#satasyytäollaonnellinen #5 Rehellinen ja avoin keskustelu

Valehtilisin jos väittäisin… Ja miten se jatkuukaan? Ettei meidän perheessäkin olisi välillä aihetta kehityskeskusteluihin?

No, ehkä se ei jatku niin, mutta tänään sellainen pidettiin. Tämän postauksen otsikko (tai syy nro 5) oli alunperin ”Aurinkoinen päivä luonnossa” ja siihen alla olevat kuvatkin viittaavat. Mutta oikeasti minut onnelliseksi teki lastemme kanssa käyty rehellinen keskustelu. Loma sekoittaa rutiinit ja tuo esille käytöstä, jota arkena ei näe. Ja meillä se on tuonut elämään aika paljon jännitettä, sillä lapset eivät ole olleet tyytyväisiä oikein mihinkään. Jos vietetään joulu Grindelwaldissa, niin se on ihan typerää. Tai ei se ole, mutta jos ei siellä ole riittävästi lunta, niin voi kiukutella. Ja kun lunta tuli, niin sitä tuli liikaa. Vesipuistopäivä on pilalla, jos on liikaa väkeä ja sisähuvipuistossakin oli tylsää kun… (en edes muista syytä…). Vanhemman roolissa toimivat tuntevat kaavan.

Eilen illalla tilanne meni yli, kun mihinkään ei enää oltu tyytyväisiä. Joululomalla lasten mummi kävi vierailulla ja totesi myös saman ilmiön: ”liian paljon liian nopeasti”. Elämä täällä Sveitsissä on voinut sotkea arvomaailmaa. Meillä on vanhempinakin ollut kova halu kokea kaikki kiva, mitä sijainti ja ympäristö meille tarjoaa ja lapsille se on tarkoittanut erittäin paljon kaikkea. Kaksi ja puoli vuotta elämyslomaa putkeen, jos asian rehellisesti tiivistää. Varsin erilaista elämää, kuin se, jota me itse lapsina vietimme.

Niinpä on aika palata perusasioihin ja oppia arvostamaan sitä mitä on ja sitä mitä saa. Kävimme pitkällä kävelyllä (saa nauraa, mutta lapsilta se oli hieno suoritus, sillä he inhoavat kävelyä. Mäkisessä maassa hissi vie aina ylös ja potkulaudalla tai suksilla pääsee alas… toki itsekin mieluummin pyöräilen kuin kävelen…) ja keskustelimme asiat läpi. Sovimme uudet säännöt ja aloitamme puhtaalta pöydältä. Henki oli perheen kesken hyvä ja lasten silmistä näki, että sanoma meni perille. Käytös muuttui välittömästi ja meillä oli mitä parhain metsäretki ja leikkipuistotuokio aurinkoisessa ilmassa. Siksi syy onneen #5 on rehellisyys. Omat tuntemukset tulee ilmaista rehellisesti myös perheen kesken. Se on ainoa keino purkaa turhat jännitteet. Ehkä ripaus avoimuuttakin tarvitaan. Ja joskus onni vaatii hieman kyyneleitä. Myös isältä.

Perjantaikokki

Tämän päivän muut syyt: jatkoin maantiepyöräkautta (vai aloitinko jo uuden?) +12 asteisessa aurinkoisessa kelissä. Kyllä muuten oli hienoa!

Alla kuva päivän metsäretkeltä. Ei ole lunta täällä 450 metrin korkeudessa, mutta onneksi vuorilla on. Huominen kuluu taas lumisissa maisemissa, kun lapsillakin on koulusta lomaa ja suuntaamme treenaamaan laskettelua lisää! Tosin vain jos se ensiksi asiallisella käytöksellä ansaitaan…

 

Varjot ovat pitkiä tammikuun auringossa

Tuuli juuri sopivasti siten, että lähirinteellä oli liitovarjoilijoita treenaamassa. Tuohon korkeuteen itsekin uskaltaisi! Pitäisiköhän ilmoittautua kurssille?

 

Saako tunnustaa olevansa onnellinen?

Hyvät lukijat ja ystävät. En tarjoile tällä kertaa teille reseptiä, sillä minulla on ollut muuta tekemistä tällä viikolla.

Meille syntyi nimittäin tiistaina poika!

