakko olikaan monelle!

Tähän aikaan vuodesta työpäivät venyvät väkisinkin. Vaakahuoneen avajaisiin on enää kuusi päivää, eikä aikaa ole minuuttiakaan liikaa. Kotiinkin pitäisi silti ehtiä, sillä niistä poissaoloista ei selviä sakoilla. Sosiaalinen paine sotkea fillaria kotimatkalla hieman lujempaa on varsin kova. Tänään, runnoessani pyörääni kohti kotia vimmattua tahtia, muistelin armeija-aikaa ja intin motivointikeinoja. Fiksuimmat kouluttajat olivat ymmärtäneet sosiaalisen paineen merkityksen jo paljon ennen Facebookia ja muita sosiaalisia medioita:

Armeijan koulutuksissa oli sääntö, että jos joku nukahtaa, niin molemmat vierustoverit juoksevat viisi kierrosta kasarmin ympäri. Varsin tehokasta motivointia!

Grillatut tiikeriravunpyrstöt ja minttu-limerisotto

Päivä kun venyy, niin jopa hieman hävettää astua valmiiseen, vaimoni kattamaan herkkupöytään. Mutta se näyttää olevan kohtaloni – koetan korvata sitten syksymmällä. Tyydyn nyt vain toteamaan, kuten savolaismies, jota naapuri arvosteli, kun vaimo aina souti verkoille ja mies vain istui. Naapuri kysyi, että eikö herra yhtään häpeä, kun vaimo aina soutaa. Mies vastasi: ”Häppiän, häppiän! Mut mieluummin mie häppiän kuin souan!”

AINEKSET


Ravut ja marinadi
– 12 ravunpyrstöä
– ½ dl oliiviöljyä
– 1 valkosipulinkynsi pieneksi silputtuna
– ½ limen mehu
– merisuolaa myllystä

Risotto
– ½ punasipuli
– 2 rkl voita
– 3 dl Arborio –riisiä
– 1 dl valkoviiniä
– n. 1 l vettä
– 1 dl parmesaania raasteena
– 2 tl pieneksi pilkottua minttua
– ½ limen mehu ja sen raastettu kuori
– ½ kesäkurpitsa ohuina siivuina

VALMISTUS
Sekoita oliiviöljy, valkosipuli, limen mehu ja suola marinadiksi. Anna katkarapujen marinoitua puolisen tuntia.

Valmista risotto. Pilko sipuli ja paista sipulia hetki voissa. Lisää joukkoon riisi ja paista muutama minuutti sekoitellen. Kaada joukkoon valkoviini ja kiehauta. Laske lämpöä. Tästä eteenpäin lisää nestettä aina, kun edellinen on haihtunut pois. Tärkeää on, että risotto ei pala pohjaan, joten pidä levy miedolla lämmöllä ja sekoita lähes jatkuvasti. Risotto ei ole kiireisen ruoka. Keittäminen kestää n. 20 minuuttia ja vaatii seurantaa. Kun lähes kaikki liemi on käytetty, mausta suolalla. Tarkista kypsyys ja lisää tarvittaessa vielä vettä. Riisin tulee jäädä hieman kosteaksi ja tahmeaksi. Lisää joukkoon lopuksi parmesaani, minttu ja lime. Paista pilkottu kesäkurpitsa tilkassa oliiviöljyä al denteksi ja sekoita risoton joukkoon.

Laita katkaravut vartaisiin ja grillaa kypsiksi. Tarjoa risoton kera.

Kuplivaa kevääseen

Jatkoin rankkaa ja vaativaa viinien valitsemistyötäni silkasta vastuuntunnosta. Sosiaalisesta paineesta, ymmärrättehän. Tälle ruoalla valikoitui kuplivaa italialaista – onhan risottokin sitä aitoa oikeaa saapasmaan ruokaa.

Kesää kohti!

