
Turkulaiset promoamassa turkulaista bisnesfestivaalia, The Shiftiä.
Reilun viikon matka Piilaaksoon on viimeistelyä vaille valmis. Tuntuu tosin siltä, että matkassa olisi ollut kauemminkin, sillä niin paljon uusia asioita ehti kokea reissun aikana. Meillä oli Nokialla Kaliforniassa työskentelevän Ville Vihervaaran avustuksella avattu ovet kohteisiin, joihin ei aivan helposti pääse. Vierailimme mm. Facebookilla, Teslan tehtaalla, Netflixissä, SAPilla, Ideanilla, Super Cellillä ja Nordic Innovation Housella. Kuultiinpa oma tarina myös Brellaa San Fransiscossa pystyttävältä Villeltä.
” Piilaakso ei ole paikka. Se on mielentila.”
Näin lauseen jossain yrityspresentaatiossa ja se pitää kyllä täysin paikkaansa. Piilaaksolaiseen ajattelutapaan kuuluu nähdä kaikki asiat isosti, uskoa hulluna omaan juttuunsa ja olla valmiina tekemään tosissaan töitä omien unelmiensa eteen. Reissu avasi silmät monessakin asiassa, mutta ennen kaikkea siinä, että meillä suomalaisilla yrittäjillä ja yrityksillä on täysin samat mahdollisuudet menestyä maailmalla kuin kellä muulla tahansa. Piilaaksonkin tuhkimotarinat ovat aivan tavallisten ihmisten aikaansaannoksia.
Mutta miksi niin harva suomalainen yritys haaveilee liiketoiminnasta edes Ruotsissa, saatikka maailmalla? Tai jos haaveilee, niin miksi jättää homman vain haaveilun tasolle?

Jenkeissä kaikki on isoa. Myös ajatukset.
Mielestäni kyse on ennen kaikkea perusvireestä, jolla erilaisiin asioihin suhtaudutaan. Kaliforniassa vallitsee ”Just do it” –mentaliteetti ja Suomessa se tuntuu aina välillä uupuvan. Venaamme dynaamisesti, että maailma tulee luoksemme, asiakkaat löytävät tuotteemme ja menestys noukkii kyytiin kotisohvalta. Näin se homma ei toimi!

Teslalla ei muualla juuri saanut kuvata, kuin ulkona.
Toki Piilaaksossa suomalaisen hintalapun voi kertoa kymmenellä – ja prospektejakin on moninkertainen määrä, mutta sielläkin menestys vaatii kovaa jalkatyötä. Brellan Ville oli kerännyt 1700 hengen käyntikortit, ennen kuin ensimmäinen kauppa napsahti sisään.
Vierailu vahvisti uskoani kohtaamisten voimaan. Verkostoitumisen keskiössä Piilaaksossa on tapahtumat, joissa yrittäjät, potentiaalit asiakkaat ja rahoittajat kohtaavat toisinaan. Tapahtumia on tarjolla jokaiselle illalle ja kuka tahansa saattaa olla juuri hän, joka esittelee sinut oikealle henkilölle ja avaa mahdollisuuksien portit.

Ensimmäisenä päivänä vierailimme Sonoman alueen viinitiloilla.
Toki yrittäjiä on alueella tuhansia ja siten kilpailu ihmisten ajasta on raadollista. Jos Suomessa voi soittaa melkein minkä tahansa yrityksen toimitusjohtajalle ja saada kutsun 45 minuutin kahvi-pulla –palaveriin, saa Piilaaksossa hyvällä tuurilla vartin puhelimessa. Arvolupaus tulee siis olla kunnossa ja kirkas.
Eniten vaikutuin vierailusta Ideanissa, jossa yksi perustajista, Jesse kertoi heidän matkastaan Suomesta maailmalle. Matkaa on leimannut Jessen sanoin ”hullu usko” omaan tuotteeseen ja tekemiseen, vaikka jopa yrityksen hallitus oli toppuutellut lähtöä jenkkeihin. Tarina päättyi kuitenkin onnellisesti Cap Geminin ostaessa Ideanin tänä keväänä käsittääkseni reilusti yli 100 miljoonalla.

Käynti Netflixissä oli todella inspiroiva!
Netflixin yrityskulttuuri puolestaan oli iloinen poikkeus kaikkeen ennen kokemaani. Firmassa ei määritellä lainkaan työaikaa tai sitä, kuinka paljon saa vaikka lomailla. Jokainen tekee töitä oman parhaan harkintansa mukaan. Kaikki perustuu siihen, että Netflix etsii vain motivoituneita ja jo kannuksensa ansainneita kykyjä ja kommunikoi aktiivisesti strategiaansa työntekijöille.

Stanfordin kampus koostuu yli 700 rakennuksesta. Resurssit ovat hieman eri tasoa kuin Suomessa.
Vierailu Teslan tehtaalla oli ehkä hämmentävin kokemus vähään aikaan. Ensinnäkin tehdas ei vastannut lainkaan kuvaani huippumodernista autotehtaasta – mutta ei se tehdas toisaalta sellainen ollutkaan. Paikka näytti sekaiselta, työntekijät laahustivat ympäriinsä omissa farkuissaan ja T-paidoissaan ja tavaroita oli vähän hujan hajan. Ajelimme tehdasta ympäriinsä vieraille tarkoitetussa pienessä junassa ja oppaamme selosti kaiken hienoutta suorastaan hurmostilassa. Pelkäsimme, että hän Tesla-hurmiossaan pillahtaa liikutuksestaan itkuun, mutta näin ei sentään käynyt. Esimerkiksi ”upeaa teslalaista toisista välittämistä” kuvasi oppaan mielestä keskelle tehdasta kasattu piskuinen viherseinä, johon ”kattoikkunat tuovat aitoa auringonvaloa.” Jep jep.
Opas kiitti meitä vuolaasti, koska meistä tulee seuraavat Tesla-ilosanoman sanansaattajat. No, voisinhan minä sellaisen auton ottaa, mutta hieman meni ehkä hehkutus yli suomalaisen maun.
Kaiken kaikkiaan reissu oli todella silmät avaava ja ehdottomasti vaivan arvoinen. Itsessä alkoi elää vahva ajatus siitä, että jos joku muu on Piilaaksossa onnistunut, niin miksen minäkin voisi…
Reissun kruunasi vielä pikkupoikana aloitetun haaveilun muuttuminen konkreettiseksi elämykseksi. Parina vapaapäivänä suuntasin pyörän selkään ja pääsin polkemaan maastopyöräilyn synnynseuduille, Marin Countyyn. Tämänkin aspektin takia saattaisi alueella viihtyä hyvinkin!
Petri Hollmén
Ps. Iso kiitos reissun järjestäjille! Sauli, Lotta, Matias, Ville ja muut olivat tehneet huipputyötä työtuntejaan laskematta. Arvostan!