Tulokas on perheemme viides jäsen. Nykymittapuun mukaan taidamme olla jo suurperhe – vaikka ei se kuusilapsisen perheen poikana siltä vielä vaikuta. Hassua, kun tuntuu siltä, että omasta lapsuudestakaan ei ole vielä hirveästi aikaa ja nyt titteli on itsellä ”suurperheen isä”.

Yksi lapsi tai monta lasta – sillä ei ole väliä. Jokainen lapsi on tärkeä ja rakas. Ja lapsen syntymä on elämän kohokohta – ainakin minulle. Kolmesti olen sen kokenut ja aina itkenyt onnesta. Saako tunnustaa olevansa onnellinen? Tunnen olevani etuoikeutettu, sillä kaikki meni hyvin ja äiti sekä pienokainen olivat kotona jo vuorokaudessa. Pikkuisella tulokkaalla on kaksi isompaa sisarusta. Terveitä, reippaita ja vekkuleita lapsia, jotka uudella isoveljen tai –siskon innolla haluavat auttaa ja huolehtia. Ja heidän äitinsä – no hänestä olette lukeneetkin. Toista ei sellaista naista löydy! Minä olen onnellinen ja aion pitää huolta siitä, että olotila jatkuu läpi elämän.

Synnytyssalissa oli jälleen kerran isällä pitkä odotus ja aikaa selailla isän infokansiota. Siellä oli pieni tarina nimeltään ”Mikä on poika?”. Tarina kuvasi niin hyvin tuoretta isoveljeä Oliveria, että nappasin siitä kuvan, jotta muistan sen myöhemminkin.

Mikä on poika?

Hän pitää jäätelöstä, veitsistä, sahoista, joulusta, sarjakuvalehdistä, naapurin pojasta, puunkappaleista, vedestä (sen luonnollisessa olotilassa), suurista eläimistä, isästä, junista, lauantai aamuista ja vetureista. Hän ei erityisemmin välitä pyhäkoulusta, vieraista, koulunkäynnistä, kuvattomista kirjoista, musiikkitunneista, solmioista, partureista, tytöistä, päällystakeista, aikaihmisistä ja nukkumaanmenosta.

Kukaan muu ei nouse aamulla yhtä aikaisin, eikä tule yhtä myöhään päivälliselle. Kukaan muu ei saa samanaikaisesti mahtumaan yhteen taskuun ruostunutta veistä, puoliksi syötyä omenaa, metrin verran lankaa, tyhjää pussia, kahta purukumia, kuutta kolikkoa, ritsaa, törkykasaa, jonka sisältö on tuntematon ja avainrengasta, johon kuuluu salalokero.

Sellainen on poika, sellainen meillä yksi jo on ja sellainen toinen meille muutti keskiviikkona. Pienen pieni nyytti, joka ei vielä tiedä muusta kuin nukkumisesta ja syömisestä. Ja kohta jo toimii hänkin isän apurina muovimoottorisahallaan klapitalkoissa tai puutarhakalusteiden kokoamisessa. Sellaisia ne pojat ovat.

Ensi viikolla saatte taas reseptinkin!

Terveisin,

onnellinen Perjantaikokki

Iloa elämään lapsista

Minun oli ihan pakko vielä vinkata teille videosta, joka saattaa kumota tuon tarinan kuvauksen pojasta ja siitä, että pojat eivät pitäisi musiikkitunneista.

Videolla tuore isoveli Oliver (kohta 3-v) tulkitsee Popedan klassikkoa ”Pitkä kuuma kesä”. Mikä into ja mikä päättäväisyys!

Video löytyypi täältä

Päivän turha tieto – Grillattu broileri-caprese –salaatti

Olin keskiviikkona puhumassa uudessa roolissani internetyrittäjänä eräässä ICT-seminaarissa (lue: informaation ja kommunikointiteknologian seminaarissa). Puhuin liiketoiminnan sähköistämisestä ja olin rakennellut  kalvosarjan varsin perinteisen kaavan mukaan. Lyhyitä pääkohtia koottuna kalvoille muistin tueksi. Pelkkää asiaa, ei mitään turhaa tai henkilökohtaista. Lavalla oli ennen ja jälkeen minua kuitenkin tunnettuja alan vaikuttajia, joten ajattelin että lisäänpä pienen esittelykalvon alkuun.

Siihenkin listasin vain kuivat faktat: nimen, koulutuksen, työhistorian jne. Päätin kuitenkin laittaa perhestatuksestani seuraavan tiedon:

–       kaksi lasta (kolmaskin tulossa)

Tieto ei luonnollisestikaan herättänyt sen kummempia reaktioita, joten mainitsin, että kyseessä oli päivän turhatieto. Ja sitten jatkoin itse asiaan ajatellen, että tulipa nyt näytettyä amatööriltä lavalla, kun muut keskittyivät vain ammattiasiaan.

