Tuuli tyyntyi Örössä yön aikana ja pitkästä aikaa sai nukkua täydessä rauhassa. Mutta tuulessa on myös puolensa: se on tämän aluksen käyttövoima. Niinpä tyynessä kelissä piti päivä aloittaa konemarssilla. Edessä oli pitkä legi Mathildedaliin.
Ennuste lupasi todella kovia tuulia seuraavaksi pariksi päiväksi, joten päätimme suunnata todella sisäsaaristoon. Emme olleet koskaan ennen käyneet Mathildedalissa, joten nyt oli hyvä hetki käyttää tilaisuus hyväksi. Olimme kuulleet siitä paljon hyvää.
Reilun tunnin konetuksen jälkeen saimme nostaa onneksi myös purjeet. Iso ylös ja Code 0 keulaan – tämä toi mukavan 6-7 solmun vauhdin kohti pohjoista.
Hieman ennen sisäränniin ajoa oli aika taas laskea purjeet, sillä ystävämme Ahot kurvasivat viereen Nimbussillaan. Pojat halusivat välittömästi moikkaamaan kavereita, joten suoritimme miehistön siirron veneestä toiseen.
Mathildedaliin pääsee vaikka laivalla, sillä perille vie 5,1 metrin väylä ja Strömmän kanavakin on 27 metriä leveä. Silta aukeaa soitosta ja kesäisin näyttää vartin varoaika riittävän.

Saimme varmistettua aisapaikat etukäteen soittamalla. Sen verran pitkä (tylsä) ränniajelu perille on, ettei siellä turhaan viitsi käydä kääntymässä toteamassa, ettei tilaa ollutkaan. Kohde osoittautui vaivan arvoiseksi!
Vietimme Mathildan Marinassa kaksi yötä todella kovassa tuulessa. Vaikka satama onkin sisäsaaristossa, osuu eteläiset tuulet siihen voimalla. 17-18 m/s sivusta tulevat puuskat pitivät paattimme kallellaan, vaikka purjeita ei ylhäällä ollutkaan. Pakko myöntää, että toisen yön jälkeen kaipasi jo leppoisampia kesätuulia. Kuten myös aurinkoa ja lämpöä. Tämän vuoden heinäkuu ei lomalaisia kyllä keleillä helli.


Tekemistä alueella on vaikka kuinka. Pelasimme monta tuntia padelia, minigolfia ja saunoimne sekä kylvimme Drop-altaassa sataman uusissa saunoissa. Kävimme ostoksilla juurileipomossa, fillaroin polkuja, sorateitä ja maanteitäkin Perniössä saakka käyden ja söimme rannan ravintolassa.
Vaikkakin purjeveneilijälle satamaan on pitkä ja puuduttavahko matka, kannattaa pari ylimääräistä tuntia lomasta tähän uhrata. Upea kohde!
– Pete