Kirjoittajan arkistot: Petri Hollmén

Mielikuvitukseni uhri – Chorizo-kanaa

Posted on by

Vilkas mielikuvitukseni ajaa minut aina silloin tällöin outoihin tilanteisiin. Kerron tarinan.

Istuimme Lyyti-tiimimme kanssa lounaalla. Anna, joka on pohjanmaalaisvahvistuksemme, valitteli viikonlopun jälkeen nenäänsä, joka oli kuulemma murtunut. Tiesimme viikonlopun kuluneen kotikonnuilla ja siinä sitten kävimme syytä kyselemään. Anna totesi murteellaan, että:

No, mie poijjitin lehemää…

Kuulin väärin. Aivoissani alkoi juoksemaan sarjakuva pohjanmaalaisnavetasta, jossa poijutetaan lehmiä. Mietin, että miten ihmeessä sekin tehdään ja miksi? Siis betonipainot kettingillä kiinni lehmään ja sitten lehmiä laitetaan poijuiksi ensiksi pihalampeen ja sen täyttyessä ajetaan lava-autolla meren rantaan. Tiesin pohjanmaalaiset yritteliäiksi ja ehkä omintakeisiksi liiketoimissaan, mutta tämä oli kyllä aivan uusi innovaatio.

Selitin ajatuskulkuni ääneen vastapäätäni istuneelle Annalle ja kyselin syytä moiseen poijuttamiseen, jonka seuraksena meinasin saada juuri hörpätyn maidon päälleni. Onneksi meni ohi.

Hölömö! Se lehmä poiki! Ei sitä poijutettu!

Jasså… no nyt mää ymmärrän…

Meillä oli kielimuuri.

Toisen kerran mielikuvitukseni huvitti minua, kun heikosti nukutun yön jälkeen valittelin nuhaisen vauvamme kymmentä yöheräämistä ja kyselin vinkkejä Facebook-ystäviltäni.

Sipulia sukkaan, sipulia sukkaan! –vastasi eräs ystäväni (muistaakseni hänkin pohojanmaalaistaustainen…)

Juu, sipulia vaan pilkottuna. Valkosipulikin käy! Aamulla kyllä haju on hirveä, mutta toimii! –komppasi eräs turkulainen perheenäiti

Tuijottelin ruutua hetken sanattomana. On tämäkin hullua. Miten ihmeessä se auttaa vauvaa nukkumaan paremmin, jos pilkon pussillisen sipulia ja nukun sukat täynnä sitä. Eikö se kirvelekin jalanpohjissa pidemmän päälle?

Sitten ruudulle ilmestyi (onnekseni) kolmas kommentti:

Juu, sukka vaan pinnasängyn kylkeen kiinni, niin eteeriset höyryt pitävät nenän auki.

HUH! Etsin jo uhrattavaksi kelpaavia tennissukkia ja ajattelin, että miten tämänkin vaimolle nyt selittää illalla, kun kömpii sänkyyn sukat täynnä sipulia! Ja täytyy varmaan ryömiä keittiöstä sänkyyn, koska kävely sipulisukilla lienee portaissa jopa vaarallista.

Ja joku vielä ihmettelee, että hihittelen silloin tällöin itseksini. Itselleni minä vain…

Chorizo-kanaa

AINEKSET

–       500 g broileiria
–       1 punainen paprika
–       1 keltainen paprika
–       100 g chorizo-makkaraa
–       4 kevätsipulin vartta
–       basmatiriisiä
–       merisuolaa ja mustapippuria
–       oliiviöljyä

VALMISTUS

Pilko broileri, paprikat, chorizo ja sipulinvarret pieneksi. Paista broilereita oliiviöljyssä hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää muut aineet, paitsi sipulinvarret. Pyörittele hetki kuumalla pannulla ja laske lämpöä. Keitä riittävä määrä riisiä paketin ohjeiden mukaan. Lisää riisi ja sipulinvarret pannulle, pyöräyttele kaikki sekaisin keskenään ja tarjoa heti.

Herkullista viikonloppua!

Posted on by

Keski-ikäisenä musikaalitähdeksi? – Waldorfin salaatti

Minä en osaa laulaa, tehtäköön se heti alkuun selväksi. Ei meistä kukaan osaa – siis veljessarjastamme. Pahinta, mitä voi meille tehdä, on laittaa laulamaan julkisesti. Tähän haasteeseen parisen viikkoa sitten joutunut isoveljeni tietää sen varsin kouriintuntuvasti.

