Liika itsevarmuus on tarkoitettu menetettäväksi

Liika itsevarmuus on tuhoisaa. Opin sen karvaasti reilu kuukausi sitten.

Olimme vuokranneet purjeveneen ja lähteneet oman ja vaimon veljen perheen kanssa seilaamaan. Aurinko paistoi, upea viikko oli edessä. Tutut vedet, yöksi Nauvon vierasvenesatamaan, tämähän on tehty niin monesti jo.

Olin veneen vastuukippari ja otin ruorin itselleni pari mailia ennen satamaa. Laskimme purjeet ja jatkoimme koneella. Kiersin tutun länsiviitan ja laitoin keulan kohti loistoa. Sitä samaa loistoa, mitä aina. Sitten laitoin autopilotin päälle ja päätin sitoa fendareita, eli lepuuttajia jo kaiteisiin kiinni.

Muut olivat kannen alla lasten kanssa. Sitten sieltä tuli ylös vaimoni ja hänen veljensä. Hekin laittoivat lepuuttajia. Minäkin otin muutaman vielä ja lähdin kohti keulaa niitä kiinnittämään. Vene kulki tasaisesti tyynessä vedessä. Kohta mentäisiin satamassa jätskille lasten kanssa.

Sitten kolahti.

Mitä? Mikä se oli? Osuimmeko uppotukkiin?

Nämä olivat ensimmäiset, epäuskoiset ajatukseni.

Ei tässä tutulla reitillä ole mitään! Mihin voimme osua!

Katsoin veneen peräosaan, että kuka venettä oikein ajaa. Kunnes tajusin, että minä. Minä tosin seisoin keulakannella fendarit kädessä.

Sitten kolahti taas.

Ei ole totta. Kari!! Missä me oikein olemme?

Hyppäsin ruoriin niin nopeasti kuin pystyin ja laitoin koneesta vedon pois. Tajusin, että minä, kippari, en tiennyt missä olimme!

Sitten kolahti kolmannen kerran.

Nyt vene pysähtyi, kallistui ja oli ilmiselvää: olimme tukevasti karilla.

Kuvaan tallentui hetki, jolloin ketään ei naurattanut. Vihreä vesi ei ole sinilevää. Se on matalikko.

Nostin katseeni ja näin, että olimme kaksikymmentä metriä toisen länsiviitan väärällä puolella. Veneen oikealla puolella oli pintakivi. Olin muistanut väärin. Kierrettäviä viittoja oli kaksi, ei yksi. Olin niin itsevarma, että en nähnyt syytä tarkistaa asiaa kartasta – tai edes vilkaista tarkemmin eteeni nähdäkseni seuraavan viitan.

Lapsista osa itki. Aikuiset katselivat toisiaan epäuskossa. Heidän kipparinsa oli ajanut karille tyynessä, aurinkoisessa säässä tutulla reitillä.

Näinkö loppui loma – ennen kuin alkoikaan? Vuotaako vene? Onko lapsilla kaikilla liivit päällä?

Suurimmat lommot tulivat itsetuntooni. Kenellekään ei käynyt mitään ja venekin selvisi muutamalla naarmulla kölin pohjassa. Mutta voitte kuvitella kuinka itsevarmuuteni valui alas Saaristomereen, kun purjevene toisensa jälkeen ohitti meidät matkalla samaan satamaan kanssamme. Meripelastusalus hinasi meidät irti, joten tarjosimme ihmeteltävää oikein koko rahan edestä.

Olen aina ihmetellyt niitä hölmöjä, jotka ajavat viitan väärältä puolelta keskellä kirkasta päivää. Tai unohtavat kaasulieden päälle. Tai sulattavat keittiövälineensä vahingossa kuumalla liedellä. Tai eivät muista laittaa käsijarrua päälle jokirannassa. Tai törmäävät liikennemerkkiin suoralla tiellä.

Nyt minä olen yksi heistä. Ja se on ehkä paras asia, mitä minulle on käynyt, sillä jatkossa meriä seilaa yksi epävarmempi, mutta varmasti turvallisempi kippari.

Ps. Haluan kiittää Saaristomeren meripelastajia ystävällisestä, asiantuntevasta ja ripeästä toiminnasta!

Kiitos Mikko & muut vapaaehtoiset meripelastajat!

