#satasyytäollaonnellinen #38-#42 blinit ja muut

Viime viikko oli tosi kiireinen. Olin tiistaista lauantaiseen Suomessa. Meillä oli kolme omaa seminaaria, joissa julkaisimme Lyytin tapahtumanhallintatyökalun integraation emaileri-uutiskirjetyökaluun.

Siksi siis onnellisuuden syyt kootusti ja jälkikäteen.

Keskiviikkona olin ensiksi puhumassa entisessä (ja tulevassa) kotikunnassani Kaarinassa opettajille ja yrittäjille yrittäjyyskasvatuksen merkityksestä. Sieltä menin suoraan Ravintola Maunoon, jossa oli oma seminaarimme. Upea paikka, kannattaa tutustua!

Iltajuna Helsinkiin, illallinen Murussa ja yöksi Hotelli Helkaan. Aika suomalaisia firmannimiä muuten! Lyyti, Mauno, Muru, Helka…

#38 innovatiivinen seura

Aamulla olimme ravintola Domuksessa, jossa meillä oli aamiais- ja lounasseminaarit. Oli upeaa nähdä asiakkaita ja olla innovatiivisten kollegoiden kanssa ihan rauhassa!

Sitten junalla Turkuun ja illalla palaveri tulevan kotimme sisustussunnittelijan kanssa Kaarinassa.

#39 Kokkikurssi henkilökunnan kanssa

Perjantaina oli hieno päivä! Ensiksi aamulla kympin lenkki jäisillä Aurajoen rannoilla. Yhdistimme juoksemisen ja myyntipalaverin myyntijohtajamme Karvisen kanssa. Icebugit pitivät, mutta juttu luisti! Sitten suihku ja töitä toimistolla. Lounaaksi menin Turun Kauppakorkeakoululle Alumni Keynote-puhujaksi. Oli hauskaa olla taas pitkästä aikaa kotikoululla opettajanpulpetin toisella puolella! Ilta vasta mainio olikin ja se on syy olla onnellinen nro #39. Kaverini A.Nurkka veti Lyytin henkilökunnalle kokkikurssin Logomossa, jossa on Aki Wahlmanin kuvauskeittiö. Hummeria, peltopyytä, peuramakkaraa ja muita upeita herkkuja!

#40 Kotiinpaluu

Lauantaina lensin kotiin. Lasten ja vaimon näkeminen viiden päivän jälkeen tekee minut aina onnelliseksi! Syy nro 40! Tästä ei ole kuvaa, joten laitetaan kuva Pizzariumin mainioista yrittäjistä, Sallasta ja Lucasta. Tämä voisi olla oma syynsä, mutta nyt lapset menevät edelle 🙂

#41 Lapset

He tekevät minut aina erittäin onnelliseksi. Sunnuntai kului jalkapalloturnauksessa ja uimahallissa. Lapset ylittivät itsensä. Oliver hyppäsi viidestä metristä ensimmäistä kertaa ja Albert uskalsi laskea pimeän putkiliukumäen (130m) aivan yksin! Juliakin teki hienoja leiskautuksia metrin ponnulta!

#42 Arki

Maanantaina alkoi taas arki. Onneksi. Reissut ovat kivoja, mutta rytmi katoaa!

#43 Blinit

Toin Suomesta mateen, siian ja kirjolohen mätiä. Kaapissa oli tattari,- ruis- ja vehnäjauhoja. Oli siis bliniaika! Söin kaksi valtavaa, kuohkeaa ja paksua bliniä, nautin yhden snapsin jääkylmää vodkaa ja olin varsin onnellinen. Kyllä ne venäläiset osaavat!

Kas tässä sinulle oiva bliniresepti!

#satasyytäollaonnellinen #35 #ei viiraakaan polla

Aamuni oli poikkeuksellisen aikainen. Heräsin naapurin lapsen itkuun kellon näyttäessä 3.45 enkä saanut enää unta. Koitin väkisinnukkumista, mutta ei siitä tullut mitään. 4.45 päätin, että yhtä hyvin sitä voisi vaikka lähteä fillaroimaan.

Yllättäen löysin itseni taas polkemasta kohti Üetlibergiä.

Pari kilometriä ennen huippua oli soratie jäisen lumen peitossa ja hiljaisessa metsässä renkaiden alla ritisevän lumen ääni oli suorastaan korviasärkevä.

Jonkun ajan kuluttua ääni muuttui. Kuulin ulvontaa.

Huuhkaja? Susi? Sveitsissä?

Keli oli aika aavemainen. Sumu takasi vain muutaman metrin näkyvyyden, mutta rajattomasti liikkumatilaa mielikuvitukselle.

Sitten aloin kuulla musiikkia. Keskellä pimeää metsää, ennen kuutta aamulla.

Nyt viiraa polla! Olisi pitänyt jäädä petiin.

Poljin hetken ja musiikki vain voimistui. Minun oli pakko pysähtyä.

Kuulin musiikin nyt selvemmin. Rintataskuni myös vilkkui. Kello oli 5.45 ja kännykkäni herätti minua aamulenkille.

Hymyilin.

