Vinkki toimitilakehittäjille – tarpeet ovat muuttuneet

TS tänään: Turun keskusta ei houkuttele firmoja.   

Olen Rauno Puolimatkan kanssa samaa mieltä, että moni yritys siirtää toimintonsa turhaan Helsinkiin. Pienellä säädöllä (VR + Onnibus) voi hyvin toimia Turusta ja samalla saavuttaa paremman elämänlaadun (lyhyemmät etäisyydet, edullisemmat asunnot jne.). Varsinkin kun VR starttaa nopeamman junan, joka vie suoraan Helsingin keskustaan melkein samassa ajassa, kuin Espoon perukoilla asuva jurnuttaa 25 km Helsingin ruuhkassa aamuin illoin. Jos Turussa toimiessa säästää esim. vain 10 000€ vuodessa edullisempien palkka- ja toimitilakustannusten vuoksi, voi sillä rahalla tehdä noin 700 yksisuuntaista matkaa Turun ja Helsingin välillä. 

Puolimatkan kanssa olen siitä erimieltä, etteikö kysyntää olisi. Tarjonnan on vain kohdattava kysyntä.

Juuso Virtasen kanssa olen siinä samaa mieltä, että jotta keskusta olisi kilpailukykyinen esim. Kupittaan alueen kanssa, on alueen toimitilojen kehityttävä.

Tarpeet ovat muuttuneet. Esim. me olemme Lyytin kanssa laajentuneet nykyisissä tiloissa lähinnä naapuritoimistoja valtaamalla (väkivallattomasti, tosin). Ei ole optimaalista toimia kolmen ulko-oven takana, mutta kriteereitä täyttäviä tiloja ei keskustassa ole. No, mitkä on ne kriteerit meille (yleisten toimiston ominaisuuksien lisäksi)?

– hyvät suihkutilat (moni urheilee töihin)

– turvallinen ja helppopääsyinen pyörävarasto

– 100m torilta, jotta Turun loistavat lounasravintolat eivät ole viittä minuuttia kauempana kävellen

– valokuituyhteydet

Kävin tutustumassa mm. Puolimatkan KOP-kolmion projektiin. Upeat tilat, mutta ei minkäänlaista mahdollisuutta puku- / suihkutiloihin. Pyörät olisi taas pitänyt laittaa parkkiin torin kulmalle. Kuinkakohan usein saisi täyttää vakuutuspapereita pöllityn fillarin takia?

Nykyään tärkeintä ei enää ole (ainakaan kaikille firmoille) jalkapallokentän kokoinen parkkialue, vaan hyvät julkiset yhteydet ja em. asiat. Ihan vinkkinä Puolimatkan seuraavaan projektiin. 

Vaikka esim. Kupittaa tarjoaa hyviä tiloja ja vaikka Santtu Kiilin Mauno on mainio paikka, on monipuolinen lounasravintolatarjonta esim. meidän sijoittumisessa todella tärkeä kriteeri. Siksi pysymme keskustassa ja pidämme osaltamme Ludun, Kauppahallin, Blankon, Kellariravintolan ja muut toimijat elinvoimaisina. 

Lisäksi haluan vielä kommentoida Progmania: mahtavaa, että kasvufirmoja löytyy ja ne pysyvät Turussa. Mutta pöytäjääkiekkoa ei todellakaan voi pelata istualtaan. Optimit peliolosuhteet muodostuvat juuri pelipöydän levyisestä pöytätasosta (ei pyöreä, kuten kuvassa), jossa on sähköjalat korkeudensäätöä varten. Oppia voi tulla hakemaan meidän toimistosta. 

Ladut kiinni!

Elämme aikaa, jota historioitsijat tulevat luonnehtimaan poikkeuksellisena murroskohtana. Maatamme on samanaikaisesti kohdannut sekä ilmastonmuutos että uusien kansaryhmien ilmentyminen maassamme. Nämä molemmat tahdostamme riippumattomat ilmiöt vaikuttavat meihin metsää, lunta ja naapuriamme rakastaviin suomalaisiin tavalla, jota emme kukaan odottaneet, saatikka toivoneet. Suurin muutospaine on havaittavissa etelän suurissa kaupungeissa, joissa uudet kansanryhmät valtaavat tilaa Peltoset jalassa syntyneiltä suomalaisilta käsittämättömällä tahdilla. Näissä urbaaneissa kohteissa myös lieveilmiöt ovat pahimmat.

