Purjehdus 2020, päivät 21-26. Maarianhamina, Föglö (Degerby), Glada Laxen, Sottunga ja Hyppeis Värdshus

Päivissä on ollut niin paljon ohjelmaa, ettei ole edes blogia ehtinyt kirjoittamaan…

Päivät 21-22: Maarianhamina

Käringsundista suuntasimme kohti Maarianhaminaa. Edelliskerrasta purjeveneellä oli ehtinyt kulua jo seitsemisen vuotta. Käringsundista starttasimme tyynessä ja kuumassa kelissä kohti Maarianhaminaa. Reilun tunnin koneella ajon jälkeen tuuli virisi ja nostimme purjeet. Loppumatkasta muodostui vallan mukavaa purjehdusta. Yhtä halssia, tasaista tuulta ja aurinkoa.

Maarianhaminassa otimme kiinni länsisatamaan, aivan ÅSS:n paviljongin viereen ennakkovaratulle kylkipaikalle. Parempaa paikkaa ei satamasta löydä! Uljas Pommern oli aivan keulan edessä, ravintola parin metrin päässä ja veneen kannelta pystyi seuraamaan ÅSS:n purjehduskisojen kipparikokouksia ja itse kisoja. Lisäksi 9-väyläinen frisbeegolfkenttä oli sadan metrin päässä.

Vietimme Maarianhaminassa kaksi yötä, huolsimme sekä miehistöä että venettä. Täydensimme muonavarastot ja tutustuimme kaupunkiin. Itse pyöräilin ympäri manner-Ahvenanmaata 130 kilometrin verran ja frisbeegolfia pelasimme varmaan kymmenen kierrosta. Pommernin näyttely audiokierroksineen oli mielenkiintoinen, myös lasten mielestä. Indigon terassin ruokaa voi kehua!

Pyöräily Ahvenanmaalla lähentelee täydellisyyttä! Jostain syystä saari on vedetty täyteen pyöräteitä. Jos ei ole pyörätietä, on todella leveä piennar. Ja jos sitä ei ole, on kyseessä jo tosi pieni tie, jolla tulee vastaan yksi auto tunnissa. Ja sekin ohittaa reilusti vastaantulijan kaistalla. Minkä ihmeen autokoulun nämä Åålantilaiset ovat käyneet? Mantereella osa luulee, että pelkääjän puolen peili x 2 on riittävä ohitusetäisyys kahdeksankympin vauhdissa.

Kaiken kaikkiaan Maarianhamina tarjoili meille parastaan.

Päivä 23: Degerby (Föglö)

Maarianhaminasta starttasimme hieman yhden jälkeen iltapäivällä kohti Föglötä ja Degerbyn vierasvenesatamaa. Ajoimme tunnin verran ulos koneella ja nostimme purjeet. Aurinkoa ja sopivaa tuulta tarjoiltiin meille koko nelituntisen matkamme ajan.

Degerbyssä menimme ns. vanhaan satamaan, jossa laiturimaksut maksetaan veneessä päivystävälle vanhalle herralle. Kerrankin satama, jossa oli kunnon kokoiset poijut! Muutoin satama ei viehättävyydellään hurmannut. Harkitsimme hetken rannan ravintolaa, mutta se näytti vähän nuhjuiselta ja lautaselta bongattu pizza tukun kinkkusuikaleineen ja Menu-ananaspaloineen ei luvannut hyvää.

Degerbyssä juhlimme poikamme Oliverin 13-vuotissyntymäpäiviä. Ensiksi ajattelimme grillata veneessä kanansiipiä, mutta naapuriveneen suosituksesta varasimme pöydän uudesta Carlsro Badhotellista. Vain muutama viikko sitten avattu ravintola laajenee hotelliksi ensi vuodeksi. Upeassa miljöössä palveli tanskalaistyyppinen ravintola, joka menee ainakin meillä listalle ravintoloista, joihin menemme varmasti uudelleen. Flatbrød mädillä, porsaan kotletti ja raparperitiramisu veivät kielen mennessään.