Seuraavana päivänä keskustelin erään seminaaria seuranneen kanssa ja hän tokaisi, että ”teille on sitten kolmas tulossa…” Naurahdin ja totesin, että kyllä vain, mutta se nyt oli vähän turha tieto tuollaiseen ammattilaisseminaariin.

Päinvastoin – kuului vastaus. Se tieto oli päivän ainoa todella jotain merkitsevä tieto. Muut olivat työasiaa, eivätkä ne loppujen lopuksi ole aidosti tärkeitä.

Jäin miettimään asiaa. Ainoa aidosti henkilökohtainen asia oli se, joka oli jäänyt kuulijalle parhaiten mieleen. Ja se, yksi lyhyt kohta esityksessäni, oli saanut kuulijan laittamaan koko shown perspektiiviin. Työ on tärkeää. Kyllä. Mutta jos valita pitää, niin kumman valitset?

Toivon oikeita valintoja ratkaisujen kanssa painiville.

Perjantaikokki

Grillattu broileri-caprese –salaatti

AINEKSET
– 1 kokonainen grillattu broileri
– 3 palloa mozzarellaa
– 3 isoa, kypsää tomaattia
– 1 kerä rapeaa salaattia
– 1 basilikaruukku
– 5 kevätsipulinvartta
– 4 rkl persiljaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– oliiviöljyä

VALMISTUS

Pilko tomaatit ja mozzarella siivuiksi. Käytäthän vähän kypsynyttä pallomozzarellaa, mielellään ”mozzarella di Bufala”. Pitkään kypsynyt, pizzassa käytettävä mozzarella ei salaattiin sovi. Huuhtele ja kuivaa salaatti. Revi suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko kevätsipulit ja basilikat pieneksi. Kokoa lautaselle alle salaatti, päälle tomaatit ja mozzarellat, keskelle grillatusta broilerista irrottamasi esim. rintafileet ja koristele kaikki persilja-basilika-kevätsipulisilpulla. Jauha pinnalle vielä mustapippuria ja vähän merisuolaa sekä pirskottele päälle oliiviöljyä.

Yleisohje: näin teet hyvän salaatin

Salaatinteossa on muutama tärkeä perusasia. Ensinnäkin salaatti tulisi aina huuhdella kylmällä vedellä ja sitten kuivata. Salaattikulhon pohjalle ei saisi kertyä vettä latistamaan tunnelmaa. Kuivaa salaatinlehdet joko salaattilingolla tai asettelemalla lehdet puhtaan keittiöpyyhkeen päälle hetkeksi.

Revi salaatti aina käsin – älä pilko veitsellä. Italialaiset väittävät, että salaatti ei nahistu, kun se revitään. Ainakin salaatti näyttää ”käsintehdyltä”, kun sitä ei pilkota. Salaatin oikea koko lautasella on suupalan koko. Salaatinlehtiä ei pitäisi lautasellakaan joutua pilkkomaan veitsellä. Italialaisen ”Nonnan”, eli isoäidin, kauhistus on, jos joku syöjistä on saanut lautaselleen niin ison salaatinlehden, että sitä joutuu pilkkomaan veitsellä tai ahtamaan suuhunsa.

Salaatti kaipaa aina hieman oliiviöljyä ja suolaa – mieluiten hienoa Maldon-sormisuolaa. Se tuo salaatin hienostuneen maun esiin. Itse pidämme erikseen edullisen oliiviöljyn yleiskäyttöön ja maukkaan extra vergine –oliiviöljyn salaattia varten. Näillä ohjeilla käsittelet upeaa raaka-ainetta arvostuksella ja saat erinomaisen lopputuloksen. Niin vielä: poista tomaateista kannat pilkkoessasi!

Kiinnostaako katsaus sähköiseen liiketoimintaan?
Seminaari lähetettiin verkkoon, joten sitä olisi voinut seurata myös livenä. Mutta jos se jäi väliin ja mietit näitä asioita työssäsi, niin voit ladata esitykseni alla olevasta linkistä.

