Purjehdus 2020, päivä 35 ja viimeinen päivä 36. Ahvensaaren kaivos, Nauvo ja Airisto

Päivä 35, Ahvensaari ja Nauvo

Toiseksi viimeinen päivä alkoi, kun osa miehistöstä pakkasi tavaransa ja jättivät laivan. Viikon vierailu tuli päätökseen ja vanhemmat hakivat lastemme serkut takaisin kuivalle maalle.

Me otimme irti ja lähdimme kohti etelää hyvin leppoisassa tuulessa. Aurinko paistoi ja etenimme lasten mielestä tuskaisen hitaasti. Hitaasti, koska lounaskohteemme olisi Ahvensaari ja sen louhoksen kristallinkirkas vesi ja erinomaiset hyppykalliot.

Peterzensin väylän varrella on hauska pikkulaiva parkissa. Tässä kuvassa se on kiikarin läpi kuvattuna.

Laskimme ankkurin Ahvensaaren aallonmurtajan suojaan yhden maissa iltapäivällä ja teimme lounasta. Julian jättimäiset kesäkurpitsat maistuivat taas peston, fetan ja oliivien kanssa uunissa hauduttuaan herkullisilta.

Ahvensaari on vanha kaivossaari, jossa on makeanveden täyttämä avolouhos. Syvyyttä lienee lähemmäs 30 metriä ja kalliot reunoilla ovat pystysuorat. Se tekee louhoksesta täydellisen kohteen hyppimisestä innostuneille. Korkein paikka hypätä on n. 14 metrin korkeudessa. Hyviä paikkoja löytyy myös kolmen ja viiden metrin korkeudesta. Uimaan pääsee ”järven” molemmista päistä. Usein rannan matalassa (joka on todella pieni alue) näkee ahvenia ja rapuja.

Sukeltelimme ja hypimme. Vesi on kirjaimellisesti kristallinkirkasta. Ostin pari vuotta sitten pieniä sukelluspulloja, joilla on näppärää tarkistaa esim. ankkurin pitävyys tai veneen pohja. Niillä on myös hauska sukellella ihan huvikseen. Painotan, että perusasiat sukeltamisesta tulee olla hallussa ja viittä metriä syvemmälle ei niillä kannata mennä. Lapsille ne sopivat 1-2 metrin syvyydessä tapahtuvaan sukellusharrastukseen tutustumiseen hyvin.

Uinnin aikana oli tuuli noussut. Nostimme ankkurin ja samantien myös purjeet. Matka Nauvoon meni todella vauhdikkaasti kovahkossa pohjoistuulessa.

Nauvossa meitä odotti etukäteen varattu kylkipaikka. Tilaa oli tosin jokunen metri liian vähän, mutta satamakapteenit järjestivät sitä lisää veneitä siirtämällä. s/y Julia II sujahtaa aika tiukkaankin väliin, kunhan sitä osaa käsitellä. Tällä kertaa ei keulan eteen tai perän taakse montaa kymmentä senttiä ylimääräistä jäänyt.

Pikaisen saunan jälkeen oli perinteisen viimeisen illan illallisen vuoro: l’Escale.

Alkuun valkosipulietanat, tietenkin. Pääruoaksi otin karitsankyljyksiä ja jälkiruoaksi jäätelöannoksen sekä oman tislaamon Castalosin. Tällä kertaa kaikki ei sujunut kuin rasvattu. Viinit meni sekaisin ja osa ruuistamme meni väärään pöytään. Itse sain pääruokaa, kun muut olivat jo omansa syöneet. Mutta sattuuhan sitä. Maku oli kuitenkin kohdillaan!

Jos Nauvo ei olisi niin lähellä kotisatamaamme Airistoa, osaisi sitä arvostaa aivan eri tavalla. Jos sinne pitäisi seilata vaikka neljä päivää, sen monipuolisuus, hyvät palvelut, loistavat ravintolat ja uudet laiturit nousisivat aivan uuteen arvoon. Koitan pitää tämän aina siellä vieraillessani mielessä, sillä onhan se todella loistava satama! Itselläni Nauvo meni TOP-3-listalle vuoden vierasvenesatamaäänestyksessä. Jos et ole suosikkejasi muuten vielä äänestänyt, niin tee se täällä 30.9.2020 mennessä: https://www.satamassa.fi/

Päivä 35, Airisto

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös tämä kesälomapurjehdus. Alkuperäisenä ajatuksenamme oli seilata Ruotsissa tämä kesä, mutta sattuneesta syystä siihen suunnitelmaan tuli muutos. Sen sijaan kiersimme kaikki suosikkimme ja tutustuimme myös uusiin kohteisiin. Viiteen viikkoon mahtui kovia tuulia, epävakaista sadesäätä (varsinkin heinäkuun alussa), tyyntä, aurinkoa ja ukkostakin.

Viimeisenä aamuna otimme irti lämpimässä ja tyynessä kelissä. Aurinko paistoi, mutta tuuli loisti poissaolollaan. Konetimme Airistolle, jossa tyhjensimme septit ja otimme mukaan lounaspizzat. Jätimme automme avaimet hinausautoa varten (se pitää hinata huoltoon ajoneston poistoa varten) ja suuntasimme vielä vajaan mailin päähän Lillmälön Båtin telakalle. Seuraavan viikon aikana s/y Julia II saa uuden ankkuripelin taka-ankkurille. 46-jalkaisen veneen ankkurin kiskominen käsin on aika homma.

Moni matka jäisi tekemättä ilman luotettavia kumppaneita. Automme jäädessä Airistolle hinausta odottamaan, saapui Taksi Classin Artturi hakemaan loppuperhettä ja tavaroita telakalta. Voin muuten suositella kyseisen firman palveluita! Aina sivistyneet ja fiksusti pukeutuneet kuskit palvelevat ystävällisesti kahdella S-mersulla – tavallisen taksin hinnalla.

Itse lopetin Sailing & Cycling -lomani polkien telakalta kotiin. Tätä Saariston Rengastien osuutta polkiessa kävi mielessä, että Ahvenanmaalla moni asia oli paremmin. Toivottavasti koko rengastie saa jonain päivänä pyörätiet sekä toimivat lauttayhteydet riittävällä kapasiteetilla.

Tämä kesä jää mieleen monestakin asiasta. Yksi fiksuimmista asioista oli ottaa fillari veneeseen. Purjehduksen aikana tuli poljettua 495 kilometriä saaria ristiin rastiin. Varsinkin Ahvenanmaasta sai erinomaisen kuvan pyörän selässä. Juoksua kertyi 60,6 kilometriä ja uintia tällä purjehduksella vain yksi 1,5 kilometrin lenkki.

Tapasimme kymmenittäin ystäviä ja tutustuimme moniin uusiin. Kohtaamiset olivat 99,99% positiivisia ja ihmiset olivat avuliaita. Facebookin Saariston Satamat-ryhmässä sekä Purjevenefoorumissa sai aina vastauksen kysymyksiin ja laiturilla kaveria autettiin lähes poikkeuksetta.

Tätä kirjoittaessa kotisängyssä, on olo outo. Ei tarvitse tarkistaa yön tuuliennustetta tai miettiä huomisen reittiä. Huomenna emme törmää sattumalta ystäviin (uusiin tai vanhoihin) jossain satamassa tai päätä pulahtaa uinnille kesken pläkän. Emme etsi netistä arvioita sataman ravintoloista tai arvuuttele, kuinka hyvään saunaan huomenna pääsemme.

Purjehdusta on ikävä jo nyt. Onneksi kausi jatkuu vielä pitkään lyhyempien viikonloppupurjehdusten muodossa.