Poljen joskus työmatkallani Katariinanlaakson polkuja pitkin töihin. Siellä liikkuu myös paljon kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia, niin tiedän, että hurjastella ei kannata. 

Tänään vastaan tuli kaksi keski-ikäistä miestä sauvakävellen. Hiljensi alle kävelyvauhdin ja kiersin heidät hyvän matkan päästä. 

Mies: ”Olekssää eksyny?”

Minä: ”En… kuinka niin?”

Mies: ”Ei tää mikään pyörätie ole!”

Minä: ”Jaa… no ei kyllä ole. Mitä siitä?”

Mies: ”Ei täällä saa ajaa pyörällä!”

Minä: ”Eikö oikeasti? Olen koittanut selvittää asiaa ja käsittääkseni saa ajaa.”

Mies: ”Ei saa. Tämä on luontopolku!”

Minä: ”Mutta en ole nähnyt mitään kieltokylttejä tai sellaista, jossa pyöräily täällä olisi kielletty…”

Mies: ”PITÄÄKÖ KAIKKI, MIKÄ ON KIELLETTYÄ VIELÄ ERIKSEEN OIKEIN KYLTEILLÄ KIELTÄÄ?”

…ihmettelin logiikkaa hetken. Eli vaikka en löydä mitään kieltoa mistään, tulee minun olettaa, että jokin asia on kielletty? 

En jaksanut väitellä, vaan päätin toivottaa hyvää loppupäivää ja jatkaa lenkkiäni. Käsitykseni mukaan olin kuitenkin oikeassa. 

Kotona minun oli oikein googlattava ja niinhän se on, että alueella ei saa liikkua moottorikäyttöisellä ajoneuvolla, mutta pyöräilyä ei ole erikseen kielletty. Toisaalta ei sitä ole erikseen sallittukaan. Mutta niin ei ole kävelyäkään – sauvakävelystä puhumattakaan. Ei niitä tosin ole erikseen kiellettykään – kuten ei pyöräilyäkään. 

Pitääkö Suomessa siis erikseen sallia, jos jokin ei ole kiellettyä? 

Petri