#satasyytäollaonnellinen #92 #ryhmäliikunta



Liikunnassa olen aika yksinäinen susi. Tykkään mennä yksin. Paitsi silloin, kun on hyvää seuraa tarjolla!

Tänään poljin ensimmäistä kertaa vaimoni kanssa Üetlibergille ja lisäksi mukana porukassa oli vaimon veli vaimoineen. Yllättävän hyvin nuo tasamaan asukit jaksoivat koko lenkin ja toki seura tuo mukavaa vaihtelua. Ja seurassa ei tule ajettua aina verenmaku suussa. Välillä lienee hyvä liikkua ihan rennostikin.

Kai…

#satasyytäollaonnellinen #77 #GoPro ja YouTube

Joo joo. On tullut selväksi aiemminkin, että olen hieman hurahtanut vekottimiin. Välineisiin. Gadgeteihin.

Puhelimessani (Lumia) arvostan eniten hyvää kameraa. Mutta sitä on ärsyttävä kaivaa aina esille vaikkapa laskettelutakin taskusta. On se muutaman kerran tipahtanutkin rinteessä ja voin kertoa, että se liikkuu lujempaa kuin legendaarinen Kelkkis konsanaan.

Niinpä hommasin GoPron. Sillä voi kuvata ihan mitä vain ja ihan missä vain. Hienoa, eikö! Omaksi huvikseni teen niistä videoita. Muistoiksi.

Tässä tunnelmia laskettelureissulta lilliputtivaltiossa nimeltä Liechtenstein: http://www.youtube.com/watch?v=DNY1-mOeEa0

Kaveri, joka hyppii hurjia hyppyjä, on kuusi vuotta. Ja kuvassa näkyvä vauhtiveikko kolme vuotta. Sulavat laskettelutytöt 7 ja 8 vuotta. Katso video, niin et kyllä usko!

screenshot_834

Ja tässä video siitä legendaarisesta Kelkkiksestä. Vieläkö muistat, mikä se on? Katso tästä: http://www.youtube.com/watch?v=8J05Y14Umqo

screenshot_835

Tein videon myös vakiohaasteestani, eli maastopyöräilystä Üetlibergin huipulle. Se löytyy täältä: http://youtu.be/JwEI9J35hoM

screenshot_836

Näistä on hupia kuvatessa, tehdessä ja varmasti vielä tulevaisuudessakin katsellessa.

***

Ps. musiikista kahdessa ensimmäisessä videossa vastaa meillä Lyytissä aiemmin töissä ollut Antti ja heidän kokoonpanonsa SÄX (www.sax.fi). Hyvää fiilistä, kannattaa tutustua! Viimeiseen videoon vaadittiin vähän rajumpaa menoa ja siinä soi Burn Victoria. Sekin suomalainen orkesteri.

 

#satasyytäollaonnellinen #35 #ei viiraakaan polla

Aamuni oli poikkeuksellisen aikainen. Heräsin naapurin lapsen itkuun kellon näyttäessä 3.45 enkä saanut enää unta. Koitin väkisinnukkumista, mutta ei siitä tullut mitään. 4.45 päätin, että yhtä hyvin sitä voisi vaikka lähteä fillaroimaan.

Yllättäen löysin itseni taas polkemasta kohti Üetlibergiä.

Pari kilometriä ennen huippua oli soratie jäisen lumen peitossa ja hiljaisessa metsässä renkaiden alla ritisevän lumen ääni oli suorastaan korviasärkevä.

Jonkun ajan kuluttua ääni muuttui. Kuulin ulvontaa.

Huuhkaja? Susi? Sveitsissä?

Keli oli aika aavemainen. Sumu takasi vain muutaman metrin näkyvyyden, mutta rajattomasti liikkumatilaa mielikuvitukselle.

Sitten aloin kuulla musiikkia. Keskellä pimeää metsää, ennen kuutta aamulla.

Nyt viiraa polla! Olisi pitänyt jäädä petiin.

Poljin hetken ja musiikki vain voimistui. Minun oli pakko pysähtyä.

Kuulin musiikin nyt selvemmin. Rintataskuni myös vilkkui. Kello oli 5.45 ja kännykkäni herätti minua aamulenkille.

Hymyilin.

En olekaan tulossa hulluksi.

Teki mieli nauraa ääneen, mutta ajattelin, että se vasta hullua olisi. Yksinään, keskellä pimeää metsää.

Perjantaikokki