Kalvosarja kera ”turhantiedon”… (PDF, 713 kt)

Uravalinta selvillä? – Sinisimpukat merimiehen tapaan

Kammoan kauppakeskuksia, paitsi yhtä. Lähellemme on muutama vuosi sitten avattu Skanssi-niminen keskus, jossa minua kiehtoo se, että siellä ei koskaan ole ketään – ei ainakaan ruuhkaksi asti. Ja lisäksi siellä on aivan loistava ruokaosasto Citymarketissa. Kauppiaalle huono on tässä tapauksessa asiakkaalle hyvä.

Tyttäremme jää aina notkumaan ruokaosaston tuoretiskille ja lienee jo hurmannut kaupansedät ja –tädit ennakkoluulottomuudellaan ja innollaan. Viimeksi hän ilmoitti tiskillä kovaan ääneen, että ”nyt ostetaan iskä simpukoita ja musta tulee isona sit kokki!

Voisin totta kai alkaa latelemaan hänelle omia käsityksiäni ravintola-alan epämukavista työajoista, keittiön kuumuudesta, jatkuvasta kiireestä ja palkkatasosta. Mutta miksi? En tietenkään usko, että uravalinta on hänellä jo selvä, sillä seuraavana päivänä hän voi ilmoittaa heppaohjelmaa katsoessaan, että hänestä tuleekin prinsessa-hevoslääkäri. Ja sitä seuraavana päivänä hänestä onkin tulossa keijukaistohtori, joka tutkii äidin laboratoriossa bakteereja. No, on hyvä, kun on vaihtoehtoja, joita pyöritellä. Pojallamme on vain yksi ura suunnitteilla. Hänestä tulee ”jäkismiäs” (lausuttuna vahvalla turunmurteella. Suom. huom: jäkismiäs = jääkiekonpelaaja).  Ehtona uraputkelle on vain ”samanlainen numeropaita, ku Ville Peltosel”. Jos joku tietää, mistä saa melkein kolmivuotiaan kokoa olevia jääkiekkopaitoja, niin vinkkiä tännepäin, kiitos…  Uskon tosin, että nurmi kun vihertää, niin uravalinta vaihtuu ”jalkkismiäheksi”.

Kevätmielellä pääsiäisen viettoon,


Perjantaikokki

Sinisimpukat merimiehen tapaan
Julia kun raahasi (ihan totta, ylpeänä kantoi jääpatjalle pakattuja simpukoita kaupassa) kotiimme puolikiloa sinisimpukoita, niin pitihän niistä kokatakin. Tyttö itse istui lieden vieressä koko ajan, sekoitti, hämmensi, maustoi ja imi tietoa itseensä. Simpukoista tuli niin hyviä, että niitä teemme toistekin!

AINEKSET– 1 kg sinisimpukoita
– 1 iso sipuli
– 2 rkl voita
– 2 dl kuivaa valkoviiniä
– 1 murskattu valkosipulinkynsi
– timjaminoksa (tai kuivattua purkista)
– laakerinlehti
– ripaus suolaa
– 1 dl persiljasilppua

Puhdista simpukat ja raaputa veitsellä niiden kuoria. Kopauta jo avautuneet simpukat pöytään. Ota talteen vain sulkeutuvat simpukat ja heitä avoimeksi jäävät pois.

Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi. Sulata voi kattilassa, lisää sipulit ja paista pehmeäksi. Lisää viini, suola ja yrtit (paitsi persilja!). Pane simpukat kattilaan. Keitä kannella suljettuna voimakkaasti viitisen minuuttia ja sekoita simpukoita välillä. Kun simpukat ovat avautuneet, ruoka on valmista.

Annostele simpukat reikäkauhalla kuumille syville lautasille. Kaada liemi simpukoille ja ripottele persiljasilppua päälle.

Nauti rapeakuorisen vaalean leivän ja kylmän, kuivan valkoviinin kera. Maistuu muuten nelivuotiaallekin!

Nyt loppui markettisalaattien puputtaminen…

…sillä kesän varmin merkki, eli Sorrin Puutarhan sympaattinen koju ilmestyi eilen kauppatorille. Olkoot hanget valkoiset, minulla kesä alkoi nyt!

Sorrin nettisivuilta saat myös hyviä reseptejä!

Itseluottamusta kuin pienessä kylässä – Itämaista haukea ja rapukastiketta

Pienen ihmisen oppimiskyky ja –kapasiteetti on käsittämätön. Joka ikinen päivä lapsen aivoihin tulee uutta tietoa määrä, jonka käsittelystä aikuiselle tulisi infoähky alta aikayksikön. Olen ymmärtänyt, että nukkuessa pienellä mielellä on hyvää aikaa työskennellä ja jäsentää opitut asiat omiin lokeroihinsa. Silti tiedonkäsittelykapasiteetti hämmästyttää meidät aikuiset päivästä toiseen.