 


Jälkipuinti

Miksi ei käynyt pahemmin? Syitä on useampia. Ensinnäkin vauhtia ei ollut liikaa. Kaasukahva ei siis ollut kaakossa. Toiseksi, matalikko, johon ajoin, mataloitui tasaisesti. Mikäli vene olisi osunut esim. pystysuoraan kiveen, olisi jälki ollut jotain aivan muuta. Ja kolmanneksi, kuljimme moottorilla. Purjeilla olisimme mitä luultavammin menneet lujempaa, eikä vetoa olisi niistä saanut pois niin nopeasti kuin moottorista. Menetin turhan itsevarmuuteni parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ilman henkilö- tai materiaalivaurioita.

Miten tämän nyt oikein sanoisi? – Zwiebelkuchen, sipulipiirakka

Miten tämän nyt oikein alottaisi. On aika pitkä aika siitä, kun viimeksi naputtelin näppäimistöllä blogia. Yli kolme kuukautta.

Kun lopettaa jonkun rutiininsa, on aloittaminen taas todella hankalaa. Tämän tietävät kaikki, jotka ovat lopettaneet esimerkiksi aktiiviliikkumisen jostain syystä pidemmäksi aikaa. Kunto heikkenee ja ensimmäisen askeleen ottaminen tuntuu yhä raskaammalta. Varsinkin, jos miettii, että miksi ylipäätään teen sitä mitä teen.

Alkuaikoina kirjoittaminen oli työsidonnaista – ainakin osittain. Sitten se oli vain kivaa. Oma harrastus. Mutta viime keväänä se tuntui lähinnä työltä. Pakolta. Velvollisuudelta. Ei sellaista viitsi tai jaksa.

Tarkoitus ei ole mitenkään aliarvioida sinua. Älä käsitä väärin. Sinun, lukijani, vuoksi olen blogia kohta seitsemän vuotta pitänyt. Mutta kun aika muuttuu, on minun muututtava mukana.

En ole koskaan kirjoittanut puhdasveristä ruokablogia, vaan aiheista, jotka minua kiinnostavat, liikuttavat tai sytyttävät. Tähän suuntaan lähden kulkemaan entistä enemmän. En lupaa joka perjantaiksi sinulle herkullista reseptiä. Siinä on turkasen iso työ. Kokata, kuvata, käsitellä kuva sopivaksi, kirjoittaa resepti, tarkistaa se, kirjoittaa tarina, viedä tekstit kahteen järjestelmään (uutiskirjetyökalu ja blogialusta), viedä kuvat kahteen järjestelmään, luoda linkit, ajastaa lähetys, ajastaa julkaisu, lukea vielä kertaalleen molemmat versiot läpi jne.

Olisi paljon helpompaa vain tuottaa tekstisisältöä. Mutta kiinnostaako se riittävästi? Mitä sinä sanot, jos täytän postilaatikkosi vain jorinalla. Mitä jos sinä kuulutkin niihin, jotka ovat minun blogiani tilanneet vain reseptien vuoksi? Petytkö? Saankohan sinulta silloin negatiivista palautetta? Lopetatko lukemisen?

Toisaalta, miksi sen pitäisi minua kiinnostaa? Minä kirjoitan ja sinä luet, jos haluat. Jos et halua, niin aina tilauksen voi perua tai voit olla menemättä sivuilleni. Se ei maksa mitään, kuten ei lukeminenkaan.

Tulevaisuudessa saatan kirjoittaa sinulle kolme kertaa viikossa, jos minulla on omasta mielestäni asiaa. Jos ei ole, voin olla kuukauden hiljaa. Voin laittaa reseptejä, jotka olen saanut maistuviksi itse, vaimoni on ne luonut, tai sitten linkitän johonkin toiseen blogiin. Tai sitten en. Minun on päästävä pois siitä tunteesta, että teen tätä velvollisuudesta. Haluan tehdä tätä taas inspiraatiosta, ilosta ja innosta. Ei vain ruokaa, vaan kaikkea muutakin kohtaan.

Tässä maassa on ainakin sata parempaa ruokablogia kuin Perjantaikokki. Tyylikkäitä, mietittyjä, innovatiivisia, huolella rakennettuja. En siis halua olla puhdasverinen ruokablogi. Toisaalta maassamme on vähintään tuhat aktiivisempaa, kantaaottavampaa ja asiantuntevampaa yleisblogia kuin Perjantaikokki. Sellainenkaan en halua olla. Katsotaan siis yhdessä, mitä tästä tulee. Olen kuitenkin varoittanut sinua, että jotain muuttuu ja saat itse päättää jatkosta.

