Kirjoittajan arkistot: Petri Hollmén

Maan ja taivaan välissä – Salaatti paistetusta kylmäsavulohesta

Posted on by

Vietimme pari viikkoa sitten viikonlopun Melchsee-Frutt –nimisessä paikassa vuorilla.  Se on pieni kylä Melchsee-nimisen vuoristojärven rannalla. Tiedän, että olen tämän maan luonnonkauneuden ihailussa vielä täysin noviisi, mutta jotain erityistä paikassa oli.

Etsi kuvasta tie

Ensinnäkin jo saapuminen kylään oli kokemus, jota emme helposti unohda. Autotie päättyy talvisin Stöckalp-nimiseen paikkaan, josta pääsee hissillä kylään. Mutta lumettomana kautena perille pääsee myös autolla – jos vain hermot kestävät. Tietä saa ajaa ylöspäin ainoastaan parillisina tunteina ja alaspäin parittomina. Syykin on selvä: kahta autoa ei tielle vastakkain mahdu. Tie kulkee alkumatkan laskettelurinteitä pitkin, kunnes se nousee puuttomalle ja kiviselle ylängölle. Jyrkänne on paikoitellen auton molemmin puolin – toisella ylös ja toisella alaspäin äkkijyrkästi viettävänä. Kun viimein saavut perille, on jo alkumatka tehnyt vaikutuksen. Harvoin sitä ajelee laskettelurinteitä autolla ylös. Tämä yksisuuntainen vuoristotieosuus on seitsemän kilometriä pitkä! Alaspäin pääseekin vaikka vuokrattavilla potkulaudoilla.

Itse kylä on varsin vaatimaton. Ei mikään after ski-menomesta, mutta rauhallista lomaa etsivälle varsin oiva paikka. Me yövyimme mukavassa hotellissa ja vierailun kruunasi erittäin hyvä suomalainen sauna, jonka sai varattua perheelle edullisella 20 frangin tuntihinnalla.

Kylä maan ja taivaan välissä -mainoslause ei ole kaukaa haettu.

Parasta oli kuitenkin vaeltaminen. Ilma oli siihen touhuun täydellinen. Maassa oli vielä paikoitellen paljonkin lunta kolme viikkoa sitten sataneesta ensilumesta, mutta t-paidalla tarkeni auringossa mainiosti. Pakkasimme nuorimman lapsenkantorinkkaan ja kaksi vanhinta kävelivät itse. Suurin osa sveitsiläisistä kävelivät merkattuja polkuja pitkin, mutta me halusimme kulkea omia polkuja.

Pienelle puronkin ylitys on iso seikkailu

Kiersimme järveä jyrkimmät kohdat polkua pitkin ja sitten lähdimme omille teille. Lapsemme jaksoivat vaeltaa yli kaksi tuntia ja matkaakin mäkisessä maastossa kertyi nelisen kilometriä. Bongasimme vuoren sisältä pulppuavia vuoristopuroja, täytimme niistä juomapullot, kiipeilimme pienillä kallioilla, söimme eväät auringon paistaessa ja laskimme lumivanoja pitkin muovipussi takapuolen alla.

Ensilumen rippeet

Nuori vuorenvalloittaja

Täydellinen päivä.

Vaelluksen jälkeen nautimme hissin yläaseman ravintolassa jäätelöt ja vehnäoluet. Olimme aiempana iltana kiinnittäneet huomion hotellissa illallisella olleeseen iäkkääseempään seureen. Mitäköhän nekin täällä keskellä vuoria tekevät, pohdimme. Saimme sen selville, kun kaksi harmaatukkaista, selkeästi iäkästä leidiä marssivat jyrkkää rinnettä ylös varsin kevein askelin. Mietimme, että Suomessa on harvassa tuon tason suoritukseen tuolla iällä pystyvät. Täällä niitä näytti olevan oikein ryhmämatkaksi saakka.

Missä salaisuus?

