Onko mun pakkå lukea ruåtsia?

sverige

Aivan alkuun varoitus: seuraavassa kappaleessa seuraa juonipaljastus.

Teini-ikäinen, itsetunto-ongelmissa painiskeleva tai –painiskelematon yläkoululainen ihmislapsi ei ole (aina) maailman järkevin tai edistyksellisin olento.

Nyt voit kerätä hämmästyksestä tipahtaneen leukasi lattialta.

Suomessa opetetaan kuulemma pakkoruotsia. Väittäisin, että kaikki oppi, mitä taotaan murrosikäisen vastentahtoiseen kalloon, on pakko-oppia. Ruotsinkieli on vain noussut silmätikuksi vähemmistö-statuksensa vuoksi.

Avaapa teini-ikäisen angstipetterin huoneen ovi ja kysy, että mitä hän koulussa ei koe pakko-opetukseksi. Veikkaan, että listalle pääsee pakko-äikkä, pakko-matikka ja itsekin jouduin lukiossa lukemaan pakko-kemiaa. Ei vaan napannut.

Näitä aineita ei kukaan kuitenkaan ole kieltämässä.

Olen jo vanha. Ainakin 15-vuotiaan Petri Hollménin mielestä 35-vuotiaat raadot kuuluivat kaikissa lajeissa ikämiesluokkaan. Vanhuudestani johtuen voin katsoa taaksepäin ja todeta: onneksi 15-vuotias minäni ei saanut päättää ihan kaikesta. Jos oltaisiin menty sen tuuliviirin mukaan, olisi kaikki tylsät, työtä vaativat asiat, joutuneet ”onk mun pakko”-listalle ja sitä myötä kielletty.

Mutta koska hän ei saanut päättää, joutui hän opiskelemaan ruotsia. Hän opiskeli, vaikka ei ymmärtänytkään, mihin sitä muka tulisi isona tarvitsemaan.

”Mä mitään Ruattiin muuta”

Lukiossa tuli mukaan kolmas pakko-kieli. Valitsin saksan. Tätäkin on turha lukea, sillä en tätä koskaan tarvitse…

Kuinka ollakaan, 15-vuotias minäni ei voinut tietää, mitä 35-vuotias Petri tekisi työkseen, missä olisi jo ehtinyt asua ja mitä kokea.

Ajaessani Sveitsin rajan yli vajaa neljä vuotta sitten muuttokuorman kanssa, kiitin mielessäni kaikkia tuohon kamalaan pakottamiseen osallistuneita! Onneksi tuli luettua saksaa ja paljon. Viime viikolla kiitin taas pakkoruotsin keksijää. Tänä päivänä olisi kansainvälistyvän yrityksen pyörittäminen asteen verran hankalampaa, jos pitäisi vielä kaiken muun lisäksi alkaa opettelemaan ruotsia nollasta. Keskustelu potentiaalin asiakkaan omalla kielellä on sata kertaa vakuuttavampaa kuin maailman puhutuin kieli: Bad English.

En halua olla besserwisser. Haluan vain kertoa, että koskaan et voi tietää, mitä taitoja huomenna tarvitset. Ruotsi on todella lähellä, samoin venäjä. Jos niitä kieliä saat lukea aivan ilmaiseksi, niin tartu tarjoukseen.

Uusi kieli ei enää kolmekymppisenä, ikäloppuna oliona, tartu aivan samaan tahtiin. Eikä ainakaan ilmaiseksi, yhteiskunnan maksamana ja vielä mukavasti keskellä päivää.

Hejsan!

Petri

Sisältömarkkinointia shampoopullon kyljessä

Sisältömarkkinointi tarkoittaa hyödyllisen tiedon tuottamista ja oman guruaseman kasvattamista prospektien, asiakkaiden ja renkaanpotkijoiden silmissä.

Ilahduin, että jopa shampoopullon kylki oli valjastettu sisältömarkkinoinnin kanavaksi. Käyttämäni Tresemmen mustan purkin kylkeen oli varattu oma palsta ”Expert tipseille”, eli ammattilaisten vinkeille.