Perjantaikokki

Pasqua Prosecco

Alkon sivuilla kuvaus kertoo viinin omenaiseksi ja hennon sitrusmaiseksi. Siksi se komppaakin varsin hyvin limerisottoa ja rapuja. Hintaa hitusen alle kahdeksan euroa. Lisätiedot

Alkoholiliikkeen sivuilta.

Lasagne á la Maija – Miesten ja naisten työt

Istuin tiistaina illallisella vieraidemme kanssa Herrankukkarossa. Koolla oli iloinen ja puhelias seurue, joten keskustelu oli lennokasta ja aiheet vaihtelivat tiuhaan. Jotenkin juttu kääntyi naisten ja miesten työnjakoon taloustöissä.

Vastapäätäni istunut yrittäjäherra rehvasteli tekevänsä mitä haluaa, kun muut tekevät mitä osaavat. Herran rouva tarttui tähän väitteeseen varsin vauhdikkaasti ja kertoi tarinan ex-miehestään, joka oli ilmeisesti puhunut samansuuntaisesti pyykkihuollosta. Rouva oli velvoittanut ex-miehensä hoitamaan pyykkihuoltoa toistaiseksi, koska hän kehujensa mukaan niin hyvä siinä on. Mies ei voinut kuin tyytyä kohtaloonsa ja lunastaa puheensa.

He kuivattivat pyykkinsä narulla ja tuli miehen vuoro järjestää märät pyykit kuivumaan. Hän suoriutuikin tehtävästä varsin tehokkaasti. Rouva kun meni katsomaan työn jälkeä, selvisi myös syy nopeuteen. Narulla jo olleet, kuivat pyykit, oli hinattu kaikki narun toiseen päähän yhteen ryttyyn ja näin vältytty ensimmäiseltä aikaa vievältä vaiheelta. Märät roikkuivat sitten niiden vieressä varsin siististi kuivumassa. Miesmäistä prosessin optimointia, sanoisin.

Ex-herra oli kehuskellut myös olevansa varsin etevä silittäjä – vaikka ei koskaan silittänytkään paitojaan. Kehuskeluun kyllästynyt rouva antoi herran jatkossa vastata myös omien paitojensa silittämisestä. Tuli iltajuhla, johon pariskunta lähti parhaimpiinsa pukeutuneena. Rouva odotti jännityksellä, kuinka ryppyisen herran kanssa joutuisi matkaan lähtemään. Mutta ei, paita miehen päällä oli oikein sileä ja edustava. Totuus paljastui vasta, kun juhlissa tuli lämmin ja herra riisui pikkutakkinsa. Etumus ja kaulus olivat sileät, kaikki muu rypyssä kuin pihtiputaan mummon naama digiboksikaupassa. Hän oli taas järkeillyt työn ja hyödyn suhteen silittäen vain pikkutakin alta paljastuvat paidan osat.

Tämän kuultuani repesin nauruun ihastellen tarinoiden päähenkilön täydellistä itsekritiikin puuttumista. Nauruni katkaisi vierustoverini, herrahenkilö hänkin, hämmästynyt kommentti:

”Mitä ihmeellistä tossa on? Mä silitän aina noin! Mutta vain amatöörit riisuvat pikkutakkinsa kesken illan!”

Tunnustettava on, hyvät lukijat, että myös minulla on kaapissani pari omaa kokemusta prosessin optimoinnista. Näistä on jo aikaa ja puolustaudunkin sillä, että vaimoni koulutustyö oli silloin vasta alussa. Kerran sain tehtäväkseni valmistaa vaimon perheelle illalliseksi lasagnea. Keittotaitoni oli silloin vasta ”heräämässä”, jos asian kiltisti ilmaisee. Hyppäsin aikaa vievän ”mausta ja maista” –vaiheen yli ja pistin valkokastikkeeseen taatusti reilusti viherpippuria. Ruoka oli varsin texmex-henkinen ollakseen alkujaan Välimeren alueelta.

