Aikamoinen välimerikesä! Illalla voi kympiltä istua kannella ilman paitaa ja aamulla kympiltä herätessä sama juttu. Alusvaatteita kuluu näillä keleillä yksi pari per viikko, sillä jalassa on lähinnä simmarit.
Stora Hästö aamulla
Vaikka on ollut kuumaa ja muutama tyynikin päivä, ei sinilevää ole juurikaan näkynyt. Toki hiutaleina siellä täällä – ja tänään aamuna hieman lautaksi kerääntyneenäkin Stora Hästön lahdessa – mutta laajat puuromaiset lautat ovat vielä loistaneet poissaolollaan. Hyvä niin. Se on mahdollistanut uimisen kaikkialla.
Aamu alkoi laiskasti, kuten asiaan kuuluukin. Vasta puoliltapäivin irroittelimme köysiä ja kalliokiiloja Stora Hästön rannasta. Laitoin yöksi tupla-ankkurin, koska tuulen piti kääntyä yöllä. Ja niin se oli ilmeisesti kääntynytkin, sillä naapuri oli herännyt kivien kolinaan pohjassa. Me emme. Kannatti nähdä tuplavaiva.
Kivien kolinaa kuulimme vasta lähdössä, sillä peruuttaessa ankkurille kolahdimme kevyesti pohjaan. Vesi on todella matalalla ja vanhoilla, tutuillakin paikoilla saa olla varovainen.
Onneksemme tuuli taas virisi ja pääsääntöisesti pystyimme seilaamaan purjeet ylhäällä, coden vetäessä kevyessä tuulessa. Hyvin vene kyllä seilaa, sillä 3,3 m/s, 40 AWA tuulella liikuimme viittä solmua. Vauhti vain kasvoi, kun saimme tuulen hieman suuremmalla kulmalla ja nostimme coden.
Juuri ennen Brännskäriä tuuli tyyntyi ja oli aika heittää köydet ja fendarit perään ja uida. Kipparina tuntuu aina jännältä katsoa loittonevaa venettään veden pinnan tasolta. Onneksi perässä oli köysi, johon tarttua ja veneessä toki varakippareita.
Alaston kippari ja vahtikoira. Melkein koko perhe hinauksessa.
Brännskär on suosittu satama ja tänäänkin täynnä. Onneksi vaihtuvuutta on ja juuri ennen saapumistamme, muutama moottorivene poistui ja saimme paikan laiturista. Saunavuorosta oli turha tässä vaiheessa edes haaveilla, mutta onneksi lämpöä riitti!
Tällaisen kesän paras puoli on, että syvyydet voi käydä testaamassa uiden ja jos poijuhaka jää huonosti, on sekin korjattu alta aikayksikön mereen pulahtamalla.
Lapset uivat ja hyppivät koko iltapäivän ja illan. Minä vein Miisan sup-laudalla taas saarikierrokselle. 4,3 kilometriä taittui vajaassa kolmessa vartissa. Koirakin tipahti kerran uimasille, mutta ei ollut kovin pahoillaan.
Merikoira Miisa ja kippari reissun jälkeen. 4,13 km ja 42 minuuttia kesti reissumme.
Trooppista iltaa vietimme grillaten, uiden ja lämmöstä nauttien. Aika monta kertaa olemme jo muistelleet viime heinäkuun alkupuolta, jolloin oli kylmää, tuulista ja sateista. En vaihtaisi takaisin. Poikien päivä tiivistyy alla olevaan time lapse-videoon…
Välihuomiona on vielä todettava, että harvoin on satamassa nähnyt näin montaa erilaista aurinkosuojaviritelmää. Ei edes Välimerellä.
Ilta huipentui jonkun trumpettitaiturin soittamaan iltavesperiin kello 21.00. Liput alas ja hyvää yötä 🙂
Tiedättekö mistä tietää, että on lomalla? Siitä, että kuvien päivämäärästä pitää tarkistaa, mikä viikonpäivä oli, kun jatkoimme matkaa Jurmosta eteenpäin. No, kuvan päivämäärän mukaan lähdimme jatkamaan kohti länttä lauantaina 10.7.2021.
Coden vetämänä kohti Kökaria
Purjehdus Jurmosta eteenpäin oli parasta, mitä rahalla saa. 7 m/s sivutuuli kiidätti venettämme 7-8 solmun vauhtia pelkällä codella kohti Kökaria. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja aallokko oli vielä aika olematonta. Kerrassaan mahtavaa!
Jurmo – Kökar
Kökarissa suuntasimme lempisatamaamme, Karlbyhyn ja hotelli Brudhällin rantaan. Koska satama on pienehkö ja ahdas, on siellä jouduttu panostamaan toimivaan ”satamatetrikseen”, eli siihen, mihin mikäkin vene laitetaan. Satamakapteeni on vastassa laiturilla ja ohjaa oikealle paikalle jo kaukaa. Vielä muutama vuosi sitten satamakapteenina vaikuttanut Kökärin kettumaisin kaveri ei enää onneksi ole töissä, vaan paikkoja etsitään hyvässä yhteistyössä.