Kuten viime perjantaina kirjoitin, nauttivat paikalliset ulkoilusta. Siihen on myös luotu todella hyvät mahdollisuudet. Reitit on merkattu Sveitsiläisellä tarkkuudella. Jokaisessa pienessäkin polunhaarassa on kyltit seuraavan määränpään suunnasta, arvioidusta kävelyajasta ja muista huomioonotettavista asioista. Erikseen on merkattu pyöräilijöille sopivat polut, kävelijöille tarkoitetut, sauvakävelyyn soveltuvat ja liikuntaesteisille kunnostetut reitit. Ja kaikista näistä löytyy omat, hyvät kartat sekä älypuhelinsovellukset.

Valinnanvaraa reiteille on!

Liikkumisesta luonnossa on täällä tehty yksinkertaisesti erittäin helppoa.  Vuoria ei sentään ole loivennettu, mutta muuten kaikki voitava on tehty.

Siinä lienee osa salaisuutta.

Liikunnallista viikonloppua!

Perjantaikokki

Salaatti paistetusta kylmäsavulohesta

Loistava ja kevyt lounas syntyy salaatinkerästä ja kylmäsavulohesta. Uutta fiilistä kylmäsavuloheen saat paistammalla sen.

AINEKSET

–       1 kerä rapeaa salaattia
–       4 tomaattia
–       150 g kylmäsavulohta
–       2 kananmunaa keitettynä
–       ½ kurkku

Kastike

–       1 dl maustamatonta jogurttia
–       1 rkl majoneesia
–       1 rkl sitruunamehua
–       1 tl vahvaa sinappia
–       1 tl juoksevaa hunajaa

Lisäksi

–       Maldon-suolaa
–       mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Valmista kastike: sekoita kaikki ainekset keskenään haarukalla kipossa ja anna maustua jääkaapissa hetki.

Huuhtele ja kuivaa kaikki salaattiainekset (pl. lohi ja kananmunat). Revi salaatti suupalan kokoisiksi paloiksi ja pilko muut ainekset.  Sekoita kastikkeen kanssa. Kuumenna pannu kuumaksi ja paista kylmäsavulohen siivuja muutama sekunti molemmilta puolilta. Nostele salaatin päälle ja tarjoa heti.

Aivan mullistavaa tietoa ravitsemustieteestä – Fritatut salvianlehdet

Posted on by

Huomenta ja sitten saman tien asiaan. Ei ole aikaa rupatteluun, sillä paljastan jotain täysin mullistavaa. Kerron laihduttamisen salaisuuden yhdessä lauseessa. Istu ja kuuntele. Se kuuluu näin:

*****
Jos syöt vähemmän kuin kulutat, laihdut.
*****

Siinä se. Eikö olekin upea lause? Nyt saa hurrata hurmoshenkisenä ja häkeltyä. Tuossa se on, vain rivi ylempänä: maailmaa mullistava tieto. Koitapa todistaa vääräksi.

Ai mitenkä tällainen tavallinen ihminen voi päätyä johonkin noinkin merkitykselliseen päätelmään? No, seuraamalla pari kuukautta sveitsiläisiä.

Nämä täkäläiset ovat sutjakkaa väkeä fyysisesti. Lihavuutta ei juuri esiinny. Tarkemmin ajatellen, lihavaa ihmistä saa täältä oikein etsiä. Jos satut amerikkalaisen turistibussin bongaamaan, niin sieltä löytyy, mutta muuten ei.

Päätin kerran ottaa selvää, että miten nämä juuston ja suklaan suurkuluttajat painonsa hallitsevat. Valitsin aurinkoisen sunnuntaipäivän ja lähdin kiertämään paikallisia puistoja, urheilukenttiä ja lenkkipolkuja. Ei ketään missään. Sveitsissä asuu yli seitsemän miljoonaa ihmistä. Maassa, jonka pinta-ala on noin puolet Länsi-Suomen läänistä ja siitäkin suurin osa on niin vinossa, että rinteessä ei pysy kuin lehmät. Mihin ne kaikki ihmiset sunnuntaisin piilotetaan?