Toisen kerran yritin optimoida prosessia, kun olimme juuri muuttaneet yhteen nykyisen vaimoni kanssa. Sain komennon: ”pese vessa”. Siihen aikaan ajattelin, että wc-harja on varsin kätevä työkalu eikä sen käyttöä tule suinkaan rajoittaa pöntön pesuun. Vaimo avasi oven väärään aikaan ja jäin kiinni muistaakseni lavuaarin pesusta vessaharja kädessä.

Enää en väitä osaavani kaikkea. Tyydyn toistaitoisuuteeni tietyissä asioissa ja istun jonkun muun pesemässä putipuhtaassa saniteettitilassa. Kun on kyse lasagnesta, ei sitä kukaan muu tee paremmin kuin vaimoni. Kaamea on toistaitoisuuteni aiheuttama taakka, mutta kyllä minä näinkin pärjään…

Lasagne á la Maija

Kirjoitin pari viikkoa sitten tajunnan virtaa samalla kun söin vaimoni tekemää lasagnea. Lasagne ei silloin päätynyt reseptiksi ja vastaanotin tukun palautteita, että resepti on saatava ja heti! Olkaa hyvä, lasagne vaimoni tapaan, vaimoni sanoin.

Reseptistä tulee yksi uunivuoka

AINEKSET

Jauhelihakastike:
– 2 rkl rypsiöljyä
– 700 g jauhelihaa
– puoli pakettia pekonia
– 1 iso sipuli
– 2 valkosipulinkynttä
– kolme tomaattimurskatölkkiä (Mutti on paras merkki,
saa ainakin Prismoista)
– 1tl sokeria
– merisuolaa ja mustapippuria
– ripaus cayennepippuria

Bechamel, eli valkokastike:
– 4 rkl voita (n.50g)
– 4 rkl jauhoja
– 1 litra kevytmaitoa
– merisuolaa ja viherpippuria mausteeksi (ole tarkka pippurimäärän kanssa!)

– 1 paketti lasagnelevyjä (Torino, esikeitettyjä). Hyvä uutuus on täysjyvälevyt.

– 2 pussia mozzarellaraastetta lasagnelevykerrosten väliin ja päälle. Juustoa ei turhaan kannata lisätä bechameliin, tulee venyvää liisteriä.

VALMISTUS
Laita pannulle rypsiöljy, pilkotut sipulit ja pilkottu pekoni kun pannu on lämpenemässä. Kuullota kaikkia hetki pannun ollessa kuuma ja lisää jauheliha. Lisää tässä vaiheessa suolaa ja pippuria jauhelihan sekaan, jotta mausteet imeytyvät lihaan.

Kun jauheliha on kypsynyt, lisää tomaattimurska ja muut mausteet. Anna hautua miedolla lämmöllä samalla kun valmistat bechamel-kastikkeen.

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon vehnäjauhot voimakkaasti sekoittaen. Tämän jälkeen lisää pienissä erissä maitoa seoksen joukkoon reilusti sekoittaen. Muista sekoittaa maitoa pienin väliajoin, jotta se ei pala pohjaan. Kun kaikki maito on kattilassa lämmitä seosta niin, että se kiehahtaa. Ota kattila pois liedeltä, mutta muista sekoittaa vielä jonkin aikaa, koska kattilan pohja on edelleen kuuma. Mausta suolalla ja viherpippurilla.

Sitten aloitetaan lasagnen kokoaminen. Laita pohjalle jauhelihakastiketta. Päällystä levyillä ja lisää kerros jauhelihakastiketta. Tämän päälle bechamel ja juustoraaste, sitten taas levyjä ja uusi kerros jauhelihakastiketta. Jatka kerrostamista kunnes vuoan reunat tulevat vastaan ja lopeta kerrostelu niin, että viimeiseksi tulevat levyt, joiden päällä on bechamel ja juustoraaste. Paista uunissa 30 – 40 minuuttia 200 asteessa. Itse käytän esikeitettyjä lasagnelevyjä, jolloin paistoaika on vajaa puoli tuntia.

