Herrankukkaro | Perjantaikokin blogi

Lumi tuli, lumi meni. Niin se aina täällä etelässä käy. Ensilumi ei koskaan kestä koko talvea. Tällä kertaa lumi pysyi kuitenkin melkein viikon. Ehdimme lasten kanssa pulkkamäkeen useammankin kerran ennen kuin eilisen vesikeli vei valkoisen ilomme.

lumi oli vajaalle puolitoistavuotiaalle pojallemme käytännössä elämän ensilumi. Aamulla ikkunasta katsoessa lumi oli kiehtovaa ja kiinnostavaa – olihan se mullistanut yhdessä yössä koko maailman, tai ainakin lastenhuoneen ikkunasta näkyvän maiseman. Kun pikkumies pääsi sitten kokeilemaan lunta, olikin ensikosketus järkytys. Lumi natisi kengän alla, ennen niin tasainen asfaltti olikin nyt melkein mahdoton kävellä ja kaiken lisäksi valkoinen aine oli kylmää kuin mikä. Kaksi päivää meni itkiessä ja lunta pelätessä, mutta pian hän nautti ja nauroi lumessa kuin konkari konsanaan.

Mietin, että miten niinkin tuttu ja iloinen elementti kuin lumi voi olla toiselle järkytys. Tuntuukohan lämpimältä pallonpuoliskolta talvella Suomeen saapuvalta turistilta samalta? Ehkä. Vaikka voisi kuvitella, että aikuinen osaa suhtautua uusiin kokemuksiin rationaalisesti.

Viime viikolla minulla oli kylässä vieras, Franco, Italian Umbriasta. Löysin keväisellä viinimatkallani oivan yhteistyökumppanin, viinintuottajan, joka jakoi kanssamme samat historiaa, perinteitä ja aitoutta kunnioittavat arvot. Tuomme nyt hänen tilansa viinejä ravintoloidemme käyttöön. Kun vihdoin sain hänet Suomeen, olihan hänet pakko viedä savusaunaan. Herra oli elänyt lähes viisikymppiseksi käymättä kertaakaan saunassa.

Ensisauna oli jännittävä paikka aikuiselle miehelle. Franco tarkisti proseduurit etukäteen monta kertaa ja ohjeistin hänet niin perusteellisesti kuin vain kykenin. Saunassa hän pyöriskeli hieman levottomana keskilauteella ja ihmetteli maasavusaunan kirkkomaista hartautta ja hiljaisuutta. Kun pääsimme lämminvesialtaisiin, kysyin kokemuksesta Francolta. Hän vakuutti kohteliaana, että oli mielenkiintoista ja oikein mukavaa, mutta ei haluaisi enää palata saunaan. Hän osoitti nenäänsä ja totesi, että ”hengitystieni eivät ole tottuneet tulikuumaan ilmaan”.

Hetken ihmettelin toteamusta, ja kysäisin, että hengittikö hän vain nenänsä kautta.

”Kyllä, totta kai. Saako saunassa hengittää suun kauttakin?”

Olin unohtanut kertoa…

Kahden kalan kaalikääryleet ja perunalunta

AINEKSET (12 käärylettä)
– 1 Savoijinkaali
– 400 g lohta
– 100 g kylmäsavulohta
– 2 isoa porkkanaa
– 75 g kuoretonta chevreä
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– 1 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Perunalumi
– 8 jauhoista perunaa
– 3 rkl voita
– 3 oksaa timjamia
– suolaa tarvittaessa

VALMISTUS
Keitä kaalia runsaassa vedessä 20 minuuttia. Anna jäähtyä. Irrottele kaalista isoimmat lehdet käärinlehdiksi. Pilko lohi tulitikkuaskin kokoisiksi paloiksi ja siivuta kylmäsavulohi ohuiksi siivuiksi. Veistele porkkanoista ohuita siivuja esimerkiksi kuorimaveitsellä. Laita lohipalan päälle runsas teelusikallinen chevreä, porkkanasiivu ja siivu kylmäsavulohta. Rullaa paketti kaalinlehden sisään. Asettele kääryleet uunivuokaan. Kaada päälle vielä kerma ja valkoviini. Paista 250 asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia. Kun kääryleet ovat uunissa, valmista perunalumi. Keitä kuoritut perunat suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja puserra perunat tai painele ne haarukalla hienoksi. Sekoita joukkoon voi ja timjaminlehdet.

Liukasta viikonloppua!

Perjantaikokki

***

Joko teidän sivuillanne on automaattinen tapahtumakalenteri? Jos ei, niin tutustu Lyytiin!

Lapsen saaminen on ihme, sanotaan. Suurempi ihme on seurata niiden kasvua ja kehitystä, väitän. Yhä uudestaan tapaan itseni hämmästyksestä onnellisena, kun pienet lapsemme osoittavat ajattelevansa paljon syvällisemmin kuin voimme kuvitellakaan. Kuinka usein aliarvioimmekaan lastemme kyvyn ymmärtää ja nähdä asioita, pitäen heitä vain lapsina?

Nuorempi lapsemme, Oliver, on tomera yksivuotias ja aloitti päiväkodin reilu kuukausi sitten. Vaikka hampaita on suussa vain toisella puolella ja sanavarasto suppea sekä artikulaatio epäselvä, on hän saanut päiväkodin tädeiltä itselleen lempinimen ”Pomo”. Etusormitekniikalla ja töh töh-äänteillä hän komentaa jo ryhmäänsä – ja selkeästi nauttii toimestaan.

