Periamerikkalainen Chili Soup – Kuormalavoja kaapissa

Naapurimme aloitti talonlaajennusprojektin vajaa kaksi vuotta sitten. Entiselle takapihalle ilmestyi ammottava monttu, josta tulisi uuden osan kellari. Näin päättelimme. Sitten seuraavaksi, eräänä kauniina kesäpäivänä, keskelle etupihaa ilmestyi kuormalava, jossa oli uudisrakennuksen ulko-ovet. Kun näin ulko-ovet, ajattelin, että naapurilla on vauhti päällä. Talohan saadaan valmiiksi pikapikaa, kun ovetkin tulivat jo.

Ovitoimittaja jätti painavan kuormalavan keskelle pihaa. Siten harmillisesti, että perheen toinen auto jouduttiin ajamaan parkkiin hullunkurisesti ojan päälle. Vasemman puolen renkaat olivat pihanurmikolla, auton ali kulki oja ja oikean puolen renkaat olivat kadulla. Seurasimme parkkeerausmanöveerejä aina mielenkiinnolla, sillä pienikin virheliike johtaisi auton kellahtamiseen ojaan.

Kesä meni, lehdetkin tippuivat. Satoi lunta ja monttu takapihalla oli edelleen auki. Etupihan ulko-ovet odottivat kuormalavalla muoviin käärittyinä.

Tuli uusi kesä. Monttu sai seurakseen seinät ja katon. Totesimme, että projekti etenee. Mutta edelleen etupihan kuormalava ulko-ovineen keräsi huomiomme. Mahtoi naapuri saada ovet hyvällä tarjouksella, koska tilasi ne yli vuoden etukäteen.

Vihdoin syksyllä alkoi laajennus näyttää talolta. Katto sai tiilet ja ovetkin pääsivät paikalleen. Tyhjä kuormalava jäi kuitenkin paikalleen. Yli vuoden olimme seuranneet, kuinka naapuri parkkeerasi autonsa ojan päälle. Ajattelimme jo, että naapuri hankkiutuu pikapikaa eroon pihan tukkivasta kuormalavasta, jotta autot mahtuisivat taas pihaan.

Toisin kävi. Auto ajettiin edelleen ojan päälle. Kuormalava keräsi kaverikseen muitakin hylkytavaroita. Kasasta tuli osa pihaa. Kukaan ei enää kyseenalaistanut sen olemassaoloa. Paitsi ihmettelevät naapurit – mutta eihän asia meille kuulunut. Eikä meidän varsinkaan tulisi puuttua asiaan.

Kuormalava haittasi arkielämää. Kun lumi satoi, loi naapuri lumet pihalta, mutta kiersi kuormalavan. Aivan kuin hän ei enää näkisikään sitä. Toinen auto parkkeerattiin edelleen liukkaille ojanpenkereille. Ulkopuolisen tarkkailijan silmiin lumipeitteinen kuormalava keskellä pihaa suorastaan hyppää, mutta naapurille se oli pikemminkin pihan luontainen ominaisuus.

Päädyin pohtimaan naapurin kuormalavaa kohdattuani omassa elämässäni ongelman, jonka annoin olla omillaan liian pitkään. Ongelmat, ne kuormalavat, keräävät seurakseen toisia. Pian niistä tulee niin isoja pinoja, että pelkkä ajatuskin ryhtyä kantamaan niitä muualle tuntuu raskaalta. On helpompaa luoda vain lumet ympäriltä ja pysäköidä auto jonnekin muualle – sulkea silmänsä todellisuudelta ja totutella elämään ongelman kanssa.

Kun vihdoin roudasin oman kuormalavani kaatopaikalle, tunsin itseni typeräksi kierreltyäni ja kaarreltuani asian ympärillä melkein kaksi vuotta. Olisinpa tarttunut toimeen heti – ajattelin jälkikäteen. Pienistä ongelmista kasvaa valtavia kasoja, jos niille antaa mahdollisuuden.

Naapurin kuormalava odottelee tulevaa kevättä ja kesää tutulla paikallaan. Omani on kadonnut taivaan tuuliin ja pihan tulevaisuus näyttää paremmalta kuin koskaan. Enää ei ole kuormalavat kaapissa.