Nauti raikkaan vihersalaatin kera ja raasta päälle parmesaania. Katso tuolta alhaalta, mistä saat hyvää salaattia tästä päivästä eteenpäin.

Kevään merkki

Lähdin eilen aamulla 6.44 junalla Helsinkiin, joten jouduin heräämään varsin aikaisin. Uni haihtui silmistä, kun vilkaisin kännykästäni yöllä saapuneen postin. Tätä postia olin odottanut koko talven!

Arvaa mikä se oli? Sorrin sydämellinen puutarhuripariskunta kirjoitti, että ”kevään ensimmäiset herkät salaatit, huumaavasti tuoksuvat tuoreet yrtit, makeat nauriit ja retiisit sekä tutut tomaatit ja kurkut odottavat taas herkkusuita Kauppatorilla”. Maailman paras torikoju aukeaa tänään! Siellä nähdään.

Sorrin nettisivut

Pakkasta päin, kevättä kohti, makkara mielessä!

Perjantaikokki

Fritto Misto d’arcipelago – Sitku, nytku ja nyt myös toiku

Ihmisiä on pitkään jaoteltu sitku ja nytku –ihmisiin. Sitku-ihmiset siirtävät tekemisiään ja tavoitteitaan tulevaisuuteen. Tekevät sitten kun on aikaa tai parempi tilanne. Nytkut puolestaan tarttuvat toimeen heti – nyt kun on mahdollisuus. Ei välttämättä ole oikein tehdä pitkälle vietyjä päätelmiä siitä, kumpi ihmistyypeistä on parempi. Ehkäpä nytkut saavat asioita ripeämmin aikaiseksi, mutta tarttuvat toisinaan toimeen myös vailla harkintaa. Sekin olisi joskus paikallaan.

Itseni joudun luokittelemaan pitkälti nytku-ihmiseksi. Vahvimpia paljastavia esimerkkejä tästä ovat kärsimättömyys, jos toimeen ei voi heti tarttua ja malttamattomuus, mikäli tuloksia ei voi nähdä, kokeilla tai mitata välittömästi. Tutkija-vaimoni on toista maata. Minä olen onnellinen, kun töissä aamulla teki jotain, joka jo iltapäivästä osoittautui tulokselliseksi. Jos pitää odottaa seuraavaan aamuun, niin johan käy homma pitkäveteiseksi. Vaimo on tyytyväinen, kun kuusi vuotta sitten alkoi tutkia jotain molekyyliä, joka nyt alkaa osoittautua mielenkiintoiseksi ja tutkimus tuottamaan tulosta. En ollut paikkakunnalla, kun jaettiin tutkijoiden tarvitsemaa pitkäjänteisyyttä – myönnettävä on.

Pari viikkoa sitten bongasin lähipiiristäni myös uuden ihmistyypin – ”Toikun”. Toikulla ei sinänsä ole mitään tekemistä sitkujen ja nytkujen kanssa – mutta ihmistyyppinä toikut ovat varsin mielenkiintoisia. Lyhenne ”toiku” tulee luonnollisesti sanoista ”toi kun”, eli tuo kun. Toikut elävät elämäänsä symbioosissa jonkun toisen kanssa niin vahvasti, että tavat ja rutiinit yhdenmukaistuvat. Pahimmillaan tuulipuvut muuttuvat samanvärisiksi ja jopa elintoiminnot synkronoituvat. Näin toikut ainakin ajattelevat. Tuntemani toiku ei pukeudu tuulipukuun, mutta menee asenteessa askeleen pidemmälle.