Tyttäremme Julia puolestaan viettää kolmivuotissynttäreitään kolmen kuukauden päästä ja on alkanut kasvaa sisälle isosiskon rooliin. Hän pitää huolta veljestään äidiltä opituilla maneereilla. Löydämme hänet usein hölmistyneen veljensä edestä paasaamassa ja harjoittelemassa jo äidin roolia. Etusormi ojossa hän ojentaa pikkuveljeään: ”Oliver, tiedäthän, että EI SAA istua pöydällä. Heti alas sieltä!” tai ”Oliver, mitä sinulla on suussa? Hyi hyi, ei saa laittaa arpakuutiota suuhun!” Nämä ovat opittuja repliikkejä, jotka voidaan mieltää enemmänkin lapsen leikiksi kuin aidoksi huolenpidoksi. Mutta kun hän huolehtii isästään, niin siinä on aitoa ajattelua ja välittämistä taustalla. Vai mitä sanotte näistä esimerkeistä?

Jään silloin tällöin Herrankukkaroon yöksi työvuoron jälkeen, sillä ensinnäkin unet linnunpöntössä ovat makoisat ja, toiseksi, näin säästän edestakaista ajelua, jos aamulla pitää taas olla aikaisin paikalla. Julia on oppinut jo arvaamaan reppuni pakkaamisesta, milloin aion olla yön poissa. Kaksi viikkoa sitten, tehdessäni lähtöä saaristoon, kysyi hän, että mihin olen menossa. Vastasin meneväni Herrankukkaroon töihin ja palaavani vasta seuraavana iltana. ”Jaahas…” sanoi tyttö, antaen ehdollisen hyväksynnän toimilleni, mutta jatkoi kuitenkin: ”Muista sitten pitää huolta myös Ukkopekasta!” Annoin tytölle ison halin ja lupasin huolehtia Herrankukkaron lisäksi myös Ukkopekasta.

Viime tiistaina vietimme perheen kanssa syksyn sateisinta iltapäivää tutustuen uuteen Ikeaan. Ajaessamme sieltä pois, huomasin urheilutarvikeliikkeen ja muistin tarvitsevani tennispalloja erääseen leikkiin Herrankukkarossa. Poikkesin ostamaan niitä vaimon ja lasten odottaessa hetken autossa. Julia tietenkin kysyi mihin tarvitsen kassillisen tennispalloja, johon vastasin, että vien ne töihin.

Kun sitten eilen aamulla kuuden jälkeen tein lähtöä töihin, heräsi tyttömme hyvin epätyypilliseen aikaan. Yleensä tämä prinsessa pitää kantaa sängystään peittoineen päivineen aamiaispöytään, mutta tällä kertaa hän pomppasi pystyyn kukonlaulun aikaan ja kiipesi äitinsä viereen makoilemaan. Kun olin jo marssimassa ulos ovesta, kuulin kuinka tomera tytön ääni makuuhuoneessa sanoi: ”äiti, mä meen muistuttamaan iskää!”. Sitten kuulin pienten jalkojen töminää ja makuhuoneen oven avautuvan. Odotin jo innolla, mistä minua muistutetaan. Kirkas lapsen ääni huusi alakerrasta täydellä volyymillä kuuden aikaan aamulla: ”ISKÄ! MUISTA NE TENNISPALLOT!!”

Tämä on aitoa huolenpitoa. Ja iskä muisti tennispallot.

Täytettyä poronpaistia ja halloumipaistos

Tiesittekö, että tänä syksynä on aivan erinomainen herkkutattisato! Minä tiedän sen siitä, että lempisienipaikassani on aina uutta satoa tarjolla. Äitini pakastimesta nimittäin löydän aina sieniä ja tänä syksynä näyttää olevan tarjolla erityisen paljon herkkutatteja. Tällä kertaa pakastimesta mukaan tarttui tosin poroa. Muistakaahan silti käydä sienimetsässä!

AINEKSET

Paisti
– 800 g poronpaistia
– 4 kpl salottisipulia
– 2 rkl rosmariinia
– 4 rkl persiljaa
– 4 rkl timjamia
voita
merisuolaa ja valkopippuria myllystä

Halloumipaistos
– 1 kpl pataatti
– 2 kpl rosamunda-perunaa
– 1 kpl punasipuli
– 1 kpl keltainen paprika
– 1 kpl punainen paprika
– ½ kpl valkosipuli
– 4 rkl oliiviöljy
– 1 paketti Halloumi-juustoa
mustapippuria myllystä

Leikkaa paistiin pieniä taskuja. Pilko sipulit ja yrtit. Kuullota sipuleita ja yrttejä hetki voissa. Lusikoi täytettä lihan taskuihin ja sido paisti kiinni keittiölangalla tai hammastikuilla. Paista paistiin kauniin ruskea pinta voissa pannulla ja laita sen jälkeen 120 asteiseen uuniin noin tunniksi.

Pilko juurekset, laita uunipellille ja pirskota päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa 45 minuuttia ja laita
ohuiksi siivuiksi leikattu halloumi-juusto pinnalle. Gratinoi vielä 10 minuuttia uunissa.

Ihmeellistä viikonloppua toivottaen

Perjantaikokki