#satasyytäollaonnellinen #92 #ryhmäliikunta



Liikunnassa olen aika yksinäinen susi. Tykkään mennä yksin. Paitsi silloin, kun on hyvää seuraa tarjolla!

Tänään poljin ensimmäistä kertaa vaimoni kanssa Üetlibergille ja lisäksi mukana porukassa oli vaimon veli vaimoineen. Yllättävän hyvin nuo tasamaan asukit jaksoivat koko lenkin ja toki seura tuo mukavaa vaihtelua. Ja seurassa ei tule ajettua aina verenmaku suussa. Välillä lienee hyvä liikkua ihan rennostikin.

Kai…

#satasyytäollaonnellinen #77 #GoPro ja YouTube

Joo joo. On tullut selväksi aiemminkin, että olen hieman hurahtanut vekottimiin. Välineisiin. Gadgeteihin.

Puhelimessani (Lumia) arvostan eniten hyvää kameraa. Mutta sitä on ärsyttävä kaivaa aina esille vaikkapa laskettelutakin taskusta. On se muutaman kerran tipahtanutkin rinteessä ja voin kertoa, että se liikkuu lujempaa kuin legendaarinen Kelkkis konsanaan.

Niinpä hommasin GoPron. Sillä voi kuvata ihan mitä vain ja ihan missä vain. Hienoa, eikö! Omaksi huvikseni teen niistä videoita. Muistoiksi.

Tässä tunnelmia laskettelureissulta lilliputtivaltiossa nimeltä Liechtenstein: http://www.youtube.com/watch?v=DNY1-mOeEa0

Kaveri, joka hyppii hurjia hyppyjä, on kuusi vuotta. Ja kuvassa näkyvä vauhtiveikko kolme vuotta. Sulavat laskettelutytöt 7 ja 8 vuotta. Katso video, niin et kyllä usko!

screenshot_834

Ja tässä video siitä legendaarisesta Kelkkiksestä. Vieläkö muistat, mikä se on? Katso tästä: http://www.youtube.com/watch?v=8J05Y14Umqo

screenshot_835

Tein videon myös vakiohaasteestani, eli maastopyöräilystä Üetlibergin huipulle. Se löytyy täältä: http://youtu.be/JwEI9J35hoM

screenshot_836

Näistä on hupia kuvatessa, tehdessä ja varmasti vielä tulevaisuudessakin katsellessa.

***

Ps. musiikista kahdessa ensimmäisessä videossa vastaa meillä Lyytissä aiemmin töissä ollut Antti ja heidän kokoonpanonsa SÄX (www.sax.fi). Hyvää fiilistä, kannattaa tutustua! Viimeiseen videoon vaadittiin vähän rajumpaa menoa ja siinä soi Burn Victoria. Sekin suomalainen orkesteri.

 

#satasyytäollaonnellinen #35 #ei viiraakaan polla

Aamuni oli poikkeuksellisen aikainen. Heräsin naapurin lapsen itkuun kellon näyttäessä 3.45 enkä saanut enää unta. Koitin väkisinnukkumista, mutta ei siitä tullut mitään. 4.45 päätin, että yhtä hyvin sitä voisi vaikka lähteä fillaroimaan.

Yllättäen löysin itseni taas polkemasta kohti Üetlibergiä.

Pari kilometriä ennen huippua oli soratie jäisen lumen peitossa ja hiljaisessa metsässä renkaiden alla ritisevän lumen ääni oli suorastaan korviasärkevä.

Jonkun ajan kuluttua ääni muuttui. Kuulin ulvontaa.

Huuhkaja? Susi? Sveitsissä?

Keli oli aika aavemainen. Sumu takasi vain muutaman metrin näkyvyyden, mutta rajattomasti liikkumatilaa mielikuvitukselle.

Sitten aloin kuulla musiikkia. Keskellä pimeää metsää, ennen kuutta aamulla.

Nyt viiraa polla! Olisi pitänyt jäädä petiin.

Poljin hetken ja musiikki vain voimistui. Minun oli pakko pysähtyä.

Kuulin musiikin nyt selvemmin. Rintataskuni myös vilkkui. Kello oli 5.45 ja kännykkäni herätti minua aamulenkille.

Hymyilin.

En olekaan tulossa hulluksi.

Teki mieli nauraa ääneen, mutta ajattelin, että se vasta hullua olisi. Yksinään, keskellä pimeää metsää.

Perjantaikokki

#satasyytäollaonnellinen #19 – Tieto siitä, miltä taivaassa näyttää

Aamu valkeni Limmat-joen laaksossa sumuisena, kuten se niin usein tekee. Mikäli ilma on jossain sumun yläpuolella aurinkoinen, niin usein sumu haihtuu iltapäiväksi.

