Mielikuvitukseni uhri – Chorizo-kanaa

Vilkas mielikuvitukseni ajaa minut aina silloin tällöin outoihin tilanteisiin. Kerron tarinan.

Istuimme Lyyti-tiimimme kanssa lounaalla. Anna, joka on pohjanmaalaisvahvistuksemme, valitteli viikonlopun jälkeen nenäänsä, joka oli kuulemma murtunut. Tiesimme viikonlopun kuluneen kotikonnuilla ja siinä sitten kävimme syytä kyselemään. Anna totesi murteellaan, että:

No, mie poijjitin lehemää…

Kuulin väärin. Aivoissani alkoi juoksemaan sarjakuva pohjanmaalaisnavetasta, jossa poijutetaan lehmiä. Mietin, että miten ihmeessä sekin tehdään ja miksi? Siis betonipainot kettingillä kiinni lehmään ja sitten lehmiä laitetaan poijuiksi ensiksi pihalampeen ja sen täyttyessä ajetaan lava-autolla meren rantaan. Tiesin pohjanmaalaiset yritteliäiksi ja ehkä omintakeisiksi liiketoimissaan, mutta tämä oli kyllä aivan uusi innovaatio.

Selitin ajatuskulkuni ääneen vastapäätäni istuneelle Annalle ja kyselin syytä moiseen poijuttamiseen, jonka seuraksena meinasin saada juuri hörpätyn maidon päälleni. Onneksi meni ohi.

Hölömö! Se lehmä poiki! Ei sitä poijutettu!

Jasså… no nyt mää ymmärrän…

Meillä oli kielimuuri.

Toisen kerran mielikuvitukseni huvitti minua, kun heikosti nukutun yön jälkeen valittelin nuhaisen vauvamme kymmentä yöheräämistä ja kyselin vinkkejä Facebook-ystäviltäni.

Sipulia sukkaan, sipulia sukkaan! –vastasi eräs ystäväni (muistaakseni hänkin pohojanmaalaistaustainen…)

Juu, sipulia vaan pilkottuna. Valkosipulikin käy! Aamulla kyllä haju on hirveä, mutta toimii! –komppasi eräs turkulainen perheenäiti

Tuijottelin ruutua hetken sanattomana. On tämäkin hullua. Miten ihmeessä se auttaa vauvaa nukkumaan paremmin, jos pilkon pussillisen sipulia ja nukun sukat täynnä sitä. Eikö se kirvelekin jalanpohjissa pidemmän päälle?

Sitten ruudulle ilmestyi (onnekseni) kolmas kommentti:

Juu, sukka vaan pinnasängyn kylkeen kiinni, niin eteeriset höyryt pitävät nenän auki.

HUH! Etsin jo uhrattavaksi kelpaavia tennissukkia ja ajattelin, että miten tämänkin vaimolle nyt selittää illalla, kun kömpii sänkyyn sukat täynnä sipulia! Ja täytyy varmaan ryömiä keittiöstä sänkyyn, koska kävely sipulisukilla lienee portaissa jopa vaarallista.

Ja joku vielä ihmettelee, että hihittelen silloin tällöin itseksini. Itselleni minä vain…

Chorizo-kanaa

AINEKSET

–       500 g broileiria
–       1 punainen paprika
–       1 keltainen paprika
–       100 g chorizo-makkaraa
–       4 kevätsipulin vartta
–       basmatiriisiä
–       merisuolaa ja mustapippuria
–       oliiviöljyä

VALMISTUS

Pilko broileri, paprikat, chorizo ja sipulinvarret pieneksi. Paista broilereita oliiviöljyssä hetki. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää muut aineet, paitsi sipulinvarret. Pyörittele hetki kuumalla pannulla ja laske lämpöä. Keitä riittävä määrä riisiä paketin ohjeiden mukaan. Lisää riisi ja sipulinvarret pannulle, pyöräyttele kaikki sekaisin keskenään ja tarjoa heti.

Herkullista viikonloppua!

Yksi kommentti artikkeliin ”Mielikuvitukseni uhri – Chorizo-kanaa

  1. En pysty olemaan nillittämättä, että Pohjanmaalla ei sanota mie.
    Pohjanmaa on se duudsonien ja jussipaitojen kotikontu. Vaasa, Seinäjoki ja niin edelleen. Siellä sanotaan että ristuksen komiaa.
    Pohjois-Pohjanmaa on Oulun seutu ja sellainen. Siellä sanotaan että nääkkö nää vai ekkö nää nää.
    Tuosta ylemmäs on Lappi. Siellä sanotaan että mie.
    Mie ja sie esiintyvät murteessa myös idässä, Karjalassa.

    Eli kollegasi voi lie olla pohjoisen vahvistus, mutta murteesta päätellen hän ei ole pohjanmaalaisvahvistus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s