Istuin aamulla taas junassa matkalla pääkaupunkiimme. Viereisessä pöytäryhmässä istuu rouvaseurue erään Varsinaissuomalaisen kunnan palkkalistoilta. Heidän erityisala ei käy minulle ilmi puolitoistatuntisen aikana, mutta asenne kylläkin. Matka vie jonnekin oman alan seminaariin Helsinkiin. Poimin seuraavia lauseita heidän keskinäisestä keskustelustaan ja puheluista ulkomaailmaan:
”Ei kuulu meidän tonttiin.”
”Me ei tätä niiden puolesta jumpata. Itse saavat jumpata kyllä tämän kuntoon.”
”Me ei harkkareille kyllä tätä työkalua avata.”
”Mua kyllä niin ärsyttää…”
Into ja ilo loistavat poissaolollaan, paitsi kun keskustelu kääntyy matkalaskuun.
Vartti vierähtää iloisesti siitä vääntäessä, miten tämä seminaaripäivä kuuluu laskuttaa:
- siitä hetkestä eteenpäin, kun poistui kotoa
- siitä hetkestä, kun juna lähti (joka oli myöhässä – miten se vaikuttaa matkalaskuun?)
- vai siitä hetkestä, kun työpäivä alkaisi työvuoron mukaan.
Puhelimella konsultoidaan apua ulkomaailmasta – ja kyllä – tämä matka kuuluu ehdottomasti laskuttaa siitä hetkestä, kun kotiovi aukesi.
”Meillä on siihen tessin mukaan oikeus.”
Niin kauan kuin oikeutesi ovat tärkeämpiä kuin velvollisuutesi, emme tästä suosta nouse.
Petri Hollmén
Perjantaikokin blogi 
Olen huomannut samaa ilmiötä aloilla, joilla työnantaja pitää jatkuvasti ”yyteitä” ja varsinkin tahkoaa samaan aikaan omistajilleen hirveitä voittoja. Yleensä kuvioon kuuluu lisäksi uusien ihmisten jatkuva palkkaaminen. Työntekijöille jää kuva että yritys repii voittoja kun samaan aikaan selittää miten tuotannollisista ja TALOUDELLISISTA syistä johtuen porukkaa pitää laittaa pihalle.
Monilla aloilla ollaan hyvin byrokraattisia ja työnantaja vaatii kellokortilla työaikojen seuraamista. Kahvitauko ei ole liukuva kuten Lyytillä, vaan se alkaa kello 14:00 ja päättyy kello 14:12.
Väkisinkin tällaisissa työyhteisöissä olevien ihmisten asenne alkaa kääntyä negatiiviseksi ja oman ”osaston” asioita ajetaan juuri esimerkiksi vaikeuttamalla harjoittelijoiden työtä ja suhtautumalla työnantajaan kuin viholliseen.
Vastaavasti on työpaikkoja, joissa kahvitaukoja voi venyttää, jos sattuu olemaan hauskat jutut kesken. Taukoja voi pitää kun huvittaa ja työaikakin on liukuva. Tällaisissa työpaikoissa näkee ihmisiä jotka jäävät helposti tekemään asioita virallisen 8 tunnin jälkeenkin, jos tilanne sitä vaatii. He eivät ole turhan tarkkoja matkalaskuista vaan ovat iloisia kun seminaarissa pääsevät oppimaan uutta.
Työyhteisön ilmapiiriin voi vaikuttaa työnantaja todella paljon. Luottamus työntekijöihin luo ilmapiirin jossa työntekijät ovat lojaaleja työnantajalleen. Sen sijaan ainainen etuisuuksista nipistäminen ja minuutin tarkka työajan seuraaminen saa työntekijät oikeasti heittämään rukkaset naulaan juuri silloin kun kello lyö 16:00.