Oppiminen ei liity vain tietoon, vaan myös taitoihin: fyysiseen tekemiseen. Opetimme viime viikolla lapsiamme hiihtämään ja laskettelemaan. Ikää tytöllä on hieman yli neljä ja pojalla reilu kaksi ja puoli. Itse aloitin laskettelun kolmivuotiaana, joten uskoin, että nyt on hyvä aika alkaa harjoittelu.

Olin varautunut päiviä kestävään reisirääkkiin, kun lapsia viedään hissillä ylös selkä kyyryssä, polvet koukussa ja alas taas lasketaan lapsi jalkojen välissä. Näin minut aikoinaan opetettiin laskemaan. Vielä mitä! Tyttö hyppäsi alusta saakka itse sompahissiin ja suhaili sekä ylös että alas suvereenisti.

Poika puolestaan osoitti itseluottamuksensa rajattomuuden todetessaan yhden avustetun hissinousun jälkeen, että nyt apu riittää ja itse mennään. Se yritys päättyi kuitenkin lyhyeen, mutta ei tahtia haitannut. Alas haluttiin kuitenkin ilman apua. Minikokoinen laskijanalku käänsi sukset suoraan alarinteeseen ja antoi mennä. Näky muistutti lähinnä suksille nostettua puutarhatonttua, sillä poika tönötti suksien päällä vauhdin kiihtyessä selkä suorana ja kädet sivuilla hievahtamatta.
Päätin kuitenkin hiihtää pojan kiinni ja jarrutin menoa sauvoillani hieman. Seurauksena oli kaamea kirkuna ja huuto: ”EI TARTTE AUTTAA!”

Voit muuten katsoa videon itseluottavaisen laskijan harjoituksista tästä.

Mistä me aikuiset saisimme takaisin saman innon oppia, itseluottamuksen kokeilla ja myös epäonnistua. Olisi se jännää, kun töissäkin kaikki tappelisivat oikeudesta ensiksi kokeilla uutta tietokoneohjelmistoa ja klikkailisi pelkäämättä pätkääkään epäonnistumista. Kun kouluttaja tulisi kurkkimaan olan takaa, huutaisivat aikuisetkin loukkaantuneena, että ei tartte auttaa – kyllä mä tämän jo kohta osaan!

Siinä ei taida olla mitään pahaa, että kasvaa aikuiseksi, mutta säilyttää lapsenmielisyyden…

Ensi viikolla kaikki mäkeen ja ladulle! Osaatte tai ette. Hyvää hiihtolomaa!

Perjantaikokki

Itämaista haukea ja rapukastiketta

AINEKSET
Haukitempurat

– 600 g ruodotonta haukifileetä
– merisuolaa myllystä
– 2 rkl inkiväärimurskaa
– 1 kpl keltuaisia
– 1-1½ dl vehnäjauhoja
– 1-1½ dl kivennäisvettä tai vettä
– 1 kpl valkuaisia
– 2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa
– paistamiseen 5 dl rypsiöljyä.

Kastike

– 20 kuorimatonta katkarapua
– 2 salottisipulia
– 1 rkl voita
– 1 rkl tomaattipyreetä
– 2 dl vettä
– 3 kevätsipulinvartta
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja pippuria myllystä

VALMISTUS

Valmista ensiksi kastike ja sitten kalat. Kuori katkaravut ja säilytä kuoret. Pilko salottisipulit ja kuullota ravunkuorien kanssa voissa hetki. Lisää tomaattipyree ja kalaliemi. Keitä kymmenisen minuuttia. Siivilöi ja lisää kerma sekä kuoritut katkaravut.  Keitä hetki. Pilko kevätsipulin varret pätkiksi ja lisää kastikkeeseen. Mausta suolalla ja pippurilla ja suurusta tarvittaessa.
Leikkaa ruodottomat haukifileet pikkusormen kokoisiksi siivuiksi. Laita kulhoon ja mausta inkiväärillä ja suolalla.

Valmista tempurataikina. Sekoita keltuainen, vehnäjauhot ja puolet vedestä. Anna taikinan turvota hetki. Lämmitä öljy kuumaksi esim. wokkipannussa. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinan joukkoon lopun veden kera juuri ennen paistamista. Taikinan pitäisi jäädä löysähköksi.

