Peruspäivä

Oivallista perjantaita, kolmattatoista päivää! Sen lisäksi, että on kansainvälinen epäonnenpäivä, vietetään meidän perheessä vatsa- ja kuumetaudin yksiviikkoissynttäreitä. Ensiksi se muljasi läpi lapset, Oliverin, Julian ja pienen Albertinkin. Hän on ollut taudin kourissa jo neljä päivää. Sitkeästi kuitenkin jaksaa välillä hymyilläkin.

Eilen illalla se sitten hyökkäsi minun kimppuuni. Möyri sisuksiini, nosti lämmön ja kaatoi punkkaan. Yöllä oli olo kuin Pendolinon alle jääneellä ja unet sen mukaiset. Joku unispesialisti voisi tehdä tästä pienen analyysin:

Kohtaus #1:

Olen Helsingissä ystävieni juuri remontin alle joutuneessa asunnossa. Se on mielestäni niin kiva, että päätän kutsua sinne Adam Lambertin ja hänen poikaystävänsä BB-Saulin perheemme kanssa illalliselle.

Kohtaus #2:

Illallisvalmisteluiden lomassa muistan, että Turkuunhan minun pitikin tänään lentää. Kiirehdin lentokentälle pukeutuneena pelkästään peittoon ja kantaen mukana kahta äidiltäni lainaamaa pärekoria. Toisessa on oksia, toisen sisältöä en enää muista. Kohtaan matkalla inttikaverini, joka on lähdössä seikkailemaan Antarktikselle. Hän kysyy vinkkejä minulta, miten saisi tarinaansa läpi lehtiin. Kehotan soittamaan Glorian päätoimittajalle suoraan.

Kohtaus #3:

Saavun Helsinki-Vantaalle kävellen, mutta jostain syystä olinkin päätynyt kiitorata-alueelle. Kävelen sieltä pois ja pääsen terminaalirakennukseen nousemalla ensiksi matkustajia ottavan lentokoneen peräosasta kyytiin ja sitten kävelen putkea pitkin ihmismassaa vastaan.  Pääsen vihdoin oikeaan Turun koneeseen, jolla lennän Turkuun. Peitossa, pärekoreja kantaen.

Kohtaus #4:

Saavun Turkuun. Katson puhelimeni kalenteria ja ihmettelen, että mitä ihmettä teen Turussa. Kalenterin mukaan, minun pitäisi pian olla Oulussa vetämässä Lyytin aamiaisseminaaria. Pysyn koneessa ja päätän lentää sillä takaisin Helsinkiin. Kone täyttyy ja yhtäkkiä penkkini kääntyy poikittain, siten, että kaikki matkustajat näkevät minut. Koneessa on kaikki veljeni uusien lastensa kanssa (niitä on sukuun siunaantunut neljä kappaletta parin kuukauden aikana.) Väki ihmettelee asustustani sekä pärekorejani. Niin teen minäkin. Veljet ihmettelevät, miksi minulla on äidin pärekorit. Niin ihmettelen minäkin.

Kohtaus #5:

Muistan Lambertille ja BB-Saulille lupaamani illallisen, josta kohta pian myöhästyn. Olo on toivoton, koska kalenterimerkinnät puhelimessani ja kohde, jossa minun pitäisi olla illalla, vaihtuvat koko ajan.

Kohtaus #6:

Herään kotonani Sveitsissä. Minulla ei ole mitään hajua siitä, miten olen omaan sänkyyni päätynyt, sillä hetki sitten olin lentokoneessa, nolona peittoon kääriytyneenä ja täysin ulalla siitä, missä minun pitäisi olla.

Uni oli niin todellinen, että joudun vielä valveilla vakuuttelemaan itselleni, että nyt on aivan peruspäivä.

 Todellakin.

 Perjantaikokki

Chevre-paprikat

Reseptistä kunnia menee Jennille, Liemessä-ruokablogiin.

Jääkaapissa sattui olemaan chevreä, joten käytimme sitä fetan sijaan. Koska täytettä tuli paljon, lisäsin alkuperäiseen reseptiin hieman korppujauhoa pitämään täytteen kasassa. Vaimo oli sitä mieltä, että chevren kanssa olisi voinut olla täytteeseen pilkottuna esim. kevätsipulin varsia. Joka tapauksessa yrttejä saa laittaa runsaalla mitalla.

AINEKSET

–      4 suippopaprikaa
–      2 kananmunaa
–      2 dl turkkilaista jugurttia
–      200 g vuohenjuustoa
–      1 dl raastettua parmesaania
–      1 rkl hunajaa
–      1 dl korppujauhoa
–      merisuolaa ja mustapippuria myllystä
–      lehtipersiljaa pilkottuna iso kourallinen
–      (2 kevätsipulinvartta pilkottuna)

 

VALMISTUS

Viillä paprikoihin yksi pitkittäinen viilto. Poista siemenet. Valmista täyte murustamalla vuohenjuusto ja sekoittamalla kaikki ainekset keskenään (paitsi parmesaani.) Täytä paprikat, ripottele päälle parmesaanijuusto ja paista leivinpaperilla vuoratulla uuninpellillä 200 asteessa n. 30 minuuttia.

3 kommenttia artikkeliin ”Peruspäivä

  1. Unet voivat olla todella outoja; omissanikin on usein todella pitkällinen juoni ja lentoasemalla/koneessa seikkailen itsekin, kiire on aina kova.

    Maukas resepti, täytyy kokeilla

    • Kiitos Lumo ja Sinikka kommenteista. Kannattaa todella kokeilla reseptiä! Miksi unissa tehdään asioita aina viime tingassa? En muista koskaan nähneeni unta, jossa pitkästyisin ja odottelisin vain…

      Petri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s