Sain vastauksen, kun seuraavana sunnuntaina lähdin kapuamaan takapihalta kohti Üetlibergin huippua (Zürichin n. 850 m korkea oma ”vuori”). Mitä jyrkemmäksi rinne kävi, sitä enemmän läähätin fillarini selässä ja sitä enemmän jouduin hokemaan ”Grüeziä” (eli sveitsinsaksan tervehdystä joka huikataan kaikille, riippumatta siitä, kuinka hengästynyt olet. Lausutaan muuten ”kryytsi”.). Siellä ne kaikki sveitsiläiset olivat. Vaeltamassa, kävelemässä, pyöräilemässä ja lenkkeilemässä. Noilla tuskallisen jyrkillä rinteillä. Ja kaloria paloi. Huhu kertoo, että mitä ylemmäs vuorilla menet, sitä enemmän lokaaleja siellä on. Ja sitä enemmän kryytsiä toistat.

Kun pääsin ylös, niin hotellin pihalla oli grilli kuumana. Kiloittain herkullista bratwurstia ja litroittain olutta vaihtoi omistajaa joka minuutti. Okei – ainakaan kasvissyönnillä ei ole tekemistä paikallisen painonhallinnan kanssa. Eikä ole ilmeisesti ”karppaamisellakaan”, sillä täällä syödään runsaasti perunaa ja leipomoita on useampi joka kylässä. Kyse on siis pakko olla siitä, että se mikä laitetaan kurkusta alas, hikoillaan vuorilla pois. Syöt mitä syöt. Olin todistanut teoreemani oikeaksi laajalla empiirisellä aineistolla: seitsemällä miljoonalla alppimaan asukilla ja kolmen kuukauden seurantatutkimuksella.

MOT.

Jatkan sveitsiläisestä liikunta-aiheesta ensi viikolla (aiheeseen liittyy myös tuo yllä oleva kuva viime viikolta), mutta nyt jään odottelemaan yhteydenottoja terveystieteen Nobeleita myöntävältä taholta.

Täytyy mennä!

Moikka!
Perjantaikokki

Fritatut Salvianlehdet

Salviamme on kasvanut puutarhassa pienen marjapensaan kokoiseksi! Lehdet ovat kämmenen kokoisia ja niitä riittää. Käytän sitä ahkerasti yrttisekoituksen osana, mutta millään kaikkea ei saa syötyä ennen talven tuloa. Myös Sillä Sipuli –blogissa oli salvian ylituotantoa ja sieltä se idea lähti.

Tempura-taikinaa käytämme usein vakioherkkumme mustekalarenkaiden tekemisessä, mutta salviaa en siinä ollut aiemmin kokeillut. Lehdistä tuli upean rapeita ja loistavan makuisia. Tämä nyt ei ole linjaani kuuluva pääruokaresepti, mutta mitäs siitä. Tee näitä aperitiivin kanssa tarjottavaksi. Eli kylkeen kylmää kuohuviiniä, viikonloppuilta ja hyvää seuraa. Suosiosi on taattu!

AINEKSET

Taikina
– 1 kpl keltuaisia
– 1-1½ dl vehnäjauhoja
– 1-1½ dl kivennäisvettä tai vettä
– 1 kpl valkuaisia
– 2 rkl hienonnettua tuoretta basilikaa

Paistamiseen lisäksi 5 dl rypsiöljyä.

– Isoja salvian lehtiä 3-5 kpl / syöjä
– Maldonsuolan kiteitä pinnalle

VALMISTUS

Sekoita keltuainen, vehnäjauhot ja puolet vedestä. Anna taikinan turvota hetki. Lämmitä öljy kuumaksi esim. wokkipannussa. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinan joukkoon lopun veden kera juuri ennen paistamista.