Upota kalanpalat taikinaan ja nosta sitten kuumaan öljyyn. Nostele rapeaksi paistuneet palat öljystä esimerkiksi lämpimään uunivuokaan, jossa on pohjalla talouspaperia.

Tarjoa rapukastikkeen kera.

Ruokakulttuurien eri tasot – Kanapasta pakkaspäivään

Olen perheeni kanssa viettänyt kuluvan viikon Ylläksen taianomaisissa maisemissa. On ollut jännä huomata, kuinka monta eri sävyä valkoisella on, kun luonnon omat maalarit pääsevät tekemään taideteoksia. Seuraksemme lomalle saimme ystäväni vaimoineen. Viikko kuluu mökissä ja päivät täyttävät lähinnä hiihto, pulkkailu, saunominen ja kokkailu.

Olemme siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen: sellaiseen, jossa lomilla vietetään aikaa ystäväpariskuntien ja –perheiden kanssa. Tämä vaihe tuo uudet haasteet myös keittiöön. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen totesin, että ruokakulttuurissa on erotettavissa kolme eri tasoa: makro-, mikro- ja nanotaso. Makrotaso tarkoittaa esimerkiksi Suomen tai muun suuralueen, kuten Varsinais-Suomen tai Karjalan ruokakulttuuria. Siis sellaista ruokakulttuuria, jota leimaavat paikalliset, perinteiset reseptit ja raaka-aineet.  Mikrokulttuuri on taas perhetason ruokakulttuuri, jossa ruokakulttuurin määrittävät perheenjäsenten yhteen hioutuneet tottumukset, tavat ja makumieltymykset. Nanokulttuuritason taas muodostavat yksilön omat mieltymykset, opitut tavat sekä syntymässä saadut luontaiset mieltymykset.

Matkailijana sitä kiertää mieli avoinna tutkimassa lähinnä makrotason kulttuuri-ilmiöitä ja sulattaa omaan henkilötason kulttuuriinsa ne osa-alueet, jotka kieltä ja mieltä miellyttävät. Mutta kuinka käy, kun kaksi mikrotason, eli perhetason kulttuuria päätyvät samaan mökkiin viikoksi? Eli sama suomeksi: kun kaksi (toistensa ruokatottumuksista tietämätöntä) perhettä laitetaan samaan ruokatalouteen viikoksi, niin mikä on lopputulos?

Parhaimmillaan se on oppimista, uusia ideoita ja elämyksiä sekä ajatustenvaihtoa jokaisella aterialla. Pahimmillaan taas pelkästä kaupassakäynnistä tulee tuskaa. Kuinka paljon ruoka saa maksaa, mitkä tuotteet ovat hyväksyttäviä ostoskoriin ja mitkä eivät. Onko ruoka energiantankkausta vai kokonaisvaltaista nautintoa varten aina harkinnasta ja valmistuksesta alkaen?

Meillä viikko sujui alkuharjoitusten jälkeen varsin leppoisasti, sillä kaikki pitävät hyvästä ruoasta, kenelläkään ei ole pitkää listaa ällötyksistä, joita ei suostu syömään (ellei poikaamme lueta mukaan, sillä hän syö ilolla vain makkaraa ja hiilihydraatteja mahdollisimman helposti pureksittavassa muodossa, eli pastana tai perunana) ja kaupassakin pärjättiin, kun jokainen sai lapata kärryyn omien mieltymyksiensä mukaisia herkkuja.

Mutta kuinka käy, jos samaan mökkiin ahdetaan kaksi lapsiperhettä, joilla on perhetason ruokakulttuurit kaukana toisistaan ja silti olisi tultava toimeen? Lasten syöminenhän on monille vanhemmille varsin keskusteluherkkä aihe, eikä siitä mielellään oteta mielipiteitä tai käskyjä ulkopuolisilta.

Onko sinulla kokemuksia tästä? Jos on, niin klikkaa alta ja kerro muillekin ratkaisut yhteiseen, leppoisaan lomailuun ”kommentoi” –toiminnolla.

Lomaterveisin

Perjantaikokki

Kanapasta pakkaspäivään
Pakkanen on hellinyt koko maatamme tänä talvena oikein kunnolla. Värikäs kanapasta maistuu, lämmittää ja antaa energiaa talven riemuihin.