Periamerikkalainen chili-keitto

Tämä keitto on helppo ja lämmittävä talvipäivän ruoka. Esivalmistele ja laita liedelle ennen hiihtolenkkiä tai pihan lumitöitä. Anna hautua lenkin ja saunan ajan, niin maku vain paranee.

AINEKSET
– 500 g jauhelihaa
– 1 sipuli
– 2 valkosipulinkynttä
– 1 rkl rypsiljyä
– 2 purkkia tomaattimurskaa
– 1 purkki ruskeita papuja
– ½ palko punaista chiliä
– 1 tl sokeria
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Lisäksi tarjolle
– 150 g cheddar-juustoa
– 1 pussi maissilastuja

VALMISTUS
Pilko sipulit ja paista niitä hetki öljyssä. Lisää jauheliha ja ruskista. Kun jauheliha on kypsää, lisää tomaattimurska, pavut, mausteet ja chili. Ole varovainen chilin kanssa, sillä tarkkaa määrää on mahdoton antaa. Lisää aina vähän chiliä ja maistele.

Anna hautua hellalla miedolla lämmöllä parisen tuntia. Tarjoa raastetun cheddarin ja maissilastujen kera.

Maistuvan talvista viikonloppua.

Perjantaikokki

Hauki-kylmäsavulohikeitto – Elämäni paras työpäivä

Olin kerran laskettelureissulla, jossa eräs ystäväni julisti kovaan ääneen lähes kaiken olevan elämänsä parasta. Oli elämän paras lasku, elämän paras ravintolaillallinen ja illan päättyessä oli juuri koettu päivä aina se elämän paras. Vaikka kyseessä olikin helposti innostuva ja pitkälti tunnepohjalta toimiva diplomi-insinöörismies, tiesimme hänen vetävän tahallaan hieman yli. Eihän kaikki aina voi olla elämän parasta.

Mutta toisaalta, jos tämä päivä oli eilistä parempi ja edellispäiväkin jäi eiliselle, niin silloinhan elämän paras –ennätys menee rikki joka päivä. Eikö?

Nautin työstäni – melkein voisi sanoa, että joka päivä vain entistä enemmän. Eikä se tarkoita sitä, että lähtötilanne olisi ollut jotenkin erityisen epämiellyttävä. Mutta eilen oli kyllä yksi elämän parhaista työpäivistä. Olo oli kuin eduskunnan vahtimestarilla, kun Arkadianmäen täyttää jäykistelevien maratonpuhujien sijaan suoraan asiaan menevät pikkukansalaiset.

Herrankukkarossa vietettiin nimittäin historian ensimmäistä perhepäivää. Kylä täyttyi bisnesväen sijaan ansaittua talvilomaansa viettävistä perheistä. Vieraita oli parivuotiaasta eläkeikäisiin, eli ikähaitari oli laaja. Taisi olla elämäni paras työpäivä.

Lasten vaikutus meihin kaavoihin kangistuneisiin aikuisiin on uskomaton. Toki vieraidemme joukossa oli niitäkin, jotka ovat käyneet meillä työn merkeissä, mutta nyt työminät jäivät viimeiselle sillalle tai viimeistään parkkipaikalle. Koko kylä muuttui lasten myötä – myös meidän työntekijöiden silmissä. Kokoustilat olivat yhtäkkiä kiinnostavia piilopaikkoja tai leikkinurkkia. Fläppitaulu sai uuden käyttötarkoituksen, kun sitä käytettiin askarteluun, kerrankin yleisö istui kuin nauliintuneena seuraten videotykkiemme ohjelmistoa ja toiste ei ole sellaista onnistumisen riemua koettu seikkailuradallamme, kun kolmatta elinvuottaan viettävä pikkuseikkailija osui jousipyssyllä napakymppiin.

Usein, kun ryhmän tilauksessa lukee oikein isoin kirjaimin VIP, tietää, että nyt on keskivertoa rennompaa porukkaa tulossa. Tällä kertaa ei tarvittu edes noita kolmea sinänsä turhaa kirjainta. Lapset, jotka tietävät olevansa tärkeitä, eivät tee siitä numeroa. Ja siksi heitä on niin taivaallisen upeaa palvella. Aurinko kruunasi ulkoriemut ja päivä jäi ainakin meidän työntekijöiden mieliin yhtenä parhaimmista.

