Kävelyä inhoavasta kävelyaddiktiksi

Ensimmäiset 40 vuotta elämästäni vältin kävelyä. Aivan liian hidasta ja tehotonta. Piti fillaroida tai juosta.

Sitten ymmärsin, että ei kävely ole näiden korvike, vaan lisuke.

En ole koskaan myöskään rakastanut neukkareissa istumista, mutta joutunut sitä tekemään työn puolesta enemmän kuin riittävästi.

Ihmeitä tapahtuu, kun yhdistää nämä kaksi: eli kävelyn ja palaverit.

Olen joskus pitänyt palavereja hiihtoladulla ja lenkkipolulla, mutta en juurikaan kävellen. 5.11.2019 lähdin ensimmäistä kertaa ovesta ulos tarkoituksella palaveerata.

Jäin heti koukkuun. Poissa oli neukkarin aiheuttama pakkotuijottelu, läppärin tuomat lisävirikkeet ja lounaan jälkeinen raukeus sekä tahattomat haukotukset. Niiden tilalla oli kevyt liikunta, aivoja virkistävä maisemien vaihtuminen sekä luontaisesti eteenpäin soljuva keskustelu.

Olen hoitanut 1to1-keskustelut lähes poikkeuksetta kävellen (liikuttanut siis myös muita). Lisäksi puhelinpalaverit ja myös kolmen hengen keskustelut sujuvat mainiosti Aurajokirantaa talsiessa. Olen myös vienyt kokonaisia tiimejä kävelyworkshopiin. Ruotsin tiimimme kiersi Paavo Nurmi -stadionin rataa ja teki samalla tiimitehtäviä. Toimi!

Päivän aikana olen energisempi ja niinä päivinä kun varsinainen treenaaminen on jäänyt väliin, menee silti hyvällä fiiliksellä nukkumaan. Parin tunnin kävely on erinomainen määrä arkiliikuntaa.

Olen ulko-ovella laittanut Stravan aina päälle mittaamaan matkaa, sillä tykkään seurata liikunnan määrää. Tänään kaimani Petri kysäisi Stravassa, että kuinka paljon on palaverikilsoja kertynyt.

Yllätyin itsekin!

100 kilometriä meni tänään rikki – alle kuukaudessa!

Kaloreita on palanut 13 000 ja aikaa ulkona kulunut 20 tuntia enemmän kuin tavallisena neukkarikuukautena.

Olen tulossa vanhaksi, mutta väliäkö sillä 😉 Aurajoen maisemissa kelpaa kävellä. Huomenna kävelen tosin (toivottavasti) Ranskan tiimimme kanssa Eiffel-tornin maisemissa.

Pete

#satasyytäollaonnellinen #7 Työ

Työ on erittäin tärkeä osa elämää. Odotin jo loman loppumista ja työn alkamista. Työ antaa päivälle rytmin, tarjoaa mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen, onnistumiseen ja luo myös sosiaalista elämää tekijöidensä kesken.

Oma työni on lähinnä etätyötä, sillä suurin osa porukastamme istuu Turussa, puolitoista Berliinissä (mitenköhän se on mahdollista?), puolikas Tukholmassa (vielä oudompaa!) ja minä täällä Zürichin kupeessa Sveitsissä. Kuvassa on erittäin epäergonominen työpisteeni. Työni siirtyy kanssani minne menenkin, kun nappaan iPadin tai Mac Airin mukaan. Puhelimena palvelee Lumia 920. Siinä on aika hyvä mobiilityön kokoonpano.

Oikeasti en haluaisi istua, vaan mieluiten viettäisin aikaani vaikka fillarin satulassa näppistä näpytellen – siis oikeasti mobiilisti. Koska toimistoni on myös vaimoni ja minun makuuhuone, en sisustuksellisista syistä viitsi (en saa) rakennella tänne traineria ja sähköpöytää. Mutta työkaverini Petri Karvinen heitti firmamme Facebook-ryhmässä idean tästä:

treadmill_use_610x813

Danny Sullivan -niminen kaveri on kävelytöitä jo kokeillut ja hyväksi havainnut. Ehkä syksyllä, kun asun taas Suomessa, niin saan kävellä töissä päivät pitkät. Mobiilityötä.

Aivot tuntuvat tosin vielä jääneen viime vuoteen. Etätöissäkin pitäisi muistaa kammata tukka (Skypen videopuhelut!) ja kun pitää vuoden ensimmäistä online-palaveria, ei siitä itse kokoonkutsujana saisi myöhästyä. Eikä varsinkaan selata Stravaa, kun oma ruutu on jaettuna…

Hyvää työpäivää kaikille onnellisille, joilla töitä on!

Perjantaikokki

Ps. jos pidät omaa #satasyytäollaonnellinen -listaasi jossain, niin ilmoita ja jaan sen täällä. Nooralla esimerkiksi on oma listansa täällä.