Aloitin päiväni pukeutumalla speedoihin, uimalakkiin ja -laseihin. Jalkoihin laitoin släbärit, eli tohvelit. Ja sitten menin lumitöihin. Onneksi naapurit nukkuvat vielä klo 5.50. Saattaisivat ihmetellä puolialastonta lumenluojaa. Sen verran oli lumi raskasta, että harjasta katkesi varsi. Lyhyemmällä on voimatreeni parempi, ajattelin itsekseni.
Lumitöitä tai ei, pari kilsaa vapaalla tyylillä herättää kivasti. Ja ai että, kerrankin vesi tuntui ihanan lämpimältä, kun sinne pääsi.
Uinnin jälkeen pukeuduin vähän formaalimmin, söin pikaisen aamupalan ja siirryin ulos odottamaan eilen illalla tilaamaani taksia. Sen piti tulla 7.15 ja maksan mielelläni 7,10€ ennakkomaksun siitä varmuudesta, että ehdin tällaisena ”talvi yllätti autoilijat”-aamuna ajoissa 7.36 lähtevään junaan.
7.17 Valopilkkuaplikaatio ilmoittaa, että auto on matkalla luokseni. Kiva. Odottelen jalat loskassa. 7.22 auto saapuu. Huomautan, että hän on myöhässä ja nyt tulee vähän pirun kiire junaan.
”Siihen ehditään, jos ehditään. Minkäs voi, kun ei näitä autoja vain ole.”
Selitin varanneeni auton yli yhdeksän tuntia sitten.
”Jaa. Mulle tämä tilaus tuli hetki sitten.”
Toteamme yhdessä, että heidän systeemissään on vikaa. Minä tarkoitin taksimonopolia, hän teknistä tilausjärjestelmää. Sovimme yhteisesti, että ajetaan mahdollisimman kovaa.
Edessämme ajava volvokuski, tuo teiden turvallisuussankari, päättää alkaa opettamaan kuskilleni tapoja. Ilmeisesti ajoimme liian lähellä, joten hän vetää pari kertaa suoralla, tyhjällä tiellä jarrua oikein huolella. Vältämme peräänajon parilla sentillä. Hyvä, että opetti. Muutenhan tällainen liian lähellä ajaminen saattaisi joskus aiheuttaa kolarin. Varsinkin, kun edellä ajava vetää lossit pohjaan ihan yllättäen.
Sovimme kuskin kanssa yhteisesti, että koska Biocityn valot ovat punaisella, on minun parasta jatkaa aamutreeniäni juosten. Onneksi jalassani on bisnespukeutumisen monitaiturit, Makian mustat nilkkurit kumipohjilla. Niillä teen oman sohjosatasen ennätykseni. Valitettavan pitkä takkini häiritsee sohjon vapaata roiskumista ympäriinsä, mutta suojaa toki ohitettavia.
”Älä kaadu!” huikkaa kuskini perääni.
Saavun laiturille samaan aikaan kuin juna. Juuri kuten suunnittelinkin. Toki kaulahuivini jätin kuskilleni. Olkoon se kiitos siitä, että hän unohti laittaa taksamittarin päälle ja jätti veloittamatta ennakkotilausmaksun. Vai halusiko vain välttää reklamaationi toimimatonta systeemiä kohtaan?
Tiedä häntä. Tänään on luvassa asiakaskokemuksen teemapäivä Helsingissä. Omani alkoi hyvin.
Petri, sohjosatasen hallitseva Turun mestari
Perjantaikokin blogi 