Makugeeniä etsimässä


Tonnilla keittiövälineitä sinulle ja kaverille? Onko perjantai ja 13. päivä onnenpäiväsi? Lue lisää täältä.


Muistatko mitä inhosit lapsena? Tai mitä ahmit kilokaupalla? Meneekö sama määrä vielä? Onko makusi muuttunut?

Havahduin ajattelemaan maun yksilöllistä kokemista tarkemmin vasta vähän aikaa sitten, kun päätimme, että poikamme on syytä laajentaa rekkamiehen ruokavaliotaan terveellisempään suuntaan. Tarjolla on ollut aina hyvää ja monipuolista. Isosisko syö kuin kotitalousopettaja, mutta pojalle uppoavat lähinnä pasta, makkara ja makkarapasta.

Mitä ihmettä? Ansiotamme luonnollisesti on tytön oivat ruokailutottumukset, mutta kenen syytä ovat pojan suppeammat valinnat? Vai tuleeko syyllistä edes etsiä? Maku ei liene kaikille sama, mutta mistä se johtuu?

Seuraan funktionaalisten elintarvikkeiden kehitysohjelman ohjausryhmässä kaikenlaisia hankkeita ja tutkimuskohteita. Yksi niistä on makugeeni. Geeniä tutkii mm. erikoistutkija Mari Sandell (lue juttu lapsille suunnatusta Nam ja Yök -tapahtumasta) Turun Yliopistossa. Hänen mukaansa ikä, sukupuoli ja maantieteellinen sijainti selittävät vain pienen osan makutottumuksista. Tytöt eivät siis syö (ainakaan keskimäärin) sen avoimemmalla mielellä kuin pojatkaan, vaikka meidän perheessä kokemus on aivan toisenlainen.

Tein pienen gallupin Perjantaikokin Facebook-kavereiden keskuudessa. Aiheesta kehkeytyi loistava keskustelu (www.facebook.com/perjantaikokki), joka vahvisti tutkimusta. Ikä, sukupuoli, esikoisuus tai muu vastaava ei gallupin mukaan paljoa vaikuttanut. Yhteistä mieltä keskustelijat olivat siitä, että vanhempien tehtävä on tarjota ainakin mahdollisuus maistaa ja joskus vähän vaatiakin kokeilemaan uutta ja outoa. Mutta pakottaa ei saa. Kyllä lapsi ajan kanssa oppii. Vaan ei toisaalta meille aikuisillekaan kaikki uppoa! Eräs ystäväni oppi olemaan hernekeiton kanssa samassa huoneessa vasta yli kolmekymppisenä, vaikka muuten onkin varsin kaikkiruokainen.

Älä tee showta – älä vaadi mahdottomia – kannusta onnistumisesta

Otsikon sanoihin voinee tiivistää lapsen totuttamisen kohti mauille avointa aikuisuutta. Pahimmillaan lapsi kokee ruokailuhetken painajaiseksi, kun pakottamalla yritetään totuttaa uuteen ja outoon. Parhaimmillaan taas perheen juniorit saavat voittajafiiliksen, kun uskalsivat maistaa niinkin eksoottista juttua kuin tomaattia. Samat säännöt pätevät kai kaikkeen kasvatustyöhön.

Itse syön kirjaimellisesti kaikkea – makuaistiani ohjaava geeni lienee joko yliaktiivinen tai sitten se puuttuu. Riippuu geenin tarkoituksesta. Mutta muistan ahmineeni ala-asteikäisenä kerran jättisäkin marenkeja, enkä niihin sen jälkeen koskenut muutamaan vuosikymmeneen. Vasta itse tehty marenki (ohje on täällä) palautti mieleen, miksi niistä joskus pidin.

Tärkeintä on – lapsille ja aikuisille – valmistaa ruoka hyvistä ja tuoreista raaka-aineista taiten. On yksi ruoka, joka ei minullekaan maistu. Se on sellainen, joka on tehty vailla mielenkiintoa ja arvostusta – syöjää tai raaka-aineita kohtaan. Sellainen ruoka ei uppoa, vaikka olisi mikä geeni!

Maukasta viikonloppua!

Perjantaikokki


Huom! Blogini ei (ehkä) ilmesty ensi viikolla, sillä kipparoin ja kokkaan pisin Ahvenanmaata. Mikäli yhteydet sallivat ja lapset nukkuvat, niin terveiset kilahtavat postiluukkuun. Muussa tapauksessa tavataan taas 27.8.! Muista sillä välin osallistua kilpaan!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s