Elämme aikaa, jota historioitsijat tulevat luonnehtimaan poikkeuksellisena murroskohtana. Maatamme on samanaikaisesti kohdannut sekä ilmastonmuutos että uusien kansaryhmien ilmentyminen maassamme. Nämä molemmat tahdostamme riippumattomat ilmiöt vaikuttavat meihin metsää, lunta ja naapuriamme rakastaviin suomalaisiin tavalla, jota emme kukaan odottaneet, saatikka toivoneet. Suurin muutospaine on havaittavissa etelän suurissa kaupungeissa, joissa uudet kansanryhmät valtaavat tilaa Peltoset jalassa syntyneiltä suomalaisilta käsittämättömällä tahdilla. Näissä urbaaneissa kohteissa myös lieveilmiöt ovat pahimmat.

Aito suomalainen, arvoissaan jalo ja harrastuksissaan reipas ulkoilmaihminen on aina rakastanut hiihtoa. Suvereniteettimme hiihdossa mahdollisti koko maailmaa kohauttaneen menestyksemme talvisodassa, sitä seuranneissa (kaikissa) kesä- ja talviolympialaisissa sekä Lahden 2001 MM-hiihdoissa. Hiihtotaitomme ansiota on siten tavallaan myös Leijona-logolla varustettujen ”Kiitos MM 1995 ”T-paitojen huikea suosio. Ilman hiihtotaitoa eivät Koivut olisi ikinä puhjenneet nykyiseen kukkaansa, Gardemeister saanut omaa työtuolimallistoa Sotkan valikoimiin tai Kimi roikkunut superjahtinsa kannelta pää huurussa kohti merta. Hiihtoon kiteytyy siis suomalainen sisu, sauna ja – piru vie – perkele!

Viimeaikoina rakasta isänmaatamme kohdanneet uudet ilmiöt uhkaavat kuitenkin perusarvojamme siinä määrin, että lajiriippumattomat hiihtoseurat kautta Suomen ovat alkaneet perustaa ns. ”latupartioita.”

Latupartiot toimivat jo aktiivisesti etelän suurimmissa kaupungeissa ja ne kantavat isänmaallisesti nimeä ”Skiers of Kirvesniemi”. Nimi periytyy muinaissuomalaisesta hiihtojumalasta, joka eli kauan ennen hemohessiä tai huoltiksen roskikseen hukattuja nahkasalkkuja.

Latupartiot eivät ole lasistisia, vaan puuttuvat kenkämerkistä tai säärystimen väristä riippumatta häiriönaiheuttajiin. Skiers of Kirvesniemet partioivat maamme levottomimmilla latualueilla huolehtien siitä, että naisemme, naapurimme, sukulaismiehemme ja ennen kaikkea juuri minä saamme hiihtää ilman riskiä siitä, että kohtaamme yhteiskuntamme syöpää – Ladulla Kulkijoita.

Ladulla Kulkijat, eli LaKut lähtevät etsimään parempia ladullakävelyolosuhteita, heti kun lumi maahan saapuu. Pikkupakkanen ja vasta satanut lumi ajaa heidät puhtaaksi auratuilta jalkakäytäviltä vasta-ajetuille laduille kuin Matti ajoi aikoinaan naisensa hankeen. Latukävelyyn parhaimmat olosuhteet löytyvät etelästä, sillä onnistunut latukävely vaatii plussan puolella olevaa sohjolunta, jotta kansainvaellus jättää mahdollisimman isot jäljet. Pohjoisen paukkupakkasissa ja autonkin kantavilla laduilla ei latukävely ole mielekästä kengänpohjan minimaalisen tuhovaikutuksen vuoksi. Siellä LaKut suosivat puhtaaksi aurattua kävelytietä.

Parhaat olosuhteet LaKun havainnointiin on nollan molemmin puolin vaihtelevat lämpötilat, jolloin jo lievästikin ylipainoisen kanta-astujan tömäkkä askel jättää tuhoisan ja lähtemättömän jäljen latuun kuin latuun. Yön hiipiessä pakkasen puolelle, jää LaKun sabotaasi kiinteäksi osaksi yhteiskuntaamme irvaillen aitosuomalaisen rakkaimmalle ulkoilma-aktiviteetille.

Ilkeämielisimmät LaKut ovat kouluttaneet jopa eläimiä tihutöihin ja nämä hyvinkin teräväkinttuiset nelijalkaiset raiskaavat ladun kuin ladun tikkaavalla kävelytyylillään joskus jopa pikkupakkasella.

Mikäli suksikelit jatkuvat etelän suurilla hiihtoalueilla vielä viikonkin (tätä ei toki sääennustus lupaa), ei yhteenotoilta voida välttyä. Mitä pidempi talvi on, sitä tärkeämpiä väsymättä partioivat Latupartiot yhteiskuntarauhan kannalta ovat.

Anonyymi hiihtäjä on mielissään, että latupartiot saavat kannatusta niin Lahden hiihtoseuralta kuin pääministeriltämmekin.

Ladut kiinni! Lumet suksijoille! LaKut suksikoot sinne, missä suksi ei luista! Hejaheja Skiers of Kirvesniemi!

Terveisin,

Anonyymi Hiihtäjä