Naisilla – niillä on sellainen synnynnäinen taito. Sellainen, josta miehet voivat vain haaveilla ja parhaimmatkin yrityksemme jäävät vain laimeaksi häivähdykseksi todellisten taidonnäytteiden rinnalla.

Ennen luulin, että taito kehittyy iän myötä. Vielä mitä! Se periytyykin äidiltä tyttärelle dominanttina geeninä ja merkkejä siitä havaitsee jo kapaloiässä. Tyttöjen ja poikien ero tässä tulee esiin viimeistään silloin, kun puhe alkaa luistamaan. Taitoa voi kutsua kietomiseksi tai käärimiseksi – siis pikkusormen ympärille. Saanen kertoa valaisevan esimerkin.

Moni perjantaireseptiläisenä pitempään viihtynyt tietää, että perjantaikokki tykkää fillaroimisesta. Kuin se kuuluisa hullu siitä aamupuurostaan. Autoilu on kallista ja kävely puolestaan luonteelleni auttamattoman hidasta puuhaa. Polkupyörä on siis mitä oivallisin väline juuri minun käyttööni. Ostin välittömästi lapsen saatuani polkupyöräkärryn. Sellaisen, jossa voi kuljettaa lapsia ympäriinsä ja lauleskella mennessään. Ilokseni tyttäreni ihastui siihen, eikä enää (iskän ollessa kotona) suostu menemään autolla päiväkotiin. Ei, vaikka olisi pakkasta tai räntäkeli.

Keskiviikkona, pitkän sateisen ja pimeän ajan jälkeen, oli vihdoin kirkas pakkasaamu täällä etelässäkin. Sininen taivas, valoisaa jo ja aurinko juuri nousemassa taivaanrannan takaa. Olin laittanut kärryn maastopyöräni perään ja olimme tyttäreni kanssa pukeutuneet kylmää vastaan. Laitoin hänelle kypärän päähän ja olin nostamassa häntä kärryn kyytiin, kun hän huudahti: ”Kato iskä! Mikä tuolla on?” Pieni pakkastumppuun verhottu käsi osoitti olkani yli taivaalle. Käännyin katsomaan ja siellä korkealla sinisellä taivaalla möllötti komea kuun puolikas. Sanoin, että se on kuu. ”Eikö olekin hassua, että se näkyy vaikka on jo valoisaa?” Luonnonilmiön hassuus ei kaksivuotiasta kummastuttanut. Hän osoitti päättäväisesti kohti möllöttävää kuuta ja sanoi: ”Iskä… anna Julialle tuo… tuo kuu tuolta taivaalta!”

Olin myyty. Siitä paikasta olisin tikapuut rakentanut, jos se vain olisi ollut mahdollista.

Kun illalla sitten tulin kotiin, oli vaimoni valmistanut kaalikääryleitä. Niillä oli salaliitto! Kietovat ja käärivät puolustuskyvytöntä koko päivän. Onnesta ymmyrkäisenä olin taas lähdössä tikkaita tekemään…

Kaalikääryleet

AINEKSET
– 1 kaali
– 800 g nauta-sika -jauhelihaa
– 2 isoa porkkanaa
– 1 dl puuroriisiä
– 1/2 dl siirappia
– 1 iso sipuli
– suolaa ja pippuria

VALMISTUS
Koverra kanta pois kaalista. Keitä kaalia runsaassa vedessä, kunnes lehdet pehmenevät rullattaviksi. Voit ohentaa alaosan paksua lehtiruotia, jotta lehdet on helpompi rullata. Irrota isoimmat lehdet käärinlehdiksi. Pilko sipulit sekä porkkanat ja kuullota. Lisää jauheliha ja ruskista. Keitä riisi ja lisää jauhelihan joukkoon. Pilko loppuosa kaalista jauhelihan joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita käärinlehdelle n. 3 rkl täytettä ja taita reunat suoraksi täytteen päälle. Rullaa sitten kääryleiksi. Asettele kääryleet uunivuokaan vieri viereen. Laita 2 dl vettä vuokaan ja valuta siirappia kääryleille. Voit lisätä myös pienet voinokareet kääryleiden pinnalle.

Paista uunissa 170 asteessa noin tunti. Valele kääryleitä liemellä paistamisen aikana muutaman kerran.

Tarjoa puolukkasurvoksen, suolakurkkujen ja perunamuhennoksen kera. Paistinliemestä voit tehdä kastikkeen.

Hullu tykkää puurosta, perjantaikokki kaalikääryleistä. Kun pienistä asioista tulee iloiseksi, niin ne isot vasta naurattavatkin 🙂

Onnellista viikonloppua ja iloista ilmettä pikkujouluihin toivoo

Perjantaikokki