Purjehdus 2020, päivä #28, Nauvo

Yö Korpoströmissä kuluu rauhattomasti. Tuulee kovaa sivusta. Olemme koko pitkä kylki vasten tuulta. Laitoimme perän kahteen poijuun, joista kummastakaan ei näy pinnan päällä vilaustakaan. On niin sanotusti suora veto poijupainosta knaapilla. Toivon, että kaikki kestää.

Kuvassa on kolme poijua. Kahta niistä ei tosin näy.

Aamulla tuulee edelleen kovaa. Emme voi ottaa irti ennen kuin vieressä ollut Tuulentyttö lähtee. Pelkään, että keula-ankkurimme veisi heidän kaiteet mukanaan. En usko, että keulapotkurilla saisin pidettyä 15 000 kilon massaa 12m/s sivutuulessa irti heidän veneestään. Autamme naapurit matkaan ja pääsemme vihdoin irti. Miehistönä minulla on 10-v Albert ja 14-v Julia. He hoitavat kovatuulisen lähdön kuin ammattilaiset. Isä on ylpeä. Naapuriveneestäkin kehaistaan.

Nostimme ison ja fokan kokonaan ylös Korpoströmin salmen jälkeen. Pääsemme tunnin verran mukavaa kahdeksaa solmua, kunnes tuuli tyyntyy. Välillä liikumme juuri ja juuri eteenpäin, välillä purjeet lepattavat tyynessä.

Matkalla joudun ”AIS-pilan” uhriksi. Katson AISista (järjestelmä, joka näyttää muut samaa järjestelmää käyttävät veneet), että kaverini Juuson Putte Blå-vene (sinikylkinen Finngulf) on tulossa vastaan Pärnäisten merivartioaseman kohdalla. Päätin kunnioittaa upseeri-Virtasen venettä lipputervehdyksellä. Nappasin lipun telineestä ja siirryin vasemmalle laidalle valmiina tekemään asennon ja lipputervehdyksen. Vene läheni. Sinikylkinen purjevene, juuri samanlainen kuin Virtasille. Napsautin asennon ja tein lipputervehdyksen. Veneen kyydissä olleet kaksi purjehtijaa tuijottavat minua hölmistyneenä. Ohitamme toisemme parin kymmenen metrin päästä. Hitto. Eihän tuo ole Putte Blå! Voin melkein nähdä ohittajien hämmennyksen, kun heitä kunnioitetaan ventovieraan toimesta erikoisella rituaalilla.

Laitan lipun kaikessa hiljaisuudessa paikoilleen ja tuijotan eteenpäin. Vilkaisen AISia. Nyt se Putte Blå meneekin kanssamme samaan suuntaan puolen mailin päässä. Soitan Juusolle. He olivat ajaneet vastatuulen, kun nostivat purjeet ja heittivät sitten u-käännöksen. Minä en tätä uukkaria nähnyt, sillä hain silloin jo lippua kouraani.

Seilaamme pikkuhiljaa kohti Nauvoa ja laskemme purjeet juuri ennen satamaa. Ajamme laituriin nuoren, mutta motivoituneen miehistöni kanssa sujuvan tyylikkäästi. Vailla lipputervehdyksiä tai muita kevätjuhlaliikkeitä.

s/y Julia II kylkiparkissa Nauvossa

Köydet kiinni ja sporttia. Julia lähtee lenkille, Albert skuuttaamaan ja minä fillaroimaan. Sitten sauna ja illallinen l’Escalessa. Ruoan päälle jätskiä ja lasi Castalosia (nauvolaista omenatislettä). Jälleen on hienoa mennä nukkumaan vatsa täynnä hyvää ruokaa. Ja tällä kertaa tyynessä satamassa, kylkiparkissa. Ai ai.

-Pete

Purjehdus 2020, päivä #27. Korpostöm

Kova luoteistuuli senkun jatkuu. Seuraava legimme tulee olemaan lyhyt, sillä Hyppeisistä tarkoituksena on mennä Korpoströmiin, jossa miehistö pienenee kahdella hengellä: Maija ja Oliver lähtevät käymään kotona. Maija suuntaa hautajaisiin, johon koronarajoitusten vuoksi ei koko perhe voi osallistua. Niinpä hänet pitää saada bussiyhteyden päähän. Oliver lähtee mukaan, sillä hänen omilla rahoillaan ostama ja hartaasti odottama skuutti (potkulauta) on saapunut kotiimme.

Päätän aamulla pyöräilyn sijaan lähteä juoksulenkille. Hyppeisissä ja Houtskärissä ylipäätään on hienot pyöräilymaisematkin, mutta koska tuuli on todella voimakas ja puuskittaina, sekä lisäksi maisemat ovat saariston rengastien osalta minulle tutut, niin köpöttelen rauhallisen kympin aamulekin. Maisemat ovat hienot myös juosten.

Viikinkiaikainen hauta Hyppeisissä

Aamusuihkun ja aamupalan jälkeen otamme köydet irti 11.30. Nyt ulosajo kapeasta salmesta sujuu jo rutiinilla eilistä luotausjälkeä seuraten. Nostamme taas pelkän isopurjeen kakkosreiviin heti Fiskön suntissa ja suuntaamme kaakkoon. Fiskön suntti päättyy n. 50 metriä leveään ”valkoisen veden” alueeseen, jota reunustaa karit. Hyvin sieltä kuitenkin ulos mahtui väljemmille vesille.

Purjehdimme reippaassa tuulessa 7-8 solmun vauhtia isohkossa ”svellissä”, eli sivumyötäisestä venettä vääntävissä aalloissa. Toivon, ettei koiramme tänään tule pahoinvoivaksi, sillä eilisen Kihdin ylityksen jäljiltä on Korppooseen matkalla myös oksennuspyykkiä. Normaalisti Miisa-koira kestää keliä, mutta sekalainen svelli oli Kihdillä liikaa. Raukkaparka.

