Kuinka palkataan perheenjäsen?
Olen työelämäni aikana haastatellut reilusti yli 500 ja palkannutkin muutama sata 18 – 25 vuotiasta nuorta erilaisiin työtehtäviin. Rutiinia rekrytointiprosessista on siis kertynyt jonkun verran.
Nuorten haastatteleminen ja palkkaaminen on yleensä suoraviivaista ja kivaa, varsinkin jos kootaan tiimiä, jossa yksilö saa tukea tarvittaessa heikkouksiinsa. Täysin valmista työntekijää ei siis tarvitse löytää. Nuoret ovat usein positiivisia ja innokkaita, sillä elämä ei ole heitä vielä lannistanut. Toki sinisilmäisyyttä ja tiettyä naiviuuttakin monessa löytyy. Usein työelämän todellisuus ei täysin vastaakaan kuvitelmia –sitä kutsutaan kai oppimiseksi.
Mutta miten palkataan perheenjäsen? Haimme Au pairia ja saimme hyviä hakemuksia. Heistä olemme nyt haastatelleet ja kutsuneet kylään kolme lupaavinta. Kaikki loistotapauksia omalla tavallaan. Yhdellä on laaja kokemus lasten kanssa toimimisesta, toinen hurmasi iloisuudella ja avoimuudella, kolmas vakuutti rauhallisella tyyneydellään.
Olisi helppoa, jos pitäisi arvioida asia vain lastenhoidollisten taitojen näkökulmasta, mutta kun nyt haetaan perheenjäsentä. Hän, siis Au pair, tulee elämään kanssamme ainakin puolitoista vuotta. Nukkumaan seinäni takana, lähtemään viikonloppumatkoille kanssamme ja mikä tärkeintä, istumaan samassa ruokapöydässä aamuin illoin.
Huomasimme vaimon kanssa haasteellisuuden, kun toisesta perhe- ja ruokakulttuurista haetaan uutta jäsentä meidän kulttuuriimme. Mitä jos hän onkin aina illallisella tuppisuu? Entä jos yhdelle ei maistukaan muut kuin kasvisruoat? Kuka muuttuu – me vai hän? Vai mukautuvatko kaikki? Työnantaja – työntekijä –vastakkainasettelu (vaikka en sitä mielestäni muutenkaan harrasta) ei toimi. Kun eletään yhdessä, ei voi käyttää suoraa käskyvaltaa toisen ihmisen vuosien saatossa muodostuneen toimintamallin muuttamiseen. Nyt ei optimoida prosesseja tai haeta kustannussäästöjä, vaan etsitään uutta jäsentä meidän perheeseen. Joutavatko kauppakorkean johtamisopit nyt romukoppaan?
Koomistahan tässä on, että ainakin minä koitan kuvitella hakijoita kanssamme samaan illallispöytään päivästä toiseen. Hän, joka siihen parhaiten mielestäni sopii, osaa varmasti kantaa vastuun lapsistammekin. Näin tärkeää on ruokakulttuuri.
Lasten mielipide on myös tärkeä. Arvatkaas kenet Oliver olisi halunnut hoitajakseen? Vastaus toi hymyn huulillemme… Katso se täältä.
Kokeneemmat Au pair-perheet! Kertokaa vinkkejä ja kokemuksia noviiseille! Kommentoikaa suoraan blogiin tuonne alle, niin saadaan keskustelua aiheesta.
Kevättä kohti!
Perjantaikokki
Cashew-pähkinä – brie-juusto –salaatti
Talvella, kun hyvää, vihreää salaattia on mahdotonta saada, kasvaa sattumien osuus ainakin meidän salaateissamme exponentiaalisesti. Onneksi puutarhurinrouva Sorri on luvannut avata kojunsa Turun kauppatorilla tasan viikon päästä. Se on kuulkaa kevät sit!
AINEKSET
Balsamicosiirappi
– 1 dl tummaa balsamicoa – 1 tl hunajaaPinnalle Maldon-suolaa ja mustapippuria sekä hyvää oliiviöljyä.
