On kahdenlaista elämää. Oikeaa elämää ja sellaista, miltä sen saa näyttämään.

Tältä se näytti

Yksi lapsistamme, Oliver, on todella innostunut laskettelusta. Niinpä käymme melkein joka viikonloppu kiertelemässä lähistön alppikeskuksia. Sijaintimme tarjoaa tähän harrastukseen maailman parhaat mahdollisuudet, joten pakkohan ne on hyödyntää. Vuorille suuntasimme myös viime lauantaina.

Taivas oli sininen, lumi valkoista, sitä oli paljon ja maisemat henkeäsalpaavan kauniit. Koko perhe, pienintä Albertia myöden oli suksilla. Tosin Oliver oli lumilaudalla, jota hän oli koko talven kinunut . Vihdoin päätimme sen (lapsille yhteisesti) hankkia. Kaupassa mies oli loistanut kuin Naantalin aurinko ja luvannut, että ei enää ikinä kiukuttele mistään. Niin onnellinen hän oli.

Nappasin vuorilta muutaman valokuvan kännykällä ja latasin ne Facebookiin. Näin mummikin Suomessa pysyy kärryillä elämästämme. Iloinen perhe auringonpaisteisilla vuorilla.

Näin se meni

Oliver sai lumilaudan ja leikki sillä kotona innoissaan jo perjantaina sillä tuloksella, että side meni rikki. No, sellaista sattuu. Nippusiteitä ja jeesusteippiä, niin rinteeseen päästään kyllä. Oliver itki kuitenkin katkerasti.

Lauantaiaamu kun koitti, oli Julia muuttanutkin mielensä, eikä halunnutkaan mäkeen. Siitä alkoi päivän ensimmäinen kiukuttelu. Seuraava syntyi siitä, kun Julia päättikin haluta mäkeen ja hänen pitäisi saada ensimmäisenä kokeilla lumilautaa. Tätä setvittiin tunnin verran autossa.

Vihdoin pääsimme mäkeen. Oliver ei missään nimessä halunnut, että häneen laitetaan valjaita edes ensimmäistä laskua varten, sillä onhan hän harjoitellut muuttolaatikosta ja siitä samasta jeesusteipistä tehdyllä pahvilaudalla lumilautahyppyjä jo koko talven sohvapöydältä. Kina numero kaksi oli valmis.

Albertkin halusi mäkeen. Hän osoitteli pieniä jalkojaan ja hoki ”onot, onot, ukket, ukket”, eli monot ja sukset pitäisi saada. Kävimme vuokraamassa välineet jo vakiofraasilla: ”pienimmät, mitä hyllystä löytyy”. Parikymppiä köyhdyin hieman liian isoista välineistä. Mitäs siitä, sitten mäkeen! Pikkumies innostui touhusta tällä kertaa kolmen laskun ajaksi. Sitten vein välineet kiltisti takaisin. Aikansa kutakin, totesi vuokraamon setä.

Lumilautailu osoittautuikin hankalammaksi kuin kotisohvalla, joten muutaman itketyn mäen jälkeen oli Oliver valmiina lopettamaan koko harrastuksen. Ehkä lounas auttaisi asiaa?

Lounaan jälkeen jäin Albertin kanssa aurinkoiselle terassille ja vaimo lähti mäkeen lasten kanssa. Sitä ennen tehtiin vessatsekkaus, eli ”pitääkö käydä”. Ei pitänyt.

Nyt oli siskon vuoro kokeilla lumilautaa. Lopputulos oli sama yhden mäen jälkeen. Pian terassille saapui vetämisestä, kantamisesta ja työntämisestä hikinen vaimoni sekä kaksi lasta, joiden mielestä lumilauta oli väärää kokoa, rinne kallellaan huonosti ja lunta liian vähän tai liikaa. Kaiken lisäksi Oliver, jolla ei ollut vartti sitten lainkaan vessahätä, oli pissannut housuunsa hississä.

Vuoren ainoa urheiluliike ei luonnollisestikaan myynyt lasten kalsareita. Vein pikkumiehen vessaan, riisuin märät vaatteet pois, kuivasin säkillisellä vessapaperia sen mitä sain ulkohousuja kuivattua ja vaihdoin oman urheilukerrastoni noin metriä lyhyemmän kaverin päälle. Kalsarit kainaloiden alta solmuun ja hänellä oli taas lämmintä ja kuivaa. Minulla vain hiki ja vähän kylmä.