Tänä perjantaina saat reseptin. Palasin eilen Saksasta, Wiesbadenista, messuilta. Söin siellä lounaaksi herkullista sipulipiirakkaa (Zwiebelkuchen) ja join sen perinteistä seuralaista Federwaisseria. Federwaisser (eli ”höyhenen valkoinen”) oli minulle uusi tuttavuus. Se on vain muutaman päivän ikäistä ”viinin esivaihetta”, eli käymään lähtenyttä rypälemehua. Juomassa on hieman hiilihappoa ja se tarjoillaan kylmänä. Kerrassaan erinomaista. Nappasin kuvan ja googlasin siihen reseptin, joka löytyy alta.

Suosittelen kokeilemaan!

Herkullista, vapaata ja inspiroivaa viikonloppua! Minä skoolaan perheeni kanssa tänään minun ja kaksoisveljeni 33v-syntymäpäivien ja pikkuveljeni 30-v päivien kunniaksi. Kauhean vanha on meidän kuopus jo!

Perjantaikokki

Zwiebelkuchen – sipulipiirakka

AINEKSET

Taikina

–       250 g jauhoja
–       20 g hiivaa
–       hyppysellinen sokeria
–       1,25 dl maitoa
–       1 muna
–       50 g pehmeää voita
–       suolaa

Täyte

–       1 kg sipuleita
–       5 ruokalusikallista öljyä
–       50 g pekonia
–       200 g creme fraichea
–       kuminansiemeniä
–       paprikajauhetta
–       mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita siihen sokeri ja hiiva. Sekoita maito jauhoihin ja leivo taikinaksi. Peitä kulho liinalla ja anna nousta lämpimässä paikassa 30 minuuttia

Lisää taikinaan muna, voi, suolaa ja vaivaa pehmeäksi taikinaksi. Muotoile palloksi ja anna levätä taas liinalla peitettynä kulhossa n. 30 minuuttia.

Kuori sipulit ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Kuumenna öljy pannulla ja paista sipuleita miedolla lämmöllä kullankeltaisiksi. Leikkaa pekoni siivuiksi ja laita sipulien joukkoon. Paista muutama minuutti.

Sekoita sipuli-pekoni –seos ranskankerman ja mausteiden kanssa. Voitele vuoka, leivo taikina siihen pohjaksi ja  anna taikinan taas nousta rauhassa.

Kaada sipuliseos taikinalle ja paista 45 minuuttia 200-asteisessa uunissa.  Nauti kylmän valkoviinin tai Heferwaisserin kera.

Vuosi takana, juhannus edessä – Minttu-vesimeloni –salaatti

Näin se hurahti. Vuosi ulkomailla on kohta takana. Mitä on jäänyt mieleen? Mitkä ennakko-odotuksista tai –peloista toteutuivat?

Kulttuurishokki. Sitä ei ole vielä tullut. Maana tämä on mukava, rauhallinen, siisti ja luonnoltaan upea. Mikä täällä ollessa.

Hintashokki. Se oli alussa valtava, varsinkin kun meinasin lapata ostoskärryyn kuudelle hengelle 35€/kg maksaneita kanan rintafileitä. Hyvin pian opin ostamaan kokonaisia kanoja kympillä kilo. Maistuvampaa ja melkein halvempaa kuin Suomessa. Samppanjaa saa lähikaupasta 18€/pullo. Se helpottaa hintashokkiin. Ja moni, moni muukin asia on halvempaa kuin Suomessa. Mainettaan edullisempi maa, kun tietää mitä tekee. Turistille törkykallis – tietenkin.

