Purjehdus 2020, päivät #9 ja #10, Mathildan Marina

Tuuli tyyntyi Örössä yön aikana ja pitkästä aikaa sai nukkua täydessä rauhassa. Mutta tuulessa on myös puolensa: se on tämän aluksen käyttövoima. Niinpä tyynessä kelissä piti päivä aloittaa konemarssilla. Edessä oli pitkä legi Mathildedaliin.

Ennuste lupasi todella kovia tuulia seuraavaksi pariksi päiväksi, joten päätimme suunnata todella sisäsaaristoon. Emme olleet koskaan ennen käyneet Mathildedalissa, joten nyt oli hyvä hetki käyttää tilaisuus hyväksi. Olimme kuulleet siitä paljon hyvää.

Reilun tunnin konetuksen jälkeen saimme nostaa onneksi myös purjeet. Iso ylös ja Code 0 keulaan – tämä toi mukavan 6-7 solmun vauhdin kohti pohjoista.

Hieman ennen sisäränniin ajoa oli aika taas laskea purjeet, sillä ystävämme Ahot kurvasivat viereen Nimbussillaan. Pojat halusivat välittömästi moikkaamaan kavereita, joten suoritimme miehistön siirron veneestä toiseen.

Mathildedaliin pääsee vaikka laivalla, sillä perille vie 5,1 metrin väylä ja Strömmän kanavakin on 27 metriä leveä. Silta aukeaa soitosta ja kesäisin näyttää vartin varoaika riittävän.

Saimme varmistettua aisapaikat etukäteen soittamalla. Sen verran pitkä (tylsä) ränniajelu perille on, ettei siellä turhaan viitsi käydä kääntymässä toteamassa, ettei tilaa ollutkaan. Kohde osoittautui vaivan arvoiseksi!

Vietimme Mathildan Marinassa kaksi yötä todella kovassa tuulessa. Vaikka satama onkin sisäsaaristossa, osuu eteläiset tuulet siihen voimalla. 17-18 m/s sivusta tulevat puuskat pitivät paattimme kallellaan, vaikka purjeita ei ylhäällä ollutkaan. Pakko myöntää, että toisen yön jälkeen kaipasi jo leppoisampia kesätuulia. Kuten myös aurinkoa ja lämpöä. Tämän vuoden heinäkuu ei lomalaisia kyllä keleillä helli.

Ilma on kuin morsian.
Köyttä kehiin, niin ei rikota aisoja.

Tekemistä alueella on vaikka kuinka. Pelasimme monta tuntia padelia, minigolfia ja saunoimne sekä kylvimme Drop-altaassa sataman uusissa saunoissa. Kävimme ostoksilla juurileipomossa, fillaroin polkuja, sorateitä ja maanteitäkin Perniössä saakka käyden ja söimme rannan ravintolassa.

Vaikkakin purjeveneilijälle satamaan on pitkä ja puuduttavahko matka, kannattaa pari ylimääräistä tuntia lomasta tähän uhrata. Upea kohde!

– Pete

Purjehdus 2020, päivä #3 ja #4, Bodö Saaristomeri

Lasten ehdoilla ja toiveiden mukaan mennään – ainakin tämä ensimmäinen viikko. Istuimme yhtenä iltana alas ja listasimme kaikkien toivekohteet: Bodö löytyi kaikkien toivelistalta.

Bodö on vanha merivartioasema supersuojaisessa poukamassa pari mailia Björköstä itään. Sitä pyörittää samat yrittäjät, joilla on hoidossaan tästä keväästä alkaen myös Örön toiminnot. Bodö on valittu vuoden vierasvenesatamaksi kaksi vuotta peräkkäin, eikä suotta! Tälle kaudelle paikkoja on lisätty uuden laiturin ja poijujen muodossa reilusti. Lisäksi uusi satamakonttori on valmistumassa. Bodössä parasta on rannan pienen keittiön tarjoilemat burgerit, lauttasauna ja iloinen palveluasenne.

Suomen kesä teki paluun.
Ennen Björköstä lähtöä testasimme vielä uuden septiaseman. Upea, tukeva ja toimiva!

Purjehduksena päivä oli lyhyt ja siten koiramme mieleen. Nostimme silti seilit ylös, vaikka matkaa olikin vain puoleksi tunniksi. Tuuli oli reipas, 8-10 m/s lounaasta ja kovempaa oli luvassa. Siksi päätimme jäädä Bodöseen kahdeksi yöksi.

Bodön lauttasauna.
Kuuluisat burgerit
Aamusämpylät toimitetaan kannelle
Bodössä lienee saariston tyylikkäimmät puuceet.
Aina on hyvä sää grillata!