Tiedän, että ala-asteemme musiikinopettaja lukee tätä blogia. Jos ette usko epämusikaalisuuttamme, niin kysykää häneltä. Kun viisi meistä oli vuosien saatossa pehmittänyt maaston, niin ei nuorimmaiselle jäänyt enää mahdollisuuksia loistaa. Kun hänen ensimmäinen laulukokeensa oli alkamassa, riitti pelkkä sukunimi välittömään vapautukseen tehtävästä. No, ei hänkään kyllä osaa laulaa. Yläasteelle siirryttyäni tein sopimuksen musiikinopettajan kanssa, että yhteisen viihtyvyyden vuoksi en tunneilla laula, vaan teen puhdetöitä. Päällystin laulukirjoja kontaktimuovilla kolmisen vuotta laulutuntien ajan ja sain sovitun seiskan todistukseeni. Vasta kauppakorkeassa opin, että kyseessä oli ”win-win situation”, eli kaikki voittivat.

Niinpä en ota sanallakaan kantaa turkulaisten, keski-ikäisten laulutaitoihin, mutta nostan silti hattua ja korkealle! Sain nimittäin nautiskella keskiviikkona makupaloja pian ensi-iltaan tulevasta Hair – Keski-ikäisten hiukset –musikaalista. Produktioon on osallistunut yli 200 turkulaista, keski-ikäistä amatööriä ja edellispäivänä yli sata heistä esiintyi Silja Operan lavalla kutsuvieraille.

Kuten sanottu, en osaa sanoa juuta tai jaata laulusta, mutta silmiinpistävää oli ilo ja upea yhteishenki, joka lavalta säteili. Porukalla oli hauskaa! Yli vuoden ajan ovat nämä amatöörit hioneet musikaaliaan, joka on osa kulttuuripääkaupungin ohjelmaa. Samalla on käyty elämänhallintakursseja ja pidetty kuntoa yllä. En ole kulttuurin suurkuluttaja, mutta sen verran tiedän, että harvinainen projekti on kyseessä. Vähän niin kuin maailman maineeseen noussut ”Housut Pois” –ryhmä, mutta määrältään moninkertainen. Yhteishenki oli käsin kosketeltavissa.

Kiitos kokemuksesta ja onnea jatkoon, hyvät keski-ikäiset turkulaiset!

Ps. palautetta on annettava myös laivan keittiölle. Brunssi oli loistava, vaikka hieman varautuneena marssinkin ruotsinlaivan linjastolle. Raaka-aineet olivat tuoreita, saaristo oli hyvin esillä ja esimerkiksi pääruokana tarjotut lampaan kareet olivat sopivan roséita ja meheviä.  Ei mikään helppo temppu buffet-pöydässä.

Tapasin risteilyllä yllätyksekseni myös useammankin lukijan. Se oli hauskaa! Tapasin myös heitä, jotka luulivat minun lopettaneen bloggaamisen. Jos ystäväsi on vailla Perjantaikokin reseptiä perjantaisin, niin voit vinkata hänelle tästä linkistä!

Loistavaa viikonloppua!

Perjantaikokki

 

Waldorfin salaatti

AINEKSET

–       200 g juuriselleriä
–       2 Granny Smith –omenaa
–       kourallinen murskattuja saksanpähkinöitä
–       1 varsisellerin varsi
–       kourallinen kuivattuja karpaloita
–       15 viinirypälettä
–       ½ dl majoneesia
–       ½ dl ranskankermaa
–       merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Kuori juuriselleri ja leikkaa se tulitikun kokoisiksi suikaleiksi. Ryöppää suikaleita kolmisen minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Jäähdytä jääkylmässä vedessä. Leikkaa omenat ja varsisellerin varsi ohuiksi suikaleiksi, pilko karpalot ja viinirypäleet pieneksi ja sekoita kaikki ainekset majoneesin ja ranskankerman kanssa. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Tarjoa vaalean lihan, kalkkunan tai kanan lisukkeena.

