Sain keskiviikkona oudon puhelun kaveriltani:
”Ollaan salaa puuhattu ravintolaa Turun keskustaan. Tuutko vaimosi kanssa perjantaina dinnerille?”
Salaa, Turkuun? Sain osoitteen: Aurakatu 5. Siis n. 40 metrin päässä toimistoltani. Ja minä en ole muka huomannut mitään. Outoa… No, toisaalta en huomaa, jos kotona on seinät vaihtaneet väriä ja sohva vaihtanut paikkaansa, joten onhan tuo mahdollista.
Ylipuhuin vaimoni ja marssimme perjantaina klo 19.00 Aurakatu viiden eteen. Missään ei näy merkkiäkään uudesta ravintolasta. Eikä kyllä näy muita vieraitakaan. Sitten paikalle saapuu pari tuttua, jotka ovat ihan yhtä pihalla. ”Mikä juttu tää oikein on…” mietimme yhteen ääneen.
Kaikilla on sama kuvio: outo puhelu, jossa puhutaan jostain lihiksistä ja vähän paremmasta kebabista ja uudesta ravintolasta. Sitten kaverini ilmestyy kadulle ja kuljettaa meidät umpeen teipattujen ikkunoiden ja ovien sisäpuolelle.
Astumme aivan valtavan kokoiseen ravintolaan, joka toden totta on rakentunut aivan silmieni edessä – ja salaa. Storage näyttää olevan paikan nimi.
Saamme pian selvennystä asiaan ja tekijät ovat halunneet pitää koko projektin ”hys hys”, jotta ovat saaneet hioa hommaa rauhassa valmiiksi. Istumme noin kahdenkymmenen muun yllätetyn kanssa illalliselle.
Kaverini aloittaa:
”Tervetuloa! Ensimmäinen sääntö: antakaa rehellistä palautetta. Toinen sääntö: mitään ei saa vielä postata someen tänään. Vasta huomenna, kun Turun Sanomien juttu on ravintolasta ilmestynyt.”
Aha… ensimmäiseen sääntöön taivun helposti, mutta toinen tekee todella tiukkaa. Siis pitääkö olla postaamatta mitään?
”Kyllä”, vastaa kaverini.
”Entä jos tägään nämä kuvat Rossoon…” (joka paikalla oli ennen)
Neuvottelun jälkeen lupaan olla postaamatta mitään. Revin akun irti luurista, murskaan sim-kortin ja vannotan, että vaimoni ei lainaa luuriaan minulle illan aikana. Tunnen itseni.
Kaverini jatkaa: ”Nälkäisenä ette tänään lähde. Vedätte koko listan läpi, eli 19 ruokalajia. Plus cocktailit ja viinit.”
Onneksi suostuin ja suostuttelin vaimonkin. Tämä iltahan kuulostaa aika hyvältä! Ehkä tässä pärjää hetken ilman somea.
Sitten kaverini esittelee tiiminsä. Kappas, pari Bocuse d’Or –kokkia (Eero Vottonen ja Miikka Manninen) vastaavat ruokatuotteen kehittämisestä ja keittiötä pyörittää yrittäjä Mikko Rannikko. Baarista vastaa Henri Karlsson.
Oolrait… lupaavaa porukkaa tiskin toisella puolen! Jään odottamaan, mitä nämä ”lihikset ja vähän paremmat kebabit” oikein ovat.
Ne ovat katuruokaa suomalaisella twistillä. Ja jestas, minkälaisella asenteella! 19 ruokalajin tykityksen jälkeen olen rampa kuin gourmet-rekka olisi juuri ajanut ylitseni. Mieleni on tyyni ja tyytyväinen. Vaikka vatsa on aivan tiukassa, huutaa suun makunystyrät vielä lisää. Kaskis, Ludu, Mami, Smör ja moni muu erinomainen turkulainen ravintola sai juuri rinnalleen vähintään tasavertaisen kisaajan – ja vielä loistosijainnilla sekä mielenkiintoisella ympäristöllä.