Odotin innolla expertin vinkkiä shampoon käyttöön. Olenkohan 35-vuotisen tukkaurani aikana tehnyt kaiken väärin? Mikä mahtaa olla superammattilaisen vinkki?

Kuvittelin mielessäni expert tipsin esimerkiksi tällaiseksi:

”Osta luontaisuotekaupasta pullotettua himalajavettä. Hae newyorkin Sohosta aito näädänkarvasivellin. Hanki mikrosuihketta tuottava kompressori ja suutin. Lämmitä vesi 34,7 asteiseksi. Sekoita pullolliseen himalajavettä 0,47 ruokalusikallista silkkistä Tresemme-shampoota. Kiinnitä pullo kompressorin letkuun. Odota itätuulta ja astu ulos, kun ilman suhteellinen kosteus on 84%. Mene tuulen alapuolelle. Pyydä avustajaa suihkuttamaan himalajaveden ja silkkisen Tresemmen mikrovaahto kutreillesi samalla kun kaiuttimista tulee munkkiluostarin rukouslaulu. Levitä vaahto hiuksiisi näädänkarvasiveltimellä rukouslaulun tahtiin. Kaada keväällä keräämäsi sadevesi luomutuohesta tehtyyn astiaan. Kaada sitä hiuksiisi samalla kun sata neitsyttä hierovat etu- ja keskisormillaan tukkaasi vastapäivään vauhdilla neljä sekuntia per kierros. Huuhtele kevätsateen vedellä ja kuivata tukkasi reilunkaupan puuvillapyyhkeeseen.”

Tällaista minä pitäisin ammattilaisvinkkinä niinkin arkiseen asiaan kuin shampoon käyttöön.

No, Tresemmen markkinointiosasto oli hieman laskenut rimaa.

”Levitä märkiin hiuksiin, hiero ja huuhtele huolellisesti.”

Ei toikaan toki huono vinkki ole.

Työsuojelutarkastus vol. 2.0

Työsuojelutarkastus vol. 2.0 on nyt ohi. Kuten kaverini asian tiivisti:

Kaikki meni OK, ei aihetta huumoriin. Tylsää.

Tarkastaja oli siis sama kuin viimeksi. Tällä kertaa oli asenne aika paljon muuttunut. Vaikka Tarkastaja ei kuulemma ole some-ihmisiä, oli hänkin kuullut kevään keskustelusta. Niinpä saimme ensimmäiseksi ohjeet, keneen olla yhteydessä, jos on tarkastuksesta kommentoitavaa. Lopunviimein kannattaa kuulemma soittaa omalle kansanedustajalle ja miettiä äänestyskäyttäytymistä, jos lakeihin haluaa puuttua.

No, näinhän se on. Lait määräävät mitä tehdään, mutta kyllä virkamies pystyy aika paljon vaikuttamaan. Oli Tarkastaja kuulemma itsekin hionut raporttejaan hieman vähemmän kulmikkaiksi sitten viime käynnin.

Kulunut viikko päättyi siis virkamiehen vierailuun. Vaikka saimmekin tällä kertaa puhtaat paperit, niin en silti malttanut olla kyseenalaistamatta esimerkiksi työlainsäädännön sopimattomuutta tietotyöhön. Esitin kysymyksen:

”Miten työntekijä kirjaa tuntinsa, jos hän matkustaa kaksi tuntia junassa Turusta Helsinkiin, kouluttaa siellä neljä tuntia ja palaa takaisin junalla kaksi tuntia?”

”No, lähtökohtaisesti matka-aika ei ole työaikaa.”

”Mutta eihän se olisi reilua, että lähdetään kahdeksalta ja palataan neljältä ja miinusta tulisi päivästä neljä tuntia? Varsinkin, jos junassa on naputeltu työasioissa läppäriä mennen tullen.”

”No, jos töitä junassa tehdään, niin silloin se on työaikaa.”