Sitten vain mäkeen. Aikaa oli enää yhteen laskuun ja Oliver halusi näyttää minulle Snowparkin hyppyreineen. Sinne siis! Menimme hissillä ylös, mutta Snowpark olikin jo suljettu tältä päivältä. Arvatkaa kenen syy se oli? Iskän tietenkin, koska en tullut aikaisemmin. Koitin huomauttaa lumilauta- ja vessaepisodien aiheuttamista viivästyksistä, mutta vastaväitteitäni ei kuunneltu…

Kotiin päästyämme me vanhemmat olimme aivan loppu roudaamisesta, säätämisestä, hikoilusta, kylmyydestä ja kalsarittomuudesta sekä lasten pettymyksistä. Lapset taas ottivat automatkalla nokoset ja kun päästiin kotiin, alkoi Oliver jälleen touhuta uuden lumilautansa kanssa ja totesi:

”Olipas iskä kiva päivä!”

Niinhän se oli. Katsokaa vaikka Facebookista!

Huomenna uusiksi?

Perjantaikokki

Punajuuri – vuohenjuustosalaatti

Tämä salaatti toimii sekä kylmänä että lämpimänä! Makeutta tulee paahdetuista punajuurista sekä hunajasta ja suolaisuutta juustosta. Rapeutta puolestaan pähkinöistä.

AINEKSET

VALMISTUS

Kuori ja pilko punajuuret siivuiksi. Laita uunipellille, pirskottele päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Paahda uunissa 200 asteessa kypsiksi (koosta riippuen 15-25 minuuttia). Anna jäähtyä.

Huuhtele ja kuivaa rucola. Rouhi saksanpähkinöitä veitsellä hieman pienemmiksi. Sekoita punajuurten kanssa ja revi joukkoon juusto. Lämmitä hunajaa hetki, ellei se ole juoksevaa ja sekoita siihen balsamiviinietikka. Pirskottele salaatin päälle ja mausta vielä suolalla sekä mustapippurilla.

Herkullista viikonloppua!

Isäntä leikkaa lihaa

Viime keskiviikkona koitti aika odotetun illalliskutsun. Ystävämme, jotka asuvat tyylikäästi remontoitua maalaistaloa Liedon maaseudulla, olivat kutsun esittäjiä. Sinne suuntaamme aina mielellämme, koska tiedossa on usein isännän itse pyytämää lihaa emännän herkullisesti valmistamana. Viimeksi saimme kyyhkyjä ja nyt kauriin paistia.

Tällä kertaa intoa lisäsi miehille suotu velvollisuus – alkupalat pitäisi taikoa Liedon Lihakaupan tarjonnasta. Lihakauppa on harvinaisuus, sillä se on täysin palveleva, vanhan hyvän ajan lihakauppa keskellä maalaispitäjän kirkonkylää. Olin kuullut kaupasta ylistäviä tarinoita, mutta häpeäkseni en ollut koskaan siellä vieraillut. Suhtauduin siis tehtävääni odottaen!

Ulkoisesti kauppa voisi olla ”vanhanaikaisempikin”, sillä punaiset teippaukset ja ”Dynameat” –nimi eivät luo nostalgiantunnetta. Mutta mitäs ulkokuorista, kun sisällepäästyä ei ostaja vakuutteluja tarvitse. Valikoimaa on ja kaikki näyttää herkulliselta. Numerolappu kouraan ja odottamaan.

Liedon lihakaupan valikoimaa

Emme olleet sen kummemmin suunnitelleet alkupalaa, mutta leikkelevalikoimaa tutkiessamme, päätimme tehdä suomalaisen leikkelelautasen patongin kanssa nautittavaksi – siis ”antipasto misto di carne”. Vuoron koittaessa valoitin ajatustani, jotta myyjä osaisi neuvoa hyviä valintoja. Kerroin meille suodun tehtävän sisällön ja mitä olimme ajatelleet tehdä ja että varmaankin tulemme ottamaan erilaisia leikkeleitä – useampaa sorttia ja kutakin vain vähän.

Olin ilmeisen vuolassanainen, sillä päästyäni tarinani loppuun, toljotti myyjä minua monttu auki kuin kummajaista ja minä aloin hämilläni miettiä, että onkohan minulla tukassa jotain outoa tai etumus jäänyt auki… Hämmästyksestä tokeennuttuaan totesi myyjä maalaisen suorasukaisesti:

”Olipa kauheen pitkä alkusepustus. Eli mitä sää oikein tahdot?”

Repesin nauramaan tajutessani, että käyttäydyin kuin mikäkin stockamummo keskellä varsinaissuomalaista maalaispitäjää. Vasta kun tajusin pelin hengen, sain asiani hoidettua:

”Otan tota, tota, tota ja tota. Kaikkia sata grammaa. Saa laittaa pakettiin. Maksan kortilla, kiitos.”