Menun aloitti fritattu ruistaikinajuuri ja graavilohi. Herkkunuotan Johan istui vastapäätä ja hehkutti jopa teatraalisesti kalaruokia. Selvää oli, että kalat toimittaa Herkkunuotta. Mutta toisaalta, olihan tämäkin aivan luvattoman herkullista.
Siika kera savustetun kananmunan ja hiillostetun purjon oli sikamaisen hyvää. Tämän annoksen kohdalla kaikki yhtyivät Johanin hehkutukseen.
Turun Sanomien Heli Nieminen veikkasi, että piimämarinoiduista, rapeaksi fritatuista ja Aura-dipin kanssa tarjotuista kanoista tulee some-julkkiksia. No, niistä tuli jo. Turku Fried Chicken on just mun makuun.
Haukihodareista löysin hieman moitittavaa: ne olivat liian liukkaita. Hodari sujahti sisuksiini aivan liian helposti. Olisin halunnut makustella pidempään. Tarjoiluastiaa ei muuten kannata kallistella, sillä sekin oli aika liukas. Ehkä hiomaton koivu toimisi paremmin kuin lakattu 🙂
Blinejä syön vain talvisin, mutta tätä suolaista tattarivohvelia muikkujen ja muikunmädin kera suostun syömään vaikka heinäkuussa!
Koitin ikuistaa myös salaperäisen kutsun esittäneen kaverini kameran rullalle, mutta saaliiksi sain vain voitonmerkkiä näyttävän käden. Pöydän alle ei ole syytä mennä tämän tiimin häpeämään. Ei todellakaan!
En tiedä, onko täydellistä burgeria, mutta tällainen oli aika lähellä. Mehevää nautaa ja briossisämpylää kruunattuna isolla kimpaleella paistettua luuydintä. Suli suuhun.
Henksuruokana tarjottiin pehmistä, suolakinuskia ja puolukkaa. Sai sitä vieraatkin. Veikkaisin Turun parhaaksi pehmikseksi.
Kuvassa keittiötiimi, kirjoittaja (taustalla) sekä Turun parhaista kotonatehdyistä lihapullista tunnettu turkulainen toimitusjohtaja.
Myös baarin antimet vakuuttavat. Alkudrinkkinä tarjoiltu appelsiinia ja greippiä yhdistävä cocktail oli – kuinkas muuten – käsintehty alusta saakka. Appelsiineja pojat eivät väittäneet lähimetsästä keränneensä, mutta mehut oli ihan omin kätösin puserrettu ja siirapit keitelty. Välidrinksuna tarjoiltu Gin Sour sen sijaan oli kasattu suoraan omasta metsästä: kuusenkerkkäsiirappi, kuusenoksa ja kuusipöly yhdistettynä giniin veivät minut – no metsään. En suostu käyttämään sanaa ”tajunnanräjäyttävä”, lähinnä siksi, että tajuntani on edelleen kohtalaisessa kunnossa, mutta pirun hyvää lientä baarista eteeni kannettiin. Eivätkä viinit jääneet muista juomista jälkeen lainkaan.
Hinnoista minulla ei ole mitään tietoa, mutta olen varma, että Turun kilpailluilla ravintolamarkkinoilla asiakas on aina voittaja. Toivon, että tämän(kin) ravintolan löytävät sekä turkulaiset että turistit, sillä soisin Storagen tarinan jatkuvan ainakin ne kaksi vuotta, jonka ajan vuokrasopimus on voimassa.
Isot onnittelut tiimille, eli Mikolle, Henrille, Eerolle, Miikalle sekä ystävälleni ja hänen vaimolleen. Löitte minut ällikällä.
TAKE MY MONEY AND BRING ME MORE FOOD!
Petri Hollmén
Ps. Joutunet odottamaan vielä pari viikkoa, että pääset itse Storageen, sillä remontti on vielä kesken. Takaan, että odottaminen kannattaa. Ja sen minun somettamisen estäneen TS:n jutun voit lukea täältä.
Perjantaikokin blogi 
👍❤️
Lähetetty iPhonesta