Sandön Bouillabaisse

Tämän viikonlopun resepti on itseasiassa niin sanottuja ”anopilta varastettuja” keitoksia. Kuten tyyliin kuuluu, voi ohjetta soveltaa raaka-ainetilanteen mukaan. Alla oleva lista toimikoon suuntaa antavana ja ideoinnin pohjana.

Resepti on neljälle

– kiinteälihaista vaaleaa kalaa (esim. hauki, ahven) n. 300 g
– scampin, eli jättikatkaravun pyrstöjä tai – surinamia, eli ravunmakuista turskanlihaa 12 kpl
– sinisimpukoita 8 kpl
– paseerattua tomaattia 400 g
– hieman tomaattipyreetä
– kasviksia (tilanteen mukaan porkkanaa, perunaa, juuriselleriä, fenkolia, sipulia ym.)
– inkiväärimurskaa purkista
– sweet thai chili-kastiketta
– kalafondia
– valkoviiniä

Pilko kasvikset ja pienennä kala. Kuori ravut, ota kuoret talteen ja poista ravuista tummat suolet. Freesaa hetki kuoria kattilan pohjalla vähässä öljyssä. Heitä kuoret pois, mutta jätä irtoava neste kattilan pohjalle. Paista ravunpyrstöt siinä nopeasti punaisiksi ja laita pyrstöt odottamaan.

Kaada kattilaan pari desiä valkkaria, vähän vettä, 2 rkl kalafondia ja paseeratut tomaatit. Kun kiehuu, niin lisää kasvikset kovuusjärjestyksessä, jotta kypsyvät tasaisesti. Mausta liemi parilla ruokalusikallisella inkivääriä ja maun mukaan chilikastikkeella. Tarkista maku. Jo liemen tulee maistua taivaalliselle, sillä kalat ovat itsessään neutraaleja. Kun kasvikset ovat lähes kypsiä ja maku kohdallaan, kaada joukkoon kalat ja ravut. Keitä vain hetki, ettei kalat mene ylikypsäksi. Usein ajatellaan, että keitto on keitto eikä kypsyysasteilla siinä ole väliä. Se on kuitenkin väärin, sillä ylikypsä kala maistuu ylikypsältä myös keitossa. Voit tarkistaa kypsyyden leikkaamalla isoimman kalanpalan kahtia. Jos se on juuri ja juuri kypsä, niin ruoka on valmis tarjottavaksi. Kalat nimittäin kypsyvät koko ajan kuumassa liemessään.

Voit laittaa keittoon myös pari pilkottua tomaattia jos sattuu olemaan. Tomaatit voi kaltata ja kuoria, mutta se ei ole pakollista – ainakaan arkisessa versiossa.

Herkullista viikonloppua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s