20140119-171628.jpg

Tänään ei kuitenkaan näyttänyt siltä. Energiataso oli ehkä harmaudestakin johtuen jonkin verran alhainen. Päätin kokeilla, josko energian tuhlaaminen maastopyörän satulassa antaisi lisäenergiaa loppupäivään.

Ajattelin pysytellä rinteillä roikkuvan sumun alapuolella ja olla suuntaamatta Üetlibergille. Sunnuntaisin sinne ei välttämättä muutenkaan kannata polkea, sillä vaellusreitit ovat täynnä sveitsiläisiä, jotka polttavat kaloreita illan racletteateriaa ajatellen.

Kuitenkin, kun poljin ylöspäin (ja tervehdin Grüezillä – lausutaan ”kryytsi” – ehkä noin sataa vastaantulijaa), alkoi sumu sakeentua, mutta samalla muuttua valoisammaksi. Ehkä ylhäällä näkisi jopa auringon!

Niinpä huomasin pian polkevani tuttuja polkuja etupyörän ollessa jatkuvasti takapyörää ylempänä. Toivoin vain, että mäkeä riittää kauemmin kuin sumua.


Vaistoni oli oikeassa. Ylhäällä minua odotti käsittämättömän upeat maisemat. Olen käynyt tuolla huipulla pian varmaan sata kertaa, mutta koskaan ennen en ole ollut yhtä häkellyksissä näkymästä. Aurinko paistoi, sumu peitti kaiken alleen vain 50 metriä alempana ja sumun seasta pilkotti lähihuippuja sekä Sihlwaldin harjanne kuin saaria jääpeitteisen meren sylistä. Keskellä kuvaa, juuri ja juuri sumun yläpuolella, pilkistää harjanteella oleva tähtitorni. Nyt se oli saanut majakan roolin. Lumihuippuiset vuoret hallitsivat taivaanrantaa.

Nyt tiedän, miltä taivaassa näyttää.

Perjantaikokki

#satasyytäollaonnellinen #8 Oma kotivuori Üetliberg

En tiedä mikä noissa ylä- ja alamäissä kiehtoo, mutta aina olen rakastanut vuoria. Ensimmäisen kerran suuntasin Keski-Eurooppaan varmaan kolmevuotiaana, äitini järjestämillä laskettelureissuilla. Sittemmin elämä on kuljettanut tänne kiihtyvään tahtiin ja  viimeiset kaksi ja puoli vuotta minulla on ollut oma kotivuori, Üetliberg, eli Zürichin alueen korkein kukkula. Eihän se sveitsiläisittäin ole mikään vuori, koska huippu yltää vajaaseen 900 metriin, mutta maahanmuuttajaturkulaiselle se vuoreksi kelpaa.

Üetliberg_1

Yllä näkymä huipun näköalapaikalta tänään aamulta klo 6.50.

Reitti vuorelleni lähtee aivan takapihaltamme ja siksi siitä on muodostunut aamulenkkien vakiokohde. Kuten myös tänään aamulla. Maastopyörällä ylös ja painovoimalla alas, metsäteitä ja polkuja yhteensä noin 18 kilometriä, josta puolet ylämäkeen. Nousua kertyy reitillä suunnilleen 600 metriä, joten ihan reipas setti, varsinkin kun seitsemältä pitäisi olla jo kotona. Ja ylhäällä pitää aina hetkeksi pysähtyä nauttimaan maisemista.

Üetlibergistä on tullut myös vakiokohde vieraillemme. Jos meille tulee kylään, niin melko varmasti löytää itsensä toisen maastopyöräni selästä puuskuttaen pohja-aikoja Üetliberg Challengen tulostaulukkoon. Myös lapsille löytyy vuorelta vaikka mitä tekemistä. Ylhäällä on hieno leikkipuisto, samoin matkan varrella. Ja talvisin alas tulee 3,1 kilometrin mittainen kelkkamäki. Sunnuntaisin sitä en suosittele kuin itsesuojeluvaistottomille, sillä se on täynnä pipottomia, hanskattomia ja ohjailukyvyttömiä turisteja – eläviä kelkkaohjuksia.

Üetliberg_2

Joskus kaupunki peittyy sumuun, mutta huipulla on kirkasta.

Üetliberg_3

Toisinaan myös huippu on sakeassa sumussa, joka nousee Zürich-järvestä

Üetliberg_4

Kirkkaana aamuna 30 kilometrin päässä siintävät Alpit upeasti.

Ystäviä, jotka olen pakottanut polkemaan huipulle
Üetliberg_10Üetliberg_5 Üetliberg_6 Üetliberg_8

Üetliberg_9

Nyt ei kyllä kelkka luista

Tiedän, että tuota vuorta tulee minun vielä Suomessa ikävä. Mutta nautin siitä niin kauan kuin eloa Sveitsissä kestää! Olen siitä onnellinen! Joka aamu se siellä minua odottaa – kuin hyvä ystävä.

Perjantaikokki