Aito suomalainen, arvoissaan jalo ja harrastuksissaan reipas ulkoilmaihminen on aina rakastanut hiihtoa. Suvereniteettimme hiihdossa mahdollisti koko maailmaa kohauttaneen menestyksemme talvisodassa, sitä seuranneissa (kaikissa) kesä- ja talviolympialaisissa sekä Lahden 2001 MM-hiihdoissa. Hiihtotaitomme ansiota on siten tavallaan myös Leijona-logolla varustettujen ”Kiitos MM 1995 ”T-paitojen huikea suosio. Ilman hiihtotaitoa eivät Koivut olisi ikinä puhjenneet nykyiseen kukkaansa, Gardemeister saanut omaa työtuolimallistoa Sotkan valikoimiin tai Kimi roikkunut superjahtinsa kannelta pää huurussa kohti merta. Hiihtoon kiteytyy siis suomalainen sisu, sauna ja – piru vie – perkele!

Viimeaikoina rakasta isänmaatamme kohdanneet uudet ilmiöt uhkaavat kuitenkin perusarvojamme siinä määrin, että lajiriippumattomat hiihtoseurat kautta Suomen ovat alkaneet perustaa ns. ”latupartioita.”

Latupartiot toimivat jo aktiivisesti etelän suurimmissa kaupungeissa ja ne kantavat isänmaallisesti nimeä ”Skiers of Kirvesniemi”. Nimi periytyy muinaissuomalaisesta hiihtojumalasta, joka eli kauan ennen hemohessiä tai huoltiksen roskikseen hukattuja nahkasalkkuja.

Latupartiot eivät ole lasistisia, vaan puuttuvat kenkämerkistä tai säärystimen väristä riippumatta häiriönaiheuttajiin. Skiers of Kirvesniemet partioivat maamme levottomimmilla latualueilla huolehtien siitä, että naisemme, naapurimme, sukulaismiehemme ja ennen kaikkea juuri minä saamme hiihtää ilman riskiä siitä, että kohtaamme yhteiskuntamme syöpää – Ladulla Kulkijoita.

Ladulla Kulkijat, eli LaKut lähtevät etsimään parempia ladullakävelyolosuhteita, heti kun lumi maahan saapuu. Pikkupakkanen ja vasta satanut lumi ajaa heidät puhtaaksi auratuilta jalkakäytäviltä vasta-ajetuille laduille kuin Matti ajoi aikoinaan naisensa hankeen. Latukävelyyn parhaimmat olosuhteet löytyvät etelästä, sillä onnistunut latukävely vaatii plussan puolella olevaa sohjolunta, jotta kansainvaellus jättää mahdollisimman isot jäljet. Pohjoisen paukkupakkasissa ja autonkin kantavilla laduilla ei latukävely ole mielekästä kengänpohjan minimaalisen tuhovaikutuksen vuoksi. Siellä LaKut suosivat puhtaaksi aurattua kävelytietä.

Parhaat olosuhteet LaKun havainnointiin on nollan molemmin puolin vaihtelevat lämpötilat, jolloin jo lievästikin ylipainoisen kanta-astujan tömäkkä askel jättää tuhoisan ja lähtemättömän jäljen latuun kuin latuun. Yön hiipiessä pakkasen puolelle, jää LaKun sabotaasi kiinteäksi osaksi yhteiskuntaamme irvaillen aitosuomalaisen rakkaimmalle ulkoilma-aktiviteetille.

Ilkeämielisimmät LaKut ovat kouluttaneet jopa eläimiä tihutöihin ja nämä hyvinkin teräväkinttuiset nelijalkaiset raiskaavat ladun kuin ladun tikkaavalla kävelytyylillään joskus jopa pikkupakkasella.

Mikäli suksikelit jatkuvat etelän suurilla hiihtoalueilla vielä viikonkin (tätä ei toki sääennustus lupaa), ei yhteenotoilta voida välttyä. Mitä pidempi talvi on, sitä tärkeämpiä väsymättä partioivat Latupartiot yhteiskuntarauhan kannalta ovat.

Anonyymi hiihtäjä on mielissään, että latupartiot saavat kannatusta niin Lahden hiihtoseuralta kuin pääministeriltämmekin.

Ladut kiinni! Lumet suksijoille! LaKut suksikoot sinne, missä suksi ei luista! Hejaheja Skiers of Kirvesniemi!