Ja arvatkaas mikä tässä on parasta? Tänään on taas monella meistä elämän paras työpäivä, kun on vuorossa toinen Perhepäivämme!
Hauki-kylmäsavulohikeitto

Tämä taivaallisen herkullinen keitto syntyi, kun käytin konsulttina 1,5 -vuotiasta poikaani. Hän ei paljoa puhu, mutta nyökkäilee hyväksyvästi lähes kaikelle. Poika istui keittiön työtasolla ja nyökkäili myötäillen ehdotuksilleni. Keitto vaatii hieman aikaa ja vaivaa, mutta on sen arvoista!

Saat uutta ilmettä keittoihisi jo pelkästään sillä, että pilkot ainekset hieman eri tavalla kuin yleensä. Tee pitkiä suikaleita ja pilko porkkana vinosti, niin saat lautaselle japanihenkeä.

AINEKSET

Keitto
– 250 g kylmäsavulohta (voit myös käyttää lämminsavulohta)
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 rkl voita
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– 1 l kalalientä (tai 2 rkl kalafondia ja 1 l vettä)
– 1 dl kermaa
– ¼ juuriselleri
– 4 porkkanaa
– 4 perunaa
– ½ purjosipuli
– 3 vartta kevätsipulia tai ruohosipulia
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Haukiquenellit
– 250 g haukea jauhettuna
– 1,5 dl kermaa
– 1 kananmuna
– 50 g kylmäsavulohta
– 5 roseepippuria murskattuna
– merisuolaa ja valkopippuria myllystä

Valmista ensiksi quenellimassa. Jauha hauki yleiskoneessa (ellei jo jauhettu). Sekoita joukkoon murskatut roseepippurit, suola ja valkopippuri ja kananmuna. Anna koneen käydä ja kaada joukkoon kerma ohuena nauhana.

Tee kelmusta A4-kokoinen tasainen levy työtasolle. Lusikoi massaa siihen ohueksi ”makkaraksi”. Leikkaa kylmäsavulohesta ohuita suikaleita ja upota ne pituussuuntaan haukimassaan. Rullaa kelmupötkö varovasti kiinni ja kierrä päät tiukaksi (ikään kuin karkkipaperia rullaisit kiinni). Näin sinun pitäisi saada tasaisen pyöreä kelmussa oleva haukimassamakkara. Laita kelmu kiehuvaan veteen viideksi minuutiksi. Nosta pois reikäkauhalla, anna jäähtyä, avaa paketti ja leikkaa sormen paksuisiksi siivuiksi. HUOM! Voit myös oikaista ja nostella lusikalla haukimassasta pieniä quenellejä suoraan keittoon valmistuksen loppuvaiheessa. Laita tällöin kaikki kylmäsavulohi suoraan keittoon.

Valmista keitto. Pilko perunat, purjo, porkkanat, selleri ja valkosipuli. Laita kattilaan voi ja kuumenna. Paista valkosipulia voissa hetki. Lisää kattilaan purjosipuli, selleri, perunat ja porkkanat. Kuullota kasviksia muutama minuutti ja lisää valkoviini. Anna kiehahtaa. Lisää kalaliemi ja mausta. Kun kasvikset ovat kypsiä, lisää kerma ja haukiquenellit sekä kylmäsavulohi. Lisää nestettä tarvittaessa (kalalientä). Anna tekeytyä muutama minuutti ja tarjoa pinnalle ripotellun kevätsipulin kera.

Aurinkoista, elämän parasta viikonloppua toivoen

Perjantaikokki

Tomaatti-mozzarella-kanapasta – Kirjoittaminen on ajattelemista

Törmäsin viikolla erääseen bloggaajaan (siis nettipäiväkirjan pitäjään), joka osui maaliinsa kuin Hirvi olympialaisissa. Eräs merkintä koski kirjoittamista. Bloggaajan mukaan kirjoittaminen on ajattelemista. Kirjoittamisella ei ole mitään tekemistä itse suorituksen, eli näppäimistön näpyttelyn kanssa. Et voi kirjoittaa, ellet osaa ajatella.

Ajatus jäi vaivaamaan ja palasi mieleeni taas torstai-illalla, kun mietin aihetta perjantaireseptille. Mylly jauhoi taustalla, kun selasin Kauppalehteä. Jostain syystä lehti tuntui olevan aiheita pullollaan. Vai oliko mieli vain ylivirittynyt ajattelemaan?