Sopeutumisvaikeudet. Niitä emme ole (vielä) kohdanneet – ja varsinkin lapset tuntuvat olevan kuin kalat vedessä. Asia konkretisoitui minulle tänään, kun Oliver pääsi elämänsä haavetta toteuttamaan. Hän aloitti jalkapallouransa suoraan Keski-Euroopan kentillä, eli FC Urdorfissa (hieman komeamman kuuloista kuin isän ura Kaarinan Nappuloiden Kuusiston kyläjoukkueen vaihtopenkin varalämmittäjänä). Nuori mies oli intoa täynnä, ei osaa vielä kieltä kuin nimeksi, mutta mitäs siitä. Jalkapalloa puhuvat kaikki – sanoi valmentajakin. Mutta kuvittelepa itsesi samaan tilanteeseen, eli ummikkona vaikkapa kahdenkymmenen kiinalaisen kanssa täysin vieraaseen kulttuuriin, seuraan ja maahan. Kuinka huoletta heiluisit? Lapsista on meillä paljon opittavaa.

Rivissä neljä Messiä, muutama maailmanmestari, mutta vain yksi Oliver.

Pelot ovat pitkälti vielä toteutumatta. Entäs ne odotukset?

Upeat vuoret. No niitä on! Talvella laskin käyneeni melkein parissakymmenessä eri hiihtokeskuksessa. Kahteen matkustin yli 1,5 tuntia. Suurin osa on tunnin sisällä kotiovelta.

Pyöräilymaastot. Check! Voi suoraan verrata edelliseen, mutta sillä erotuksella, että tasaisellakin on upeaa polkea, koska autoilijat ottavat fillaristit täällä todella hyvin huomioon.

Bisnes. Lämpenee pikkuhiljaa, mutta ei vielä mitään ihmeellistä. En tosin asettanut ensimmäiseen vuoteen kovin suuria kv-tavoitteitakaan. Syksyllä alkaa sitten näyttöjen aika. Mielenkiintoista aikaa.

Aikaa lapsille ja perheelle. Sitä on ollut aivan eri tavalla kuin aiemmin ja se on ehdottomasti vuoden paras anti. Vaikka välillä se pyörälenkki tuleekin tarpeeseen, niin väitän nyt tuntevani perheeni ja lapseni paljon paremmin kuin vuosi sitten. Vuoret voi vaihtaa saaristoon, racleten thai-ruokaan ja laskettelusukset rantasandaaleihin. Kotini on siellä missä perheeni ja siellä olen onnellinen.

Hyvä vuosi. Ja hauskaa kyllä, kohta se vain paranee, kun suuntaamme kesälomalle Suomeen ja saaristoon.

Toivon hyvää juhannusta sinulle. Palataan asiaan taas elokuussa! Satunnaisia päivityksiä saattaa tulla Facebook-sivulle (www.facebook.com/perjantaikokki), joten käyhän tykkäämässä!

Perjantaikokki

AU PAIRIKSI MEILLE?

Yksi syy vuoden onnistumiseen on ollut loistava Au Pairimme Mari. Valitettavasti kaikki hyvä päättyy aikanaan ja Mari palaa Suomeen opiskelemaan. Siksipä haemmekin elokuusta eteenpäin meille uutta Au Pairia uusiin seikkailuihin.

Jos tunnet sellaisen, niin laita viestiä eteenpäin! Lisätiedot työstä osoitteessa www.perjantaikokki.fi/au-pairiksi-sveitsiin/

Minttu-vesimeloni –salaatti

Puutarhamme on vallannut minttu, jolle koitan kovin keksiä käyttötarkoituksia. Onneksi se sopii loistavasti kesäsuosikkini vesimelonin kanssa yhteen ja kun kylkeen grillaa vielä halloumia, on hellesalaatti valmis. Halloumin voit korvata myös Fetalla ja mintun basilikalla.

AINEKSET

–       ½ vesimeloni
–       iso kourallinen mintun lehtiä
–       1 paketti halloumia
–       1 punasipuli
–       2 tl valkoista balsamicoa
–       ½ limen mehu
–       1 tl ruokosokeria
–       oliiviöljyä
–       Maldon-suolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Marinoi punasipuli. Kuori ja halkaise sipuli. Pilko erittäin ohuiksi siivuiksi. Laita pieneen kulhoon ja sekoita joukkoon balsamico (tai valkoviinietikka), sokeri ja limen mehu. Anna marinoitua.

Pilko vesimeloni arpakuution kokoisiksi paloiksi. Revi mintunlehdet pieneksi. Leikkaa halloumi sormen paksuisiksi siivuiksi. Grillaa halloumiin kuumassa grillissä raidat ja leikkaa kuutioiksi.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Mausta suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. Nauti grillatun kalan tai lihan kanssa.

Herkullista juhannusta!