VALMISTUS
Valmista balsamicosiirappi. Laita pieneen kattilaan balsamico ja hunaja. Keittele, kunnes määrä vähentynyt noin neljäsosaan. Jäähdytä ja ripottele salaatin pinnalle. Mikäli tuli liian tönkköä, laimenna ihan pienellä tilkalla vettä.
Huuhtele salaatti, tomaatit, paprika ja viinirypäleet viileällä vedellä. Kuivaa. Laita salaatti isoon kulhoon. Pilko tomaatit ja rypäleet puoliksi ja paprika ohuiksi siivuiksi. Paahda pähkinöitä hetki kuumalla pannulla ja laita joukkoon. Levitä tarjoiluastialle ja revi juusto palasiksi pinnalle. Kruunaa maldonilla, pippurilla, oliiviöljyllä ja balsamicosiirapilla.
Tarjoa hyvän, vaalean leivän kera. Huom! tähän salaattiin sopii loistavasti pinnalle revittynä myös italialainen ilmakuivattu kinkku, jos sitä sattuu jääkaapissa olemaan.
Perjantaikokin blogi 
Kun ruokailu on teille niin tärkeä asia ja se myös on aika hyvä tapa tutustua ihmisiin ja kun ei kandidaatteja ole tuon enempää, niin kutsukaa kukin vuorollaan illaksi teille: laittamaan yhdessä ruokaa, leikkimään lasten kanssa, istumaan ruokapöytään, siivoamaan jäljet. Siinä luulisi jo huomaavan, miten kukin porukkaan istuu. Ja sitten päätöksentekovaiheessa kannattaa unohtaa järkisyyt ja luottaa intuitioon.
Olen samaa mieltä Teijan kanssa. Erityisen tärkeää on saada tietää etukäteen tulevan au pairin mahdollinen ruokavalio.
Minun talouteeni asettui aikoinaan australialainen vaihto-oppilastyttö, joka ilmoitti vasta 2 viikkoa ennen tuloaan olevansa kasvissyöjä. Eihän kasvisruokavaliota käden käänteessä pysty oppimaan. Kaiken lisäksi kaikki perheeni jäsenet ovat aktiiviurheilijoita, joten proteiineja tarvitaan.
Tyttö itse ei mitenkään osallistunut ruoanlaittoon, saati sitten, että olisi neuvonut minua. Yritin parhaani, mutta olin koko ajan huolissani siitä, saako hän ruoistani kaiken tarvitsemansa ravinnon. Hän nosteli lautasensa reunoille kaikki, mikä ei hänelle kelvannut. Onneksi minulla oli koira, jolle kelpasi.
Hei, kutsukaa kukin vuorollaan viikonlopuksi tai edes koko päiväksi ja katsokaa, miten ehdokkaat käyttäytyvät lasten kanssa sekä leikeissä että ruokapöydässä. Seuratkaa, kuka eniten osallistuu lasten toimintaan eikä esim. vain seuraa vierestä. Kuka syö ja rohkeasti maistelee eri ruokalajeja. Ja luottakaa myös lasten mielipiteisiin, lapsilla on hyvä vainu siitä, kuka on aidosti heistä kiinnostunut.
Hei,
Mielenkiintoinen, haastava tilanne. Olen itse ollut parikymppisenä 2 vuotta au pairina kreikkalaisessa perheessä Lontoossa. Perheessä oli alle 35v. vanhemmat ja 6-vuotias poika. Onnistunut kokemus perustuu molempien osapuolten keskinäiseen kunnioitukseen. Ei kannata kummankaan osapuolen lähteä toista muuttamaan. Itse koin ajoittain olleeni altavastaajan asemassa, koska en ollut niin sosiaalinen kuin perhe olisi toivonut. Iltaunisena en jaksanut istua illallispöydässä vapaapäivänäni (jolloin se toki olikin vapaaehtoista), vaan kaipasin enemmän yksinoloa ja omaa aikaa. Työn sisältö, tehtävät ja velvollisuudet kannattaa keskustella/kirjata sopimukseen niin, että au pair todella tietää, mitä häneltä edellytetään.