Kyseinen toiku on varsin sivistynyt ihminen, mutta kun kyseeseen tulee aivan tavalliset omaan terveyteen liittyvät seikat, kytkeytyy toiku-vaihde päälle. Lääkäriin häntä ei saa pahemman luokan palovamma, puhumattakaan turhanpäiväisistä määräaikaiskontrolleista, joita julkinen terveydenhoitomme tarjoilee.

Pari viikkoa sitten kuulimme ylivedon toiku-käyttäytymisestä. Kyseinen toiku-rouva kertoi, että hän voi varsin hyvin ja asia on oikein veri-, maksa- ja muista arvoista testattu. Hämmästyimme, että oliko hän muka käynyt tutkimuksissa. Ei toki, eihän toikut käy sellaisissa. Sen verran rouvaa oli oma tilansa kuitenkin kiinnostanut, että hän oli lähettänyt miehensä testattavaksi.

”Samalla ruokavaliollahan tässä eletään!”

Herrasta oli valutettu useampi putkilo verta ja tutkittu koko repertuaari.

”Toi kun on kunnossa, niin ei mullakaan kauhean huonot arvot voi olla… Vähän meidän pitää viiniä vähentää illallisilla, meillä kun on maksa-arvot aavistuksen koholla.”

Niinpä. Mitäs sitä ei miehenä vaimonsa edestä tekisi. Pääasia on, että meillä menee hyvin, eikä yhteneviin tuulipukuihin tarvitse pukeutua…

Fritto Misto d’arcipelago

Italiassa eräs lempiaterioistamme on taidolla tehty fritto misto – eli sekalaiset fritatut ruoat. Tätä ruokaa voidaan tehdä kasviksista, kalasta, kanasta, äyriäisistä – melkeinpä mistä vain. Ei tule kuitenkaan sekoittaa tätä ruokalajia pikaruokaloiden tuhtiin rasvankäryyn ja itsensä öljyä täyteen imeneisiin kananpaloihin tai nuukahtaneisiin ranskalaisiin. Fritto misto maistuu parhaimmillaan kevyeltä ja raikkaalta. Tavoitteena on paistaa kevyesti taikinassa pyöritetyt raaka-aineet nopeasti kypsäksi, siten, että raaka-aineen oma maku tulee esiin herkullisen rapean pinnan alta. Esimerkiksi tällä tavalla valmistetut silakkafileet ovat taivaallisia!

AINEKSET
– ¼ kukkakaalia
– ½ parsakaalia
– 2 isoa porkkanaa
– 20 silakkafileetä
– 150 g lohta
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– koristeluun kourallinen pilkottua persiljaa
ja sitruuna siivutettuna

Taikina
– 1 kpl keltuaisia
– 1-1½ dl vehnäjauhoja
– 1-1½ dl kivennäisvettä tai vettä
– 1 kpl valkuaisia
– 2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa

Paistamiseen lisäksi 5 dl rypsiöljyä.

VALMISTUS
Pilko kukka- ja parsakaali pikkurillin puolikkaan kokoisiksi paloiksi ja porkkana erittäin ohuiksi siivuiksi. Poista silakkafileistä halutessasi selkäevä nyppäisemällä se vastakarvaan. Pilko lohi etusormen kokoisiksi pötköiksi. Mausta raaka-aineet kevyesti suolalla ja pippurilla.

Valmista frittitaikina. Sekoita keltuainen, vehnäjauhot ja puolet vedestä. Anna taikinan turvota hetki. Lämmitä öljy kuumaksi esim. wokkipannussa. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinan joukkoon lopun veden kera juuri ennen paistamista.

Upota fritattava raaka-aineet nopeasti taikinaan ja nosta sitten öljyyn. Nostele rapeaksi paistuneet palat öljystä esimerkiksi lämpimään uunivuokaan, jossa on pohjalla talouspaperia.

Ripottele pinnalle pilkottua persiljaa ja tarjoa sitruunalohkojen kera.

Upean aurinkoista viikonloppua sitkuille, nytkuille ja toikuille!

Perjantaikokki