Degerbyssä oli myös yllättävän hyvin varusteltu kauppa, josta löysin jopa sulakkeita veneeseen.

Seuraavana aamuna oli taas fillari kaivettava veneen sisältä ja heitettävä lenkki. Kaunis saari on tämäkin!

Päivä 24: Glada Laxen

Föglössä ollessa viestittelimme ystäviemme Pomoellien kanssa, jotka olivat myös suunnanneet Hangosta kohti Ahvenanmaata. Yhteiseksi treffipaikaksi valikoitui jälleen Glada Laxen. Kukaan ei miehistöstä vastustanut ideaa, sillä hyppytorni, lauttasauna ja Henrikin ahvenet ovat kaikkien suosikkilistalla.

Degerbystä starttasimme hieman ennen puolta päivää nostaen purjeen käytännössä heti rannasta lähdön jälkeen. Sininen taivas ja mukava 6 m/s etelätuuli kuljetti meitä kohti pohjoista. Vajaan tunnin jälkeen vahdoimme fokan codeen ja vauhti kasvoi entisestään. Glada Laxenin poijuun saavuimme 15.30 maissa. Pieni satama oli taas täyttymässä vauhdilla ja Pomoellitkin saapuivat vajaan tunnin kuluttua.

Lapset hyppivät ja uivat. Aikuiset uivat ja saunoivat. Ja illalla söimme siikatartaria sekä ahvenia. Ja otimme akvaviitit. Ilta päättyi Kimin tarjoamiin konjakkeihin Finngulfin ”ruokasalissa.” Samalla sovimme seuraavan päivän kohteen ja julistimme Glada Laxen – Sottunga -välille perinteisen kilpailun. Ensimmäisenä perillä oleva voittaa.

Päivä 25: Sottunga

Kello 11.30 oli aika aloittaa purjehduskilpailu. 20 astetta lämpöä ja auringonpaiste sekä 8 m/s lounaasta takasivat täydelliset olosuhteet pieneen kilpaan. Veneemme on Pomoellien Ardeaa hieman pidempi, mutta heidän Finngulfinsa on tunnetusti hyvä nousija. Tänään olikin luvassa kryssipäivä, joten heillä oli mahdollinen etulyöntiasema.

Purjeet nousivat pian satamasta lähdön jälkeen ja kilpa alkoi. Viime vuonna otimme selkäämme oikeastaan kaikilla tuulilla, mutta nyt veneemme tuntui kulkevan erinomaisesti. Viime kautena pohjaamme tarttui väärän maalivalinnan johdosta valtavat määrät merirokkoja ja leväkasvustoa ja tämä heikensi vauhtiamme. Kävi kuin Tapio Lehtisellä hanhenkauloineen. Talvella pohja putsattiin ja maalattiin uudelleen ja nyt ero Finngulfiin ei ollut enää iso. Kun tuuli nousi yli 7 m/s, olimme jopa nopeampia.

Ajoimme peräkanaa vajaa kolme tuntia. Aina välillä pääsimme aivan Ardean peräpeiliin kiinni ja välillä Pomoellit saivat hyödynnettyä parempaa nousukykyään ja he pääsivät karkuun. Sottungaan sisäänajo lännestä tapahtuu erittäin kapeaa väylää pitkin ja myötäiseen mentäessä pääsimme jo heidän rinnalleen. Sitten Kim päätti, että on aika laskea purje, heitti U-käännöksen aivan edessämme ja me puolestamme ajoimme purjeilla satamaan saakka.

Satamassa tarjosimme seurattavaa koko rahan edestä, kun kesän toinen katastrofikiinnitys päätti tapahtua. Kovassa sivutuulessa laitoimme perän poijuun ja ensimmäisen yrityksen tuhosi solmuun mennyt poijuköysi. Totesimme sivutuulen liian kovaksi ja päätimme laittaa keulan poijuun laiturin toiselle puolelle ja perän laituriin. Ehkä jo neljännellä yrittämällä onnistuimme. Mitään ei hajonnut eikä kukaan loukkaantunut. Ainoastaan kipparin merenkävijäego koki kolauksen.

