Sushijuhlien jälkeinen päivä valkeni tuulisena – jälleen kerran. Juhlantuntua oli kehossa vielä hieman jäljellä, mutta se huuhtoutui Rumpan Barin aamusaunassa. Viimeistään olo korjaantui Farmors Cafen pizzoilla.
Edessä oli lyhyt, mutta pomppuisa legi Helsingholmeniin. Viimeksi olen käynyt siellä pari talvea sitten, retkiluistimilla. Sitä ennen varmaan kymmenen vuotta sitten veneellä. Muistin saunan ja valkoisen hevosen sekä savukalan, jota laiturilla myytiin.
Saavuimme lähes täyteen satamaan tunnin koneajon jälkeen. Legi oli suoraan vastaiseen todella isossa aallokossa. Jopa pojat tulivat kannelle ihailemaan luonnonvoimia. Ahot ja yksi Lappalainen olivat hurauttaneet moottoriveneillään jo paikalle ja luodanneet rannan soveltuvaksi myös purjeveneelle. Niinpä laitoimme taas parkkiin ”kakkosriviin.” Tavan soisi yleistyvän, sillä Suomessa usein ajatellaan, että satama on täynnä, kun kaikki saavat köydet laituriin. Veneitä voi aivan hyvin pakata kahteen, tai useampaankin riviin ja kulkea muiden kansien kautta maihin.
Pienen päivälevon jälkeen opetti Ville minulle surffausta. En ollut lajia koskaan ennen kokeillut, mutta sehän oli hauskaa! Juha puolestaan liiteli leijansa ja foilaavan lauttansa kanssa Helsingholmenin edustalla kuin joku meedio.
Illallisen jälkeen alkoi porukka pikkuhiljaa kadota veneisiinsä. Uni vei voiton aika nopeasti.
Seuraavana aamuna jatkoimme surffausta aurinkoisessa kelissä ja lapsetkin innostuivat kokeilemaan. Burgerlounaan jälkeen oli aika sanoa hyvästit toistaiseksi veneseuralle, sillä meillä matka jatkui kohti Korpoströmiä, Ahoilla Naantalia ja Juhalla takaisin Rumpaniin vaimoa noutamaan.
Vihdoin paistoi aurinko ja tuuli oli leppoisa! Tosin vähän liian leppoisa, sillä parin tunnin seilauksen jälkeen oli laitettava kone käyntiin, jotta ehtisimme perille saman vuorokauden puolella.
Otimme lopulta kiinni seitsemän maissa illalla ja nautimme illallisen Saaristokeskuksen ravintolassa. Lista oli aika kunnianhimoinen sisältäen annoksia idästä, lännestä ja saaristosta, mutta ruoka oli varsin mainiota.
– Pete
Perjantaikokin blogi 