Perjantaikokin haaste – Chevre-tomaattilohta ja pastaa

Posted on by

Perjantaikokin haaste – Chevre-tomaattilohta ja pastaa

Erinomaista vuotta 2011 sinulle lukijani! Pitkä hiljaiseloni päättyy ja bloggaaminen jatkuu. Syksyn työputki oli sen verran vauhdikas, että päätin lomailla oikein kunnolla. Kolme viikkoa erittäin lumisessa ja kauniissa saaristossa hiihdellen, lasten kanssa leikkien, saunoen, paljuillen, avantouiden ja rentoutuen oli parasta hermolepoa, mitä kuvitella saatoin. Vuosi 2010 oli jotain hyvin erityistä. Vuoteen mahtui niin haastetta ja hankaluuksia kuin myös loistavia onnistumisia. Näistä lisää yritysblogissani.

Mutta nyt: uusi vuosi ja uusi energia.

On jännä lähteä uuteen vuoteen tietäen sen jo kalkkiviivoilla ainakin yhtä kiinnostavaksi, haastavaksi ja muutosrikkaaksi kuin edeltäjänsä. Takaan, että jos mukana pysytte, niin kuljetan teitä vuoden aikana uusiin, mielenkiintoisiin ja ehkä herkullisiinkin seikkailuihin. Olkoon tämä uudenvuodenlupaukseni: Perjantaikokki kirjoittaa taas.

Aloitan blogivuoteni pohtimalla haastetta, jonka sain. Sitä ei tuonut haastemies, vaan sähköposti. Lähettäjä oli Marja Innanen, Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman pääsihteeri. Viesti kuului näin:

Hyvä Sre palkittu kuukauden bloggaaja

Palkitsimme Sre:ssä kaksi vuotta kuukausittain blogeja, jotka erityisellä tavalla ovat vieneet suomalaista ruokakulttuuria eteenpäin.

Onneksi olkoon vielä kerran, olet yksi valituista!  Suuren osan teistä olemme tavanneetkin blogimiiteissä, niistä jäi kivat muistot.

Kalevalanpäivänä ma 28.2.2011 vietämme Sre:n päätösjuhlaa. Koska ruokabloggarit ovat olleet tärkeitä koko ohjelman ajan, haluaisimme nostaa asianne  esiin myös päätöstilaisuudessamme. Meillä olisi teille tehtävä: haluaisimme haastaa teidät bloggaamaan aiheesta:  ”Minkä asian (raaka-aine, tapa, piirre ) suomalaisesta ruokakulttuurista tahtoisit siirtyvän/vahvistuvan jälkipolville ja mikä on oma keinosi sitä vahvistaa/siirtää?”

Mietimme eilen vaimon kanssa aihetta illallispöydässä. Mitä me haluaisimme ja voisimme tehdä tämän eteen?

Ensinnäkin täytyy tunnistaa tila, jossa elämme. Ruokakulttuurimme einestyi parissa kymmenessä vuodessa ja pahasti. Oma luurankoni kaapissa on mikroruokamainos, joka pyöri 80-luvun lopulla K-kaupoissa ja taisi olla televisiossakin. Esitimme siinä kaksoisveljeni kanssa kaksoisveljiä (luonnerooli, eikö!), joiden äiti laittoi pikapikaa aivan taivaallista mikroruokaa. Mainoksen äidillä oli ”oikea mikropeukalo!” Enää en ehkä moiseen lähtisi. Onneksi muutosta on ilmassa!

Toiseksi palvelukulttuuri vahvistuu vuosi vuodelta. Näen tämän lähinnä hyvänä asiana, sillä kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Palvelut työllistävät, niitä ei voi helposti ulkoistaa meren taakse ja palveluilla voi elämänlaatua pitää korkeana myös vanhempana. Toisaalta on luontaista, että kun joku tekee asioita säännöllisesti puolestani, ei oma osaaminen olekaan enää niin laajaa.

Vastaukseni haasteeseen on yksinkertainen:

Toivon, että ihmiset pilkkoisivat raaka-aineensa itse.

Miksi? Väitän, että pilkkomisella ja veitsenkäyttötaidolla on valtava merkitys siinä, mitä me syömme. Kun raaka-aineen saa itse pilkkoa valmistettaessa, ei ole koskaan kyse eineestä. Ei HeMaPa-pussin sisällölle, mikroaterialle tai pakasteesta napattulle peruna-sipuli –sekoitukselle  tarvitse näyttää veistä missään vaiheessa sen kuluttajaelinkaarta.

