#satasyytäollaonnellinen #63 #kansainvälisyys

screenshot_766

Nautin kansainvälisestä tunnelmasta ja onnekseni sitä on myös työni. Tämä viikko oli varsin ”internazionale”. Maanantai alkoi palaverilla Saksaan. Tiistaina otimme Lyytin käyttöön asiakkaalle Romaniassa, keskiviikkona koulutin sveitsiläisen järjestön palvelumme saloihin ja viikko päättyi tänään perjantaina videoneuvotteluun, jossa osallistujia oli Roomasta, Pisasta, Turusta ja Zürichistä. Käytön tukea tuli annettua puhelimitse tai meilitse ainakin Englantiin ja Tanskaan.

Tein aikoinani kandin urheilusponsoroinnista ja yksi tutkimustulos (jos kandissa sellaisista voidaan puhua) oli, että suurin osa sponsorointipäätöksistä tehdään yrityksen toimitusjohtajan henkilökohtaisten harrastusten perusteella. Naivina kauppatieteilijänä tuhahtelin niiden toimareiden tietämättömyydelle.

Järkeen ja tuottoonhan tuollaisten päätösten pitäisi perustua!

Kymmenisen vuotta myöhemmin totean, että Lyytissä mennään  sponsorointiasioissa ihan fiilis- ja tykkäyspohjalta. Samaa voi todeta myös Lyytin kansainvälistymisponnisteluista. Mielestäni on kivaa käyttää osaamiaan kieliä ja pidän vieraista kulttuureista -> siispä kansainvälistytään.

Tulosta ja rahaa tuijottava ulkopuolinen omistaja pitäisi tätä varmasti järjettömänä (kuten myös hetkittäin toinen omistajistamme, mutta onneksi minulla on 51% :), mutta mitäs siitä. Ei tuloksen maksimointi ole tärkeää vaan se, että tekee itselleen tärkeitä ja kiinnostavia asioita. Rahalla ei saa ostettua onnellisuutta (vaikka monet väittävätkin, että mersussa on kivempi murjottaa kuin Ladassa).

Minun mielestäni tämä on kivaa, siksi tätä teemme.

Perjantaikokki

#satasyytäollaonnellinen #35 #ei viiraakaan polla

Aamuni oli poikkeuksellisen aikainen. Heräsin naapurin lapsen itkuun kellon näyttäessä 3.45 enkä saanut enää unta. Koitin väkisinnukkumista, mutta ei siitä tullut mitään. 4.45 päätin, että yhtä hyvin sitä voisi vaikka lähteä fillaroimaan.

Yllättäen löysin itseni taas polkemasta kohti Üetlibergiä.

Pari kilometriä ennen huippua oli soratie jäisen lumen peitossa ja hiljaisessa metsässä renkaiden alla ritisevän lumen ääni oli suorastaan korviasärkevä.

Jonkun ajan kuluttua ääni muuttui. Kuulin ulvontaa.

Huuhkaja? Susi? Sveitsissä?

Keli oli aika aavemainen. Sumu takasi vain muutaman metrin näkyvyyden, mutta rajattomasti liikkumatilaa mielikuvitukselle.

Sitten aloin kuulla musiikkia. Keskellä pimeää metsää, ennen kuutta aamulla.

Nyt viiraa polla! Olisi pitänyt jäädä petiin.

Poljin hetken ja musiikki vain voimistui. Minun oli pakko pysähtyä.

Kuulin musiikin nyt selvemmin. Rintataskuni myös vilkkui. Kello oli 5.45 ja kännykkäni herätti minua aamulenkille.

Hymyilin.

En olekaan tulossa hulluksi.

Teki mieli nauraa ääneen, mutta ajattelin, että se vasta hullua olisi. Yksinään, keskellä pimeää metsää.

Perjantaikokki