Olimme olleet perheen kanssa uimassa Holiday Club Caribian kylpylässä ja vatsaa kurni. Ahdoin kupuuni varsin hyvällä ruokahalulla vaimon tekemää lasagnea. Se oli eilistä, eli entistä parempaa. Keskiviikkona en ollut kotona, kun olin työporukan kanssa Naantalin Kylpylässä. Ja lauantaina suuntaan Tallinnaan Tourest-matkamessuille. Yövyn Tallink-Siljan uudessa kylpylähotellissa.

Nautin ruuasta ja ihmettelin tämän viikon kylpyläpainotteisuutta. No, saisinpa kerralla kädet kunnolla ryppyisiksi ja kattavan kuvan kylpylämaailman lähimatkailumahdollisuuksista.

Kaadoin itselleni toisen lasin ystäväni Francon tekemää punaviiniä. Tuliaisia oli vielä muutama pullo jäljellä. Muistin, että viinilista pitäisi tehdä Herrankukkaroon vihdoin valmiiksi. Toimme erän italialaista syksyllä ja kaipa se myydäkin pitäisi.

Ajatus harhaili. Kirjoittaminen on ajattelemista. Sormet eivät vielä työskennelleet, sillä tällä ajattelulla ne eivät taatusti tietäisi, mitä kirjaimia naputella. Jatkoin lehden selaamista ja kauhoin taas haarukallisen taivaallista lasagnea lautaselta. Tämän se vaimoni osaa. Ja risoton. Ja itse asiassa pari sataa muutakin ruokaa. Mutta jotenkin erikoisen hyvin juuri lasagnen. Mikäköhän siinäkin on?

Selailin lehteä ja pääsin debattisivulle. Siellä yksi turkulainen mainostoimistojohtaja haastoi riitaa julkisesti jo mitenkä monennetta kertaa puolen vuoden aikana. Miten sekin jaksaa? Ajatus katkesi, kun otin lasagnea ja hörppäsin viiniä päälle.

Tytär ilmestyi pöytään täydessä prinsessatällingissä. Tiaarat, korva- ja kaulakorut, muoviset korkokengät, Disneyn prinsessamekko ja alta pilkottava yöpuku nostivat illallisemme tason kuninkaalliseksi välittömästi. Prinsessa tilasi banaanin. Kuorin sen hänelle, lämmitin pojalle päivän neljännen lautasellisen lasagnea (taitaa tulla isäänsä…) ja jatkoin lehden selaamista.

Saavuin kolmossivulle. Nyt nappasi! Aukeama aiheita pullollaan. American Express hakee parhaan palvelun ravintolaa. Kirjoittaisiko sitä vaikka hyvästä palvelusta? Ehkä joku lukijoista saattaisi äänestää Herrankukkaroa, jos vähän mahdollisuudesta vihjaisen… Luovuin ajatuksesta, kun huomasin viereisen sivun leffa-arvostelun. Tämä on aihe, josta pidän. Robert Kennerin elintarviketeollisuutta, ruokaskandaaleja ja pikaruokakansaa käsittelevästä ”Food.Inc”-dokumentista saisi jutun juurta vaikka puoleksi vuodeksi!

Mutta aihe tuntui juuri nyt kaukaiselta, varsinkin kun lämmitin itselleni toisen lautasellisen vallan mainiota lasagnea ja täytin hieman punaviinilasiani.

Sitten silmäni osuivat jälleen viereiselle sivulle ja Cilla B.:n kolumniin ”Positiivisia uutisia, olkaa hyvät.” Voiko päivä olla näin onnekas, että aiheita toisen perään suorastaan hyppii syliin. Luin kolumnin ja petyin. Se oli positiivis-sarkastiseen sävyyn kirjoitettu pakina taloustilanteemme lohduttomuudesta. Tästä en ainakaan kirjoittaisi. Jos haluan kirjoittaa positiivista uutisista, niin ohjaisin lukijat suoraan Positiivarien Jussin palstoille. Siellä riittää niitä aidosti hyviä uutisia.