”Hyvä. Mutta kun joskus töitä tehdään vartti, kun verkko toimii. Sitten mietitään niitä näitä ja soitetaan äidille. Kun verkko taas toimii, hengataan facebookissa vartti, sitten jaetaan työnantajan some-sisältöä kymmenen minuuttia samassa palvelussa, sitten luetaan Iltalehdestä töihin liittyvää artikkelia vähän aikaa ja sitten Iltalehden viihdeuutisia. Sitten tulee työpuhelu, johon puhutaan viisi minuuttia, kunnes se katkeaa, kun ajetaan tunneliin. Illallakin saattaa tulla mieleen työasioita. Miten tämä kirjataan?”

Tästä pääsimmekin yhteisymmärrykseen, että rajanveto on todella hankalaa. Ja niinpä vuodelta 1996 oleva työaikalaki vaatii todella paljon nykyaikaistamista. Työ ei enää monessa työpaikassa ole aika-, vaan tulosperusteista. Jos joku tekee tavoitetuloksensa neljässä tunnissa, saa hän puolestani vaikka nyplätä pitsiä loppupäivän ja maksan mielelläni kuukausipalkan täysimittaisena.

Miksi joudun vahtimaan tunteja? Mielestäni tärkein tehtäväni on pitää huolta henkilöstön hyvinvoinnista. En tarvitse siihen tuntikirjanpitoa. Toki se meillä nyt on. Kuten myös Päihdeohjelma, Sairaanhoitovakuutuksen toimintaohje, Turvallisuusohjeet, Työterveyshuollon tekemä työpaikkaselvitys, Työterveyshuollon toimintasuunnitelma, Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi-dokumentti sekä Työsuojelun toimintaohjelma. Lisäksi olemme perustaneet Työsuojelukomitean (vaimikäseoli?), valinneet siihen työsuojeluvaltuutetun sekä kaksi varavaltuutettua ja kouluttaneet heidät toimimaan tässä tehtävässään ja taanneet lain vaatimat resurssit toiminnan toteuttamiseen. Ennen työ meillä oli vaarallista ja kamalaa, mutta nyt – kiitos lakien ja määräysten – meillä voidaan suojellusti ja hyvin!

Korostan vielä Tarkastajalle, jonka nimeä en tarkoituksella julkaise: tapaaminen oli miellyttävä ja asiallinen.

Silti olisin keksinyt sillekin tunnille tähdellisempää tekemistä. Näkisin erittäin mielelläni alla kommenteissa tulevien kansanedustajaehdokkaiden linjanvetoja: mitä sinä aiot eduskunnassa tehdä tälle asialle?

Kun katson ensi viikkoon, näen kalenterissani toisaalta hyvin toisensuuntaisia virkamiesten aikaansaannoksia. Ulkoministeriö on nimittäin ottanut todella upean roolin vienninedistäjänä.

Matkustan keskiviikkona Tukholmaan Suomen suurlähetystöön esittelemään Lyytiä ja jatkan saman homman parissa torstaina Bernissä, sielläkin Suomen suurlähetystön tiloissa. Molempiin tilaisuuksiin osallistuu suurlähetystöjen kutsumana paikallisia yrityksiä – prospekteja meille. Tukholmassa järjestelyissä on mukana myös suomalais-ruotsalainen kauppakamari.

Kummassakin tapauksessa suurlähetystöt ovat tehneet proaktiivista työtä auttaakseen suomalaisia yrityksiä viemään osaamistaan maailmalle. Käsittääkseni näissäkin kohteissa on töissä niitä paljon parjattuja virkamiehiä. He eivät yritä hankaloittaa yrittämistä, vaan tarjoavat konkreettista apua menestymiseen. Lieneekö sillä tekemistä, että ne Suomen epäkohdat, joita täällä poteroissaan päivystävä virkamies- ja lainsäätäjäkunta yrittää kaikin voimin torjua, näyttävät vähän erilaisilta maailmalta katsottuna? Vähän merkityksettömämmiltä?

Ehkä, ehkä ei. Yhtäkaikki, nostan hattua Tukholman ja Bernin suurlähetystöjen väelle! Teette hyvää työtä maanne eteen ulkomailta käsin.

Virkamiehet: kyllä me yrittäjät juosta jaksamme ja papereita tuottaa, kunhan se työ vie meitä ja maatamme eteenpäin!

Petri Hollmén

Yrittäjä