Kasta lehti kerrallaan taikinaan (esim. kokkipinseteillä), valuta sekunti – kaksi ja nosta kuumaan öljyyn. Anna paistua, kunnes pinta on rapea ja hieman rusehtaa. Nosta öljystä reikäkauhalla. Valuta hetki talouspaperin päällä. Ripottele pinnalle suolaa ja tarjoa heti!

Myös näitä voi fritata:
– sipulirenkaat
– mustekalarenkaat
– kesäkurpitsan kukat
– katkaravut
– ja oikeastaan ihan mitä tahansa.

Eräs ystäväni osti minulle ja itselleen opiskeluaikana frittikeittimen. Parin ensimmäisen viikon aikana ystäväni kokeili oikeastaan kaikkea fritattuna. Porkkanatkin saivat kuulemma oivaa makua upporasvasta. Samoin eilinen kaurapuuro. Sittemmin hän löysi tyttöystävän, tyttöystävä roudasi frittikeittimen ullakolle ja nyt he ovat jo naimisissa. Frittikeitin kuulemma pysyy ullakolla.

Posted on by

Neukkari täynnä yksivuotiaita aikuisia – Kurpitsakeitto

Oma lapsi on loistavassa iässä oikeastaan aina. En voi sanoa, että jonkun haluaisi jättää pois. Mutta silti mielestäni varsin erinomainen vaihe alkaa, kun lapsi oppii kävelemään. Hän alkaa jo näyttää ihan pieneltä ihmiseltä, vaikka aluksi vaappuukin epävarmasti kuin pingviini.

Nuorimmaisemme, Albert, on juuri tuossa iässä. Hakee sanoja, kävelee jo vauhdikkaasti ja osaa – luoja paratkoon – ilmaista mielipiteensä. Yksivuotias innostuu ”nollasta sataan” nanosekunnissa – ja myös pettyy. Elämä on yhtä tunteiden, ilon ja pettymyksen vuoristorataa. Mikään tunnetila ei kestä kauaa – vaikkakin onneksi ilo ja nauru usein kauemmin kuin itku ja suru.

Mietin Albertia seuraillessa ja hänen kanssaan leikkiessä, että mitä me aikuiset voimme yksivuotiailta oppia. Vai pitääkö meidän vain opettaa heitä? Minkälaista elämä aikuisena olisi, jos minkäänlaista tasoittumista innokkuuden huipuissa ja pettymyksen alhoissa ei tapahtuisi? Vaikea kuvitella, mutta ainakin elämä olisi mielenkiintoista. Yritetään!

Kuvittele aivan tavallinen neuvotteluhuone, jossa pidetään yhtä työelämän loputtomista palavereista. Kun siellä on aikuisia, on tunnelma usein aika seesteinen – joskus jopa uninen. Osaa kiinnostaa, osaa ei. Puolet on paikalla pakosta, loput vanhan tavan mukaan. Joku näpyttelee kännykällä meilejä, muutama kuuntelee ja innokkaimmat jopa osallistuvat keskusteluun. Jos ohjelmaa vetää konsultti, pomo tai oikeastaan kuka tahansa, niin suurin osa haukottelee.

Laitetaan sama huone täyteen yksivuotiaita aikuisia. Ensinnäkään kukaan ei istu paikoillaan, vaan keksivät mitä mielenkiintoisempia paikkoja olla, roikkua, hyppiä ja pyöriä ympyrää. Kukaan ei nukahda vahingossa. Toisten ehdotuksille nauretaan, itketään, ulistaan ja mölistään. Oma mielipide kerrotaan – vaikka sitä ei kysyttäisi. Kun joku mainitsee puolihuolimattomasti sanan ”kahvitauko”, on huone tyhjä ennen kuin kukaan ehtii kissaa sanoa, tuolien vain pyöriessä merkkinä hetki sitten (ilmeisesti) päättyneestä kokouksesta.