Jos lautasellasi on jotain itse pilkottua, tiedät, miltä raaka-aine näytti ennen valmistusta. Oliko se laadukas, puhdas ja hyväntuoksuinen? Ehkä kiinnostuksen kasvaessa tiedät jopa missä raaka-aineesi kasvoi tai eli.

Mitä enemmän pilkot, sen enemmän tiedät.  Pilkkominen on myös laatukontrollin tärkein vaihe. Tässä vaiheessa epäkelvot yksilöt, pilantuneet osat ja palat, hylätään. Lautaselle päätyy vain priimaa. Tehtaassa näin ei välttämättä käy.

Tiedon ja tietoisuuden kasvaessa, myös mielenkiinto kasvaa. Pilkkojaa kiinnostaa alkuperän lisäksi tietää, että miten ja missä näitä kasvaa. Joku alkaa jopa keräämään raaka-aineita itse merestä, pelloilta tai metsistä. Varsinkin jälkimmäinen on täynnä ilmaisia, huippulaadukkaita raaka-aineita meille kaikille.

Pilkkoja ei myöskään jaksa päivästä toiseen pilkkoa samoja asioita ja valmistaa samoja ruokia. Mielenkiinto ruokakulttuuriin herää ja kehittyy pikkuhiljaa. Pian käyttöön tulee netin tietopankit, keittokirjat ja muu lähdemateriaali. Myös muut maat ja kulttuurit kiinnostavat. Näin sen pitääkin olla. Uskon, että arvostus ja into perinneruokiin tulee aina pienen etsikkoajan jälkeen. Näin on käynyt minullekin.

Kaikkihan sen tietävät, että kokin tärkein työväline on veitsi. Sen aktiivisella käyttämisellä aukeaa etsivälle herkullisempi, terveellisempi ja varmasti myös ekologisesti kestävämpi tulevaisuus. Mutta harva miettii, kuinka suuressa roolissa sen aktiivinen käyttäminen onkaan.

Mitä minä aion tehdä asian eteen?

Aion pitää puukot terävinä kotona, opettaa lapset elämään keittiössä, kirjoitan aiheesta tässä blogissa ja hankin voita leivän päälle myymällä pienen pienelle osalle Suomen kansasta varsin hyviä veitsiä. Eiköhän siinä ole riittävästi hommaa yhdelle bloggarille?

Tämä oli minun vastaukseni haasteeseen. Jään innolla odottamaan muiden bloggarien mietteitä! (ps. listatkaa blogipostauksenne linkit vaikka tämän tekstin kommentteihin tuolla alla.)

Lukijat! Miten sinä vastaat haasteeseen? Kommentoi sinäkin!

Terävänä kohti viikonloppua,

Perjantaikokki


Chevre-tomaattilohta ja pastaa

AINEKSET

–       600 g lohta fileenä
–       2 dl kuorittuja katkarapuja
–       20 kirsikkatomaattia
–       5 kevätsipulin vartta
–       100g kuoretonta chevreä
–       1dl kermaa
–       oliiviöljyä
–       merisuolaa ja mustapippuria myllystä
–       haluamaasi pastaa

VALMISTUS

Nypi lohesta ruodot. Poista nahka ja leikkaa se neljään yhtä suureen osaan. Puolita kirsikkatomaatit ja pilko sipuli pieneksi.

Laita pannulle 2 rkl oliiviöljyä ja kuumenna pannu. Paista suolalla maustettuja lohipalasia kuumalla pannulla jokaiselta puolelta hetki, jotta saat kauniin pinnan. Jätä puolikypsäksi. Nosta kalat syrjään lautaselle. Anna pannun jäähtyä hetki ja laita sitten pannulle katkaravut, tomaatit, chevre ja kerma. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna hautua hetki.

Laita pasta kiehumaan. Lisää lopuksi sipulit ja nosta lohipalat varovasti kastikkeeseen. Hauduta miedolla lämmöllä muutama minuutti, kunnes lohien kypsyys on sopiva (sisältä aavistuksen rosé).

Tarjoa al dente-pastan kera. Hyvää ruokahalua!