Terveisin,

Anonyymi Hiihtäjä

 

 

 

 

 

 

 

 

Otteita kansainvälistyvän yrityksen arjesta

Yritykseni Lyyti Oy on räpeltänyt kansainvälisillä markkinoilla jo neljättä vuotta. Paljon olemme tehneet väärin, maksaneet kovan hinnan erehdyksistä ja osaamme jo kertoa todella monessa asiassa, miten homma kuuluisi tehdä. Noin niin kuin alusta saakka.

Kehitämme, tuemme ja myymme Lyyti-nimistä tapahtumanhallintapalvelua. Koska se toimii verkossa, on bisnes globaali. Ainakin sen kaikkein sinisilmäisimmän konsultin mielestä. No mutta onhan se! Paitsi että, heti kun aletaan puhua rahaliikenteestä, alkaa ”Rajat kiinni” –huudon kaiku kuulua tahtomattaankin korvista. Kerron yhden tarinan.

Toimintamme Ruotsissa saavutti vihdoin vuodenvaihteessa 2015-2016 sen tason, että päätimme tuossa niin viharakastetussa naapurissamme jatkaa ja satsata sinne tosissaan. Päätös edellytti filiaalin perustamista maahan sekä pankkitilien avaamisia. Tarvitsemme kaksi pankkitiliä: toisen yrityksen oman rahaliikenteen hoitamiseen (palkat olisi ihan kiva maksaa) ja toisen asiakkaiden rahaliikenteeseen (jos joku myy lippuja miljoonalla kruunulla seminaariinsa, niin lienee ”jätte kiva”, että löytyy tili, johon ne kruunut säilötään).

 

Nykypäivänä raha liikkuu bitteinä maiden rajojen yli tuosta vaan. Ja tilin avaaminen naapurimaahan on nopeampaa, kuin ”kissan” sanominen. Paitsi että ei. ole Vaikka pankilla onkin sama nimi sekä Åbossa, että Tukholmassa.

 

Näin se meni: talousjohtajamme Rami Peltonen neuvotteli Suomen päässä pankin kanssa asiat kuntoon. Saimme ohjeet tulostaa mukaamme valtakirjan, hallituksen kokouksen päätöksen (englanniksi käännettynä sen, jossa päätimme avata tilin Ruotsiin), valtakirjan Procountorille ja muutaman muun paperin. Tiliä ei ollut mahdollista kuulemma avata Suomesta, vaikkakin pankilla on täysin sama logo Ahvenanmeren molemmin puolin. Niinpä pakkasin laukkuni, otin mukaani risteilyhengen ja hyppäsin punavalkoisten aaltojen kuljetettavaksi.

 

Aamu valkeni Tukholmassa helmikuun kolmantena päivänä räntäsateisena. Etsin taksin ja suuntasin kohti lähintä pankkikonttoria. Konttori oli helppo tunnistaa, olihan sillä täysin sama yritysilme meren molemmin puolin. Integraatio oli sujunut mallikkaasti. Graafiset ohjeistukset oli synkronoitu.

 

Kävelin yhteen Tukholman isoimmista konttoreista. Ymmärsin jo numerolappujonossa, että täällä ei palvella yritysasiakkaita. Ei se mitään, kysyn infotiskin henkilöltä apua. Olihan laukussani dokumentteja vino pino. Kaikki englanniksi käännettynä ja allekirjoitettuna. Eiköhän tässä asiakkaaksi päästä.

 

Odotellessani bongasin ”Pankin nimi för företag” –esitteet. Luin sen läpi ja löysin numeron, johon soittaa. Soitinkin. Kuullakseni, että numero ei ole enää käytössä.

 

Päätin siis kysyä apua henkilökunnalta. Ensimmäinen henkilö totesi kollegalleni, että hänellä ei ole aikaa auttaa. Minun bongaamani asiakaspalvelija sen sijaan oli avulias. Hän totesi, että esitteestä löytyy numero, johon voi soittaa. Väitin, että se on vanha. Hän väitti, että ei ole. Soitin esitteen numeroon ja laitoin kaiuttimen päälle. Vastaaja sanoi, että olin soittanut vanhaan numeroon. Asiakaspalvelija oli kanssani samaa mieltä, että numero on vanha. Hymähdimme yhteen ääneen, että tuollaista se printti on. Löysimme ihanan, ruotsalaisen yhteisen sävelen. Se hymisi kuin hapansilli juhannuksena muutaman akvavitin juotuaan.