Illalla juhlistimme voittajaa kuohuvalla. Voittaja jäi tosin nimeämättä, koska emme olleet sopineet maalilinjaa etukäteen. Parasta oli kuitenkin rehti kilpailu.

Sottungassa alkoi myös rapukausi. Itse olin ostanut ravut kyytiin jo Maarianhaminasta, sillä en ollut varma, mistä suomalaisia 21.7. saisi. Niinpä avasimme rapukauden sitloodassa ulkolaisilla ravuilla, mutta erittäin maistuvilla sellaisilla.

Päivä 26: Hyppeis Värdshus

Aikataulullisista syistä meidän oli jätettävä Ahvenanmaa nyt taakse ja suunnattava kohti mannerta. Maija pitäisi jättää jonnekin autotien päähän 23.7. torstaina ja meidän muidenkin pitää käydä kaupungissa lauantaina 25.7.

Tuuli oli noussut ja ennuste lupasi kovaa tuulta koko Saaristomerelle. Silti oli lähdettävä ylittämään Kihdin aukkoa.

Hyvästelimme Pomoellit aamulla ja irroitimme köydet kello 9.30. Nostimme isopurjeen reivattuna kakkosreiviin ja jätimme fokan rullalle. Ennuste lupasi 11 m/s luoteesta. Suunnaltaan tuuli oli meille hyvä ja tuli takaa vasemmalta. Mutta kova tuulihan tuo on.

Hetken seilauksen jälkeen otimme myös fokan ulos ja saimme s/ y Julia II:n lentämään yli yhdeksää solmua. Jouduimme kuitenkin nostamaan kurssia kohti tuulta ja purjeita oli liikaa ylhäällä. Aallot keräsivät voimaansa koko Kihdin aukon matkalta ja olo oli kuin lastulla laineilla. Pian fokka oli laskettava, sillä kallistukset alkoivat olla jo liiallisia.

Seuraavat kaksi ja puoli tuntia pompimme aalloissa vain pienellä isopurjeella ja silti vauhti oli seitsemän solmun molemmin puolin. Pikkuhiljaa useimmiten kannen alla viihtyvät miehistön jäsenetkin tulivat sitloodaan – aaltoja ihailemaan ja etsimään katseellaan turvaa horisontista. Aallot murtuivat tuulessa ja kastelivat meidät säännöllisesti.

Purjeen laskimme Fiskön länsipuolella, pienen luodon suojassa ja ajoimme loppumatkan koneella Hyppeis Värdshusin laituriin. Sisäänajo näyttää merikortissa mahdottomalta, mutta ei sitä ole. Matalat on hyvin merkattu ja pitävät paikkaansa. Meidän luotaama matalin kohta oli vajaa viisi metriä.

Hyppeis Värdshus on vanha kyläkoulu, joka remontoitiin hotelliksi vuonna 2010. Nykyiset yrittäjät ovat toimineet tiloissa nyt kolme vuotta. Ainakin tänä kesänä teemana on ollut vierailevat keittiömestarit, jotka tekevät oman menunsa. Kalat, lihat ja kasvikset hankitaan niin läheltä kuin mahdollista. Tosin tänä vuonna esim. lampaanlihaa on jouduttu ostamaan tukkurin kautta, mutta saatu kuitenkin ahvenanmaalaista.

Itse satama on pieni, kymmenen poijua. Lisäksi ankkuriin mahtuu ehkä viitisen venettä ja 1-2 kylkiparkkiin. Satama on suojainen. Meidän oleskelun aikana tuuli puhalsi 12 m/s luoteesta. Toki tuuli osui mastoon, mutta aallokkoa ei lahdella ollut. Sähköä, vettä tai muita vierassatamapalveluita ei ole. Mutta sitäkin parempi ravintola sekä vuokrattava rantasauna.

Nautimme kolmen ruokalajin menun hintaan 55€/ hlö. Alkuun söin riimihärkää, pääruuaksi karitsan paahtopaistia ja jälkiruuaksi matalalämmössä kypsytettyä raparperia. Riimihärkä toimi savustetun smetanan kanssa loistavasti. Karitsanpaisti oli taivaallista ja jälkiruoka viimeisteli setin. Viinivalikoima on suppea, mutta laadukas.