AINEKSET
– 4 broilerin marinoimatonta rintafileetä
– 20 pientä herkkusientä
– 10 kirsikkatomaattia
– 1 keltainen paprika
– 1 punasipuli
– 1 valkosipulinkynsi
– 2 dl kermaa
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä
– herbes de provence –yrttisekoitusta
– ½ tl chilijauhetta
– 400g penne-pastaa
– pinnalle rucolaa ja parmesaania

VALMISTUS
Pilko rintafileet ja sipuli. Leikkaa sienet neljään osaan ja puolita tomaatit. Pilko myös paprika ja murskaa valkosipuli. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota sipulit. Lisää broilerit, sienet ja tomaatit. Paista hetki. Lisää pannulle kerma sekä mausteet. Anna hautua kypsäksi.
Keitä pasta al dente ja tarjoa kanakastikkeen kera. Koristele annos rucolalla ja parmesaanilla.

Hyvää uutta vuosikymmentä! – Haukea ja punajuurignoccheja

Uuden vuosikymmenen kunniaksi luontoäiti on päättänyt näyttää parastaan ja helliä meitä etelänkin asukkeja kunnon talvella. En muista pulkkailleeni, kelkkailleeni ja hiihtäneeni näin paljon näin varhain koskaan aiemmin – paitsi tietenkin lapsuuden muistoissa. Alan kallistumaan sille kannalle, että parasta vanhemmuudessa on lupa olla aina välillä lapsi. Kukaan ei katso kieroon, kun kolmikymppinen säntää innosta piukkana pulkkamäkeen tai napakelkan kimppuun – varsinkin kun vetää perässään pulkkaa, jossa istuu lapsi tai kaksi. Mutta hullun leima olisi vauhdilla otsassa, jos vaimon kanssa kahdestaan rientäisimme aina työpäivän päätteeksi lähimäkeen Stigoinemme.

Välipäivinä eksyin lukemaan loistavaa blogia luonnosta ja kokkaamisesta luonnossa. Kaimani Vahdolta, Lounais-Suomen metsämailta, kirjoittaa ”Tuulenhuminaa” –blogiinsa tarinoita luonnosta ja kokkaa varsin kunnioitettavia menuja metsän siimeksessä. Hänen innoittamanaan minäkin vein pesueeni joululomalla usein ulos syömään – kirjaimellisesti. Suosittelen tutustumaan!
Tuulenhuminaa –blogia lukiessani innostuin myös tarkkailemaan lähiluontoa eri tavalla. Aistimaan sitä kaikilla aisteilla ja löysinkin paljon uutta ja ihmeellistä – aivan läheltä. Mieleeni painui kaksi kohtaamista jäällä.

Olin retkiluistelemassa yksin mökkisaaremme ympäri Nauvossa. Jää oli vastamuodostunutta, joten pysyttelin rannan lähellä – anopin meripelastusoppien mukaisesti. Yhtäkkiä huomasin edessäni parinkymmenen metrin päässä oudon otuksen. Luulin sitä kumartuneeksi pilkkijäksi, mutta yhtäkkiä se levittikin valtavat, lähes kaksimetriset tummat siipensä ja muutamalla siiveniskulla lensi lähisaareen, minun näkymättömiini. Jäi varmastikin tarkkailemaan tunkeilijaa. Löysin jäältä puoliksi syödyn peuran. Lienee etupää päätynyt ilveksen ruoaksi ja takapään jämät merikotkalle. Lähiruokaa ja kierrätystä parhaimmillaan. Nappasin siitä kuvankin, joka on tuossa vieressä.

Toisella kerralla hiihdin kotini lähellä olevan Littoistenjärven jäällä. Maamme lounaiseen kolkkaan taianomaisen tunnelman luonut sumu roikkui jo neljättä päivää sankkana kiinni puissa ja puskissa. Aurinko paistoi jossakin korkealla sumun yläpuolella, mutta sumussa oli hiljaista, turvallista ja rauhallista. Aivan kuin pumpulissa olisi hiihtänyt. Menin kierroksissa sekaisin ja kadotin välillä suuntavaistoni, mutta se ei haitannut. Oli kiva hiihtää nähden edessään vain latupätkän. Kuvittelin olevani Lapin tuntureilla ja soilla, sillä mikään ei paljastanut todellista sijaintiani. Silmäni näkivät vain valkoisen ja harmaan eri sävyjä.