 

Sitten asiakaspalvelijamme, jolla ei ollut liian kiire palvellakseen, keksi toisen numeron, johon voisi soittaa. Sanoin, että soitin sinne jo, mutta ensimmäisenä vaaditaan ruotsalainen henkilönumero, jota minulla ei ole, koska olen avaamassa tiliä yritykselle. Tähän asiakaspalvelijamme ei enää osannut sanoa muuta kuin, että kannattaa kokeilla internetiä pankinnimi.se –osoitteessa. Josko sieltä löytyisi jotain?

 

Päättelin olevani ensimmäinen ihminen maailmassa, joka haluaa avata tilin suomalaiselle yritykselle ruotsalaiseen pankkiin, joilla on konttoreita, jotka noudattavat samaa graafista ohjeistusta sekä Suomessa että Ruotsissa. Aika mahtava fiilis!

 

Sitten luuria kouraan

 

Koska fyysinen presenssini Tukholmassa ei näyttänyt edistävän tavoitettani päästä erään pankin asiakkaaksi, päätin kokeilla puhelinta. Soitin saamaani uuteen numeroon ja ohitin ”Lausu tähän ääneen ruotsalainen henkilönumerosi”-käskyn sanomalla ”jag har ingen nummer”. Robotti mumisi ”Jag förstår inte” tai jotain ja yhdisti jollekin ihmiselle, joka pystyisi tarkemmin tulkitsemaan muumisvenskaani.

 

Minulle oli tässä vaiheessa käynyt selväksi, että jotta voisin avata tilin yritykselleni Ruotsissa (siis päästä erään pankin asiakkaaksi), tulisi minulla olla ruotsalainen henkilönumero sekä mobiilipankkitunnukset. Mobiilipankkitunnukset saa, kunhan on henkilönumero ja henkilönumeron saa, kunhan muuttaa Ruotsiin. Kätevää, mutta kun perhe asuu Suomessa.

 

Sain vihdoin elävän ihmisen langan päähän ja aloitimme zeskustelun. Olin varmuuden vuoksi valinnut neuvottelukieleksi englannin, jotta olemme about ja palttiarallaa samalla ymmärryksen sekä ilmaisutaidon tasalla. Vaan emme olleet. Ihminen luurin päässä puhui ruotsia englannin murteella käyttäen sanaa ”eller” aina kun piti sanoa ”or”.

 

Ennen kuin pääsimme asiaan, ihmetteli henkilö langan päässä, että miksi en voisi hankkia ruotsalaista henkilönumeroa. Olinhan sentään pyrkimässä asiakkaaksi. Hankin erittäin mielelläni, mutta kun vaimoni ja lapseni ovat sillä lailla asiakassuhteen estävästi alkaneet juurtua Turkuun, että en viitsisi muuttaa erilleen ihan vain tilin avauksen vuoksi. Asiakaspalvelija vaikutti ymmärtävän.

 

Ensimmäisenä ohjeena sain, että suomalaisen yrityksen edustajana minun tulee mennä Suomeen avaamaan tili. Kerroin kuitenkin, että olen varta vasten matkaan lähetetty nimenkirjoitusoikeudenhaltija, jonka ainoa missio on päästä ko. pankin asiakkaaksi. Sain jatkaa puhelua.

 

Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka aikana puhelimessa oleva ihminen hankki lisätietoa tästä ennenkuulumattomasta tilanteesta. Vihdoin, ihmisen palatessa luuriin, sain alkaa antamaan lisätietoa. Ja sitä annoinkin paljon!

 

Tämä englanninkielistä asiakaspalvelua ylläpitävä ruotsalainen halusi tietää minusta ja yrityksestäni kaiken. Kuinka paljon teette liikevaihtoa tänä vuonna? En tiedä, vastasin. Tulee tietää, minulle kerrottiin. No sitten tiedän: Ruotsissa 5 000 000 kruunua. Tarkalleen. Ei kruunua yli eikä ali, vastasin. Vastaukseni oli hyvä, sillä siirryimme seuraavaan: kuinka paljon teette voittoa tänä vuonna. Vastasin aluksi, että täysin mahdotonta sanoa, mutta koska asiakkaaksipääsylomakkeemme vaati eksaktia lukua, vastasin, että noin yhden kruunun. Ei kruunua yli tai ali. Tämäkin vastaus koettiin hyväksi.