Meille tosin osoitettiin ensiksi paikka, jossa ainoa kiinnityspaalu oli 1/3 keulastamme perää kohti ja koko pitkä perä oli ulkona kovassa sivutuulessa. Tuuli painoi keulaa laituriin ja yksittäinen paaluparka oli kovilla. Niinpä vaihdoimme uuteen paikkaan ja saimme keulan kohti tuulta ja laituriin kiinni. Iloisena yllätyksenä laiturilla oli vastassa myös ”aika hyvä Huttunen” ja saimme sekä aikuisille että lapsille mukavaa seuraa kolmeksi päiväksi.
Karlbyn satamassa kaikki on hyvin 🙂
Karlbyhyn on valmistunut uusi kaksikerrossauna laiturialueen länsipäähän. Pakkohan se oli testata! Hinta ei ole halpa (sauna 125€ / 1,5h ja poreamme 50€ siihen päälle), mutta kohderyhmänä lieneekin hotellin seminaari- ja yrityskäyttäjät. Mutta toisaalta, kuka tahansa hinnasta itkevä voi itse avata excelinsä, laittaa siihen rakennuskustannukset, parin kuukauden sesongin, kolme saunavarausta per päivä ja sitten ihmetellä, että mikä taloudellinen järki koko hommassa oikein on. No, saunan seinässä oli isolla EU-logot ja Smart Marina -tunnukset, eli osa maksamistamme EU-euroista oli näemmä saatu takaisin. Hyvä niin.
Saunahan on hieno kuin mikä! Kiuas on alhaalla ja löylyjä otetaan ylhäällä. Vettä kiukaalle heittäessä kannattaa käyttää hyvää sihtiä ja kaatotekniikkaa. Muuten menee ohi. Portaat ovat aika kuumat, koska kiuas on niiden alapuolella (ei toki suoraan), joten kannattaa ottaa släbärit mukaan. Poreamme oli säädetty 33-asteiseksi, joka oli toimiva näillä helteillä. Lauteilta on näkymä joko peltomaisemaan tai merelle. Saat itse valita. Kyllä tuon summan kerran kesässä maksaa tästä kokemuksesta!
Brudhällin ravintolan testasimme kahdesti. Ensimmäisenä iltana söin katkarapuja valkosipulilla sekä pääruuaksi paistetut ahvenet. Todella hyvät annokset! Palvelu toimii monikielisenä, ystävällisesti ja nopeasti.
Sunnuntaina oli sporttipäivä! Vuokrasimme mammapyörät hotellilta ja poljimme Kökarin frisbeegolfradalle. Rata sijaitsee Peders Aplagård -omenatilalla. Koska oli kuuma, nautimme pullot heidän omaa alkoholitonta omenasiideriään ennen peliä. Itse frisbeegolfissa ei ollut tällä kertaa mitään järkeä. Rata menee upeissa maisemissa, mutta tässä kohtaa kesää, kaikki (paitsi kalliot) kasvavat pienen miehen kokoista heinää. Tuuli oli kova, joten kiekkoja lensi sinne tänne. Pelasimme kolme väylää, käytimme aikaa 1,5 tuntia ja hukkasimme kolme kiekkoa. Sitten päätimme keskeyttää.
Parasta aerodynamiikkaa hakemassa.
Takaisin polkiessa koitin opettaa perheelle maantieajon perusteita, sillä vastatuuli oli kova. Niinpä ajoimme mummopyörillä telaketjuvetoa ja haimme mahdollisimman tehokasta ajoasentoa 🙂
Telaketjuvedon treenaamista.
Saavuttuamme takaisin veneelle, vaihdoin alle oman pyörän ja päälle ajovaatteet. Olen luvannut pyöräillä kaikissa satamissa, joissa on tie ja Kökärista teitä löytyi yli 50 kilometrin verran. Tiet vaihtelivat maantiestä sorateihin, metsäteihin ja pieniin polkuihin. Näissä maisemissa sielu lepää!
Viime kesänä pyörässäni oli alla täysnappulaiset sorarenkaat ja tälle reissulle Foxcompin Samu suositteli uusia renkaita. Panaracerin Gravel King SS:ssä on keskiosa lähes täysin sileä ja oikeilla paineilla tämä rengas rullaa asfaltilla kuin unelma, mutta toimii loistavasti myös maastossa tai soralla. Kuuma oli ja hiki virtasi, mutta silti homma oli puhdasta nautintoa. Kilometrit taittuvat niin paljon nopeammin uudessa ja tuntemattomassa kuin sillä peruslenkillä, jossa tunnet jokaisen mutkan ja suoran.