Ei se liha rupattelemalla parane, ainakaan maalaiskaupan tiskillä. Leikkeleet olivat taivaallisia, eritoten possun savukylki ja chilillä kruunattu makkarapatee. Sitä valitessani oli myyjäkin jo ottanut askeleen kohti Turun keskustaa ja stockan rupattelupalveluasennetta. Hän kehui valintaani…

Maalla maan tavalla,

Perjantaikokki

Perjantaikokkia voit seurata myös muina viikonpäivinä kuin perjantaisin. Liity seuraan Facebook-sivulla! www.facebook.com/perjantaikokki

Antipasto misto di carne finlandese

AINEKSET

VALMISTUS

Valmista kylmä kesäkurpitasalisuke. Pese kesäkurpitsa ja leikkaa päät pois. Siivuta 3-4 mm paksuiksi siivuiksi ja paahda joko uunissa hetki tai grillaa nopeasti molemmilta puolilta. Pilko valkosipuli ja basilikan lehdet. Laita vuokaan kerroksittain ja aina väliin myös basilikaa ja valkosipulia. Pirskottele pinnalle reilusti oliiviöljyä. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

Asettele valitsemasi leikkeleet tarjoiluastioille. Rullaa koristeeksi ja lisukkeeksi kylmiä kesäkurpitsansiivuja. Tarjoa patongin kera. Halutessasi voit tarjota patongin ”dippaamiseen” myös pienet kulhot, joihin olet kaatanut hyvää oliiviöljyä ja hieman balsamiviinietikkaa.

Herkullista viikonloppua ja onnea uusille ylioppilaille!

Maailman muuttumista ei näe peilistä. Peilikuva tahtoo pysyä kiinni vanhassa hyvässä, vaikka maailma ympärillä muuttuu vääjäämättä. Joskus muutosvastarinnassa on hyvätkin puolensa, kun hötkyilemällä ei tehdä hölmöyksiä, mutta usein se on ilmiönä kuin kivireki, jossa on käsijarru ruuvattu pysyvästi kiinni.

Kärjistäen voisi väittää, että vanhemmiten muutoshalukkuus heikkenee. Lukuunottamatta sitten tasakympein tapahtuvia ikäkriisejä, jolloin myllätäänkin kaikki uusiksi – ainakin näennäisesti.

Itse pidän itseäni vielä nuorena ja ihmettelen, että miten esikoinen alkaa lähestyä jo kouluikää. Vastahan sitä painettiin valkolakkia omaan päähän! Mutta myönnettävä se on, mittarissa on yli kolmekymmentä – lapsuudessani määrittämä ikäloppuuden rajapyykki on ylitetty.

Tapasin itseni kauhistelemasta vaimolle ”nykynuorison” hiihtomuotia kuluneella viikolla hiihtohississä. Nehän pukevat päälleen neonvärejä ja muodissa näytti olevan löysä ja erittäin pitkä hiihtotakkimalli, joka roikkui aina polvitaipeisiin saakka. Jättitupsupipot vain puuttuivat, niin nehän olisivat näyttäneet…. hetkinen… aivan siltä kuin me 15 vuotta sitten. Meillä oli tosin vielä neonkeltaista tai vihreää aurinkosuojavoidetta nenässä ja huulissa, mutta sitä aikaa ei enempää viitsi julkisesti muistella

Tuolihissi keikutti kolmekymppistä kalkkista kohti Rukan huippua samalla kun vieressä istuva kolmivuotias ihaili neonväriteinien temppuja ja hyppyjä reileissä, bokseissa ja ties missä. Vähän toisella kymmenellä olevat hiihtäjät leiskauttivat sellaisia taidonnäytteitä, että ei vastaavia nähty minun ollessa heidän ikäinen edes hurjimmissa laskuleffoissa.

”Reilimäestä” tuli meidänkin lasten lempimäki, kun kolme- ja viisivuotiaat harjoittelivat innolla pikkuhyppyreissä. En tiedä mitä heistä vielä tulee, mutta taatusti paljon enemmän kuin vanhemmistaan – alalla kuin alalla.

Maailman muuttumisen huomaa jälkikasvusta. On välillä hyvä irrottaa katse peilistä ja tarkkailla heitä. On se uskomaton ilmiö tuo kehitys.

Kipeää kalkkiksenpolvea kotimatkalla poteva,

Perjantaikokki

Porosapakset

Tapas on tapas ja sapas on suomalainen tapas. Siis pieni ja herkullinen juomankylkiäinen.

Reseptissä olevan kylmäsavuporon voit korvata myös kylmäsavunaudalla tai -lohella, joita saa hieman laajemmin kaupoista. Tämä on yksinkertainen alkupala ja parhaimmillaan tietenkin lumisessa tunturissa nautittuna, mutta toimii myös keskustakaksiossa. Olen testannut.

AINEKSET

VALMISTUS

Levitä kolmelle rieskalle tuorejuustoa tasaiseksi kerrokseksi. Sitä saa olla runsaastikin. Päällystä rieskat porolla ja salaatilla. Laita ylimääräiset rieskat hatuiksi ja leikkaa neljään osaan. Tökkää cocktailtikku leipäsen keskelle pitämään se kasassa.

Tarjoa lämpimän takkatulen ääressä kylmän ja kuohuvan kera.

Keväistä viikonloppua!

Perjantaikokki