Ilokseni huomaan, että saaristoon on syntynyt viimeisten vuosien aikana todella korkeatasoista keittotaitoa. Pieniä, vielä tuntemattomia helmiä löytyy jo melkein joka saarelta. Hyppeis kuuluu ehdottomasti niihin.

– Pete

Purjehdus 2020, päivä #17, Lappo

Oli aika suunnata Ahvenanmaalle. Lappossa emme olleet aikaisemmin käyneet, mutta lapset olivat bonganneet, että siellä on frisbeegolfrata, niin sinnehän oli päästävä. Sovimme sinne treffit Rauman suunnasta saapuvien ystäviemme kanssa. Lapsille on aina mukavaa saada seuraa toisista samanikäisistä.

Österskärissä herätessä jotain outoa oli ilmassa. Ulkona istuessa ei nimittäin ollut kylmä! Aurinko lämmitti ja luvattiin leppoisia tuulia. Siis hyvä purjehduspäivä edessä! Matkaa olisi reilu parikymmentä mailia.

Österskäristä menee epävirallinen väylä ulos suoraan länteen. Kartan mukaan reitti on mahdoton, mutta käytännössä se on hyvin merkattu pienillä kardinaaliviitoilla. Tarkkana saa silti olla, sillä kiviin tai rannan kallioon ei montaa metriä väliä jää.

Ulosajosta selvisimme kunnialla ja nostin vauhtia ennen purjeiden nostoa. Ajoin ”valkoista vettä”, eli aluetta, jossa on yli 10 metriä syvää. Reitti meni yhden kuuden metrin matalan yli. Lähestyessä tätä aluetta, seurasin veneen kaikiluotaimen ilmoittamaa syvyyslukemaa. Vauhtia oli kuutisen solmua, kun kaiku näytti syvyydeksi ensiksi kuusi metriä, sitten viisi, neljä, kolme… tässä kohtaa käsi hyppäsi kaasukahvalle ja otin vaistomaisesti vedon pois ja jäin odottamaan isoa rytinää. Veneemme syväys on 1,82 metriä, joten jos vielä matalenee, niin kohta kolisee. Onneksi syvyyslukema pysyi kolmessa ja alkoi sitten kasvaa nopeasti. Kerran olemme käyneet karilla kohdassa, jossa kartan mukaan oli 3,5 metriä vettä. Onneksi tällä kertaa emme löytäneet niitä vedenalaisia kiviä, joita karttaan ei oltu merkitty! Mutta aamun adrenaliiniannoksen kyllä sain.

Yllä kartassa 6,2 metrin matala Rönnskärin kaakkoispuolella. Alla veneen kaiun tallentamat lukemat.

Seuraavat tunnit sujuivat leppoisan purjehduksen merkeissä. Tuuli 5-7 m/s lounaasta ja pääsimme mukavaa vauhtia pelkällä codella kohti pohjoista.

Aivan ei lämpö riittänyt meren tuulessa lapsille, vaan aurinkoa palvottiin vilttien alla.

Tuntia ennen saapumista, muuttui taivas edessä ensiksi harmaaksi ja sitten tummaksi. Ja hetken päästä salamoi ja jylisi. Emme kuitenkaan joutuneet suoraan ukkosmyrskyyn, mutta vettä saimme niskaamme huolella.

Lappon satama sijaitsee aivan yhteysaluslaiturin vieressä. Satamasta löytyy kauppa, uudet, upeat saunat, minigolf ja jo mainittu 18-väyläinen frisbeegolfrata. Tekemistä siis riittää!

Kävimme ensiksi juoksulenkillä ja sitten kiersimme puolet radasta ennen illallista. Haastetta radassa riittää kokeneemmallekin. Väylältä sivuun lentävä kiekko päätyy usein miehenkorkuiseen ryteikköön.