Samoin on syytä keskustella avoimesti se, mitä muuta kuuluu ”ylöspitoon” paitsi asunto ja ruoka. Saako hän pyytää vieraita? Saavatko vieraat jäädä yöksi? Onko täysi-ikäinen au pair velvollinen ilmoittamaan teille, missä hän viettää vapaa-aikaansa, jos on yli yön pois? Olin itse täysi-ikäinen, mutta jouduin raportoimaan menemiseni ja etenkin yön yli olemiset. No, tämä oli 70-luvun loppua ja olin maalaistyttönä suurkaupungissa. Vapaaillat ja -päivät on syytä sopia selkeästi. Minusta oli tärkeätä, että sain viettää ne oikeasti miten halusin, vaikka olisin ollut kotonakin. Vaikka perheenjäsentä haettekin, au pair näkee teidät kuitenkin työnantajinaan. Toisaalta, kannattaako perheenjäsenenä olemista korostaa liikaa? Se saattaa asettaa turhia paineita molemmin puolin. Joskus työntekijä – työnantaja suhde voisikin olla helpompi asetelma kummallekin osapuolelle.
Vaikka olette au pairinne kanssa ilmeisesti saman kulttuurin edustajia, voivat erot teidän perheen ja hänen perheen, jossa hän on kasvanut, välillä olla hyvinkin suuret. Esimerkiksi vuorokausirytmi ja siisteys ovat sellainen asia, jossa eroavaisuudet voivat ajan myötä nousta ylitse muiden. Pyytäkääpä häntä ottamaan kuvia omasta huoneestaan/kodistaan ja näyttämään niitä teille.
Varmaan olette selvittäneet viranomaisten kanssa, mikä on au pairin asema Sveitsissä. Eräs tuntemani suomalainen nuori nainen on tällä hetkellä 3 kk Sveitsissä suomalaisen perheen au pairina. Hän kertoi ennen lähtöään, että hän ei voi olla au pair -statuksella. Sveitsin säädösten mukaan au pair ja perhe eivät voi olla samaa kansallisuutta. Hän on ”visitor” -nimikkeellä, joka antaa luvan oleskeluun. En tiedä, onko tuo 3 kk myös jokin raja oleskeluun.
ps. Olen edelleen, yli 30 vuoden jälkeen, yhteydessä Lontoon au pair -perheeseeni. Joten ei ollut huono kokemus. Ikimuistoinen, hyvin kasvattava – ainakin minulle. Koin itseni hyvin tarpeelliseksi tässä perheessä, jossa minun piti alun alkaen olla vain 6 kk.
Kiitos Arja todella paljon tästä! Selvitämme heti tuon au pairin aseman Sveitsissä. Missään en ole tuollaiseen säädökseen törmännyt aiheesta lukiessani, mutta ehdottomasti selvitä. Asia voi kai vaihdella myös kantoneittain Sveitsissä.
Petri
Hei Petri ja perheesi
Tarkennan vielä, että suomalainen tuttavani työskentelee ”visitor” -nimikkeellä suomalaisessa perheessä Badenissa, joka on Zurichin lähistöllä, tosin ei välttämättä samassa kantonissa. Toivottavasti tästä ei nyt nouse tie pystyyn teidän perheen au pair -asiassa, kun olette jo noin pitkällä valinnoissanne.
Neuvoja ei ole mutta positiivinen kommentti Au Pairin näkökulmasta: Olin itse 87-88 vuoden Au Pairina Etelä-Saksassa, äiti ja kaksi lasta. Heillä on ollut ennen minua ja jälkeeni parikymmentä aupairia, mukaan mahtuu myös ei niin hyviä kokemuksia. Käyn oman perheeni kanssa edelleen vuosittain heidän suomen mökillään, jossa nauramme aamuyöhön ja kokkailemme pari päivää ja Au pair ”tyttärestäni” tuli juuri lapseni kummi. Eli näistäkin voi muodostua elinikäisiä suhteita.
Muistan saaneeni kiitosta ruuanlaittotaidostani, kaikilla se ei ollut ollut kuulemma itsestäänselvyys. Vietin paljon aikaa perheen kanssa, myös ”vapaa-ajallani”. Tunsin aina kuuluvani perheeseen. Mutta se on two way street!
Paluuviite: #satasyytäollaonnellinen #67 #aupair | Perjantaikokin blogi