Päätös kahdesta yöstä oli fiksu, sillä seuraavana yönä tuuli todella kovaa. Se tuntui jopa Bodön suojaisessa satamassa. Siinä kelissä oli todella mielellään kylkikiinnityksessä eikä ankkurin pitoa ihmettelemässä. Ukkonenkin piipahti lähitaivaalla, mutta ei osunut päälle.

Pete

Purjehdus 2020, päivä #2 Björkö

Lähdimme helteisestä ja tyynestä Nauvosta ennen aamupalaa, sillä halusimme ehtiä nauttimaan alkukesän hellejakson viimeisestä päivästä Saaristomeren yhdessä upeimmista uimapaikoista: Björkön sisäjärvellä.

Pläkällä ei purjehdita.

Pläkä on mottoriveneilijän unelma ja purjehtijan unelman vastakohta. Luvassa oli siis konemarssia läpi valitettavan sinileväisen Saaristomeren.

Kahden tunnin konettamisen jälkeen merituuli nousi 4-6 m/s tarjoten loppulegiksi loistavaa Välimeripurjehdusta: tasainen ja lämmin tuuli vei meitä kuutta solmua kohti Björkötä.

Vihdoin myös purjehdusta 🙂

Yllätykseksemme eivät rannat olleet aivan täynnä ja saimme ”vakiopaikan” käyttöön. Rantautuminen ei mennyt kerralla putkeen ja ensimmäistä kertaa tällä veneellä oli ankkuriköysi vaarassa jäädä peräsimeen tai potkuriin jumiin. Selvisimme onneksi säikähdyksellä ja yhdellä uudella yrityksellä. Keulapotkurilla tämän aluksen laittaa vaikka taskuparkkiin, mutta ilman sitä täytyy lähestymisen mennä kerralla oikein. Luonnonsatamissa ei alaslaskeutuvaa kepoa uskalla aina käyttää ja tällä kertaa sivutuuli nappasi keulaan ennen kuin köysi oli rannassa kiinni. Onneksi veneilijät auttavat aina toisiaan ja tälläkin kertaa rannassa oli apua tarjolla. Kiitos siitä!

Luonnonsataman sijainti ja vakiopaikkamme

Helle vaati uintia! Ja sitä saimme. Hypimme kallioilta ja nautimme lämmöstä. Björkön järven vesi oli kuin linnunmaitoa. Juuri täydellisen uintilämpöistä.

Lounaaksi grillasimme burgerit

Uinnin jälkeen lähdimme vaimon, tyttären ja koiran kanssa lenkille ja katsomaan, mihin kuntoon Santeri ja Tiia ovat kantatilan saaneet. Kahvila oli jo kiinni, mutta saimme maistaa palan porkkanakakkua, joka oli taivaallista.

Ihan kunnon lenkin Björkön kallioilla saa juostua.

Paljon on tapahtunut tilalla sitten viime näkemän! Paljon on toki vielä tehtävää (loppuelämäksi?), mutta paikka näytti jo ihan idylliseltä saaristolaistilalta ja kahvilalta. Kokonaisuuden kruunaa tilan ponit!

Tilan isäntä (vasemmalla)
Tilan emäntä

Santeri yllätti meidät ojentamalla meille numeroidun Björkö-puukon. Puukko annetaan heille, jotka ovat tehneet työtä Björkön hyväksi. Otimme tämän kiitollisina vastaan ja puukko jää veneeseen muistuttamaan tästä upeasta kesäpäivästä.

Byviken ”auringonlaskukalliolta” katsottuna
Kantatilaa ja juhannussalko
Illallista
Kuhaa, porkkanaa, paksoita ja kevätsipulia matkalla grilliin.

Illalla helteet olivat tiessään ja säätyyppi muuttumassa. Tuuli nousi sen verran kovaksi, että päätimme siirtyä ”redille” keula-ankkuriin. Niin teki moni muukin ja yöllä veneitä taisi pyöriä poukamassa keulan varassa melkein yhtä monta kuin oli kiinni keula rannassa.

Jännää, miten asiat muistaa vasta yöllä. Kuten vaikka sen, että talven aikana piti hommata annkuripurje, joka pitäisi paatin suorassa tuuleen nähden keula-ankkurissa. Tai sen, että jos tätä purjetta ei ole, keula-ankkurin kettinki kolisee aika kovaa veneen vatkatessa puolelta toiselle. Kolmelta yöllä heräsin kolinaan ja neljältä siihen kyllästyin. Viritin köyden kautta vedon kettinkiin ja sain äänen loppumaan. Oli kyllä kaunis kesäyö! Yöllisen harjoituksen jälkeen uni maistuikin lähes kymmeneen…

Pete