Puuskahuiput olivat 15 m/s ja vauhtia oli tällöin yli kahdeksan solmua.

Aurinko paistaa aina välillä kuumasti ja välillä pilvien alla on jopa kylmä. Viimeisellä suoralla ennen Korpoströmiä jiippaamme ison ja nostamme vielä fokan. Saamme paikoitellen yhdeksän solmua vauhtia. Saavumme Korpoströmiin kahdessa tunnissa ja laskemme purjeet täyden sataman ohitettuamme. Ainoat vapaat poijut näyttävät olevan laiturin päässä, johon sivutuuli kaikkein pahiten osuu. Vaihtoehtona on jättää Maija ja Oliver tänne, käydä septitankilla ja jatkaa matkaa kohti länttä joko Brännskär, Gullkrona ja Stenskär satamina. En kuitenkaan halua lähteä kovaan tuuleen 10 ja 15-vuotiaan miehistöni kanssa katsomaan, josko satamissa olisi tilaa. Otamme siis kiinni poijuun ja jälleen kovassa sivutuulessa keulan kohti laituria. Kaikki menee tällä kertaa onneksi hyvin, vaikka laiturilla ei apuja löytynytkään.

Laiturin kiinnitys näyttää kyllä jo vetelevän viimeisiään ja joudumme virittelemään köysiä pidemmälle, hieman paremmassa hapessa oleviin lenkkeihin. Naapurivene vinkkaa hajoavasta laiturista satamakapteenille, joka lupaa laittaa asian eteenpäin. Päädyn lenkkien pultit näyttävät ohentuneen ainakin 30% alkuperäisestä ruosteen takia ja pattinki, jossa ne ovat pelkällä pultilla kiinni, on pehmeä kuin kukkamulta paikoitellen. Pultti on syöpynyt jo puun sisään kymmenisen senttiä ja metallilenkit törröttävät irti laiturista. Tähän on kiva jäädä yöksi tarjoten 14,5 metriä kohtalaisen korkeaa tuulipintaa kovalle sivutuulelle. Parempaakaan ei ole tarjolla. Onneksi kyljittäin oleva Targa suostuu siihen, että kiinnitän yhden keulaköyden heidän veneensä takaknaapiin, niin tiedän, että laiturin pettäessä ei Targa varmasti petä. Vien suplaudalla vielä yhden lisäköyden toiseen poijuun ja vedämme poijuköydet vinsseillä tiukkaan. Eiköhän se siinä pysy.

Luottaisitko sinä tähän kiinnityslenkkiin?

Illan vietämme telkkaria katsoen, ruokaa laittaen ja pyykkiä pesten. Julia teki taivaallista perunasalaattia! Sauna ja uintihypyt Albertin kanssa kuuluvat tietenkin ohjelmaan!

Purjehdus 2020, päivät #13 ja #14, Helsingholmen ja Korpoström

Sushijuhlien jälkeinen päivä valkeni tuulisena – jälleen kerran. Juhlantuntua oli kehossa vielä hieman jäljellä, mutta se huuhtoutui Rumpan Barin aamusaunassa. Viimeistään olo korjaantui Farmors Cafen pizzoilla.

Edessä oli lyhyt, mutta pomppuisa legi Helsingholmeniin. Viimeksi olen käynyt siellä pari talvea sitten, retkiluistimilla. Sitä ennen varmaan kymmenen vuotta sitten veneellä. Muistin saunan ja valkoisen hevosen sekä savukalan, jota laiturilla myytiin.

Saavuimme lähes täyteen satamaan tunnin koneajon jälkeen. Legi oli suoraan vastaiseen todella isossa aallokossa. Jopa pojat tulivat kannelle ihailemaan luonnonvoimia. Ahot ja yksi Lappalainen olivat hurauttaneet moottoriveneillään jo paikalle ja luodanneet rannan soveltuvaksi myös purjeveneelle. Niinpä laitoimme taas parkkiin ”kakkosriviin.” Tavan soisi yleistyvän, sillä Suomessa usein ajatellaan, että satama on täynnä, kun kaikki saavat köydet laituriin. Veneitä voi aivan hyvin pakata kahteen, tai useampaankin riviin ja kulkea muiden kansien kautta maihin.

Kakkosrivi aloitettu

Pienen päivälevon jälkeen opetti Ville minulle surffausta. En ollut lajia koskaan ennen kokeillut, mutta sehän oli hauskaa! Juha puolestaan liiteli leijansa ja foilaavan lauttansa kanssa Helsingholmenin edustalla kuin joku meedio.

Illallisen jälkeen alkoi porukka pikkuhiljaa kadota veneisiinsä. Uni vei voiton aika nopeasti.

Seuraavana aamuna jatkoimme surffausta aurinkoisessa kelissä ja lapsetkin innostuivat kokeilemaan. Burgerlounaan jälkeen oli aika sanoa hyvästit toistaiseksi veneseuralle, sillä meillä matka jatkui kohti Korpoströmiä, Ahoilla Naantalia ja Juhalla takaisin Rumpaniin vaimoa noutamaan.

Burgereita!

Vihdoin paistoi aurinko ja tuuli oli leppoisa! Tosin vähän liian leppoisa, sillä parin tunnin seilauksen jälkeen oli laitettava kone käyntiin, jotta ehtisimme perille saman vuorokauden puolella.

Otimme lopulta kiinni seitsemän maissa illalla ja nautimme illallisen Saaristokeskuksen ravintolassa. Lista oli aika kunnianhimoinen sisältäen annoksia idästä, lännestä ja saaristosta, mutta ruoka oli varsin mainiota.

– Pete