Jos kahvia joutuu odottamaan yli kaksi sekuntia, murenee maailma alta. Etevimmät esittävät cafeterian lattialla asian kunniaksi kuuluisan itku-potku-raivari -kombinaation. Muut itkevät sydäntä särkevästi ja katsovat anovasti. Mutta yksivuotiaat aikuiset leppyvät saman tien, suorastaan räjähtävät iloiseen kirkunaan, kun kahvia taas saa. He rakastuvat kahvilan tätiin – siihen samaan, joka minuutti sitten aiheutti heille elämänsä suurimman pettymyksen – ainakin ennen seuraavaa. He eivät kirjoittele perään katkeria asiakaspalautteita ja kaivele menneitä.

He innostuvat muutoksesta, poisoppivat vanhat tavat alta aikayksikön ja sopeutuvat kameleontin tavoin uuteen ympäristöön silmänräpäyksessä. Yksivuotiaat aikuiset eivät tunne sanontaa ”meillä on aina tehty näin”. Mikään haaste ei ole mahdoton, kukaan ei voi olla parempi kuin minä – ja jos onkin, niin mitä sillä väliä. Hetken kuluttua kaikki on taas toisin.

Yksivuotiaiden aikuisten työpaikalla ketään ei tarkoituksella kiusata. Välillä käydään ottamassa kollegan näppis tai näyttö, mutta ei pahaa tarkoittaen. Niille nyt vain oli tarve omissa jutuissa. Kukaan ei kanna kaunaa ja tule päivä toisensa jälkeen töihin naama rutussa. Jos joku ärsyttää, niin mitä siitä. Uuden ystävän saa hetkessä ja kohta äskeiset riitapukarit tekevät iloisesti töitä yhdessä jakaen näytön ja näppiksen.

Kaikki heräävät aamuisin iloisina, aivan täynnä intoa uuden päivän tuomista mahdollisuuksista, eivätkä malta odottaa, että saavat aamupuuron lusikoitua kupuunsa ja pääsevät uusien haasteiden pariin.

Kukaan ei pelkää epäonnistumista. Sana ei edes kuulu yksivuotiaiden aikuisten sanastoon. Kaikki kannustavat onnistujaa ja kaikki oppivat toisiltaan. Tiedot sekä taidot jaetaan ilomielin muidenkin tietoisuuteen.

Niin, tällaisia minä pohdiskelin eilen. Mitä me muka voisimme yksivuotiailta oppia?

Perjantaikokki

Kurpitsakeitto

Täällä Sveitsissä kurpitsavalikoimat ovat pienessäkin kaupassa loistavat. Eri laatuja löytyy kaupoista paljon ja pihoilla kasvavat yksilöt ovat suorastaan valtavia. Ehkä siksi päätti rouva Perjantaikokki tarttua kauhaan ja tarjota sateisena ja tuulisena päivänä perheelleen kurpitsakeittoa. Todellinen täsmäase sadetta ja myrskyä vastaan!

AINEKSET

–       700 g kurpitsaa (sitä tavallista oranssia)
–       1 keltasipuli
–       2 valkosipulinkynttä
–       1 omena
–       1 porkkana
–       1 rkl voita
–       6 dl kasvislientä
–       1 tlk currya
–       2 dl kermaa
–       1 dl luonnon jugurttia
–       merisuolaa ja mustapippuria myllystä

VALMISTUS

Pilko sipulit, omenat ja porkkanat. Laita lusikallinen voita kattilan pohjalle, kuumenna ja paista hetki. Pilko kurpitsa isoiksi paloiksi (ilman kuorta) ja lisää kattilaan. Lisää myös mausteet ja paista hetki. Lisää kasvisliemi ja kiehauta. Anna kiehua hiljalleen n. 30 minuuttia. Lisää lopuksi kerma ja soseuta keitto sauvasekoittimella.

Koristele pienellä lusikallisella luonnon jugurttia.