En olekaan tulossa hulluksi.

Teki mieli nauraa ääneen, mutta ajattelin, että se vasta hullua olisi. Yksinään, keskellä pimeää metsää.

Perjantaikokki

Sushi-resepti

Meidän perheessä kaikki rakastavat sushia! Suomessa sitä tuli haettua aina Turun Kauppahallista, KADO Sushista, mutta täällä Sveitsissä sushi on suorastaan järkyttävän kallista. Kahden hengen sushilounas saattaa maksaa helposti 60-70 frangia. Viisihenkisen perheen vie mieluummin päiväksi laskettelemaan kuin sushi-lounaalle.

On siis tehtävä itse. Tosin, ei tuore kalakaan ole erityisen halpaa. Siksi sushi onkin oiva kalanystävän ruoka, sillä kalaa ei tarvita kahden kilon fileetä. Kalatarjonta tavallisessa marketissa on lohen osalta heikko (muiden kalojen osalta kylläkin usein erinomainen). Siksi käymme Dörig Frisch Fisch Altstettenissä, jos sushia meinaamme tehdä.

Mutta ennen reseptiä pieni tarina siitä, miten sushiin tutustuin.

Ensimmäisen kerran tein sushia ystäväni Antti Nurkan kanssa. Paikkana oli Ravintola Savoyn legendaarinen keittiö ja vuosi oli ehkä 2005. Olimme juuri perustaneet Caviar Catering –nimisen luksuscatering-palvelun. Antti oli huippukokki Savoyssa ja minä hoitelin firman markkinointia. Sitä ei juurikaan tehty. Onneksi kannoin kameraa mukana ja siksi löysin tähänkin kuvitukset ihan aidosta tilanteesta. Näitä piti joskus käyttää markkinoinnissa.

IMG_1674

27.11.2005 sanoo kuvan tiedot. Ja sen näkee naamasta. Junior-Chefit urakkansa alussa Savoyssa.

Saimme ensimmäisen tilauksen eräältä Savoyn vakioasiakkaalta. Hänen poikansa oli palaamassa joltain ulkomaankomennukselta usean vuoden jälkeen Helsinkiin ja pöytä piti saada koreaksi. Paikkana oli residenssi jossain Punavuoressa. Alkupalaksi tilattiin sushia ja pääruoaksi grillattua karitsankareeta. Porukkaa oli tulossa nelisenkymmentä. Residenssissä ei ollut parveketta, joten Weber roudattiin keskelle keittiötä ja voin kertoa, että savu oli varsin mahtava.

IMG_1740

Käyhän se näinkin. Weber vain sisälle. Kuka sitä marraskuussa ulkona grillaisi!

Mutta ne sushit. Emme olleet kumpikaan koskaan tehneet sushia, joten Antti haki kirjakaupasta jonkun 600 sivuisen sushiraamatun. Hankimme raaka-aineet ja painuimme Savoyn keittiöön kokkailemaan. Ensimmäiset kolmesataa sivua kertoi siitä, miten riisi keitetään oikein.

Meillä oli aikaa se ilta, joten silmäilimme ohjeet varsin vauhdikkaasti. Olin oppinut tähän tekniikkaan jo opiskeluaikoina: viimeinen ilta ja 300 sataa sivua koskematonta tekstiä. Teimme illan aikana useamman sataa nigiriä, kymmeniä makirullia ja vaikka mitä erikoisuuksia. Yhdessä versiossa oli riisipallura, joka oli kiedottu merilevään siten, että päälle jäi pieni kuppi. Siihen sitten aseteltiin tuore osteri ennen nostoa tarjottimelle.

IMG_1690

Perjantaikokki todistettavasti kokin hommissa. Minä ja muutama ravunpyrstö.

IMG_1671

Väsyneet kokit iltapalalla Marskin pöydässä Savoyssa.

Seuraavana päivänä bileet olivat käynnissä ja yhtäkkiä juhlakalu ja vieraana ollut Marko Ahtisaari marssivat keittiöön.

Kuka nämä sushit on tehnyt?

…kuului kysymys. Ainakin minulla puntti tutisi vähän. Nyt taitaa tulla palautetta.

Tiedättekö jätkät. Minä olen asunut monta vuotta Lontoossa, jossa on maailman parhaat sushiravintolat. Ja tämä teidän sushi… en ole koskaan saanut näin hyvää sushia! Loistavaa duunia!

Huipulla on hyvä lopettaa. Parin keikan jälkeen kuoppasimme luksuscatering-bisneksen, mutta kotikokkailen toki vieläkin tunnustettua sushiani…

IMG_1721

Yksi valmiista tarjottimista. Ja näitä oli kymmeniä.

