Marraskuussa 2011 kerroin ottaneeni haasteen vastaan ja tähtääväni kesällä 2012 puolikkaan triathlonin läpivientiin. Nyt on projektiin tullut vauhtia, mutta ei välttämättä toivotulta taholta. Tässä pieni päivitys tilanteesta.
Harjoitteluni on koostunut lähinnä (yllätys yllätys) juoksusta, pyöräilystä ja uinnista. Olen harjoitellut aina kun olen voinut ja ollut terve. Aamun tunnit ovat arvokkaita tässäkin asiassa. Uimassa käyn keskiviikkoisin kello kuusi. Olen pikkuhiljaa nostanut matkaani ja nyt uin 2 – 2,5 km kerralla. Aikaa kahteen kilometriin kuluu 25 metrin altaassa n. 34 minuuttia. Tämä ei ole vielä mitään repimistä, joten sanoisin, että uinti kulkee.
Juoksemassa käyn kahdeksan maissa aamuisin 2 – 4 kertaa viikossa (siis aina kun olen ollut terve…), samalla kun saatan Julian Kindergarteniin. Usein lenkki alkaa kilometrin extralastilla, sillä tytär kulkee olkapäillä lisäpainona. Sitten kun Julia on kirjaimellisesti tiputettu eskariinsa, juoksen vielä aamusta riippuen 7 – 10 kilometriä.
Lempilajiini pyöräilyyn tuli entisestään lisäintoa maaliskuussa välineinvestoinnin myötä. Täyshiilikuituinen, alle kasikiloinen kilpurini on uusi ystäväni myötä- ja vastamäessä. Silti pyöräily on jäänyt vähimmälle johtuen siitä, että se vaatii aina pisimmän ajan.
Harjoittelua on haitannut pitkällinen flunssa joulukuussa ja sama tauti tammi-helmikuussa. Myös muutama vatsatautiepidemia on perheenä käyty läpi, joten talvi ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Laskin tehneeni tämän vuoden puolella (vain) 32 harjoitusta, eli keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Sairastelut tiputtavat keskiarvon aika alhaiseksi.
Kertaakaan en ole vielä tehnyt harjoitteena 90 kilometrin polkupyörälenkkiä tai juossut puolimaratonia. Vaaditun uintimatkan sentään taitan lähes joka harjoituksessa. Myös yhdistelmäharjoitukset (esim. ensiksi pyöräily, sitten heti päälle juoksu) ovat jääneet luvattoman vähiin. Silti alan pikkuhiljaa uskomaan, että selviän haasteesta. Tavoitteeni on tulla maaliin alle kuuden tunnin.
Pieni ylläri tosin tuli, kun kisapäivämäärä hyppäsi puolitoistakuukautta kalenterissa lähemmäs. Olin nimittäin katsonut väärin päivämäärät ja suunnittelemani puolitriathlon kisataankin Rapperswillissä, Zürich-järven eteläpäässä jo 3.6.2012. Minä olin merkannut kalenteriini 15.7., joten nyt treenataan pienessä kiireessä jo…
Mikä tässä on parasta?
Olen jo nyt oppinut nauttimaan päämäärätietoisesta harjoittelusta ja siitä, että huomaa kehittyvänsä. Lisäksi on todella upea tunne olla hyvässä kunnossa, sitä ei käy kieltäminen. Lasten roudaaminen olkapäillä samalla kun työntää kärryjä ja kauppakasseja kotimäkeä ylös, ei pistä huohottamaan. Siitä tykkään. Olo on todella hyvä. Eipä sekään haittaa, että vatsa ei roiku vyön päällä tai että kaksoisleuka on kadonnut valokuvista.
Kyllähän liikunta tuo myös aina hyvän olon ja antaa energiaa. Vaikka eilen kun kello soi 5.45 fillarilenkin merkiksi, ei olo ollut kovinkaan energinen. Aamun maisemat kyllä kruunasivat päivän!
Mutta parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että saa syödä vaikka kuinka paljon!
Tänne on tänään luvassa +25 astetta ja Suomeenkin luvataan viikonlopuksi oivaa liikuntakeliä, joten nyt ylös, ulos ja lenkille!
Perjantaikokki
Ps. joku onkin huomannut, että julkaisutahti on harventunut ja se on ollut aivan tietoinen valinta. Nyt on vain menossa sellainen vaihe työn ja urheilun kanssa, että jokaviikkoiselle bloggaamiselle ei ole ollut aikaa. Ehkä taas jossain vaiheessa palaan viikottaiseen tahtiin, mutta toistaiseksi saatte pärjätä tällä 🙂
Parsaa ruokosokerissa ja voissa
Jos meille tulee kylään, saattaa joutua keittiöhommiin. Näin kävi (varoituksista huolimatta) eräällä yllätysvierailulle Suomesta saapuneelle ystävälleni, joka Sassunakin tunnetaan. Teimme parsaa ja hän vinkkasi oman versionsa, joka oli varsin maittava sellainen.
AINEKSET
– 20 kpl vihreää parsaa – 2 rkl voita – ½ dl ruokosokeria – merisuolaa myllystä – foliotaVALMISTUS
Katko parsoista puumainen alaosa pois ja kuori nupusta alaspäin kuorimaveitsellä. Asettele parsat foliolle. Ripottele pinnalle sokeri ja voi. Mausta suolalla. Kääri foliosta nyytti. Grillaa täydellä teholla tai paahda uunin grillivastuksen alla 275 asteessa 7-10 minuuttia (parsojen paksuudesta riippuen). Idea on saada voi maustamaan parsat ja sokeri karamellisoimaan pinnan.
Nauti kylmän valkoviinin kera.