 

Sitten siirryttiin vaikeimpaan osioon: osoitetietoihin. Jostain syystä tämä pankki halusi tietää vain kotiosoitteeni, ei yrityksen osoitetta. Kysymys oli helppo, joten heitin vauhdikkaasti: ”Rauvulolantie, Piispanristi, Kaarina”.

 

Sain pyynnön tavata osoitteen, hitaasti.

 

R

 

”yes”

 

A

 

”yes”

 

”U”

 

”yes”

 

”V”

 

”Repeat please!”

 

”V”

 

”Thank you. V. Next.”

 

”O”

 

”yes”

 

”L”

 

”Did you say L or S?”

 

”L”

 

”Sorry?”

 

”L”

 

”OK, the connection was bad. So ”R””

 

”No, ”L”

 

”OK! L. And next?”

 

”A”

 

”Sorry, did you say A or E?”

 

”A”

 

”OK, yes,”

 

”N”

 

”yes”

 

”T”

 

”yes”

 

”I”

 

”yes”

 

”E”

 

”yes”

 

Sama toistui sanan ”Piispanristi” kohdalla, kuten myös ”Missä kaupungissa synnyitte?” kysymyksen kohdalla. Siinä vastasin ”St Karins” helpottaakseni kaikkien elämää.

 

Kun osoitetiedot saatiin kohdilleen, alkoi selvitys liiketoiminnastamme. Minulta kysyttiin, että onko tililtä luvassa maksuja Ruotsin ulkopuolelle. Vastasin, että oletettavasti. ”Mihin ja miksi?”, kysyttiin. No, lähinnä ajattelin erilaisia ohjelmistokuluja ja sellaisia. ”Voitteko tarkentaa, minkälaisia maksuja?” No, sellaisia vaikkapa, että joku työntekijöistämme saa järjettömän idean ja haluaa käytää Exceliä tai Wordia työssään, ostaa lisenssin Microsoft-nimiseltä amerikkalaiselta yritykseltä ja maksaa kulut heille.

 

”Ymmärrän. Mistä maksuja teille tilillenne sitten tulee?”

 

”Asiakkailta lähinnä, kun he maksavat tuotteen käytöstä.”

 

”Miksi he maksavat teille ja miten?”

 

”Jaa, kaipa, koska heille tuotteemme tuottaa lisäarvoa, tuotteella on hinta ja meillä on sopimus asiasta.”

 

”Miten he teille maksavat?”

 

”He maksavat meille tilillemme, joita meillä ei toki vielä ole…”

 

”Asia selvä. Mennään hinnoittelumalliinne. Mistä se koostuu….?”

 

”No, meillä on tällainen lisenssihinnoittelu ja asiakkaat maksavat joko 12 kk tai 6 kk laskuväleillä…”

 

Tätä tenttaamista jatkui yhteensä 46 minuutin ajan. Pankki, jonka logo on tismalleen sama Saaristomeren molemmin puolin, halusi tietää meistä kaiken. Kuten esimerkiksi filiaalin omaisuuden.

 

Vastasin, että filiaalilla on vain tavanomaista toimistotarviketta ja sen sellaista.

 

”Voitteko kertoa tarkemmin?”

 

Katsoin ympärilleni ja aloin luetella: yksi kannettava, toinen kannettava, pari näyttöä, A4-lehtiö, kahdeksan kuulakärkikynää jne. jne.”

 

Taas vastaukseni tyydytti asiakaspalomuurina toimivan puhelinhenkilön.

 

Kun kuulustelu vihdoin päättyi, sain tietää, että kertomukseni oli kirjattu ylös. Minuun tultaisiin olemaan yhteydessä. Jäin suorastaan jännittyneeseen tilaan odottamaan lopputulosta: saankohan tuottaa tuollekin palveluntarjoajalle rahaa vai en?

 

Palvelu oli nopeaa: neljän tunnin päästä sain viestin.

”Tietojemme mukaan olette ”pankin nimi” asiakas Suomessa, joten teidän tulee avata Ruotsin tili Suomessa.

 

Otin taksin, ajoin satamaan ja nyt minulla on iso pinkka englanniksi käännettyjä dokumentteja vietäväksi torin tois puolella olevaan pankkiin, jolla on sama logo kuin tukholmas.

 

Terveisin,

 

Kansainvälinen yrittäjä.

Petri