Käänsin taas sivua. Lautanen alkoi tyhjentyä. Seuraavalla aukeamalla silmille hyppäsi intoa uhkuva franchise-yrittäjä. Hienoa, ajattelin. Yrittämistä ei varmaan hehkuteta koskaan liikaa! Sivuotsikkonakin oli lupaava: ”Yrittäjänäkin voi rikastua”. Tästä saisin aiheen. Selailin artikkelia ja totesin, että vain myötäkarvaan silittäen en tätä voisi käsitellä. Valmiiseen konseptiin hypännyt yrittäjä totesi jutussa, kuinka on hienoa, että edes juustoa ei tarvitse pizzan päälle valita itse, kun kaikki on valmiiksi mietitty. Noh, meitä on moneen junaan. Itselleni se juuston valitseminen olisi ehkä koko homman suola. Ei siis tästäkään päivän aiheeksi, mutta onnea yrittäjälle kuitenkin. Taas haarukallinen lasagnea suuhun ja ankaraa mietintää. Kohta pitäisi kirjoittaa jo jotain.

Sitten lehdessä seurasi protestilistaa, yhtiökokouskutsuja, taantuman johdosta yllättävän paljon myynnissä olevia kalliita työsuhdeautoja ja sokerin pohjalla pörssiosio. Ne oli nopeasti selattu.

Lautanen tyhjeni, samoin viinilasi. Vatsa täyttyi ja lapset halusivat nukkumaan. Aloin uskoa tätä uusien suosikkiblogieni kirjoittajaa. Kirjoittaminen on ajattelemista. Jos ajatus ei kulje, niin tekstiä ei synny.

Kympin Uutisten loppukevennys heitti vielä viimeisen toivon. Kuvaa suoraan rakkaan kotilukioni pihalta. Klassikon Lyseon abit vuodelta 1959 olivat päättäneet kokoontua penkkariajojen merkeissä ja seitsemänkymppiset papat heiluivat pakettiauton lavalla kuin nykyteinit. Hieno asenne! Mutta ei tästäkään kyllä nyt juttua saa aikaiseksi.

Kirjoittaminen on ajattelemista. Tänään ei tarinaa syntynyt. Harmi.

Tomaatti-mozzarella-kanapasta

Jos joku vielä väittää, että valmiiksi marinoidut kanat ovat kätevämpiä ja maukkaampia, kuin marinoimattomat, niin kokeilkoot tätä!

AINEKSET
– 400 g marinoimattomia broilerin fileesuikaleita
– 1 valkosipulinkynsi
– 1 keltasipuli
– 1 rkl oliiviöljyä
– ½ pakettia pekonia
– 1 dl kuivaa valkoviiniä
– 1 dl kermaa
– 3 rkl turkkilaista jogurttia
– 2 tomaattia
– 150 g mozzarellaa

– 500 g nauhapastaa (esim. pinaatilla vihreäksi värjättyä tagliatellea)

– 4 kevätsipulin vartta tai ruohosipulia

– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Pilko valkosipuli, pekoni ja sipuli pieneksi. Kuullota oliiviöljyssä pannulla hetki. Lisää broilerin suikaleet ja paista hetki. Lisää valkoviini ja kiehauta. Lisää kerma ja kanafondi.

Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Kun pasta kiehuu kunnolla, upota tomaatit sinne viideksi sekunniksi. Nosta ne sitten reikäkauhalla kulhoon, jossa on jääkylmää vettä. Anna jäähtyä hetki. Kuori tomaatit ja pilko suikaleiksi. Lisää kastikkeeseen tomaattisiivut ja jogurtti.

Kun pasta on al dente, valuta se. Lisää kastikkeen joukkoon mozzarella pieninä paloina. Sekoita kastike pastan joukkoon ja pilko pinnalle kevätsipulia.

Tomaatti-mozzarella –akselia ei helpolla voiteta!

Vaikka juttua ei nyt irronnut, niin toivotan mainiota perjantaita ja kolmattatoista päivää!

Perjantaikokki

Kokin linkkivinkkejä

Alla ylimpänä olevan syntymättömän tarinan kootut linkit. Siellä ne tarinat on.

Pölli Tästä
www.sissimarkkinointi.fi
Holiday Club Caribian kylpylä
Naantalin Kylpylä
Tallink Spa Hotel
Fattoria le Poggette
Äänestä parhaan palvelun ravintolaa
”Food.Inc”-dokumentti Turun Sanomissa
Cilla B.:n kolumnit
Positiivarien Jussin uutispalsta