Jälleen kerran on monta syytä olla onnellinen. Päivä kului varsin leppoisasti keskimmäisen lapsen toipuessa vatsataudista ja kuumeesta. Onneksi olo parani jo aamiaisen jälkeen ja nyt illalla on lapsi taas tuttu iloinen ja reipas itsensä. Vaimo ja tytär käyttivät (vuorivapaan) lauantain hyödyksi ja suuntasivat kaupungille. Me pojat jäimme kotiin pelaamaan lautapelejä ja harjoittelemaan rullaluistelua (molempia samaan aikaan tietenkin, kuten kuvasta näkyy!).
Olen luonteeltani sellainen, että jotain näkyvääkin pitää saada aikaiseksi ja aina kun tekee jotain konkreettista, näkee oman kätensä jäljen. Se tuo henkistä tyydytystä ehkä siksi, että oma työ on jotenkin niin epäkonkreettista. Ei mitään rehtiä ja reilua puunkaatoa tai vastaavaa, jossa voisi päivän päätteeksi ihailla komeaa kasaa, jonka sai aikaiseksi. Niinpä puunasimme koko kylppärin lattiasta kattoon (kyllä, kolme miestä pesivät vessaa vapaaehtoisesti lauantaipäivän ratoksi) ja järjestin vielä ulkovaraston kuntoon. 130 neliötä kodissa, josta suuren osan vie olohuone ja keittiö, kolme aikuista ja kolme lasta takaavat sen, että tilaa ei epäjärjestykselle juuri ole. Muuten arki räjähtää käsiin.
Toki myös kokkaus on terapeuttista juuri samasta syystä. Tänään nautimme sisilialaistyylisen alkusalaatin (tomaatteja, mozzarellaa, tonnikalaa, oliiveja, sitruunamehua, avocadoa, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria -> kaikki palasiksi ja sekaisin), kanaa siiderissä haudutettuna ja jälkkäriksi meidän ”juniorchef” Julia taikoi suklaafondantit (resepti täällä).
Kaikenkaikkiaan tavallista, onnellista elämää täynnä oleva päivä. Mikä upeinta, lasten suhtautuminen ja arvostus yhteistä aikaamme kohtaan on muuttunut radikaalisti yhteisen keskustelumme jälkeen. Todella hienoa olla näiden lasten isä!
Perjantaikokki
Perjantaikokin blogi 