Ja nyt se resepti

sushi_1

Sushi-resepti

Kuten yllä olevasta ymmärsit, niin kaikki on kiinni riisistä ja sen keittämisestä. Tiivistän ne kolmesataa sivua kotikokille riittävään muotoon näin:

1)   Osta hyvää sushiriisiä. Kysy vaikka vinkki sushiravintolastasi. Unohda puuroriisi.
2)   Osta riisikeitin. Maksaa parikymppiä ja itsensä takaisin.
3)   Osta hyvää riisiviinietikkaa.
4)   Huuhtele riisi vähintään viisi kertaa huolella. Siten, että huuhteluvesi on kirkas.
5)   Laita riisit keittimeen. Lisää kylmää vettä siten, että veden pinta on n. 1cm riisin yläpuolella.
6)   Keitä riisikeittimessä. Sorki riisiä mahdollisimman vähän. Idea on, että riisi kypsyy omassa höyryssään. Itse kyllä pyöräytän puukauhalla kerran pari, että riisi ei jää paakuksi.
7)   Kun riisi on kypsää, levitä se isoon, laakeaan astiaan. Itse käytän isoa uunivuokaa.
8)   Ota puulasta tai lusikka, jolla teet riisiin ”viiltoja” pitkittäin ja poikittain samalla kun tuuletat riisiä, jotta se jäähtyisi tehokkaammin. Japanilaiset tuulettavat kimono päällä silkkisellä viuhkalla. Keksi sinä oma versio.
9)   Pirskottele riisiin samalla riisiviinietikkaa.

Riisi on käyttövalmista, kun se on jäähtynyt. Jos sinulla kävi tuuri, on se sopivan irtonaista, mutta kuitenkin pysyy kasassa, kun teet riisipalloja, eli nigireitä.

Täytteet

Sushia voi täyttää tai päällystää monella tapaa. Meidän suosikit ovat:

–       lohi
–       pariloitu lohi (eli lohensiivu, jota on hetki ”grillattu” tohottimella)
–       tonnikala (eettisyydestä ollaan montaa mieltä)
–       siika (sitä ei tosin täältä saa)

Makirulliin käytämme lisäksi:

–       kurkkua
–       avokadoa
–       kevätsipulia
–       majoneesia
–       seesaminsiemeniä

Lisäksi tarvitset

–       merilevälevyjä
–       soijaa (hyvää)
–       inkivääriä (säilyke, ei tuore)
–       wasabi-tahnaa

Sitä bambuista käärimismattoa en osaa käyttää. Mielestäni on paljon helpompaa ilman.

Leikkaa kalat ohuiksi siivuiksi poikkisyin. Osan kalasta voit leikata pidemmiksi pötköiksi, jos käytät niitä makirulliin.

Nigirien valmistus

Nigirit ovat niitä riisipalloja, joiden päällä on kalaa, munakasta, avokadoa tai mitä ikinä. Sushiraamatussa oli kuvin selitetty oikeaoppisen nigirin käsiotteet n. 30 vaiheessa. Tässä tiivistettynä.

1)   Kostuta kädet (vähän, ei märäksi)
2)   Ota riisiä suupalan verran kouraasi
3)   Pyörittele, puristele ja toivo parasta. Vain harjoituksen kautta opit tekemään nigireitä, jotka ovat ilmavia, mutta pysyvät silti puikoissa. Meillä rouva tekee nämä aina ja minä makirullat. Liukuhihnahommaa ja erikoistuminen kunniaan, niin laatu paranee!
4)   Palaa kohtaan yksi

Sitten kun sinulla on tarjotin täynnä kauniita riisipalleroita, voit asetella niille leikkaamaasi kalaa tai vaikka avocadoa.

sushi_2

Makirullien valmistus

1)   Laita merilevälevy kuivalle alustalle.
2)   Ota riisiä puuhaarukalla tai kauhalla (tavalliseen lusikkaan riisi jää tehokkaammin kiinni – en tiedä miksi.
3)   Levitä riisi laidasta laitaan, tasaiseksi pikkurillin paksuiseksi matoksi. Jätä levyn etu- ja takaosaan tyhjää parin sormen paksuuden verran
4)   Täytä esim. kalalla, kurkkutikuilla, majoneesilla, seesaminsiemenillä jne. Eli asettele ne hieman riisimaton keskiosaa alemmaksi, laidasta laitaan.
5)   Rullaa, eli nosta alaosan riisistä vapaa osa merilevälevyä täytteiden yli ja paina hieman itseäsi päin.  Näin rullan keskiosasta tulee napakka paketti. Sitten rullaat siihen asti, että riisiä ei enää näy.
6)   Kostuta etusormesi vedessä ja sivele sillä vapaana oleva merilevälevy.
7)   Rullaa loppuun. Kostutettu merilevälevy tarttuu nyt kiinni.
8)   Jätä odottamaan leikkaamista se kostutettu kohta kohti pöytää
9)   Toista kohdasta yksi vaikka eri täytteillä.

Kun kaikki rullasi ovat valmiit, leikkaa ne terävällä veitsellä (sahalaitaveitset kuuluvat vain leivän leikkaamiseen ja TV-shopin mainokseen sahaamaan kupariputkea) etusormen levyisiksi paloiksi.

Siinä se! Helppoa, kun pari kertaa on tehnyt! Ja hauskaa, varsinkin porukalla!

Tarjoa makien ja nigirien kanssa soijaa kipossa, wasabia ja inkivääriä. Lasissa kuohuviiniä, kylmänä. Tänään illalla taas!

Perjantaikokki