Kuka haluaa olla hautausmaan rikkain mies? – Pasta Frutti di Mare

Steve Jobs kuoli eilen. Hän oli Applen perustaja ja IT-maailman uranuurtaja. Hän oli monen palvoma ja myös monen vihaama persoona. Kylmäksi hän tuskin jätti ketään.

Välittömästi kuoleman jälkeen Facebookissa alkoi leviämään videolinkki Jobsin vuonna 2005 pitämään puheeseen yliopiston valmistujaisissa. Minäkin katsoin sen.

Jobs puhui ”pisteiden yhdistämisestä”, eli siitä, kuinka kaikilla teoilla on vaikutusta kaikkeen. Kuinka koulun kesken jättäminen teki hänestä sen, mikä hän on. Tai kuinka potkut omasta yrityksestä oli parasta  mitä hänelle ikinä tapahtui.

Pisteitä ei voi yhdistää etukäteen tai niiden tapahtuessa. Ne voi yhdistää ainoastaan jälkikäteen. Kuinka siis tietää, mitä tehdä, miten suhtautua asioihin ja mihin suunnata?

Seuraa sydäntäsi

Ainoa ohje, minkä Jobs pystyi antamaan, oli seurata omaa sydämen ääntä. Tehdä asioita, jotka tuntuvat oikeilta ja omilta. Elämä on aivan liian lyhyt jonkun toisen elämän elämiseen. Koska elämänsä pisteet voi yhdistää vasta jälkikäteen, eikä tulevaa voi ennustaa, on ainoa keino navigoida tuntemattomaan seuraamalla sydäntään.

Kuinka yksinkertainen ohje onkaan ja kuinka hankala toteuttaa. Teemme päivästä toiseen asioita, joita emme haluaisi tai jotka eivät tunnu omilta. Miksi? Koska pelkäämme muutosta. Koska emme tunne tulevaa, jos lähdemme etsimään uutta. On turvallisempaa elää jonkun toisen elämää vuodesta toiseen, koska tällöin tulevaisuus on ennustettavissa.

Elämää tulisi Jobsin mukaan elää kuin joka ikinen päivä olisi se viimeinen. Yleisöään hän nauratti toteamalla, että tällä asenteella tiedät myös ainakin kerran elämässä olevasi täysin oikeassa. Joskus tulee se viimeinen päivä. Hänelle se tuli eilen.

Kun viimeinen päivä koittaa, on harvalla enää tavoitteena olla hautausmaan rikkain mies. Mitä hyötyä siitä on? Moni puolestaan toivoo, että voi lähteä itseensä ja elämäänsä tyytyväisenä.

Se onnistuu vain elämällä omaa elämää, ei muiden.

Kaikkien omaa elämäänsä eläneiden muistoa kunnioittaen,

Perjantaikokki

Pasta Frutti di Mare

Monista kaupoista saa valmiita ”frutti di mare” –sekoituksia – joko kalatiskistä tai pakastealtaasta. Usein niissä on suurin osa jotain edullista ja varsin mautonta, kuten surimia. Mutta sekoitusta voi tuunata astetta paremmaksi esim. ostamalla eläviä simpukoita.

Minä käytin herkullisia pikkusimpukoita, mutta yhtä hyvin sinisimpukat käyvät.

 AINEKSET

–       300 g eläviä simpukoita
–       300 g frutti di mare –sekoitusta
–       2 salottisipulia
–       1 valkosipulinkynsi
–       1 dl kuivaa valkoviiniä
–       ½ punttia lehtipersiljaa
–       1 dl kermaa
–       400 g tagliatelle-pastaa
–       oliiviöljyä
–       merisuolaa ja mustapippuria myllystä
 

VALMISTUS

Laita pastavesi kiehumaan.

Pilko kaikki sipulit pieneksi. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja kuullota sipuleita hetki. Lisää elävät simpukat sekä valkoviini. Laita kansi pannun päälle ja paista simpukoita hetki. Kun simpukat ovat auenneet, lisää frutti di mare –sekoitus ja kerma. Pilko persilja pieneksi ja lisää suurin osa pannuun. Säästä osa koristeluun. Vähennä lämpö minimiin. Mausta suolalla ja pippurilla.

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä al dente. Valuta ja tarjoa frutti di mare –kastikkeen kanssa. Koristele annokset persiljasilpulla. Huom! Älä syö kiinnijääneitä simpukoita!

Yksi kommentti artikkeliin ”Kuka haluaa olla hautausmaan rikkain mies? – Pasta Frutti di Mare

  1. Moi! Pakollinen ruokamyrkytys-kommentti, eli tietysti pitää tarkistaa, että ne simpukat ovat eläviä ennen ruuaksi laittoa! 🙂
    Eli ne jotka eivät sulkeudu kopautuksesta, niin veks siinä alkuvaiheessa! (Tämä nyt ei uusi tieto Perjantaikokille tietenkään ole, pakko oli mainita).

    Teemu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s