Panaracerit on nopeet 🙂
Koska illalla oli luvassa Italian ja Englannin EM-finaali, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nauttia illalliseksi pizzat. Brudhäl onnistui tässäkin! Erinomainen pohja ja hyvät täytteet. Tomaattikastikkeessa oli (vaimon analyysin mukaan) hieman liikaa happoa ja oman pizzan oliivit olisivat voineet olla aavistuksen parempaa laatua. Mutta muutoin erinomainen suoritus.
Ravintola rakensi kisakatsomot sekä sisälle ja ulos. Me hurrasimme Italialle ulkobaarissa ja mikä hienointa, myös lapset saivat olla mukana, vaikka anniskelualueella oltiinkin. Ja voittohan sieltä tuli… FORZA GLI AZURRI!
Kökar – Österskär
Maanantaina heräsimme myöhään pitkäksi menneen jalkapalloillan vuoksi ja suuntasimme kauppaan. Karlbyn kaupan valikoima on vähintäänkin kohtuullinen. Otimme irti muonatäydennyksen jälkeen ja suuntasimme kohti yhtä Saaristomeren upeimmista saunoista, Österskäriä. Lapsetkin saivat seuraa, kun Huttusperhe suuntasi myös kohti itää.
Kökarin pohjoispuolelta menevä väylä on kaunis, mutta jösses kuinka upea siitä itään jatkava partiolaisten reiteistä löytyvä reitti onkaan! Österskäriä ympäröivä saaristo on upeita kallioita pullollaan. Ja idästä sisään ajaminen Österskäriin on aina ihan yhtä jännää…
Välillä mennään aika lähellä rantaa…”Miltä näyttää, riittääkö vettä? Näkyykö pohja?”Tuosta välistä se reitti menee! Purjeilla tästäkin painettiin. Kivi jää siis vasemmalle…
Österskärin sauna on tehty vanhaan venevajaan ja vaikka itse sauna ei ehkä maailman paras olekaan ja makea vesi tulee kalliolla olevista vedenkeruualtaista (ja tällä kertaa kuivuudesta johtuen haiskahti…), on kokemus silti hieno. Illalliseksi kokkailimme Huttusperheen kanssa haukitortilloja. Kalajuttu, mutta totta: Huttusten sekä isä että poika ovat saaneet Karlbyn satamasta peräkkäisinä vuosina jättihauet. Viime vuonna juniori otti 10-kiloisen ja hauki kiskoi kumpparia ympäri satamaa. Tänä vuonna tuli ”vain” nelikiloinen ja sekin vasta toisella heitolla. 🙂
Österskär
Hauet maustettiin kolmella eri tavalla, pyöriteltiin pankojauhoissa ja paistettiin rapeiksi. Yhteen ääneen totesimme, että hauki on Suomen aliarvostetuin ruokakala. Se on todella erinomainen! Iltaa istuimme sitloodassa nauttien trooppisesta illasta ja upeasta auringonlaskusta.
Österskärin hupeihin kuului myös puomikeinu lapsille!
Österskär – Stora Hästö
Österskäristä jatkoimme jälleen kohti itää, sillä torstaiksi pitää ehtiä Airistolle ja juhlistamaan perjantaina äitini syntymäpäiviä. Päivä oli kuuma ja tyyni, joten konetteluksi meni. Onneksi sekin tarjoaa iloa, varsinkin jos tykkää surfata sup-laudalla veneen peräaallolla.
Kun meri ja taivas yhtyvät. Kuvassa saariston todelliset sankarit: Roska-Roope miehistöineen.
Stora Hästön luonnonsatama on suojainen kaikille, paitsi lännen puolen tuulille. Nyt on tyyntä, joten tämä satama on mitä mainioin. Saarella on sekä tavallinen luontopolku että vedenalainen luontopolku. Sinne suuntasimme intoa täynnä, sillä olemme viimeksi käyneet saarella varmaan 10 vuotta sitten ja silloin vedenalainen luontopolku jäi mieleen upean väriloistonsa takia.
Tällä kertaa sinilevä alkoi juuri muodostua veden pinnalle ja vedessä sitä oli enemmänkin haittaamassa näkyvyyttä. Kaikki väriloisto oli tiessään, sillä pohjan kasvit ja levät olivat täysin tympeän vihreän nukan peitossa. Ei voi hyvin tämä meremme!
Veden pinnalla maailma on kuitenkin vielä kaunis. Koitetaan pitää se sellaisena – ja parantaa meremmekin, niin lapsemmekin voivat nauttia tästä upeasta saaristosta ja harrastuksesta!
Ennen illallista lähdimme Miisan kanssa suppailemaan ja tuli kierrettyä koko saari. Tunti sup-laudalla oli koiran mielestä oikein virkistävää!
s/y Julia II:n 28:s päivä merellä kaudella 2021 päättyi taas upeaan auringonlaskuun.
Perjantaikokin blogi 