Sitten sumusta ilmestyi selkä edellä kaksi hiihtäjää ja yksi koira. Huomasin koiran olevan opaskoira, joka auttoi näkövammaista hiihtäjää. Nostin mielessäni hattua hiihtäjälle, joka yhden aistin menetettyään jatkoi elämästään nauttimista muilla aisteilla.

Mietin, miltä tuntuisi hiihtää ilman näköaistia. Mitkä tuntemukset vahvistuisivat ja miten nautinto muuttuisi. Varsinkin nyt, kun näkeväkään ei nähnyt kuin valkoista. Suljin silmäni ja hiihdin. Hetken tunsin sumun sakeuden ja kosteuden kasvoillani tiivistyvän, mutta sitten meinasin jo lentää naamalleni ja jouduin avaamaan silmäni. Ymmärsin, että olen onnellinen, kun voin nauttia elämästä terveenä kaikilla aisteillani ja hyvässä fyysisessä kunnossa. Nostin toistamiseen hattua koiran kanssa hiihtäjälle.
Nauttikaa elämästä, hyvästä ruoasta, juomasta seurasta ja luonnosta. Ne ovat parhaimmillaan lähellä ja läheltä – nyt ja ympäri vuoden.

Katso kuviani monimuotoisesta saariston talvesta täältä

Haukea ja punajuurignoccheja

Tuulenhuminasta löysin myös tämän gnocchireseptin. Sen on alun perin tehnyt mökkimme lähellä olevan Pensar Sydin emäntä Eva. Hauki ja majoneesi ovat omaa käsialaa. Käsityötä tässä ruoassa riittää, mutta se on mukavaa puuhaa ja vaivan väärti.

AINEKSET

Kala

– haukifileetä ruodottomana n. 1 kg
– vehnäjauhoja reilusti
– korppujauhoja reilusti
– 3 kananmunaa

Gnocchit

– 7 jauhoista perunaa
– 400 g keitettyjä punajuuria
– 400 g vehnäjauhoja
– 2 kpl keltuaista
– 0,5 tl suolaa
– timjamin lehtiä
– 1 valkosipulin kynsi
– parmesaania raastettuna

Limemajoneesi

–  1 keltuainen
– 1,5 dl rypsiöljyä
– ½ limen mehu
– merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS
Järjestys: tee ensiksi majoneesi. esivalmistele sitten gnocchit ja laita odottamaan. Valmistele kala ja paista se. Pidä lämpimänä, kun viimeistelet gnocchit pannulla.

Valmista majoneesi: laita munankeltuainen kulhoon, vatkaa käsin tai vatkaimella koko ajan. Kaada öljyä ensin muutama tippa kerrallaan ja sitten hyvin ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Lisää lopuksi limen mehu, suola ja pippuri. Säilytä jääkaapissa.

Keitä perunat kypsiksi. Leikkaa punajuuret pieneksi ja jauha tehosekoittimessa. Muusaa perunat haarukalla ja sekoita joukkoon jauho, keltuaiset ja punajuurisose. Vaivaa taikina notkeaksi massaksi. Pyöritä taikinasta pitkiä tankoja ja leikkaa 2-3 cm paloiksi. Jauhota palat ja keitä suolatussa vedessä pari minuuttia, kunnes ne nousevat pintaan.  Kerää reikäkauhalla kulhoon ja pidä lämpimänä.

Leikkaa ruodottamasta hauesta etusormen kokoisia suikaleita. Kuumenna syvässä paistinpannussa reilusti öljyä uppopaistamista varten. Jauhota pieni määrä haukea ensiksi vehnäjauhoissa, ravistele ylimääräiset jauhot pois ja pyöritä sitten kananmunassa. Lopuksi pyörittele kalat korppujauhoissa ja uppopaista öljyssä kullanruskeaksi. Pidä lämpimänä esim. uunivuoassa, jossa on talouspaperia pohjalla noin 150 asteessa, kun paistat loppuja kaloja.

Riivi lehdet timjamista. Leikkaa valkosipuli pieneksi ja pane pannulle timjamin seuraksi. Lisää voi ja paista gnocchit pikaisesti. Raasta pinnalle lopuksi tuoretta parmesania.

Tarjoa heti. Appiukkoni mainitsi, että tämä on paras haukiruoka, mitä on ikinä syönyt. Ja hän on niitä saanut minunkin kauhastani aika paljon. Joten suosittelen kokeilemaan!

Herkullista uutta vuosikymmentä!
Perjantaikokki