Illallisen söimme rannan Galeasen-ravintolassa. Aika perusmuonaa: ihan hyvän makuista, mutta pienellä tuunauksella saisi ravintolasta huomattavasti paremman. Jo se, että henkilökunnan erottaisi asiakkaista vaikka työasuista, toimisi. Nyt annoksia kantoi lippikseen ja Adidaksen verskohin sonnustautunut kesäpoika.

Eräs reissun positiivisimmista yllätyksistä oli reipas ja yritteliäs triathlonisti, joka oli keksinyt tavan yhdistää treenit ja työn. 15-vuotias Veera pesi märkäpuku päällä ja räpylät jalassa veneiden vesilinjoja puhtaaksi parin kympin korvausta vastaan. Yrittäjää ja itsekin lajia harrastavaa Veeran idea ja asenne lämmitti ja kauppa kävi.

Yritteliäs triathlonisti

Ilta päättyi Lappon uuteen saunaan, jonka saa varata yksityiskäyttöön klo 19.30 alkaen. Sauna on hieno ja näkymä on lauteilta suoraan satamaan. Mahduimme sinne ystäväperheen kera mainiosti kaikki kerralla, mutta voin kuvitella, että yleisvuorolla saunassa on aika ahdasta. Kahdenkympin investointi on tässä hintansa arvoinen.

Näkymä saunan lauteilta.
Illan tyyneyttä

– Pete

Purjehdus, päivä #16, Österskär

Kyselin aikoinaan Saariston Satamat-ryhmässä ihmisten parhaita saunakokemuksia ja Österskär nousi yhdeksi useasti mainituista. Niinpä laitoin sen toivelistaan jo heti reissun alussa. Korpoströmistä suuntasimme siis kohti Österskäriä, joka sijaitsee Utöstä noin 12 mailia pohjoiseen.

Purjehdus sujui aurinkoisessa kelissä, 5-7 metrin tuulessa kryssien. Österskärissä meillä kävi tuuri ja saimme kylkipaikan yhteysaluslaiturin päästä. Itse satama on todella pieni ja montaa venettä sinne ei mahdu. Vieressä on Merikarhujen satama vihreine poijuineen ja se näytti olevan puoliksi tyhjä. Vieressämme oli todella upea perinnevene, Kustavissa vuonna 2001 rakennettu Storbåt-replika.

Sauna ei jättänyt kylmäksi. Se oli yksi upeimmista saunoista saaristossa. Sauna on tehty vanhaan verkkovajaan ja seiniä koristavat erilaiset pullot eri vuosikymmeniltä ja eri puolilta maapalloa. Tekisi todellakin mieli kuulla kaikki ne tarinat, jotka pulloilla on kerrottavanaan. Saunasta pääsee suoraan uimaan, kunhan avaa sivuoven. Vesi oli kirkasta ja virkistävää. Löyly kosteaa ja kuumaa. Olut kylmää. Mitä muuta voi toivoa, yksinkertaisia kun olemme? Eipä kai juuri muuta.

Österskär on saanut hieman ajan patinaa rakennuksiinsa. Kukaan alkuperäisistä asukkaista ei täällä enää asu ympärivuotisesti. Miten varmistetaan, että tässä(kin) upeassa saunassa saunotaan vielä 20 tai 40 vuoden kuluttua?

Tällaisia saaria on monia. Vaihtoehtoja lienee muutama eri:
1) Joku ostaa paikan ja elävöittää sen kulttuuritekona (kuten Gullkrona, Björkö ja Borstö ovat onnekseen kokeneet)
2) Saarella syntyneiden jälkeläiset tekevät saman
3) Syntyy jonkinlainen yhdistys tai säätiö, joka ylläpitää saaria talkoovoimin. Tällaisesta yksi toimiva esimerkki on Brännskär.
4) Kakkosen ja kolmosen kombinaatio: alkuperäisasukkaat kutsuvat kaikki saartaan rakastavat vuosittain talkoisiin.
5) Omistajat luovuttavat tilojaan käyttöön kunnoistusvelvoitetta vastaan heille, joilla on aikaa ja kädentaitoja
6) Jokin muu, mikä?

– Pete